On ihan liikaa tauteja, oireita, tiloja, nimityksiä, muutoksia, en vaan pysty omaksumaan kaikkea. Tuntuu, että meiltä taas vaaditaan vaikka mitä ja vaikka kuinka opiskelen, niin tieto ei meinaa tarttua.
Silti uskon vakaasti, että kaikki työ ja tuska maksaa itsensä takaisin vielä joskus. Mä ainakin opin pidemmän päälle huomattavasti enemmän tällä tavalla kuin jos tankkaisin edeltävänä iltana/yönä kaiken tarvittavan ja oksentaisin kaiken tiedon paperille tentissä seuraavana aamuna...
Nyt tentittävään alueeseen kuuluu ruuansulatuskanava, sydän ja verenkierto, munuainen, maksa, virtsatiet ja hengityselimet. Toinen tentti on muutaman viikon kuluttua ja siihen kuuluu sitten loput elimet.
Saimme viime viikolla pohdittavaksi tapausselostuksia, tyyliin " Musti juo ja pissaa tavallista enemmän, sen limakalvot on vaaleat ja sen turkki näyttää kiillottomalta" Siinä pitää sitten päätellä ensinnäkin, mihin elimeen vika kohdistuu, sitten on annettu esimerkiksi verikokeiden tuloksia, röntgenkuvat ja muita tutkimustuloksia ja siitä pitää tietää, mistä sairaudesta on kyse. Sitten pitää myös selostaa, mitä raadonavauksesta löytyisi ja miten muutokset ovat selitettävissä.
Kuulostaa esimerkiksi aika mystiseltä, että hermosto-oireiden takana voi olla maksan vajaatoiminta, tai että munuaisen vajaatoiminta voi johtaa anemiaan... Patologia on kuin salapoliisityötä :)
Histopatologiassa puolestaan tutkitaan sairauksien mikroskooppisia vaikutuksia. Monet sairaudet tunnistaa varmasti vasta siitä, tai ainakin niistä saa viimeisen varmistuksen.
Naurattaa vähän, kun viime vuonna oltiin ihan pihalla, mistä elimestä on kyse ja miten kummassa erotetaan toisistaan vaikkapa kohtu ja ohutsuoli. Nyt meille lätkäistään viisi munuaisnäytettä ja jokaisesta pitäisi erottaa nekroosi, fibroosi, ödeema ja pitää tietenkin myös osata erottaa eri valkosolutyypit ja tehdä valmis diagnoosi...
Ylhäällä on kohdun limakalvoa ja oikealla jejunum eli ohutsuoli. Kuvat täältä
Nykyään luennoisijat pitävät itsestäänselvänä, että osataan erottaa toisistaan niinkin helppo asia kuin kaksi erilaista elintä, mikä tosin ei aina ole ihan helppoa. Pahasti tulehtuneessa keuhkossa ei esimerkiksi välttämättä näy yhtään tyhjää alveolia ja kaikki näyttää lähinnä vaaleanpunaiselta pilkkumassalta...
Pneumonia keuhkoissa |
Heipsan taas ensi kertaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti