Moi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa-aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa-aika. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. helmikuuta 2016

All good in vetlandia

Vapaa-aika, ah, miten olenkaan kaivannut sitä viime vuosina! Vapaa-aika, tiedättehän, se aika, kun ette ole töissä, koulussa, opiskelemassa jne. Olin ihan unohtanut, miltä se tuntuu ja saatan illalla kävellä levottomana ympäri asuntoa, että mitäs ne normaalit ihmiset tässä tilanteessa tekisivät.

Syksy on ollut harvinaisen rento, vaikka käsiteltävä asia onkin hyvin kaukana mielenkiintoisesta. Pakolliset kurssit alkavat käydä vähiin ja tällä hetkellä odotetaan viimeisen pakollisen tentin tuloksia, miettikää, viimeinen pakollinen tentti ehkä ikinä! Aiheena oli ympäristölainsäädäntö, joka on juuri niin tylsää, kun miltä se kuulostaakin. Siihen on totisesti syynsä, miksi hain eläinlääkikseen, enkä oikikseen. Totta totisesti. Eteenpäin jaksoin kuitenkin sen ajatuksen voimalla, että tämän kurssin jälkeen ei enää ikinä mitään tylsiä tenttejä, ellei sitten hakeudu johonkin jatkokoulutukseen. Ja silloinkin kyseessä on itseä kiinnostava aihe, ei tuollaisia turhuuksia, mitä ollaan nyt syksyllä opiskeltu :)


Tammikuussa pakkasimme kavereiden kanssa laukut ja reissasimme etelään lomalle. Siitä on todella kauan, kun viimeksi olen ollut ihan vaan lomareissulla. Kaiken maailman vaihtoja, kongressejä ja symposiumeja on kyllä ollut, mutta ihan vaan lomaa en muista milloin olen viimeks pitänyt. Joululomakin oli ihanan pitkä, enkä ottanut edes töitä siihen. Ah, juuri tätä akkujen lataamista olen kaivannut niin monen stressaavan vuoden jälkeen!



Valmistumisinfo pisti ajatukset sekaisin. Tajusin taas entistä selkeämmin, että tässä ollaan ihan oikeasti kohta valmistumassa. Kohta oikeasti olen ihan valmis eläinlääkäri, ilman koulun tarjoamaa tukea, kelan tarjoamaa opintorahaa, puoli-ilmaista unisportia, unicafen halpoja lounaita... Täytyy itse selvitä ja keksiä, mitä sitä ylipäätään haluaa elämältä. Koko maailma on auki, kaikki on mahdollista. Toistaalta hirveän mukava ajatus, toisaalta hirmu pelottavaa.

Työpaikan eteen en ole tehnyt vielä ihan kauheasti. Muutamaksi viikoksi sain töitä kotipaikkakunnalta, mikä on kyllä ollut unelmana jo ykkösvuodesta asti. Joskus asiat vaan natsaa :) Muutamalla viikolla ei kuitenkaan vielä eletä ja alkukesä ja loppuelämä onkin sit viel auki. Todennäköisesti yli-innokkaat viitoset on muutenki jo vieneet kaikki kivat paikat, joten turha tässä on edes aloittaa murehtimista :D Viime vuonna aloitin kesätyöhaun jo syyskuussa, laitoin yli 50 sähköpostia, soittelin ja stressasin. Tänä vuonna olin sit päättänyt ottaa rennommin, stressataan sitten toukokuussa :)


Pakollista koulunkäyntiä on jäljellä vielä yksi (!!) viikko ja sen jälkeen ympäristöterveydenhuollon opetukseen kuuluva kaksiviikkoinen harjoittelu. Sitten se olisi vähän niinku taputeltu. Toki nyt keväällä on vielä valinnaisviikkoja, joita odotankin innolla. Ohjelmassa on mm. Suureläinpelastuskurssi, jossa opetetaan, miten toimitaan jos esimerkiksi hevostraileri joutuu onnettomuuteen. Lisäksi pääsin ortopedian, ihotauti- ja ruokintakurssille. Siistiä päästä pitkästä aikaa opiskelmaan jotain mikä aidosti kiinnostaa.

Myös lisuri - meidän versio gradusta, alkaa ottaa tuulta purjeisiin ja kovasti näyttää siltä, että sekin saattaa valmistua ajallaan. Siispä Viikissä kaikki hyvin, elämä mallillaan ja onni hymyilee :)

Etelänlomalla mä rakastuin erilaisiin mehuihin ja smoothieihin <3

torstai 18. syyskuuta 2014

Herran pieksut, se on hengissä!

Aurinkoisen syyspäivän kunniaksi, ja koska tänään oli kiva päivä koulussa, päätin herättää blogin jälleen henkiin. 

Nelosen keväällä tuntui, että koulussa ei tapahtunut yhtään mitään, paitsi luentoja, luentoja ja tenttiin lukemista. Yksityiselämä taas on mennyt mullinmallin, kevät on mennyt hyvin iloisissa ja ehkä jopa jonkun verran romanttisissa merkeissä ;) 


Kesä meni turhan nopeasti, samassa tutussa työpaikassa kuten viime vuonnakin. Vietin siis koko kesän Pohjanmaalla, tosin tällä kertaa kaverini ei ollut mukana. Aika paljon matkustelin viikonloppuisin eri puolille Suomea, tämä kesä on ollut kyllä kunnon kotimaamatkailukesä. Tuli käytyä Mikkelissä, Porissa, Tampereella, Vaasassa, Seinäjoella, Turussa ja ties missä. Seuraavaksi ollaan suunniteltu retki Porvooseen - pyörällä! 


Täytyy kyllä sanoa, että Suomessakin on ihan kivoja paikkoja! Porissa käytiin Yyterin koirarannalla, joka on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Itä-Suomessa en ole juurikaan matkustellut, siellä on kyllä upeita järvimaisemia. Juhannus meni mukavasti mökillä, jossa pääsin ekaa kertaa kalastamaan. Saalis oli huikea - pieni ahven ja pari särkeä, jotka saivat jatkaa matkaansa. Kerrassaan ihanan rentouttava viikonloppu! 

Mun eka kala! Näkyykö se sieltä kämmenen seasta ollenkaan? :D
Koiran kanssa treenailtiin ahkerasti ja vähemmän ahkerasti, helteillä se on yhtä aktiivinen kuin märkä tiskirätti, joten silloin treenit jäivät vähemmälle tai vaihtoehtoisesti kohdistuivat myöhään yöhön. Kisamenestystä ei kesällä kuitenkaan kauheasti tullut, joskaan en kauheasti kisoissa käynytkään. Pohjanmaalla niitä tuntuu järjestettävän aika vähän... Ennen koulun alkua toteutettiin kaverin kanssa pitkäaikainen haave, pakkasimme koirat autoon ja lähdimme Ruotsiin kilpailemaan tokossa. Mahtava viikko, joskin tämä loma olisi kyllä voinut olla pidempi ;)


Koulu alkoi tänä syksynä aikaisin - jo elokuun puolivälissä. Nyt viides vuosi on sikäli erilainen, että koko vuosi menee sairaalalla harjoitellessa. Tänä vuonna ei siis kuluteta turhan paljon luentosalia :) Vihdoin päästiin opiskeluissa siihen, mistä olen viimeiset neljä vuotta haaveillut! Käytännössä meidät on jaettu 6-7 hengen ryhmiin, joissa sitten koko vuoden vietämme. Olemme aina kolme viikkoa kerrallaan yhdessä paikassa, esimerkiksi hevossairaalassa, tuotantoeläinsairaalassa, pieneläinten kirurgialla jne.

Mä en tiennyt, että melontaa voi harrastaa myös seisten! 
Näitä kolmen viikon jaksoja on yhteensä kaksitoista. Toistaiseksi olen ollut tuotantoeläinsairaalassa ja hevossairaalassa. Tuotantoeläinsairaalahan sijaitsee Mäntsälässä, tutummin Saarella, keskellä maaseutua. Monet ajelivat edestakaisin, kimppakyydeillä se oli ihan mukavaa eikä tullut kovin kalliiksi. Siellä on myös asuntola, jossa osa voi majoittua. Itse asuin siellä pari viikkoa. Sinänsä ihan kivaa, kun voi keskittyä vain ja ainoastaan opiskeluun, eikä tarvitse käyttää turhaa aikaa matkoihin.

Koira sai kesätukan. Eka reaktio ajelun jälkeen oli huutonauru, joka ei meinannut ottaa loppuakseen...

Tuotantoeläimistä opin kyllä kolmen viikon aikana enemmän kuin koko nelosen syksyllä. Opettajat ovat todella mukavia, jaksavat selittää asiat juurta jaksaen ja me opiskelijat saamme itse tehdä hyvin paljon. Tykkäsin Saaren jaksosta todella paljon! Olen mm. päässyt osallistumaan leikkauksiin, tekemään lehmille tiineystarkastuksia, pistelemään vasikoita, nähnyt lehmien pedikyyriä, ottanut verinäytteitä sioista, uittanut kättä lehmien pyllyissä ja kaiken päätteeksi kirjaimellisesti saanut paskaa niskaan :D

Tulihan siellä rannallakin käytyä... 

Nyt viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet Viikissä hevossairaalassa. Koska en ymmärrä hevosista mitään, olen ajoittain tuntenut itseni aikamoiseksi pölkkypääksi. "Miten tän hevosen jalat saa nostettua kavioiden putsausta varten??" "Siis hä, pitääkö hevonen aina taluttaa vasemmalta puolelta?!" Kerran meinasin alkaa selittää hevosen pötsiäänistä, kunnes tajusin, että hevonen ei ole sama asia kuin lehmä... Kaikkea jännää olen kyllä päässyt todistamaan ja on kiva myös huomata, että itsevarmuus hevosten parissa kasvaa koko ajan. Vielä muutama viikko sitten en olisi uskaltanut ottaa verinäytettä hulluna riehuvasta varsasta tai mitata kuumetta villisti potkivalta tammalta...

Yritän muistaa pitää teidät ajan tasalla, ainakin kerrottavaa klinikkavuoden aikana varmasti riittää :)

torstai 7. marraskuuta 2013

Eläinlääkis - se vähän isompien lapsien leikkipaikka

Kun on pimeää ja sateista, kannattaa laittaa tuoksukynttilöitä lepattamaan, kaivautua sohvalle viltin alle, ottaa teemuki käteen ja koira kainaloon, niin johan elämä taas hymyilee! 

Kämppis jatkuvasti huomauttaa mulle mun teenshoppailuhimosta. En ymmärrä miksi, eihän tossa oo edes kaikki! 

Illat ovat viime aikoina olleet aika rennot, kun en nyt käy missään töissäkään, niin on aikaa vaan pötkötellä kotona ja rentoutua. Lue: päntätä koulujuttuja päivät pitkät ja lipittää teetä :D Unisportissakin olen taas innostunut käymään, on ihan mahtavaa, kun sinne on noin puoli kilometriä. Liikunnasta tulee vaan niin hyvä fiilis ja opiskelukin sujuu paremmin. 

Tähän jouluaiheiseen lyhtyyn mä oon aivan rakastunut! 
Koulussa on ollut superkivaa. Vihdoinkin ollaan päästy asiaan ja opiskellaan juuri sitä, mikä mua kiinnostaa. Sisätautiopin tentti meni hyväksytysti läpi, sen jälkeen oli lyhyt pikakurssi neurologiasta ja oftalmologiasta. Hiukan huimaa tää tahti, neurologiaan oli varattu aikaa viikko ja silmäsairaudet kahlattiin läpi neljässä päivässä, jonka jälkeen oli tentti aiheesta. Kurssi oli tosi mielenkiintoinen, erityisesti neurologia oli esitetty tosi loogisesti ja selkeästi. Tenttikin oli yllättävän helppo ja pääsin kevyesti läpi. 


Pääsimme tekemään omille koirille sekä neurologisen tutkimuksen että katselemaan niiden silmiin. Löysin omasta koirastani jännittävän, mutta vaarattoman muutoksen vasemmassa silmässä, kun sitä tutkin kynälampun valossa. Myös hevoset ovat tulleet taas aavistuksen tutummaksi, kun pääsimme tutkimaan koulun oman hepon simmuja. 


Tällä hetkellä käynnissä on ehkä paras kurssi tähän asti, nimittäin kirurgia. Aihe on mielestäni hyvin kiinnostava ja kerrankin niin looginen, että minäkin pysyn perässä. Hurjasti on kyllä opiskeltavaa, ja mua hieman harmittaa, että ainoa opiskelutapa, jolla mä opin tehokkaasti, on se kaikista aikaavievin tapa. Niinpä siihen vierähtääkin helposti useampi tunti vielä koulupäivän jälkeen. Mutta on se niin mielenkiintoista! 

Harjoituksissa olemme päässeet suorittamaan leikkauksia meille luovutetuilla eläimillä. Niinpä olen päässyt ompelemaan haavoja, poistamaan kuvitteellisia patteja, amputoimaan häntää ja varvasta sekä suorittamaan elämäni ensimmäisen kastraation. 


Muutamana iltana olemme sitten pistäneet kämppikseni kanssa kotiteatterin pystyyn, ladoimme lautaset täyteen herkkuja ja telkkarin ääressä mussuttaen katselimme koirien sterilaatiovideoita :D Myös ompeleita olemme harjoitelleet, uhrina on ollut mm. autokolariin joutunut banaani, pedon suuhun joutunut tiikeripehmolelu sekä raadeltu haipehmo. 


Toki luettavaa on enemmän kuin vuorokaudessa on tunteja ja onhan kaikki melkoista pintaraapaisua, mutta sisätautiopin tentin jälkeen oli pakko todeta, että kaikkea ei yksinkertaisesti voi oppia näin lyhyessä ajassa. Muutenkin mä opin pääasiassa tekemällä, joten toivon, että ensi vuonna selkiintyy moni asia, joka nyt vielä jää pimentoon. 

Huomenna olisi vielä viimeiseset kirurgian harjoitukset ja sen jälkeen menen käymään kotona viikonlopuksi. Siispä ensi kertaan! Syökää paljon suklaata ja juokaa teetä! 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Se upp, här kommar Finländarna!

Olipas vauhdikas viikonloppu! Tulipa taas vietettyä muutama päivä ihan jossain muualla kuin opiskelun parissa. Torstai-iltapäivällä matkamme nimittäin suuntasi Norjaan kohti NVM:ää eli eläinlääkisopiskelijoiden pohjoismaiden mestaruuskisoja.


NVM on vuosittainen perinne, jossa pohjoismaalaiset kilpailevat keskenään yleisurheilussa sekä joukkuelajeissa. Kisoissa on rento meininki, eikä se ole niin justiinsa, jos ei ole kauheasti urheillut ennen :) Itse olin nyt ekaa kertaa reissussa mukana.


Hienossa paraatissa marssittiin Oslon läpi, ihmiset vähän katteli kummissaan meidän juhlallista menoa ikkunoista ja parvekkeista. Ihan kuin me oltais jotain isojakin kuuluisuuksia!


Osa oli kunnolla panostanut puvustukseen: 


Paikalla oli myös kameli ja tiikeri!  


Lajeina oli pikajuoksu, pitkän matkan juoksua, keihäänheittoa, korkeus- ja pituushyppyä, kuulantyöntöä ja päivän kruunasi köydenveto.


Lauantai-illalla järjestettiin hieno banketti, johon sai taas tälläytyä hienoimpiinsa ja jossa sitsimeiningillä syötiin ja juotiin hyvin, laulettiin ja pidettiin hauskaa. 

Itse Norjaa ei kauhesti tullut nähtyä, mitäs nyt bussin ikkunasta katselin maisemia. Enemmän tuli ehkä nähtyä Ruotsia. Kun ensi vuonna osallistun jälleen, niin voisin ehkä edes kerran käydä esimerkiksi juoksemassa ennen kisoja, ettei taas tule tällaista kolmen päivän kokovartalojumia :D

Noh, nyt palaan takaisin sydänvikojen ja röntgenkuvien ihmeelliseen maailmaan, heippa!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Friday - the golden child of the weekdays

Taasko viikonloppu? Vastahan se oli!


Koulussa tulee asiaa niin paljon, että päivät menevät kuin siivillä. Ei kauheasti muuhun ole aikaa, kuin koulun jälkeen ruokaa, koiran kanssa ulos ja takaisin opiskelemaan. Tai no, ei se nyt ihan niinkään ole. Olenhan mä ehtinyt hieman tutustua ykkösiin pariinkin otteeseen, treenata koiran kanssa ja sisustaa kotia. Joten ei tämä niin paha ole kuin mitä voisi kuvitella. Aikaa täytyy ehkä käyttää tehokkaammin kuin aikaisemmin eikä ole niin paljon sellasta luppoaikaa kuten ennen.



Toivoisin opiskeluun aika paljon enemmän käytäntöä, olisi jotenkin mielekkäämpi opiskella, kun voisi soveltaa teoriaa johonkin käytännön juttuihin. Esimerkiksi ultraäänitutkimusta olisi älyttömän hyvä päästä itse kokeilemaan, koska itse en hahmota kyllä powerpointissa olevasta mustavalkokuvasta yhtään mitään. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että ensi vuonna on sitten käytäntöä kaiken tämänkin edestä. 



Viimeiset kaksi päivää ovat menneet dermatologian eli ihotautien kimpussa. Jotenkin nämä ovat minulle tosi vaikeita, on dermatiittia ja follikuliittia ja pannikuliittia ja ties mitä, en meinaa hahmottaa niitä. Varmasti nämä ovat ihan kokeneillekin eläinlääkäreille haaste, koska niissä on hirveän samanlaiset oireet ja diagnoosin tekeminen voi olla vaikeaa. Myös hoito voi olla hankalaa. Luentoprujujen kuvia katsellessa osaan taas olla tosi onnellinen, että mulla on terve ja hyvinvoiva karvakasa, jotkut noista taudeista voivat olla kyllä kamalia!


Eilen illalla pidettiin Varsajaiset eli meidän versio fuksiaisista. Ykköset kiersivät rasteja ympäri Viikkiä ja Hakaniemeä, lopulta kokoonnuttiin Selliin eli eläinlääkäriliiton tiloihin jatkoille. Olin rastinpitäjänä jo kolmatta kertaa ja vieläkin oli yhtä hauskaa. Aika hyvät lahjuksetkin oli varsoilla mukana, varsinkin itse leivotut keksit jaksavat aina hymyilyttää :) Niin paljon, että ei tullut edes morkkis sen takia, että herkkulakko katkesi tähän! Varsajaisista enemmän ensi kerralla.



Täytyy myöntää, että minua ei ihan kauheasti haittaa nämä maisemat! Viikissä on kyllä uskomattoman kaunista ja arvostan näitä tuhansia lenkkipolkuja. Metsä on ihan lähellä ja koirat voivat kirmata siellä sydämensä kyllyydestä. Toisinaan lenkillä tosin on ihmisiä melkeinpä ruuhkaksi asti, mikä välillä hieman rajoittaa koirien juoksuttamista :)



Koti alkaa vähitellen näyttää kodilta, tykkään siitä kyllä ihan hirveästi! Mun huone näyttää vielä vähän sekasotkulta, koska mulla ei ole työpöydälle mitään laatikostoa - jouduin ottamaan keittiönpöydän työpöydäksi, sillä se ei mahtunut olkkariin. En tosin valita, onpahan kerrankin tilaa levittäytyä, kun mä opiskelen! En voi sietää liian pientä minipulpettia ;) Olkkari on oikein mukava, vaan mistä me löydettäis siihen edullisesti matto? Nykyinen on ihan kamala! Kylppäri näyttää ihan kuin suoraan design-lehdestä, siitäkin tykkään tosi paljon.


Taidanpa tästä painua keittiöön leipomaan sämpylöitä ja sitten perjantaisaunaan! Hyvää viikonloppua teillekin!

lauantai 7. syyskuuta 2013

Paras kesä ikinä

Heippa kaikille pitkästä aikaa! Jos täällä nyt enää on yhtään lukijoita :) 

Kesä tuli, kesä meni ja koulu ehtikin jo alkaa. Kesätyöt on hyvästelty ja tarvittavat hankinnat koulua varten on jo tehty. Mun kesä on ollut ihan paras ikinä, toivottavasti kaikki olette nauttineet siitä yhtä paljon kuin minä!


Kolmosen loppukevät oli hurjan mukava, kun vihdoin päästiin asiaan - kurssin nimi jo kertookin oleellisen: johdanto kliiniseen työhön. Ohjelmaan kuului esimerkiksi röntgenkuvantamisen perusteet, ompeluharjoitukset, yleistutkimuksen tekeminen, verilabrojen tekemistä ja kaikkea muuta mielenkiintoista. Enpä ole yhdelläkään kurssilla kuunnellut luentoja yhtä innokkaana! :) Päästiinpä eläinsairaalaan seuraamaan ihkaoikeaa päivystystäkin! Oli kiva huomata, että jotain oppia on tarttunut matkaan, kun tunnistin ihan oikein esimerkiksi cushingin tautia sairastavan koiran.

Kesällä suoritin vielä pakollisen teurastamoharjoittelun pois alta. Meillähän harjoittelu kestää neljä viikkoa, josta muistaakseni vähintään kaksi viikkoa pitää tehdä punaisen lihan puolella. Loput voi tehdä esimerkiksi aluehallintovirastossa tai broileriteurastamolla. Harjoittelusta voi saada kolme viikkoa hyväksiluettua, jos on ollut kesätöissä teurastamossa lihantarkistajana.

Elinpakettien tarkastusta - kuva

Teurastamoharjoittelu oli todella mielenkiintoinen, porukka oli tosi mukava ja kaikki olivat innokkaita näyttämään minulle työnsä. Harjoittelu konkretisoi hyvin koulussa opittuja asiota, enkä millään olisi malttanut lähteä sieltä pois :) Minua hieman huvittaa ihmisten ennakkoluuloiset katseet, kun kerron tästä harjoittelusta. Olin yllättynyt, miten siistiä ja hygieenistä toiminta siellä on. Uskallan syödä lihaa huoletta tulevaisuudessakin nyt kun olen nähnyt, miten sitä tuotetaan. Jos joku harkitsee lihantarkistajan työtä, voin lämpimästi suositella sitä kesätyöksi!

Näkymä makkaratehtaan puolelta - kuva
Kesätyöt olivat minun osalta sitten vähän erilaiset kuin normaalisti. Minähän olen puhtaasti etelä-Suomen lapsi, joten aluksi tuntui aika villiltä idealta, kun kaverini ehdotti lähetä Pohjanmaalle kesäksi. Niin sitä vaan mentiin ja täytyy sanoa, että tämä on ollut ehdottomasti vuoden paras päätös. Oli ihanaa päästä pois pääkaupungin hulinasta ja nähdä jotain ihan muuta. Kesä tuntui oikeasti lomalta, vaikka töissä kävinkin. Itse työ oli superkivaa, työkaverit todella mukavia ja tuntui haikealta lähteä pois sieltä.


On kyllä jännä, mitä maisemanvaihdos voi saada aikaan! Nyt olen taas täynnä energiaa ja opiskelukin maistuu taas. Nyt nelosen sanotaan olevan yksi rankimmista vuosista, joten hieman jännittää, mitä tulemaan pitää. Samalla kuitenkin odotan innolla, koska vihdoinkin päästään aiheeseen. Tänä vuonna opiskellaan oikeastaan kaikki teoria, mitä klinikalla tulemme tarvitsemaan.

7,1 kg painavaa tietoa!
Nyt jo puolitoista viikkoa olemme opiskelleen pieneläinten sisätauteja. Asiaa on hirmu paljon, mutta samalla on ollut todella mielenkiintoista. Vielä muutama viikko, sitten on tentti aiheesta. Katsokaa, muuten, mitä ihanaa sain koulun alkajaisten kunniaksi!

My new baby! - Littmann Cardiology S.T.C. Soft Touch
 Nyt nelosella alkavat myös päivystykset niin pieneläin- kuin hevossairaalassa. Sitä varten tarvitsemme omat stetoskoopit, kuumemittarit ja mitä nyt päivystyksessä tarvitseekaan. Oma stetoskooppini on Littmannin Cardiology S.T.C. Soft Touch - oikeastaan se on tarkoitettu enemmän sydänsairauksiin erikoistuneille, siinä on parempi äänenlaatu kuin normaalistetarissa. Itse ihastuin siihen käsiosaan, koska siinä on pehmeää kumia, joka vaimentaa sormien liikkeestä syntyvää kohinaa.


Muutenkin maisemanvaihto on ollut kova sana viime aikoina, minä nimittäin jätin hyvästit Vantaalle ja muutin Viikkiin, neljän minuutin pyöräilymatkan päähän koulusta :) Mutta siitä lisää myöhemmin. Mun ja kämppikseni asunto on nimittäin taatusti koko Helsingin hienoin! 
Toivottaavasti teilläkin on ollut mukava kesä ja hyvää syksyn jatkoa. Taisi joku blogin lukija ilmoittautua uudeksi varsaksi, tervetuloa siis! :)

Kuvat eivät millään tavalla liity harjoittelupaikkaani. 

perjantai 25. tammikuuta 2013

Norsusafaria ja sarvikuonojen kasvokirurgiaa

... eli matkapostaus osa 2... 

Lauantai 5.1. 

Paljon tapahtumia, vähän kuvamateriaalia...

Herätys 5.45 tuntuu aika kidutukselta eilisillan juhlimisen jälkeen. Tuntuu, että suonissa virtaa edelleen tilkka sitä espanjalaista sangriaa ja etelä-korealaista riisiviiniä. Tunnen itseni hyvin epäsosiaalikseksi, kun laahustan hiljaa mököttäen aamiaiselle iloisesti höpöttävän tyttölauman perässä.


Aamulla on toinen osa kattojärjestön yleiskokouksesta. Olen ainoa suomalainen, joka pysyy hereillä koko kokouksen ajan. Käytän siis onnellisesti yksin äänioikeuden kaikissa hankalissa kysymyksissä. "Two in favor!"huudahtan aina, kun Finland mainitaan.


Iltapäivällä päästään cultural workshoppeihin. Itse menen tekemään koruja, eli beading. Nainen kertoo perinnekoruista tarinoita. Entisaikaan, kun ei osattu kirjoittaa, naiset välittivät miehilleen viestejä korujen avulla, kun nämä olivat kaivoksissa töissä. Värit symboloi tiettyjä viestiä, esimerkiksi musta tarkoittaa että on ikävä, valkoinen merkitsee puhtautta, muita en enää muista. Joitakin koruja käytetään vain häissä, toisia taas käytetään vain kosimisessa.

Muut ryhmät pääsevät tekemään biltongia eli afrikkalaista perinneruokaa, kuivattua, hyvin mausteista lihaa, maistuu hieman salamille, mutta aavistuksen kuivempaa. Tätä myydään joka paikassa ja sitä saa eri makuisena, löytyy esimerkiksi nautaa, strutsia, riistaa jne.

Jotkut oppivat tekemään nuolia ja jousen toiset opettelivat perinnetansseja. Tää on hyvä idea tämä kulttuuri-workshop! Muistaakseni tätä ei ollut viime vuonna Serbian symposiumissa.

Iltapäivällä on Hill'sin järjestämä sponsoriluento ja illallisen jälkeen siirrytään klubitalolle tietovisaan. Itse siirryn hyvissä ajoin takaisin kämpille ja punkkaan. Suorsastaan hävettää, kun olen ollut koko päivän kuin koomassa ja olo on ollut epäsosiaalinen kuin erakkoravulla. Hassua, kun tulee tällaisia päiviä, kun englantikin tökkii, unohtuu helpoimmat sanatkin eikä keskustelusta tule yhtään mitään.

Sunnuntai 6.1. 

Leppoisa sunnuntai, myöhäinen herätys ja herkkuaamiainen? Ehei, nyt ootte pahasti metsässä. Kello 3.15 oveeni koputetaan: "Wake up! We leave in twenty minutes!" Kyl mä tän tiesinkin, mut silti... Oon kuitenkin yllättävän pirteä, oli hyvä idea mennä eilen aikaisin petiin. Päivän teemana on norsut ja Sun city. Tätä päivää oon odottanut ehkä eniten kaikista =)


Ajettuamme bussilla pari tuntia meidät heitetään ulos Sun cityn kohdalla, josta iloinen kuski safariautoineen poimii meidät kyytiinsä.

Norsut eivät saa ajaa skootterilla enempää kuin 30 km/h
Matka kulkee kuoppaista tietä pitkin luonnonsuojelualueen läpi. Matkalle törmäämme monenlaiseen villieläimeen: 


Paviaanit tukkivat tien ja lähtevät livohkaan vasta, kun lähestymme tarpeeksi. Impaloita näkyy pariinkin otteeseen. Kauniita eläimiä!


Näiden lintujen nimeä en muista. Ne toimivat savannin varoitusjärjestelmänä. Kun ne näkevät vaaran, ne huutavat kovaan ääneen "Go away, go away!" - se kuulostaa oikeasti siltä!


Perillä odottaa huikaisevan kauniit näkymät: 


Muutama seeprakin näkyy eksyneen lähistölle: 


Kohta ilmestyykin päivän päätähdet. Saamme silitellä ja taputella niitä aikamme ja räpsiä niistä kuvia.


Siellä oli pari suloista vauvanorsuakin. Nuorempi taisi olla 3 kuukautta ja vanhempi 7 kuinen. Tiedustelin oppaalta, kauanko norsuvauvat viipyvät emänsä luona. Kuulemma ne viettävät emon luona koko ikänsä. Urokset lähtevät laumasta jossain vaiheessa ja keräävät oman naaraslaumansa, mutta naaraspoikaset ovat emänsä kanssa koko loppuelämän.


Aikamme norsujen kanssa seurusteltuamme kiipeämme kyytiin ja lähdemme menemään. Etenemme rauhalliseen tahtiin, norsulla ratsastus on vähän kuin hepalla ratsastus, mutta istutaan huomattavasti korkeammalla :)


Lopulta saamme ruokkia norsut, tämä onkin oma operaationsa. Norsut saavat sellaista kuivaruokaa, joka tuntuu olevan niiden suurta herkkua. Ne on opetettu siihen, että aina kyydittyään ihmisiä ne saavat herkkua. Sen takia ne ovatkin innokkaita ottamaan ihmisiä selkäänsä, koska tietävät, että on herkkua luvassa. Ne vetävät nappulat tyytyväisinä kärsäänsä ja tyhjentävät ne suuhunsa. Joku vanhemmista norsuista on kuitenkin keksinyt, että on helpompikin tapa:

Heittäkää vaan suoraan tohon ne nappulat! 
Paluumatkalla melkein törmäämme seepralaumaan. Niillä ei näytä olevan kiire mihinkään, joten saamme rauhassa napsia niistäkin kuvia. Tiesittekö, että seeprojen raidat ovat yhtä yksilöllisiä kuin meidän sormenjäljet? Muistaakseni seeproja oli kolmea eri rotua Afrikassa, nämä yksilöt ovat ainoat kolmiväriset, koska niissä on mustavalkoisen lisäksi ruskeat juovat. 


Safarilta siirrymme Sun cityyn. Siellä on paljon nähtävää ja koettavaa, me päätämme yksimielisesti tutustua vesipuistoon tarkemmin.


Siellä on ihana keinotekoinen uimaranta. Altaaseen tulee aina tunnin välein valtavat aallot, joissa on hauskaa keikkua :) Siellä on myös lukemattomia liukumäkiä, on pimeitä, jyrkkiä, nopeita ja korkeita. Testaamme tietenkin kaikkia vuorollaan.


Villien laskujen väliin sopii rauhallinen joki. Tosin me hullut suomalaiset onnistumme tästäkin tekemään villin urheilusuorituksen, kun käymme hurjaa kilpailua, kuka on ensin maalissa. Kanssaihmiset vähän hymyili meidän menoa. Mitä silloin ykkösvuonna puhuttiinkaan siitä eläinlääkisläisten kilpailuvietistä? Eheen mä ainakaan... 


Illalla tiedekunnalla meitä odottaa hullunhauska huutokauppa. Tuotot menevät hyväntekeväisyyteen, joten ihmiset tarjoavat hulluja hintoja tavaroista ja palveluistakin. On liköörejä ja viinoja joka maailmankolkasta, joku myy kokovartalohieronnan ja joku tarjoaa sheivauspalveluakin :D 

Maanantai 7.1. 


Sonnien keinosiemennysasema...


...piknikkiä puistossa...


... matkamuistojen shoppailua...


Päivän luento oli hyvin mielenkiintoinen ja koskettavakin. Sarvikuonojen salametsästys on valtava ongelma, olin ihan tyrmistynyt tilanteesta. Jotenkin kuvittelin ongelman paljon pienemmäksi. Viime vuosina salametsästys on lähtenyt valtavaan nousuun, jos tämä kehitys jatkuu, vuonna 2020 ei ole enää sarvikuonoja muualla, kuin eläintarhoissa. Miettikääpä tätä! Seitsemän vuoden päästä ne voivat olla sukupuutossa!

Lukuisat eläinlääkärit tekevät töitä ja kamppanjoivat salametsästystä vastaan. On ryhdytty myös laajoihin toimiin sen torjumiseksi. Esimerkiksi luonnonsuojelualueilla on paljon vartijoita, koiria on koulutettu etsimään ihmisiä ja eläinten veren hajua, alueilla on helikoptereita jne. Joskus sarvikuonojen sarvet poistetaan kirurgisesti ja osalla sarvi merkitään mikrosirulla. Uutena menetelmänä käytetään dna-tunnistamista. Elävien sarvikuonojen dna tallennetaan geenipankkiin tai vastaavaan, jolloin voidaan esimerkiksi rajavartioasemalla luotettavasti tunnistaa, mistä tietty sarvi on peräisin.

Karmean salametsästyksestä tekee sen, että nämä metsästäjät eivät välitä eläinten kärsimyksestä yhtään. Sarvi leikataan elävältä eläimeltä, mukana tulee usein puolet sen nenästäkin. Eläin jätetään riutumaan paikalleen päiväkausiksi, kunnes se lopulta kuolee verenhukkaan tai infektioihin.


Illalla on järjestetty adventure race. Kierrämme ryhmässä rasteja ympäri kampusta ja suoritamme erilaisia tehtäviä. Suoritamme tiineystarkastusta muovieläimille, leikimme estehevosta, suoritamme oikeaoppisesti tikkauksia ja pääsen kiipeilemään seinällekin :) Kuvamateriaali valitettavasti hävisi, kun pokkarini pöllittiin... Voin vaan sanoa, että hauskaa oli!