All good in vetlandia

Vapaa-aika, ah, miten olenkaan kaivannut sitä viime vuosina! Vapaa-aika, tiedättehän, se aika, kun ette ole töissä, koulussa, opiskelemassa jne. Olin ihan unohtanut, miltä se tuntuu ja saatan illalla kävellä levottomana ympäri asuntoa, että mitäs ne normaalit ihmiset tässä tilanteessa tekisivät.

Syksy on ollut harvinaisen rento, vaikka käsiteltävä asia onkin hyvin kaukana mielenkiintoisesta. Pakolliset kurssit alkavat käydä vähiin ja tällä hetkellä odotetaan viimeisen pakollisen tentin tuloksia, miettikää, viimeinen pakollinen tentti ehkä ikinä! Aiheena oli ympäristölainsäädäntö, joka on juuri niin tylsää, kun miltä se kuulostaakin. Siihen on totisesti syynsä, miksi hain eläinlääkikseen, enkä oikikseen. Totta totisesti. Eteenpäin jaksoin kuitenkin sen ajatuksen voimalla, että tämän kurssin jälkeen ei enää ikinä mitään tylsiä tenttejä, ellei sitten hakeudu johonkin jatkokoulutukseen. Ja silloinkin kyseessä on itseä kiinnostava aihe, ei tuollaisia turhuuksia, mitä ollaan nyt syksyllä opiskeltu :)

Tammikuussa pakkasimme kavereiden kanssa laukut ja reissasimme etelään lomalle. Siitä on todella kauan, kun viimeksi olen ollut ihan vaan lomareissulla. Kaiken maailman vaihtoja, kongressejä ja symposiumeja on kyllä ollut, mutta ihan vaan lomaa en muista milloin olen viimeks pitänyt. Joululomakin oli ihanan pitkä, enkä ottanut edes töitä siihen. Ah, juuri tätä akkujen lataamista olen kaivannut niin monen stressaavan vuoden jälkeen!



Valmistumisinfo pisti ajatukset sekaisin. Tajusin taas entistä selkeämmin, että tässä ollaan ihan oikeasti kohta valmistumassa. Kohta oikeasti olen ihan valmis eläinlääkäri, ilman koulun tarjoamaa tukea, kelan tarjoamaa opintorahaa, puoli-ilmaista unisportia, unicafen halpoja lounaita... Täytyy itse selvitä ja keksiä, mitä sitä ylipäätään haluaa elämältä. Koko maailma on auki, kaikki on mahdollista. Toistaalta hirveän mukava ajatus, toisaalta hirmu pelottavaa.

Työpaikan eteen en ole tehnyt vielä ihan kauheasti. Muutamaksi viikoksi sain töitä kotipaikkakunnalta, mikä on kyllä ollut unelmana jo ykkösvuodesta asti. Joskus asiat vaan natsaa :) Muutamalla viikolla ei kuitenkaan vielä eletä ja alkukesä ja loppuelämä onkin sit viel auki. Todennäköisesti yli-innokkaat viitoset on muutenki jo vieneet kaikki kivat paikat, joten turha tässä on edes aloittaa murehtimista :D Viime vuonna aloitin kesätyöhaun jo syyskuussa, laitoin yli 50 sähköpostia, soittelin ja stressasin. Tänä vuonna olin sit päättänyt ottaa rennommin, stressataan sitten toukokuussa :)

Pakollista koulunkäyntiä on jäljellä vielä yksi (!!) viikko ja sen jälkeen ympäristöterveydenhuollon opetukseen kuuluva kaksiviikkoinen harjoittelu. Sitten se olisi vähän niinku taputeltu. Toki nyt keväällä on vielä valinnaisviikkoja, joita odotankin innolla. Ohjelmassa on mm. Suureläinpelastuskurssi, jossa opetetaan, miten toimitaan jos esimerkiksi hevostraileri joutuu onnettomuuteen. Lisäksi pääsin ortopedian, ihotauti- ja ruokintakurssille. Siistiä päästä pitkästä aikaa opiskelmaan jotain mikä aidosti kiinnostaa.

Myös lisuri - meidän versio gradusta, alkaa ottaa tuulta purjeisiin ja kovasti näyttää siltä, että sekin saattaa valmistua ajallaan. Siispä Viikissä kaikki hyvin, elämä mallillaan ja onni hymyilee :)

Etelänlomalla mä rakastuin erilaisiin mehuihin ja smoothieihin <3

Hah hah, eläinlääkärikö? Minusta?! Never!

En ole koskaan tainnut kertoa, miten oikeastaan päädyin tänne, tähän parhaaseen, hauskimpaan ja riehakkaimpaan opinahjoon, jonka kuvitella saattaa.

No, ei minusta koskaan pitänyt eläinlääkäriä tulla. Taidan olla sikäli erikoinen tapaus, että en ole haaveillut eläinlääkärin urasta pikkutytöstä asti, en ole viettänyt lapsuuttani ja nuoruuttani hevostyttönä tallissa, enkä varsinaisesti ole ollut eläinhullukaan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ala-asteella halusin opettajaksi. Ihailin kolmosluokan englanninopettajaa yli kaiken ja halusin olla isona samanlainen. Vähitellen sitten yläasteella tajusin, että koulun ulkopuolella on runsaasti muutakin elämää. Minua kiinnostivat luonnontieteet, olin hyvä matikassa ja erityisesti ihmisen fysiologia oli mielestäni hyvin kiehtovaa. Samaan aikaan kuitenkin kehitin lievän kammon neuloja kohtaan, en välittänyt verestä ja meinasin pyörtyä, kun tyttökissamme leikattiin. Päätin siis, että minusta tulisi fysioterapeutti. Tämä säilyi tulevaisuudenhaaveenani aina lukioon asti, aina abivuodelle asti. Sitten alkoi epäilys. Olisiko tämä sittenkin sitä mitä haluan?

Olin pihalla kuin lumiukko koko abivuoden. Ainoa mikä jokseenkin tuntui mielenkiintoiselta alalta, oli biologia ja kemia. Päätin siis, että minusta tulee joko kemisti tai biologi. Kumpaankin saisin opiskelupaikankin helposti. Vaan onko oikein valita se, mistä aita on matalin?

Idea eläinlääkiksestä sai alkunsa, kuten kaikki hyvät ideat, pelkästä vitsiksi tarkoitetussa huomautuksesta. Syyllinen oli äitini, joka totesi, että kyllä tällä eläinlaumalla (neljä koiraa, kissa, kaksi kania ja kuusi marsua) pitäisi jonkun lapsista opiskella eläinlääkäriksi. Ihan huvin vuoksi laitoin siis paperit sinne, mutta en hetkeäkään ajatellut, että siitä oikeasti tulisi mitään. En käynyt edes pääsykokeessa, puhumattakaan, että olisin edes tiennyt, mistään pääsykoekirjasta mitään.

Päätettyäni vakaasti, että minusta tulisi kemisti, olin kuitenkin sitä mieltä, että lukion jälkeen haluan pitää välivuoden, relata ja tienata vähän rahaa. Vuoden jälkeen laitoin jälleen paperit kemialle ja huvin vuoksi elukallekin jälleen.

Tajuamatta mitä olin tekemässä, löysin itseni eräänä päivänä tiedekunnan sivuilta selaamassa opinto-opasta. Se oli kiehtovaa ja päätin ottaa lisää selvää. Luin opiskelijoiden kommentteja, juttuja opiskelusta ja katselin kuvia iloisista naamoista, söpöistä varsoista ja pätevänoloisista lääkärinaluista. Hitaasti ja vähitellen minulle selkisi: hitto, tämähän on juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdä! Tässä ammatissa tiivistyy kaikki, mitä työltä toivon ja mikä minua kiinnostaa!

Oli huhtikuun puoliväli, kun vihdoin sain aikaiseksi ostaa Galenoksen. Meni vielä tovi, ennen kuin aloin lukemaan sitä. Aika ei riittänyt millään, kun piti niitä töitäkin lähes kokopäiväisesti paiskoa. Sain puolet Gallesta luettua pikalukuna, en ehtinyt sisäistää mitään, enkä laskenut paljon mitään laskuja. Pääsykokeeseen mennessä olin lähes varma, etten pääsisi. Olin kuitenkin löytänyt alani. Nyt minulla oli unelma.

Seuraavana vuonna aloitin elokuussa lukemisurakan. Se oli raakaa työtä seuraavat kymmenen kuukautta, mutta kuten tiedätte, se kannatti! Pääsykoeurakasta kuitenkin lisää myöhemmin :)