Moi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

A hundred shades of grey

Sata erilaista harmaasävyä tuijottaa minua tuimasti valotaululta. Ota noista sitten selvää. Huoneessa on täysin pimeää, ainoastaan valotaulu valaisee aavemaisesti opiskelijoiden kasvoja. On täysin hiljaista, kuuluu vain vaimea, tasainen hengitys. Kaikki odottavat, että joku sanoisi jotain. 

Pikkuhiljaa harmaansävyt alkavat erottua toisistaan ja muuttuvat erilaisiksi rakenteiksi. Kaksi viikkoa kuluu äkkiä ja toisen viikon päätteeksl voin sanoa lukevani jo melko sujuvasti röntgenkuvia. Olin siis diagnostisen kuvantamisen osastolla, jossa tehdään röntgen-, ultraääni, tietokonetomografia- sekä magneettitutkimuksia. 



Joka päivä ryhmämme sai tulkittavaksi kuusi röntgenkuvaa, joista piti laatia raportti seuraavalle päivälle.  Seuraavana aamuna tapauksista keskusteltiin ryhmässä radiologin eli kuvantamiseen erikoistuneen eläinlääkärin kanssa. Joka päivälle oli eri teema, joten kävimme kaikki osa-alueet läpi viikon aikana. Huomasin selkeästi, miten huimasti silmä kehittyi kahden viikon aikana. Hyvä, koska Suomessa opetetaan kuvien tulkitsemista selkeästi vähemmän kuin täällä, joten se on hieman ollut hukassa vielä. 


Osallistuimme tietysti myös itse potilastyöhön, jossa meidät opetettiin ottamaan niitä kuvia ihan itse. Potilaan asettaminen oikeaan asentoon eri kuvia varten on yllättävän vaikeaa. Eläimen pitää olla täsmälleen oikeassa asennossa, jotta kuvasta tulee laadukas. Kun pääsen kesällä oikeisiin töihin, niin voisi hieman harjoitella oman koiran kanssa tuota läpivalaisua, se kun täytyisi joka tapauksessa kuvauttaa uudestaan :) 

Harmillista kyllä emme päässeet seuraamaan ultraäänitutkimuksia kovin montaa. Olen siinä nimittäin vielä huomattavasti huonompi kuin röntgenkuvien tulkinnassa. Onneksi ultraamista voi kuitenkin kesällä töissä harjoitella mielin määrin, koska siitähän ei aiheudu röntgenin tavoin säteilyvaaraa. 


Tuntuu hienolta puhua ensi kesästä.  Tähän asti olen aina ajatellut, että sitten joskus tulevaisuudessa, kun saan oikeudet niin sitä ja tätä. Nyt tämä tulevaisuus onkin jo ihan käsillä ja kesällä pääsen oikeasti töihin. Työpaikka on jo valmiina, joten kyse on enää parista kuukaudesta ja muutamasta lopputentistä. Aika hullua. Toistaiseksi suhtaudun asiaan lähinnä lapsenomaisella innolla, saas nähdä muuttuuko innostus vielä kauhunsekaiseksi paniikiksi, mitä lähemmäs ensimmäistä työpäivää päästään :) 

Mutta ennen sitä täytyy keskittyä tähän hetkeen. Vielä viikko vaihtoa jäljellä, täytyy nauttia vielä tästä loppuajasta. Tuliaiset on jo shoppailtu, valitettavasti matkalaukkuun ei mahdu kovin paljon tavaraa. Ensi viikonloppuna on tiedossa retki Walesiin toisen vaihtarin kanssa. Lontoossakin tuli piipahdettua viikonlopun verran, kun poikaystävä tuli käymään. 


Ensi viikolla on tiedossa ihotaudit, sitä odotankin mielenkiinnolla. See ya! 

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Sweet dreams, my little friends!

Johan nyt aika on taas rientänyt. Multa kysyttiin jo, onko blogi rikki, kun ei uusia päivityksiä ilmesty :)
Takana on kiireinen viikko anestesialla, nyt mä osaan siis suunnitella koirille, kissoille ja pupuille nukutuksen leikkausta varten ja valvomaan sitä. Meille opetettiin myös, miten sairaat eläimet nukutetaan ja miten erikoistilanteessa pitää menetellä. Jos lemmikin tila yhtäkkiä kesken leikkauksen romahtaa, osaan nyt siis toivon mukaan pitää sen hengissä ja tarvittaessa myös elvyttää sen ;)

Nestonin puisto
Joka päivänä oli seurattavana 2-3 leikkausta tai magneettikuvaa (eläimet nukutetaan sitäkin varten, koska on tärkeää, että eläin on ehdottomasti paikallaan koko kuvauksen aikana, joka kestää puolesta tunnista tuntiin). Päivät ovat paljon pidempiä kuin mihin ollaan Suomessa totuttu. Koulu loppuu vasta viiden-kuuden aikaan ja illalla täytyi vielä suunitella seuraavan päivän anestesiat. Minulta siihen meni 2-3 tuntia vielä koulun jälkeen. Suunnitelmat piti tehdä hyvin tarkasti ja perustella kaikki käyttämänsä lääkkeet. Tämä oli hyvin opettavaista, tulipa samalla oikein huolella kerrattua kolmosvuoden farmakologian opitkin.

Viikolla ei siis ole oikein energia ja aika ole riittänyt muuhun kuin kouluun, sen sijaan viikonloput olen käyttänyt tehokkaasti hyödykseni ja leikkinyt turistia. Viime viikonloppuna kävin Liverpoolissa, sinne täytyy kyllä eksyä toisenkin kerran. Menetin mm. sydämeni sisustusliikkeisiin, täällä on paljon enemmän mun tyylisiä sisustusjuttuja kuin Suomessa. Aika inconvenient, sanoisin. Kukapa nyt haluis raahata täältä Suomeen esimerkiksi, kröhöm, isoa, puista pöllökelloa johon rakastui silmänräpäyksessä. En missään nimessä tunnusta, että minulle olisi käynyt niin! :D Illalla kävimme muiden vaihtareiden kanssa vielä leffassa katsomassa "The theory of everyhing" - voin suositella!

Täältä näkee Walesiin asti! 
Eilispäivä meni kokonaan muutossa, muutin lähemmäs koulua, koska edellisessä en voinut olla kuin tammikuun loppuun asti. Nykyisessä asunnossa mulla on paljon isompi huone ja jopa oma vessa ja suihku! Ystävällinen eläkeläispariskunta on jo luvannut viedä mut pikkuautollansa joka paikkaan tutustumaan, lupasivat jopa hoitaa minut takaisin lentokentälle pääsiäisenä!

Tänään kävin siis pariskunnan kanssa Chesterissä, ja oi, millaista arkkitehtuuria siellä olikaan! Aivan ihana paikka. Olimme sen verran aikaisin liikkeellä, että kaupat eivät olleet vielä auki, joten säästyin uusilta hetken mielijohteesta -shoppailuilta... Sen sijaan löysin vihdoin ja viimein niin hartaasti etsimäni ruisjauhon! Laitoin samantien ruisleivän juuren tekeytymään :)

Chesterin arkkitehtuuria

tiistai 24. syyskuuta 2013

Se upp, här kommar Finländarna!

Olipas vauhdikas viikonloppu! Tulipa taas vietettyä muutama päivä ihan jossain muualla kuin opiskelun parissa. Torstai-iltapäivällä matkamme nimittäin suuntasi Norjaan kohti NVM:ää eli eläinlääkisopiskelijoiden pohjoismaiden mestaruuskisoja.


NVM on vuosittainen perinne, jossa pohjoismaalaiset kilpailevat keskenään yleisurheilussa sekä joukkuelajeissa. Kisoissa on rento meininki, eikä se ole niin justiinsa, jos ei ole kauheasti urheillut ennen :) Itse olin nyt ekaa kertaa reissussa mukana.


Hienossa paraatissa marssittiin Oslon läpi, ihmiset vähän katteli kummissaan meidän juhlallista menoa ikkunoista ja parvekkeista. Ihan kuin me oltais jotain isojakin kuuluisuuksia!


Osa oli kunnolla panostanut puvustukseen: 


Paikalla oli myös kameli ja tiikeri!  


Lajeina oli pikajuoksu, pitkän matkan juoksua, keihäänheittoa, korkeus- ja pituushyppyä, kuulantyöntöä ja päivän kruunasi köydenveto.


Lauantai-illalla järjestettiin hieno banketti, johon sai taas tälläytyä hienoimpiinsa ja jossa sitsimeiningillä syötiin ja juotiin hyvin, laulettiin ja pidettiin hauskaa. 

Itse Norjaa ei kauhesti tullut nähtyä, mitäs nyt bussin ikkunasta katselin maisemia. Enemmän tuli ehkä nähtyä Ruotsia. Kun ensi vuonna osallistun jälleen, niin voisin ehkä edes kerran käydä esimerkiksi juoksemassa ennen kisoja, ettei taas tule tällaista kolmen päivän kokovartalojumia :D

Noh, nyt palaan takaisin sydänvikojen ja röntgenkuvien ihmeelliseen maailmaan, heippa!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Kongressi Hollannissa

Heinä-elokuun vaihteessa kävin Hollannissa yhdessä Kongressissa. Kyseessä oli samantapainen tapahtuma kuin aikaisemmin Serbia ja Etelä-Afrikka. Eläinlääketieteen opiskelijoita ympäri maailmaa kokoontui vaihtamaan kuulumisia, kokemuksia ja oppimaan. Esiteltiin kulttuurejamme toisillemme, ihmeteltiin erilaisia tapoja ja lisäksi opittiinkin paljon eläinlääketieteestäkin. Kongressi järjestettiin pääosin Utrechtissa, jossa yliopisto sijaitsee. Kävimme kuitenkin myös päivän verran Amsterdamissa kiertelemässä ja ihmettelemässä. 


Pakolliset sight-seeingit hoidettiin kätevästi veneestä käsin, sillä kuten varmasti tiedätte, Amsterdamissa on tosi paljon kanavia.

Ei-kovin terve saksanpaimenkoirapentu
Yliopistolla oli tosi hyvä patologian museo, jossa esillä oli hurjasti eri sairauksia. Oli luurankoja, plastinaatiomalleja ja kaikkea muuta. Tällainen on mielestäni todella hyödyllinen, toivoisin kovasti tämäntapaista Suomeenkin!


Workshopissa pääsin testaamaan tähystysvälineitä. Se oli ehkä kaikkein hienointa kongressin aikana. Tehtävänä oli mm. papujen siirtäminen purkkiin, kuminauhojen laittaminen paprikalle ja karkin kääriminen paperista. Tähystysvälineiden käyttö on yllättävän haastavaa, se vaatii tosi hyvää käsien ja silmän välistä koordinaatiota. On myös outoa tuijottaa suoraan eteensä tietokoneen ruudulle sen sijaan, että katselisi potilasta. Valitettavasti tätä opiskellaan koulussa tosi vähän, tämä kuuluu jo enemmän erikoistumisen piiriin. Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessa yhä enemmän tehdään näin tähystyksellä.


Kulttuuri-illalla oli tarjolla makeaa, suolaista ja nestemäistä hoitoa ympäri maailmaa. Aikamoisen ähkyn onnistuin taas itselleni hankkimaan :)


Hostelli oli parin kilometrin päässä kampukselta. Järjestäjät olivat hankkineet meille vuokrapyörät, jolla pyöräilimme joka aamu yliopistolle. Loistava idea!


Koulumatka kulki peltojen halki, lampaiden ohi ja joen yli. Aamut olivat ihanan raikkaita ja matkalla heräsi hyvin :)


Testasimme, miten 100+ ihmistä mahtuu pikkuruiseen huoneeseen :D


Erityisen mielenkiintoista oli käynti kanafarmilla. En ole ikinä nähnyt sellaisa, joten olin kovin kiinnostunut asiasta. Kyseisellä tilalla huolehdittiin erityisen hyvin eläinten hyvinvoinnista, kyseessä oli hieman luomun tapainen konsepti, jossa kuitenkin pääpaino oli hyvinvoinnissa, eikä luonnonmukaisuudessa. Kanoilla oli isot ulkotarhat, paljon virikkeitä, isot kopit ja paljon orsia. Hauskaa oli myös maan tasolla olevat kurkistusikkunat, joista pystyi seuraamaan kanojen touhuamista ja tarkkailemaan niitä.


Varsinaisen kongressin jälkeen jatkoimme satamalle ja neljän päivän purjehdukselle.


Olen aina haaveillut tällaisesta retkestä ja tämä oli kyllä aivan mahtava tilaisuus. Tuuli oli suotuisa ja risteilimme saarelta saarelle, aurinko paistoi ja porukka oli mikä mainioin.



Välillä tuuli oli niin kova, että meinasi tulla kylmä. Myös lautaset ja mukit meinasivat lähteä liikeelle useamman kerran, kun vene keikahti :)


Texelin saarella vierailimme lammastilalla, jossa valmistettiin lampaanmaitojuustoa. Voin kertoa, että taivaallista juustoa oli. Samalla kehittelimme lukuisia menetelmiä, joilla juustoa voi salakuljettaa USAan ja Iso-Britanniaan :D


Laiva oli noin 15 hengelle. Hytit olivat tosi pieniä ja sänky hirmu kapea, en kuitenkaan kertaakaan tippunut sängystä, vaikka olin neljästä sänkykerroksesta ylimmässä.


Oli jännää, kun kippari kertoi että pysähdymme nyt tähän ja odottelemme veden laskemista. Vuoroveden vaihtelun vuoksi satoja metrejä merenpohjaa paljastuu kerran vuorokaudessa (oliko näin?). Kävelimme melkein rantaan asti, bongasimme simpukoita ja haaveilimme rapukeitosta. Oli kyllä jännä fiilis kävellä merenpohjaa pitkin!


Koko kongressi oli aivan mahtava kokemus, tähän asti ehkä parhaiten järjestetty. Luennot olivat todella mielenkiintoisia, workshopit erittäin onnistuneita ja ihmiset aivan ihania. Muutenkin järjestelyt sujuivat tosi hyvin ja oli erittäin mukavat kaksi viikkoa. Sain taas lukuisia uusia kavereita koko maailmasta, uusia kontakteja ja suunnittelen jo lukuisia vaihtoja ym. tapahtumia. En koskaan voi lakata hehkuttamasta matkailun iloja! :) 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Post-symposium - dreams come true

... Afrikkapostausten viimeinen osa... 


Viikon mittaisen symposiumin jälkeen jatkoimme pienemmällä porukalla kohti post-symposiumia. Matka alkoi Johannesburgin lentokentältä, josta lensimme Port Elisabethiin, siitä matkustimme vuokra-autoilla rannikkoa pitkin aina Kapkaupunkiin asti, josta lennettiin lopulta takaisin Johannesburgiin.


Viikko oli aivan fantastinen, mulla ei edes riitä sanat kuvailemaan sitä. Tää on ollut yksinkertaisesti unelman toteutus, tämän takia todellakin kannatti tehdä töitä hulluna koko kesän ja syksyn. Muutenkin kuvat kertovat enemmän kuin tuhat miljoona sanaa, joten... täältä pesee! 

Back on track again! 
Lentokoneesta näkyi aika lupaavat maisemat

Palmuja! 
Oltiin joka yö eri hostellissa

Jeffreys Bay - huoneesta näkyi suoraan merelle

Käytiin surffaamassa - hauskaa oli. Ja vaikeaa! Muutama litra suolavettä tuli kyl nieltyä :)

Upeat vuoristomaisemat vaan komeni, kun lähestyttiin Kapkaupunkia

Käytiin hyppäämässä maailman korkeimmalta benjihyppysillalta - 216 metriä
Gepardin tarhassa - gepardi on muuten ainoa iso kissa, joka kehrää. Ja kovaa kehrääkin! 

Norsuja! 

Maastopyöräilyä. 54 kilometriä vuoren huipulta hostelliin. 

Strutsipihvi on sairaalloisen hyvää! Eikä maistu muuten yhtään kanalle, enemmin riistalle. 

Näilläkin olis voinut ratsastaa. 

Me sen sijaan ratsastettiin strutseilla. Ja ei, en ota kantaa eläinsuojelullisiin juttuihin :P

Saatiin ruokkiakin niitä. Toi nokkahärveli kai estää niitä nokkimasta toisia. 

Upeat maisemat vaan lisääntyi! 

Vierailtiin viinitarhalla ja vähän maisteltiin paikallisia viinejä. 

Kapkaupungissa on pingviiniuimaranta, jossa pinviinit elelee vapaana ja onnellisina :)

Kapkaupunki, Table Mountain ja maailmanpyörä. 
Pakko vielä raportoida meidän seikkailusta Kapkaupungissa. Tarkoitus oli mennä hyväntoivonniemelle, jossa oli pingviiniuimaranta. Koska turistireissut olivat kovin kalliita, päätimme matkustaa junalla, koska tämä oli todella paljon halvempi. Noh, mun epäluulo heräsi jo juna-asemalla, kun näin junat. Niin vanhanaikaista kulkuneuvoa ette ole nähneetkään! Itse junassa totesin jossain vaiheessa, että me kuusi oltiin ainoat valkoihoiset koko osastolla, junassa oli kuuma kuin saunassa ja 40 kilometrin matka kesti useita tunteja. En ollut myöskään ajoneuvon turvallisuusluokituksesta ihan täysin varma. Ei kauheesti naurattanut, kun kolmen tunnin jälkeen todettiin, että ollaan jossain puolivälissä :D Jostain ihme syystä päätettiin sit mennä taksilla takaisin...

Maan historia, apartheid näkyy vielä monessa paikassa. Kuten edellä mainitsemasta tarinasta huomaa, valkoiset eivät juurikaan matkusta julkisilla. Sanotaan, että on vaarallista mennä bussilla valkoihoisena, mutta totta puhuen en ole varma, onko sittenkin niin, että näin ei vaan ole tapana tehdä. Kaikki työläiset siivoojasta vartijaan ovat mustia, ihan jokaikinen. Sen sijaan yliopistolla taas huomasin, että valkoisia on ehdoton enemmistö. Myös asuinalueissa huomaa selvän eron, rikkaimmilla alueilla valkoiset ovat enemmistö ja slummeissa taas niitä ei juurikaan näy. Tuntuu, että rotuerotteluun ollaan täällä vaan totuttu. Ihmisiä ei yhtään tunnu haittaavan, tuntuu että niin on vaan tapana tehdä. Mun kaaliin ei kyl ihan mahdu, mitä väliä ihmisen ihonvärillä on. Toisaalta taas ymmärrän, että näiden kahden ihmisryhmän välillä on selkeä kulttuuri-ero, jossa vallitsee hyvin erilaiset tavat, säännöt ja ihanteet. Kumpikaan ei halua luopua omastaan...

Jees, että sellainen pieni trippi! Voin suositella. Erityisesti etelärannikko on upeaa seutua ja esimerkiksi Kapkaupunki kuuluu myös maan turvallisimpiin paikkoihin. Lupaan, ettei tämä ollut viimeinen retki Afrikkaan, aion palata sinne vielä jonain päivänä. Sitä paitsi mun on pakko päästä Krueger parkiin!

Nokka kohti seuraavia seikkailuja! Seuraava kohde taitaa olla kesällä Hollanti, jos ei tule mitään yllätyksiä :)



keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Mystiikkaa ja eksotiikkaa...


... matkapostauksen kolmas osa... 

Torstai 8.1. 




Cradle of Humankind - museontyyppinen, jossa pohditaan ihmisen alkuperää. Pieni vene vei meidät maan alle arvoitukselliseen tunneliin, jonka jälkeen saavuttiin itse päänäyttelyyn...


... samalla näyttelyssä pohdittiin myös ihmisen tulevaisuutta... 



Näyttelytalon katolla oli huikaisevat näköalat. Aurinko paistoi tuutin täydeltä ja lämpötilaa oli reilusti yli 30° astetta :) Parhaimmillaan viikon aikana oli kuulemma 39° C ja onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni polttamaan itseni auringossa. Jouduin lopulta siis nöyrtymään ja mennä ensimmäisille aurinkovoideostoksille ikinä. Yök. On nyt sitten tämäkin koettu. 


Matka jatkui maan alla näyttävässä luolassa.



En ole ikinä käynyt tällaisessa, ihan vaikuttavaa oli. En kyllä yksinäni uskaltaisi lähteä harhailemaan! 


Käytiin tällaisessa olut-museossa. Siellä näytettiin oluen alkuperää ja valmistustapoja eri maissa. Vaikka en niin oluen ystävä olekaan, niin ihan mielenkiintoinen reissu oli :)


Loppuviikko koostui luennoista, yleiskokouksista, hyvästä ruuasta (vähän ehkä turhankin hyvästä, sanoo vaakani!), juhlista ja workshopeista. 


Joku mies tuli esittelemään meille käärmeitä ja joitakin muitakin öttiäisiä. Etelä-Afrikkaan on eksynyt kaikki maailman myrkyllisimmät käärmeet. Myrkkykäärmeitä on pääsääntöisesti kolmea erilaista: Lihaksia lamauttavat myrkyt, toisesta en oo varma, hermomyrkyt? ja kolmas kuulostaa erityisen karmealta, veren hyytymistä estävät myrkyt. Käärmeen piston jälkeen illalla voi yhtäkkiä tulla mustelmia eri paikkoihin, vähitellen ne laajenevat ja lopulta verta tulee joka kolosta. Yök. Onneksi on vastamyrkyt näihin!


Päästiin pitämään tällaista isoa kuristajakäärmettä. Se oli niin painava, että en meinannut jaksaa pitää sitä olkapäillä ollenkaan. Olen hurjan ylpeä itsestäni, että uskalsin koskettaa tarantellaa. Mun hämähäkkipelko on sen verran karmaiseva. Se oli itse asiassa aika söpö. Ihanan pehmeä turkki ja sen naamakin oli hetken tarkasteltuani oikeastaan aika suloinen <3

Workshoppeja oli taas laaja valikoima: krokotiilin dissektio, vesiterapia, uroslampaiden jalostustarkastusta, ompelua ja puhallusnuolen valmistusta.

Vikana iltana pidettiin formal dinner, juhlallinen illallinen hienossa paikassa ja jokainen oli pynttäytynyt parhaimpiinsa. On aina yhtä hupaisaa nähdä eläinlääkisläiset hienoissa mekoissa ja puvuissa, olipa osa roudannut frakkinsakin.

Haikeaa, kun suurin osa lähtee takaisin mistä on tullutkin. Juuri kun on päässyt vauhtiin! En millään haluaisi lähteä. Me kuitenkin pienemmällä porukalle jatkamme post-symposiumiin. Matka vie kohti etelärannikkoa, joka kuulemma on todella kaunista seutua. Mutta siitä lisää myöhemmin!