Moi

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Sweet dreams, my little friends!

Johan nyt aika on taas rientänyt. Multa kysyttiin jo, onko blogi rikki, kun ei uusia päivityksiä ilmesty :)
Takana on kiireinen viikko anestesialla, nyt mä osaan siis suunnitella koirille, kissoille ja pupuille nukutuksen leikkausta varten ja valvomaan sitä. Meille opetettiin myös, miten sairaat eläimet nukutetaan ja miten erikoistilanteessa pitää menetellä. Jos lemmikin tila yhtäkkiä kesken leikkauksen romahtaa, osaan nyt siis toivon mukaan pitää sen hengissä ja tarvittaessa myös elvyttää sen ;)

Nestonin puisto
Joka päivänä oli seurattavana 2-3 leikkausta tai magneettikuvaa (eläimet nukutetaan sitäkin varten, koska on tärkeää, että eläin on ehdottomasti paikallaan koko kuvauksen aikana, joka kestää puolesta tunnista tuntiin). Päivät ovat paljon pidempiä kuin mihin ollaan Suomessa totuttu. Koulu loppuu vasta viiden-kuuden aikaan ja illalla täytyi vielä suunitella seuraavan päivän anestesiat. Minulta siihen meni 2-3 tuntia vielä koulun jälkeen. Suunnitelmat piti tehdä hyvin tarkasti ja perustella kaikki käyttämänsä lääkkeet. Tämä oli hyvin opettavaista, tulipa samalla oikein huolella kerrattua kolmosvuoden farmakologian opitkin.

Viikolla ei siis ole oikein energia ja aika ole riittänyt muuhun kuin kouluun, sen sijaan viikonloput olen käyttänyt tehokkaasti hyödykseni ja leikkinyt turistia. Viime viikonloppuna kävin Liverpoolissa, sinne täytyy kyllä eksyä toisenkin kerran. Menetin mm. sydämeni sisustusliikkeisiin, täällä on paljon enemmän mun tyylisiä sisustusjuttuja kuin Suomessa. Aika inconvenient, sanoisin. Kukapa nyt haluis raahata täältä Suomeen esimerkiksi, kröhöm, isoa, puista pöllökelloa johon rakastui silmänräpäyksessä. En missään nimessä tunnusta, että minulle olisi käynyt niin! :D Illalla kävimme muiden vaihtareiden kanssa vielä leffassa katsomassa "The theory of everyhing" - voin suositella!

Täältä näkee Walesiin asti! 
Eilispäivä meni kokonaan muutossa, muutin lähemmäs koulua, koska edellisessä en voinut olla kuin tammikuun loppuun asti. Nykyisessä asunnossa mulla on paljon isompi huone ja jopa oma vessa ja suihku! Ystävällinen eläkeläispariskunta on jo luvannut viedä mut pikkuautollansa joka paikkaan tutustumaan, lupasivat jopa hoitaa minut takaisin lentokentälle pääsiäisenä!

Tänään kävin siis pariskunnan kanssa Chesterissä, ja oi, millaista arkkitehtuuria siellä olikaan! Aivan ihana paikka. Olimme sen verran aikaisin liikkeellä, että kaupat eivät olleet vielä auki, joten säästyin uusilta hetken mielijohteesta -shoppailuilta... Sen sijaan löysin vihdoin ja viimein niin hartaasti etsimäni ruisjauhon! Laitoin samantien ruisleivän juuren tekeytymään :)

Chesterin arkkitehtuuria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti