It was the best day in my life...

Näin pääsykokeiden tulosten kunniaksi voisin vähän kertoa omasta urakasta vuosi sitten. Mutta ihan ensimmäiseksi, mahtionnittelut kaikille sisäänpäässeille! Aivan mahtavaa! 

Omat tunnelmat vuoden takaa ovat vielä elävästi muistissa. Se oli ehkä parasta, mitä mulle oli ikinä tapahtunut... 

Paras kirje ikinä!

Olin lukenut kymmenen pitkää kuukautta, hajoillut monta kertaa, ollut monesti lähellä luovututspistettä ja silti jotenkin aina sain jostain voimia jaksaa eteenpäin. Koe meni huonosti ja ajan vierähtäessä toivo sisäänpääsystä alkoi hiipua yhä pahemmin. Ajatus, että joutuisin viettämään kolmannenkin välivuoden, tuntui aivan sietämättömältä, joten olin tosi pettynyt kaikkeen ja ennen kaikkea itseeni. Samalla olin ehdottomasti sitä mieltä, että olin tehnyt parhaani ja enempään en pysty, joten jos en nyt pääse, en pääsisi myöhemminkään. 

Lukusuunnitelma. Ainakin paperilla hyvän näköinen. 

Eräs hyvä kaverini vinkkasi mahdollisuuden Tartosta, jonne hakukin meni sopivasti vasta tulosten julkistamisen jälkeen. Päätin, että tästä tulee kakkosvaihtoehtoni, kun ei täällä tärppää. Pikkuhiljaa se alkoi tuntuakin ihan hyvältä vaihtoehdolta, kun aloin ottaa siitä selvää. Olin jo melkein päättänyt meneväni sinne ja ajatus ulkomaistakaan ei tuntunut enää niin pelottavalta. 

Silti pieni epätoivo kaiveli jatkuvasti. Olin nähnyt ihan valtavan vaivan ja yrittänyt ihan tosissani. Jos ei tämä työ kerran riitä, niin mikä sitten? Olin hyvin pettynyt itseeni. 

Siinä se on omassa paheksutussa, inhotussa, kieroonkatsotussa persoonassaan. 

Aloitin elokuun puolivälissä kertaamalla lukion fysiikat ja kemiat sekä ihmisbilsat. Edellisestä kerrasta viisastuneena laskin jo heti alusta lähtien kaikki eteen tulevat laskut. Lainasin kirjastosta pinoittain pääsykoemateriaalia, joita luin ja laskin pää sauhuten. Pari kuukautta meni lähinnä lukiojuttujen parissa.

    

Täytyy vielä huomauttaa tähän väliin, että koko sen ajan tein osa-aikaista työtä, noin 25-30 tuntia viikossa. 

Joskus loka-marraskuussa aloitin Galenoksen lukemisen. Kävin sen läpi hitaasti ja huolella. Monet asiat tuntui suorastaan heprealta, välillä tuntui kuin seinä olisi tullut vastaan. En vaan tajunnut. Hankin lisätietoa valmennusmateriaaleista, koulukirjoista ja netistä. Kahlasin vaikeat kohdat läpi vaikka väkisin, kunnes ne pikkuhiljaa aukesivat. 

Galenos-hepreaa

Tein satoja sivuja muistiinpanoja, välillä kirjoitin samasta aiheesta kolme eri muistiinpanoa eri kirjojen pohjalta ja lopulta kirjoitin vielä puhtaaksi. Tein myös miellekarttoja, piirroksia ja kaikkea mahdollista. 

Osa muistiinpanoistani. Paperia kyllä kului. 

Myös alleviivauksia ja reunamerkintöjä tein Galenokseen roppakaupalla. Vähitellen se alkoikin muistuttaa pikkulapsen värityskirjaa. 

Pääsykoevärityskirja

Tammikuussa iski kamala motivaationpuute. En olisi jaksanut lukea, laskut ei sujuneet ja kiinnostus lopahti täysin. Töissä hajoilin jatkuvasti, olin koko ajan kiukkuinen ja saatoin tuiskaista työkavereille ilkeästi ihan ilman syytä. Tunteet oli jatkuvasti pinnalla ja kyyneletkään eivät olleet kaukana. Samalla oli kuitenkin tavoite kirkkaana mielessä. Haluan eläinlääkikseen, haluan eläinlääkikseen, haluan eläinlääkikseen! 

Opiskelijaesite, sitä pläräsin aina motivaation hiipuessa 

Ystävien, kavereiden, työporukan ja perheen tuki oli aivan korvaamatonta. Se jaksoi tsemppaamaan eteenpäin ja kohtaamaan vaikeudet. Vähitellen motivaatio palasi ja laskutkin alkoivat mennä rutiinilla. 

Oli parempia päiviä ja oli täysin tuottamattomia päiviä. Mitä enemmän tein hommia, sitä enemmän alkoivat tunteet heitellä kuin vuoristoradalla. Yhä useammin vanhat suunnitelmat nostivat päätään, menisinkö sittenkin vaan opiskelemaan kemiaa? Pääsisi niin paljon helpommalla. Vaihtoehto tuntui päivä päivältä yhä paremmalta. Jälleen kavereiden tuki auttoi pääsemään yli. Laitoin hakupaperit menemään eräs kaunis kevätaamu, ykkösvaihtoehtona eläinlääkis. 

Kyniäkin kului ihan muutama. 

Viikot vähenivät vähenemistään, samalla jännitys nousi yhä suuremmaksi. Eniten pelkäsin ehkä mokaamista. Mitä jos en tajua laskuja? Mitä jos en ehdi tehdä kaikkia tehtäviä? Mitä jos teen jotain tosi typerää huolimattomuusvirheitä tai jos en osaa yksikkömuunnoksia? Mitä jos en osaa lukea kaavakokoelmaa ja kopioin ihan väärät kaavat laskuihin? Mitä jos mä mokaan???

Aika onnistuneesti sotattu kirja.
Turha varmaan mainita, etten sattuneista syistä viitsinyt edes yrittää myydä kirjaani eteenpäin :)

Melkein viikkoa ennen pääsykoetta laitoin kirjat pois. Lukemiset on nyt luettu, enää ei kannata yrittää päntätä mitään uutta. Olen työni tehnyt ja parhaani yritin. Vähäsen selailin vielä muistiinpanoja ja kaavakokoelmaa muutamaa päivää ennen, mutta ei muuta. Alkuviikosta tein kaikkea muuta mukavaa, treenasin koirien kanssa, shoppailin ja nautin alkaneesta lomasta.

Keskiviikkona se sitten koitti. Jännityksestä ja kaikista peloista huolimatta lähdin kokeeseen aika itsevarmasti ja itseeni tyytyväisenä. Myös edellinen ilta ja yö oli sujunut hyvin ilman sen kummempaa stressaamista. Äiti halusi ehdottomasti tulla kuskiksi mukaan, joten ei tarvinnut edes ajaa itse paikalle. 

Pääsykokeessa kirjoitin kynä sauhuten. En jäänyt murehtimaan tehtävien vaikeutta, menin vaan kimppuun ja aloin tehdä. Parii kohtaa jätin tyhjiksi, kun en tajunnut alkuunkaan. Jotkut laskut olivat ihan ufoja ja aloitin yksinkertaisesti kopioimalla muutama lauseke ja kaava. Kyrpi hulluna, kun varsinaista Galenoksen tietoa ei kysytty kun yhdessä tehtävässä, kaikki muut teoriatehtävät olivat lähinnä luetunymmärtämistä. Aika meinasi loppua kesken. Rustasin viimeiset neljä tehtävää kauhealla kiireellä kädet vapisten puolessa tunnissa. 

"Koeaikaa jäljellä kymmenen minuuttia!"

Mielestäni ei mennyt hyvin ja olin pettynyt. Menimme äidin kanssa shoppailemaan, jotta edes vähän olisi jotain muuta ajateltavaa. Seuraavan viikon aikana en ajatellut pääsykoetta sen kummemmin, menin vähän ulkomaille nollaamaan päätä. Se teki hyvää ja pystyin hyvin keskittymään muihin asioihin. Vasta vähän ennen tulosten julkistamista epäilys ja pettymys nousi vahvasti pintaan. 

Päivää ennen h-hetkeä jännitti ihan mielettömästi. Enemmän kuin ikinä aikaisemmin. En saanut kunnolla nukuttua, heräsin monta kertaa. Tarkistin yliopistohaun sivuja ja yliopiston sivuja monta kertaa. Lopulta nukahdin ja heräsin vasta joskus kymmenen aikaan. Tulokset ovat tulleet!!!

Kädet vapisten avasin koneen. Tuskailin, miksi netti on niin hidas ja miksi se juuri tänään on niin superhidas. Yliopiston sivut avattuani vedin syvään henkeä ja klikkasin kohtalokasta listaa. Olin päättänyt lukea sen hitaasti nimi nimeltä, mutta vihdoin sen avattuani hyppäsin suoraan sukunimeni kirjaimen kohdalle. En ollut uskoa silmiäni.

Siellä se oli. 

Nimeni luki siellä. 

Oli pakko palata pari askelta taaksepäin. Oliko kyse hyväksyttyjen vai hylättyjen listasta? Luin sen hitaasti, aivan kuten ekaluokkalainen, joka on juuri oppinut aakkoset.

Ja alla nimeni. 

Aluksi ei tuntunut yhtään millekään. Olin ihan jäässä, istuin vaan ja tuijotin. Vähän aikaa kesti tajuta, mitä juuri oli tapahtumut. 

Vähitellen kuitenkin selkisi. Pääsin kuin pääsinkin! Mä pääsin!! Minusta tulee eläinlääkäri! Kaikki tunteet tuli pinnalle, olisi tehnyt mieli vaan huutaa ja nauraa ja itkeä samaan aikaan. Olisin voinut halata kaikkia vastaantulevia ihmisiä ja kiljua riemusta. Otin puhelimen käteen ja ilmoitin heti kaikille tärkeille ihmisille. Fiilis oli aivan sanoinkuvaamaton.

Paksu kirjekuori.

Kärkkysin postia kärsimättömänä, jotta saisin vielä viimeisen vahvistuksen. Selailin papereita koko päivän, aloin jo etsiä kämppää, koulukirjoja, selailin yliopiston sivuja ja kaikkia mahdollisia foorumeita. Oli pakko käydä työpaikallakin hehkuttamassa kaikille. Tuntui ihanalta, kun kaikki ihmiset onnitteli ja olivat onnelisia puolestani. 

Vielä monta päivää sen jälkeen oli uskomaton olo. Tapahtuiko tämä oikeasti? Pääsinkö oikeesti? Laitoin hyväksymiskirjeen seinälle, jotta voisin ihailla sitä mahdollisimman paljon. 

Kuluneet kymmenen kuukautta olivat elämäni rankimmat, mutta palkinto oli joka minuutin arvoinen. Kiitän kaikkia tuesta, ilman rakkaita ystäviä en olisi tänne päässyt. 

Kaikille sisäänpäässeille tahtoisin vaan sanoa, muistakaa nauttia tästä täysin siemauksin ja juhlikaa kunnolla! Ja rannalle jääneet taas, älkää luovuttako! Tehkää töitä entistä sisukkaammin, joskus vielä on teidän vuoro ja ovet aukeaa. 

Hah hah, eläinlääkärikö? Minusta?! Never!

En ole koskaan tainnut kertoa, miten oikeastaan päädyin tänne, tähän parhaaseen, hauskimpaan ja riehakkaimpaan opinahjoon, jonka kuvitella saattaa.

No, ei minusta koskaan pitänyt eläinlääkäriä tulla. Taidan olla sikäli erikoinen tapaus, että en ole haaveillut eläinlääkärin urasta pikkutytöstä asti, en ole viettänyt lapsuuttani ja nuoruuttani hevostyttönä tallissa, enkä varsinaisesti ole ollut eläinhullukaan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ala-asteella halusin opettajaksi. Ihailin kolmosluokan englanninopettajaa yli kaiken ja halusin olla isona samanlainen. Vähitellen sitten yläasteella tajusin, että koulun ulkopuolella on runsaasti muutakin elämää. Minua kiinnostivat luonnontieteet, olin hyvä matikassa ja erityisesti ihmisen fysiologia oli mielestäni hyvin kiehtovaa. Samaan aikaan kuitenkin kehitin lievän kammon neuloja kohtaan, en välittänyt verestä ja meinasin pyörtyä, kun tyttökissamme leikattiin. Päätin siis, että minusta tulisi fysioterapeutti. Tämä säilyi tulevaisuudenhaaveenani aina lukioon asti, aina abivuodelle asti. Sitten alkoi epäilys. Olisiko tämä sittenkin sitä mitä haluan?

Olin pihalla kuin lumiukko koko abivuoden. Ainoa mikä jokseenkin tuntui mielenkiintoiselta alalta, oli biologia ja kemia. Päätin siis, että minusta tulee joko kemisti tai biologi. Kumpaankin saisin opiskelupaikankin helposti. Vaan onko oikein valita se, mistä aita on matalin?

Idea eläinlääkiksestä sai alkunsa, kuten kaikki hyvät ideat, pelkästä vitsiksi tarkoitetussa huomautuksesta. Syyllinen oli äitini, joka totesi, että kyllä tällä eläinlaumalla (neljä koiraa, kissa, kaksi kania ja kuusi marsua) pitäisi jonkun lapsista opiskella eläinlääkäriksi. Ihan huvin vuoksi laitoin siis paperit sinne, mutta en hetkeäkään ajatellut, että siitä oikeasti tulisi mitään. En käynyt edes pääsykokeessa, puhumattakaan, että olisin edes tiennyt, mistään pääsykoekirjasta mitään.

Päätettyäni vakaasti, että minusta tulisi kemisti, olin kuitenkin sitä mieltä, että lukion jälkeen haluan pitää välivuoden, relata ja tienata vähän rahaa. Vuoden jälkeen laitoin jälleen paperit kemialle ja huvin vuoksi elukallekin jälleen.

Tajuamatta mitä olin tekemässä, löysin itseni eräänä päivänä tiedekunnan sivuilta selaamassa opinto-opasta. Se oli kiehtovaa ja päätin ottaa lisää selvää. Luin opiskelijoiden kommentteja, juttuja opiskelusta ja katselin kuvia iloisista naamoista, söpöistä varsoista ja pätevänoloisista lääkärinaluista. Hitaasti ja vähitellen minulle selkisi: hitto, tämähän on juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdä! Tässä ammatissa tiivistyy kaikki, mitä työltä toivon ja mikä minua kiinnostaa!

Oli huhtikuun puoliväli, kun vihdoin sain aikaiseksi ostaa Galenoksen. Meni vielä tovi, ennen kuin aloin lukemaan sitä. Aika ei riittänyt millään, kun piti niitä töitäkin lähes kokopäiväisesti paiskoa. Sain puolet Gallesta luettua pikalukuna, en ehtinyt sisäistää mitään, enkä laskenut paljon mitään laskuja. Pääsykokeeseen mennessä olin lähes varma, etten pääsisi. Olin kuitenkin löytänyt alani. Nyt minulla oli unelma.

Seuraavana vuonna aloitin elokuussa lukemisurakan. Se oli raakaa työtä seuraavat kymmenen kuukautta, mutta kuten tiedätte, se kannatti! Pääsykoeurakasta kuitenkin lisää myöhemmin :)

Vihdoinkin se alkaa!

Lopultakin asiaan! Tältä siis näyttää ensimmäinen syksy.

Isolla alkukirjaimella merkatut ovat luentoja, esim. B'

w ja S'w, pienellä painetut ovat harjoituksia, kuten s'h ja o'a. Ensimmäinen kirjain kertoo aineen (esim. B on Solun aineenvaihdunta ja S solut ja kudokset) ja toinen kirjain ilmoittaa paikan, jossa opetus pidetään.

Oikeasti se ei ole ihan näin paha, kuin miltä se näyttää. Noin puolet pienellä painetuista putoaa pois, sillä meidät on jaettu harjoituksissa kahteen ryhmään.

Syksy alkaa mukavasti Solut ja kudokset - kurssilla, jossa opiskelemme, miltä eri solutyypit ja kudokset näyttävät mikroskoopin alla ja mitä ne tekevät. Saamme pitkän listan näytteistä, jotka meidän tulee piirtää mikroskoopin avulla. Saamiemme avainten avulla pääsemme mikroskopointiluokkaan mihin päivään tahansa, vaikka keskellä yötä!

Hieman enemmän vaikeuksia tuottaa Solun aineenvaidunta. Kurssi on tiivis ja täynnä vaikeaselkoista asiaa solujen ihmeellisestä maailmasta. Tässä vaiheessa en voi olla nauramatta tätä ironiaa: valitinko joskus, että Galenos on paksu ja vaikealukuinen?! Jos nykyinen tenttikirja on yhtä laiha kuin se, saatan jo lähes pomppia riemusta! :)

Hieman vaihtelua soluihin tuo luuopin kurssi. Pääsemme hipelöimään ihka oikeita luurankoja ja pyörittelemään käsissämme milloin mitäkin luuta. Sen lisäksi että täytyy osata kaikki eläimen luut, täytyy vielä osata erottaa eri eläinlajien luut toisistaan ja kertoa oleelliset erot. Siinä ei ole vielä läheskään kaikki, vaan täytyy myös opetella kaikki mahdolliset nystyt, ulokkeet, kuopat ja röpelöt luiden pinnalta. Ja kaikki tietenkin kolmella kielellä: suomeksi, latinaksi ja englanniksi. Varsinkin latina tuottaa pieniä ongelmia, kun kauhea pläjäys tulee kerralla, mutta kieleen pääsee onneksi sisään aika nopeasti ja pian huomaan näkeväni untakin latinaksi!

Vaivalla tankatut nystyt ja ulokkeet saavat järkeä vasta lihasopin kurssilla, kun opetellaan, mihin eri lihakset kiinnittyvät. Pääsemme myös oikeiden raatojen pariin, mutta siitä lisää myöhemmin!