Matkan päätös

Epätodellinen fiilis, ristiriitaiset tunteet, haikeutta rinnassa. Nämä olivat päällimmäisenä mielessä, kun maanantai-aamuna istuin kampaajan tuolilla kärsivällisenä opiskelijan taikoessa hiuksiini upean kampauksen. Kotimatkalla käväisin vielä hakemassa ylioppilasjuhlia varten ostamani mekon. En ole sitä juurikaan sen jälkeen käyttänyt ja olen ylpeä, että vielä mahdun siihen. Mitäs nyt vähän vetoketju oli hankala laittaa kiinni ja rinnuksista vähän otti kiinni... :D

Olin jo edellisviikolla palauttanut koulun avaimet ja muuttanut pois opiskelija-asunnosta, joka kolmen vuoden aikana on käynyt kovin rakkaaksi. Hauskaa on, että muutin ihan lähelle mun ensimmäistä asuntoa, jossa aloitin nämä opiskelut. Ympyrä on nyt sulkeutunut. Kolmen vuoden yhdessäelo ystäväni kanssa päättyi ja uusi taival alkaa poikaystävän kanssa, jota kai nyt avomieheksikin pitäisi kutsua...

Valmistujaistilaisuus oli yliopiston päärakennuksessa komeassa juhlasalissa. Juhlasaliin jouduttiin kävelemään luentosalien ohi, jossa juuri lukiosta päässeet nuoret odottivat pääsykokeiden alkamista. Se oli jotenkin tunteellinen hetki, kun muistelin omia pääsykokeita vasta kuusi vuotta sitten. Miten pieniä ja viattomia me oltiin silloin ja miten hurjasti tässä ollaan vuosien aikana kasvettu. Kun katselin jännittyneitä naamoja ja hermostuneita katseita, tajusin jälleen kerran, miten onnekas mä olenkaan, kun olen nyt tässä.

Kuva täältä

Itse tilaisuus nyt oli vähän kuivahko, mutta kieltämättä tuntui hienolta seistä salin edessä tutkintotodistuksen ja ruusun kanssa juhlallisena muiden valmistuvien kanssa. Koko tilaisuus meni ehkä vähän pienessä sumussa, huolimatta siitä, että skumpat juotiin vasta jälkeenpäin ;)

Kuva täältä

Juhlan jälkeen odotti hieno ravintola tärkeiden ihmisten kanssa, jonka jälkeen matka jatkui Helsingin yöhön vuosikurssin kanssa. Kavereiden kanssa olimme juhlineet valmistujaisia jo edellispäivänä, tilaisuus oli oikein mukava, vaikka silloinkaan ei jotenkin vielä meinannut uskoa sitä todeksi. Ihmiset onnittelivat ja mä olin et öö, kiitos, nii, valmistuinks mä. Perheenkin kesken juhlittiin oikein sydämellisesti seuraavana viikonloppuna, joten juhlallisuuksia on ainakin riittänyt.

Mun tie eläinlääkäriksi ei todellakaan ole ollut helppo. Vastoinkäymisiä on riittänyt, vaikken niistä täällä ole kauheasti avautunutkaan - olen halunnut pitää blogin sävyn iloisena ja positiivisena. Ehkä jonain päivänä, samat asiat varmasti koskee monia muitakin eläinlääkisläisiä ja musta ainakin välillä tuntui, että olin ongelmieni kanssa melko yksin... Luulen, että monet kaveritkaan ei tajua, kuinka vaikeeta tää on ollut ja kuinka monta kertaa oon oikeasti ollut luovuttamispisteessä. Olen ylpeä itsestäni, etten luovuttanut ja että sinnittelin eteenpäin. Olen myös ylpeä, että mulla on niin mahtavat ystävät ja ihana perhe, joita ilman en missään nimessä olisi nyt tässä.



Mä en vieläkään usko sitä täysin todeksi, mutta hieno perheeltä saatu kaiverrettu puinen kynä muistuttaa mua siitä, että mun nimen perään tulee nyt titteli ELL <3 Totuttelin uuteen titteliin jo heti valmistujaisten jälkeen yövuoron merkeissä ja oikein juhlallisesti sain nyt allekirjoittaa reseptit uudella tittelillä.

Saa nyt nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uusi aikuinen epäopiskelijaelämä, täältä tullaan!