Muutoksia ja hämmennystä ilmassa

Ihan ensimmäiseksi, myöhästyneet mutta sitäki sydämellisemmät uudenvuodentoivotukset kaikille lukijoille! Itselläni oli paras uusivuosi ikinä, mennyt vuosi on ollut paras ikinä, enkä usko, että ensi vuosikaan tulee olemaan pettymys :) Kun sydän on rakkautta täynnä, on helppo sanoa näin ;) 

En ole aikaisemmin täällä blogissa maininnut eräästä suuresta projektista, asia, josta olen haaveillut jo lukioajoista lähtien... Mä nimittäin vietän seuraavat kolme kuukautta hieman erilaisissa maisemissa:

Manchesterissa turisteeraamassa - paikallinen pubi

Teen kolmen kuukauden erasmus-vaihtoa Liverpoolissa, tai oikeastaan Leahurstin kampuksella, joka sijaitsee noin 22 kilometriä kaupungista. Kampuksella sijaitsevat kaikki kolme sairaalaa sekä isohko opetusnavetta. Kampus on keskellä maaseutua, ympärillä on vain muutama pikkukylä. Itse asun Nestonissa noin 3 km päässä koulusta. Mitään isoja ostoskeskuksia täällä ei ole, joten vaateshoppailut taitaa kyllä jäädä toiseen kertaan.

Nähtävyys - paitsi et oikeesti tää on kyl ihan pystysuora, en osaa kääntää :D

Täällä, vääränpuoleisen liikenteen ja höttöleivän valtakunnassa siis asustelen pääsiäiseen asti ja yritän imeä itseeni mahdollisimman paljon tietoa ja taitoa. Jo nyt huomasin, että käytännöissä on suuriakin eroja, on kyllä jännittävää nähdä, miten muualla maailmalla hoidetaan eläimiä! Lehmillä esimerkiksi käytetään enemmän ja huolettomammin antibioottia, kuin mitä kotimaassa ollaan totuttu.

Junamatka Manchesterista Nestoniin meni leppoisasti :) 

Toistaiseksi mun oleilua täällä voi kuvailla sanalla hämmentävä.

Autot. Ne ajaa väärällä puolella, eivät käytä ajovaloja, eikä vilkkua kääntyessä. Ruoka. Kaupat ovat täynnä sokeroituja muroja, vaaleaa höttöleipää, muffinsia, suklaata, sokerijogurtteja ja ranskalaisia. Ruisleipää, kunnon mysliä, pakastemarjoja tai terveysjogurttia täällä ei ole nähtykään. Vesihanat. Näillä on lavuaarissa kaksi hanaa, toisesta tulee kuuma vesi, toisesta kylmä. En vieläkään ymmärrä tätä logiikkaa.

Kotiovet. Ulos ei pääse ilman avainta, yritän vaan kauhulla ajatella, miten vaikka tulipalossa käy. Ovet ei lukkiudu itsestään, vaan avainta täytyy pyöritellä mielivaltaisesti edestakaisin, ennen kuin se menee lukkoon. Leivinuunit. Näillä on kaksi uunia päällekäin: Ylempi on grilli, joka lämpenee vain hyvin vähän. Luulin aluksi alinta tarvikelaatikoksi, kuten on kaikissa suomalaisissa uuneissa ja kirosin, miksei ruoka valmistu grillissä :)

Sushi on ollut mun suuri suosikki viime keväästä asti, kun sitä ekan kerran maistoin 

Pääkampus sijaitsee Liverpoolin keskustassa, täällä maaseudulla suoritetaan vain neljännen ja viidennen vuoden kliiniset opinnot. Sen takia täällä ei juuri olekaan mitään opiskelijatapahtumia, asuntoloita tai yliopistoliikuntaa tms. Toisaalta koulupäivät ovat toistaiseksi olleet sen verran pitkiä ja uuvuttavia, ettei kauheasti olisi kyennytkään osallistumaan tapahtumiin. Asun ihan liikuntahallin vieressä, mutta en vieläkään ole ehtinyt käymään siellä. Koulu alkaa normaalisti 7.30-8 (paitsi tuotantoeläinjaksolla vasta yhdeksältä, luksusta) ja loppuvat joskus viiden-kuuden aikaan. Sen jälkeen päivä meneeki lähinnä arkisiin juttuihin, kuten ruokaostoksiin, ruuanlaittoon ja tietysti skypettelyyn... :)

No mutta, yritän pysyä kanavalla, uskoisin, että kerrottavaa ainakin riittää!

Lisää ruokakuvia, jee

Kongressi Hollannissa

Heinä-elokuun vaihteessa kävin Hollannissa yhdessä Kongressissa. Kyseessä oli samantapainen tapahtuma kuin aikaisemmin Serbia ja Etelä-Afrikka. Eläinlääketieteen opiskelijoita ympäri maailmaa kokoontui vaihtamaan kuulumisia, kokemuksia ja oppimaan. Esiteltiin kulttuurejamme toisillemme, ihmeteltiin erilaisia tapoja ja lisäksi opittiinkin paljon eläinlääketieteestäkin. Kongressi järjestettiin pääosin Utrechtissa, jossa yliopisto sijaitsee. Kävimme kuitenkin myös päivän verran Amsterdamissa kiertelemässä ja ihmettelemässä. 

Pakolliset sight-seeingit hoidettiin kätevästi veneestä käsin, sillä kuten varmasti tiedätte, Amsterdamissa on tosi paljon kanavia.

Ei-kovin terve saksanpaimenkoirapentu

Yliopistolla oli tosi hyvä patologian museo, jossa esillä oli hurjasti eri sairauksia. Oli luurankoja, plastinaatiomalleja ja kaikkea muuta. Tällainen on mielestäni todella hyödyllinen, toivoisin kovasti tämäntapaista Suomeenkin!

Workshopissa pääsin testaamaan tähystysvälineitä. Se oli ehkä kaikkein hienointa kongressin aikana. Tehtävänä oli mm. papujen siirtäminen purkkiin, kuminauhojen laittaminen paprikalle ja karkin kääriminen paperista. Tähystysvälineiden käyttö on yllättävän haastavaa, se vaatii tosi hyvää käsien ja silmän välistä koordinaatiota. On myös outoa tuijottaa suoraan eteensä tietokoneen ruudulle sen sijaan, että katselisi potilasta. Valitettavasti tätä opiskellaan koulussa tosi vähän, tämä kuuluu jo enemmän erikoistumisen piiriin. Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessa yhä enemmän tehdään näin tähystyksellä.

Kulttuuri-illalla oli tarjolla makeaa, suolaista ja nestemäistä hoitoa ympäri maailmaa. Aikamoisen ähkyn onnistuin taas itselleni hankkimaan :)

Hostelli oli parin kilometrin päässä kampukselta. Järjestäjät olivat hankkineet meille vuokrapyörät, jolla pyöräilimme joka aamu yliopistolle. Loistava idea!

Koulumatka kulki peltojen halki, lampaiden ohi ja joen yli. Aamut olivat ihanan raikkaita ja matkalla heräsi hyvin :)

Testasimme, miten 100+ ihmistä mahtuu pikkuruiseen huoneeseen :D

Erityisen mielenkiintoista oli käynti kanafarmilla. En ole ikinä nähnyt sellaisa, joten olin kovin kiinnostunut asiasta. Kyseisellä tilalla huolehdittiin erityisen hyvin eläinten hyvinvoinnista, kyseessä oli hieman luomun tapainen konsepti, jossa kuitenkin pääpaino oli hyvinvoinnissa, eikä luonnonmukaisuudessa. Kanoilla oli isot ulkotarhat, paljon virikkeitä, isot kopit ja paljon orsia. Hauskaa oli myös maan tasolla olevat kurkistusikkunat, joista pystyi seuraamaan kanojen touhuamista ja tarkkailemaan niitä.

Varsinaisen kongressin jälkeen jatkoimme satamalle ja neljän päivän purjehdukselle.

Olen aina haaveillut tällaisesta retkestä ja tämä oli kyllä aivan mahtava tilaisuus. Tuuli oli suotuisa ja risteilimme saarelta saarelle, aurinko paistoi ja porukka oli mikä mainioin.

Välillä tuuli oli niin kova, että meinasi tulla kylmä. Myös lautaset ja mukit meinasivat lähteä liikeelle useamman kerran, kun vene keikahti :)

Texelin saarella vierailimme lammastilalla, jossa valmistettiin lampaanmaitojuustoa. Voin kertoa, että taivaallista juustoa oli. Samalla kehittelimme lukuisia menetelmiä, joilla juustoa voi salakuljettaa USAan ja Iso-Britanniaan :D

Laiva oli noin 15 hengelle. Hytit olivat tosi pieniä ja sänky hirmu kapea, en kuitenkaan kertaakaan tippunut sängystä, vaikka olin neljästä sänkykerroksesta ylimmässä.

Oli jännää, kun kippari kertoi että pysähdymme nyt tähän ja odottelemme veden laskemista. Vuoroveden vaihtelun vuoksi satoja metrejä merenpohjaa paljastuu kerran vuorokaudessa (oliko näin?). Kävelimme melkein rantaan asti, bongasimme simpukoita ja haaveilimme rapukeitosta. Oli kyllä jännä fiilis kävellä merenpohjaa pitkin!

Koko kongressi oli aivan mahtava kokemus, tähän asti ehkä parhaiten järjestetty. Luennot olivat todella mielenkiintoisia, workshopit erittäin onnistuneita ja ihmiset aivan ihania. Muutenkin järjestelyt sujuivat tosi hyvin ja oli erittäin mukavat kaksi viikkoa. Sain taas lukuisia uusia kavereita koko maailmasta, uusia kontakteja ja suunnittelen jo lukuisia vaihtoja ym. tapahtumia. En koskaan voi lakata hehkuttamasta matkailun iloja! :) 

Post-symposium - dreams come true

... Afrikkapostausten viimeinen osa... 


Viikon mittaisen symposiumin jälkeen jatkoimme pienemmällä porukalla kohti post-symposiumia. Matka alkoi Johannesburgin lentokentältä, josta lensimme Port Elisabethiin, siitä matkustimme vuokra-autoilla rannikkoa pitkin aina Kapkaupunkiin asti, josta lennettiin lopulta takaisin Johannesburgiin.

Viikko oli aivan fantastinen, mulla ei edes riitä sanat kuvailemaan sitä. Tää on ollut yksinkertaisesti unelman toteutus, tämän takia todellakin kannatti tehdä töitä hulluna koko kesän ja syksyn. Muutenkin kuvat kertovat enemmän kuin tuhat miljoona sanaa, joten... täältä pesee! 

Back on track again! 

Lentokoneesta näkyi aika lupaavat maisemat

Palmuja! 

Oltiin joka yö eri hostellissa

Jeffreys Bay - huoneesta näkyi suoraan merelle

Käytiin surffaamassa - hauskaa oli. Ja vaikeaa! Muutama litra suolavettä tuli kyl nieltyä :)

Upeat vuoristomaisemat vaan komeni, kun lähestyttiin Kapkaupunkia

Käytiin hyppäämässä maailman korkeimmalta benjihyppysillalta - 216 metriä

Gepardin tarhassa - gepardi on muuten ainoa iso kissa, joka kehrää. Ja kovaa kehrääkin! 

Norsuja! 

Maastopyöräilyä. 54 kilometriä vuoren huipulta hostelliin. 

Strutsipihvi on sairaalloisen hyvää! Eikä maistu muuten yhtään kanalle, enemmin riistalle. 

Näilläkin olis voinut ratsastaa. 

Me sen sijaan ratsastettiin strutseilla. Ja ei, en ota kantaa eläinsuojelullisiin juttuihin :P

Saatiin ruokkiakin niitä. Toi nokkahärveli kai estää niitä nokkimasta toisia. 

Upeat maisemat vaan lisääntyi! 

Vierailtiin viinitarhalla ja vähän maisteltiin paikallisia viinejä. 

Kapkaupungissa on pingviiniuimaranta, jossa pinviinit elelee vapaana ja onnellisina :)

Kapkaupunki, Table Mountain ja maailmanpyörä. 

Pakko vielä raportoida meidän seikkailusta Kapkaupungissa. Tarkoitus oli mennä hyväntoivonniemelle, jossa oli pingviiniuimaranta. Koska turistireissut olivat kovin kalliita, päätimme matkustaa junalla, koska tämä oli todella paljon halvempi. Noh, mun epäluulo heräsi jo juna-asemalla, kun näin junat. Niin vanhanaikaista kulkuneuvoa ette ole nähneetkään! Itse junassa totesin jossain vaiheessa, että me kuusi oltiin ainoat valkoihoiset koko osastolla, junassa oli kuuma kuin saunassa ja 40 kilometrin matka kesti useita tunteja. En ollut myöskään ajoneuvon turvallisuusluokituksesta ihan täysin varma. Ei kauheesti naurattanut, kun kolmen tunnin jälkeen todettiin, että ollaan jossain puolivälissä :D Jostain ihme syystä päätettiin sit mennä taksilla takaisin...

Maan historia, apartheid näkyy vielä monessa paikassa. Kuten edellä mainitsemasta tarinasta huomaa, valkoiset eivät juurikaan matkusta julkisilla. Sanotaan, että on vaarallista mennä bussilla valkoihoisena, mutta totta puhuen en ole varma, onko sittenkin niin, että näin ei vaan ole tapana tehdä. Kaikki työläiset siivoojasta vartijaan ovat mustia, ihan jokaikinen. Sen sijaan yliopistolla taas huomasin, että valkoisia on ehdoton enemmistö. Myös asuinalueissa huomaa selvän eron, rikkaimmilla alueilla valkoiset ovat enemmistö ja slummeissa taas niitä ei juurikaan näy. Tuntuu, että rotuerotteluun ollaan täällä vaan totuttu. Ihmisiä ei yhtään tunnu haittaavan, tuntuu että niin on vaan tapana tehdä. Mun kaaliin ei kyl ihan mahdu, mitä väliä ihmisen ihonvärillä on. Toisaalta taas ymmärrän, että näiden kahden ihmisryhmän välillä on selkeä kulttuuri-ero, jossa vallitsee hyvin erilaiset tavat, säännöt ja ihanteet. Kumpikaan ei halua luopua omastaan...

Jees, että sellainen pieni trippi! Voin suositella. Erityisesti etelärannikko on upeaa seutua ja esimerkiksi Kapkaupunki kuuluu myös maan turvallisimpiin paikkoihin. Lupaan, ettei tämä ollut viimeinen retki Afrikkaan, aion palata sinne vielä jonain päivänä. Sitä paitsi mun on pakko päästä Krueger parkiin!

Nokka kohti seuraavia seikkailuja! Seuraava kohde taitaa olla kesällä Hollanti, jos ei tule mitään yllätyksiä :)

Mystiikkaa ja eksotiikkaa...

... matkapostauksen kolmas osa... 

Torstai 8.1. 

Cradle of Humankind - museontyyppinen, jossa pohditaan ihmisen alkuperää. Pieni vene vei meidät maan alle arvoitukselliseen tunneliin, jonka jälkeen saavuttiin itse päänäyttelyyn...

... samalla näyttelyssä pohdittiin myös ihmisen tulevaisuutta... 

Näyttelytalon katolla oli huikaisevat näköalat. Aurinko paistoi tuutin täydeltä ja lämpötilaa oli reilusti yli 30° astetta :) Parhaimmillaan viikon aikana oli kuulemma 39° C ja onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni polttamaan itseni auringossa. Jouduin lopulta siis nöyrtymään ja mennä ensimmäisille aurinkovoideostoksille ikinä. Yök. On nyt sitten tämäkin koettu. 

Matka jatkui maan alla näyttävässä luolassa.

En ole ikinä käynyt tällaisessa, ihan vaikuttavaa oli. En kyllä yksinäni uskaltaisi lähteä harhailemaan! 

Käytiin tällaisessa olut-museossa. Siellä näytettiin oluen alkuperää ja valmistustapoja eri maissa. Vaikka en niin oluen ystävä olekaan, niin ihan mielenkiintoinen reissu oli :)

Loppuviikko koostui luennoista, yleiskokouksista, hyvästä ruuasta (vähän ehkä turhankin hyvästä, sanoo vaakani!), juhlista ja workshopeista. 

Joku mies tuli esittelemään meille käärmeitä ja joitakin muitakin öttiäisiä. Etelä-Afrikkaan on eksynyt kaikki maailman myrkyllisimmät käärmeet. Myrkkykäärmeitä on pääsääntöisesti kolmea erilaista: Lihaksia lamauttavat myrkyt, toisesta en oo varma, hermomyrkyt? ja kolmas kuulostaa erityisen karmealta, veren hyytymistä estävät myrkyt. Käärmeen piston jälkeen illalla voi yhtäkkiä tulla mustelmia eri paikkoihin, vähitellen ne laajenevat ja lopulta verta tulee joka kolosta. Yök. Onneksi on vastamyrkyt näihin!

Päästiin pitämään tällaista isoa kuristajakäärmettä. Se oli niin painava, että en meinannut jaksaa pitää sitä olkapäillä ollenkaan. Olen hurjan ylpeä itsestäni, että uskalsin koskettaa tarantellaa. Mun hämähäkkipelko on sen verran karmaiseva. Se oli itse asiassa aika söpö. Ihanan pehmeä turkki ja sen naamakin oli hetken tarkasteltuani oikeastaan aika suloinen <3

Workshoppeja oli taas laaja valikoima: krokotiilin dissektio, vesiterapia, uroslampaiden jalostustarkastusta, ompelua ja puhallusnuolen valmistusta.

Vikana iltana pidettiin formal dinner, juhlallinen illallinen hienossa paikassa ja jokainen oli pynttäytynyt parhaimpiinsa. On aina yhtä hupaisaa nähdä eläinlääkisläiset hienoissa mekoissa ja puvuissa, olipa osa roudannut frakkinsakin.

Haikeaa, kun suurin osa lähtee takaisin mistä on tullutkin. Juuri kun on päässyt vauhtiin! En millään haluaisi lähteä. Me kuitenkin pienemmällä porukalle jatkamme post-symposiumiin. Matka vie kohti etelärannikkoa, joka kuulemma on todella kaunista seutua. Mutta siitä lisää myöhemmin!