Moi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste unelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unelmat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Matkan päätös

Epätodellinen fiilis, ristiriitaiset tunteet, haikeutta rinnassa. Nämä olivat päällimmäisenä mielessä, kun maanantai-aamuna istuin kampaajan tuolilla kärsivällisenä opiskelijan taikoessa hiuksiini upean kampauksen. Kotimatkalla käväisin vielä hakemassa ylioppilasjuhlia varten ostamani mekon. En ole sitä juurikaan sen jälkeen käyttänyt ja olen ylpeä, että vielä mahdun siihen. Mitäs nyt vähän vetoketju oli hankala laittaa kiinni ja rinnuksista vähän otti kiinni... :D

Olin jo edellisviikolla palauttanut koulun avaimet ja muuttanut pois opiskelija-asunnosta, joka kolmen vuoden aikana on käynyt kovin rakkaaksi. Hauskaa on, että muutin ihan lähelle mun ensimmäistä asuntoa, jossa aloitin nämä opiskelut. Ympyrä on nyt sulkeutunut. Kolmen vuoden yhdessäelo ystäväni kanssa päättyi ja uusi taival alkaa poikaystävän kanssa, jota kai nyt avomieheksikin pitäisi kutsua...


Valmistujaistilaisuus oli yliopiston päärakennuksessa komeassa juhlasalissa. Juhlasaliin jouduttiin kävelemään luentosalien ohi, jossa juuri lukiosta päässeet nuoret odottivat pääsykokeiden alkamista. Se oli jotenkin tunteellinen hetki, kun muistelin omia pääsykokeita vasta kuusi vuotta sitten. Miten pieniä ja viattomia me oltiin silloin ja miten hurjasti tässä ollaan vuosien aikana kasvettu. Kun katselin jännittyneitä naamoja ja hermostuneita katseita, tajusin jälleen kerran, miten onnekas mä olenkaan, kun olen nyt tässä.

Kuva täältä

Itse tilaisuus nyt oli vähän kuivahko, mutta kieltämättä tuntui hienolta seistä salin edessä tutkintotodistuksen ja ruusun kanssa juhlallisena muiden valmistuvien kanssa. Koko tilaisuus meni ehkä vähän pienessä sumussa, huolimatta siitä, että skumpat juotiin vasta jälkeenpäin ;)

Kuva täältä

Juhlan jälkeen odotti hieno ravintola tärkeiden ihmisten kanssa, jonka jälkeen matka jatkui Helsingin yöhön vuosikurssin kanssa. Kavereiden kanssa olimme juhlineet valmistujaisia jo edellispäivänä, tilaisuus oli oikein mukava, vaikka silloinkaan ei jotenkin vielä meinannut uskoa sitä todeksi. Ihmiset onnittelivat ja mä olin et öö, kiitos, nii, valmistuinks mä. Perheenkin kesken juhlittiin oikein sydämellisesti seuraavana viikonloppuna, joten juhlallisuuksia on ainakin riittänyt.




Mun tie eläinlääkäriksi ei todellakaan ole ollut helppo. Vastoinkäymisiä on riittänyt, vaikken niistä täällä ole kauheasti avautunutkaan - olen halunnut pitää blogin sävyn iloisena ja positiivisena. Ehkä jonain päivänä, samat asiat varmasti koskee monia muitakin eläinlääkisläisiä ja musta ainakin välillä tuntui, että olin ongelmieni kanssa melko yksin... Luulen, että monet kaveritkaan ei tajua, kuinka vaikeeta tää on ollut ja kuinka monta kertaa oon oikeasti ollut luovuttamispisteessä. Olen ylpeä itsestäni, etten luovuttanut ja että sinnittelin eteenpäin. Olen myös ylpeä, että mulla on niin mahtavat ystävät ja ihana perhe, joita ilman en missään nimessä olisi nyt tässä.



Mä en vieläkään usko sitä täysin todeksi, mutta hieno perheeltä saatu kaiverrettu puinen kynä muistuttaa mua siitä, että mun nimen perään tulee nyt titteli ELL <3 Totuttelin uuteen titteliin jo heti valmistujaisten jälkeen yövuoron merkeissä ja oikein juhlallisesti sain nyt allekirjoittaa reseptit uudella tittelillä.

Saa nyt nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uusi aikuinen epäopiskelijaelämä, täältä tullaan!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Aikaa ennen eläinlääkistä - lukio, ylppärit ja pääsykokeet

Minua on joskus pyydetty kirjoittamaan yo-kirjoituksista ja pääsykoeurakasta. Keskityn tässä nyt lukioon ja ylppäreihin.

Siitä ajasta tuntuu olevan hirveän kauan ja tunnenkin itseni kamalan vanhaksi kun mietin, että valmistuin ylioppilaaksi seitsemän vuotta sitten. Päästyäni peruskoulusta en vielä 16-vuotiaana osannut tarkaan sanoa, mitä tulevaisuudessa haluan tehdä. Minua kuitenkin kiinnosti kovasti luonnontieteet ja halusin tehdä jotain siihen liittyvää myöhemmin. Niinpä otinkin pitkän matematiikan ja fysiikan, kaikki biologian ja kemian kurssit sekä terveystiedon.

Toinen jossa olin hyvä, olivat kielet. Opiskelinkin lukiossa kahta pitkää kieltä ja kaksi lyhyempää lisäksi. Sen sijaan historia, yhteiskuntaoppi ja uskonto olivat niitä aloja, joista ainakin tiesin, etten näitä tulisi ikinä opiskelemaan. Muuten mua oikeastaan kiinnosti kaikki ja mahdollisuudet olivat rajattomat.

Aika pitkään mua kiinnosti fysioterapia, tämä kiinnostus alkoi jo joskus kahdeksannella luokalla ja sitä kesti ainakin lukion kakkoselle asti. Jossain kohtaa aloin kuitenkin vähän epäillä, olisiko se sittenkään sitä, mitä haluan tehdä. Kaverini oli fysioterapeutti, eikä hänen kertomaansa vastannut ihan mun mielikuvaa. Ammatinvalintaa en kuitenkaan stressannut kauheasti, keskityin sitäkin enemmän kouluun ja ylppäreihin.

Lukion tein neljässä vuodessa, osittain sen takia, että kursseja oli yksinkertaisesti niin paljon, etten olisi järkevästi saanut niitä suoritettua kolmessa vuodessa. Välillä se oli kauheaa säätöä saada kurssit järkevästi sijoitettua lukujärjestykseen ja jouduinkin lopettamaan mm. ranskan opiskelun, koska kurssit olivat jatkuvasti päällekäin muiden aineiden kanssa. Samalla jäi tarpeeksi aikaa opiskella, kun ei ollut joka päivä koulua 8-16.

Kirjoitukset hajotin kolmeen kirjoituskertaan. Tämän olin oikeastaan päättänyt jo aika alussa, ihan senkin takia, että aineita oli niin paljon kirjoitettavana. Jokaisella kerralla kirjoitin kolme ainetta, mikä oli aika sopiva määrä. Kolmosen keväällä taisin kirjoittaa äidinkielen, englannin ja terveystiedon - ne vähän vähemmän mielenkiintoiset aineet pois alta.

Kolmosen keväällä alkoivat tulevaisuuden suunnitelmat hieman jo selventyä. Halusin mennä opiskelemaan joko biologiaa tai kemiaa yliopistoon. Nelosen syksyllä kirjoitin sitten ne, joihin halusin panostaa kaikkein eniten, eli juurikin biologian, kemian ja toisen kielen. Luin koko kesän ja menestyinkin kirjoituksissa sen mukaisesti. Meidän lukiossa oli muutenkin tosi hyvät valmistelukurssit kaikkiin aineisiin, niistä sai kyllä hyvät eväät kirjoituksia varten.

Nelosvuosi oli ehkä kaikkein rennoin, kun opiskeltavana oli enää fysiikka, matematiikka ja yksi kieli. Koska näitä ei tarvitse opiskella samalla tavalla kuin lukuaineita, mä vaan laskin pää sauhuten. Kirjoitukset menivät ihan hyvin tälläkin kertaa ja kokonaisuudessa olin varsin tyytyväinen suoritukseeni.

Kolme päivää viimeisen kokeen jälkeen aloitin työt kaupassa. Kolmen puolen vuoden urakan jälkeen oli olo kuin tyhjäksi puristettu appelsiini, ja työ kaupassa olikin mukavaa lepuutusta aivoille. En yksinkertaisesti jaksanut edes miettiä mitään pääsykokeita ja olinkin jo päättänyt pitää välivuoden.

Kauniina aurinkoisena toukokuisena päivänä vietin ylioppilasjuhlia perheeni ja ystävien seurassa. Vietimme kauniit juhlat ihan pienessä seurassa. En oikein osannut tuntea itseni mitenkään erityisen sivistyneeksi ylioppilaana. Kuitenkin sinnikästä uurastusta sopii kyllä juhlistaa lasillisella shamppaniaa. Onhan se melkoinen saavutus kirjoittaa pitkän matematiikan, kolmen pitkän (!) kielen ja äidinkielen lisäksi neljä reaaliainetta.

Multa on aika paljon kysytty koulumenestystä ja kirjoitusten arvosanoja. Mä en kauhean tarkkaan muista, mutta oon peruskoulussa ja lukiossa ollut tasainen ysin oppilas. En ollut mitään luokan parhaimmistoa, mutta pärjäsin ihan kohtalaisesti. Kirjoituksissa taisin saada kolme L:ää, pari E:tä ja pari M:ää. Koulussamme oli kova taso, joten en ollut lähelläkään parhaimmistoa. Totuushan kuitenkin on, että kukaan ei tule ikinä töissä kysymään mitään arvosanoja missään, siksi olenkin onnellisesti jättänyt koulumenestyksen omaan arvoonsa... 

Olisin päässyt yliopistoon ilman pääsykokeita ainakin kolmeen paikkaan, lisäksi pääsykokeen perusteella biologiaan. Olin käynyt tekemässä sen huvin vuoksi lukematta sivuakaan. Kieltäydyin kuitenkin kaikista paikoista, koska en yksinkertaisesti ollut vielä valmis uuteen urakkaan.

Samalla kuitenkin alkoi kyteä idea tulevaisuudensuunnitelmista. Mä en oikein tiedä miksi, mutta jo silloin ekana vuonna pistin paperit eläinlääkikseen huvin vuoksi jostain hetken mielijohteesta. En kuitenkin yhtään ottanut selvää mistään hakukriteereistä enkä missään vaiheessa edes ajatellut meneväni pääsykokeeseen. En oikeastaan edes laske tuota hakukerraksi.

Vuoden päästä laitoin taas paperit biologiaan ja kemiaan, sekä - jälleen jostain hetken mielijohteesta eläinlääkikseen. Vuoden verran asiaa mietittyäni aloin vähän kiinnostua siitäkin vaihtoehdosta ja tällä kertaa otin jopa selvää pääsykokeesta. Tai otin selvää lähinnä sen verran, että milloin koe on ja mitä sitä varten pitää lukea. Aloitin lukemisen joskus kuukautta ennen koetta, en laskenut ainuttakaan laskua enkä ehtinyt kirjaakaan lukea kuin puoliväliin. Taisin käyttää enemmän aikaa yliopiston sivuilla surffaamiseen kuin itse opiskeluun.

Surffaaminen tuotti kuitenkin tulosta - jos ei pääsykoetulosten muodossa, niin ainakin idean muodossa. Mitä enemmän luin kokemuksia eläinlääkiksessä opiskelusta, sitä enemmän aloin tajuamaan, että tämä on juuri sitä, mitä olen aina halunnu tehdä. Monipuolinen ammatti, jossa yhdistyy ihmisten kanssa toimiminen, eläimet ja luonnontieteet. Rajattomat mahdollisuudet, monimuotoinen työnkuva, hyvä työllisyys, mukavat opiskelut tuntuivat houkuttelevilta.

Nämä ajatukset mielessä aloitin elokuussa 2009 ison urakan. Opiskelin pääsykokeisiin 10 pitkää kuukautta, kirjoitin satoja sivuja, laskin hirmu määrän laskuja, pänttäsin kaikki mahdolliset pääsykoemateriaalit, olin kirjaston vakioasiakas ja kaiken tämän ohella tein vielä osa-aikatyötäkin.

Onkin aika hurjaa ajatella, että nyt, toukokuussa 2015 sama nuori, intoa täynnä oleva tuore ylioppilas on jo viittä vaille eläinlääkäri, jolla on työpaikka jo valmiina kesäksi ja laatii paraikaa lääketilauslistoja ensimmäistä oikeaa työpaikkaa varten. On se uskomatonta.

Siispä, kaikki eläinlääkiksestä haaveilevat tai pääsykokeisiin opiskelevat: pitäkää lippu korkealla, tehkää kovasti töitä, älkääkä antako unelmillenne periksi ikinä!

maanantai 30. tammikuuta 2012

Love in the air...

Lukemisen ohella on pakko tulla tekemään pari rakkaudentunnustusta.

Ensinnäkin. Oon nyt aivan rakastunut tohon taikinan sisään käärittyyn broileriin. Täytteeksi voi oikeastaan laittaa mitä vaan. Mä niin rakastan sieniä, meidän äiti tekee aina jouluna näitä taikinabroilereita, joissa on runsaati tatteja ja muita sieniä, joiden nimiä en muista. Vuohenjuusto ja saksanpähkinä on kans ihanaa. Tänään taas tein lauantain kunniaksi uusia. 

Hahaha, kauhukokki Ramsey ei ehkä ihan kelpuuttaisi tätä keittiöönsä :) 

Tämä yksilö sisältää paprikaa, pekonia, hieman tomaattipyreetä ja runsaalla kädellä kipparikermaa. Nam. 



Toiseksi. Mun kaveri on yrittänyt houkutella mua tiedekunnan vuosijuhliin. Olin pitkään sitä mieltä, et enmänyt, kun ei mul oo iltapukuu, eikä mul oo varaa ja valivali. Joku päivä sitten eksyin ihailemaan huutonetistä käytettyjä vanhojentanssipukuja. Oi että. Se oli menoa. 

Kaikki allaolevat kuvat on kopsattu vanhojentanssipuvut.fi -sivustolta. 

Tällainen violetti olis ihan kiva. Tykkään yläosan noista rintaröyhelöistä. Tuo pitsi vai mitä lie kuvio on musta tosin vähän outohko, mulle tulee ihan mieleen joku pukua pitkin kasvava jäkälä :P 


Hih, ihana prinsessamekko! Miltähän tällainen näyttäis mun päällä? 


Aaah, tää on kiva! Tän löysin käytettynä vieläpä suht edulliseen hintaan. Mitä pidempään tuota kuvaa kattelen, sitä enemmän tykkään puvusta! Väri on ihana kans! 


OOOOH!!! Tää olis täydellinen! Rakkautta <3 Oi, ihanaa! 


Harmi, ettei budjettini oo samaa mieltä :'(

Sitten, kun menen naimisiin, haluun tällaisen: 


Pelkkä valkoinen on ihan tylsää. Sitäpaitsi mä onnistuisin kuitenkin läikyttää ja tahra suorastaan paistais valkoisella puvulla. Vuosijuhlia varten tuo taas näyttää liikaa hääpuvumaiselta, muuten tuo on musta aika ihana. Se on kivan raikas ja tykkään kevyistä väreistä. 

Tällaisenkin löysin: 


Viininpunainen on myös kiva väri ja varmasti pukisi mua.
Tääkin olis ihan nätti: 

kuva
Tosin nähtyäni ne kaksi limenvihreetä, oon nyt mieltynyt noihin vaaleisiin sävyihin enemmän. Onpas hankalaa. Ihan liikaa vaihtoehtoja ja liian vähän rahaa :P

Noh, tilini näyttää tällä hetkellä miinusta, joten paksua lompakko odotellessa. Siihen asti täytynee jatkaa uurastusta ja palata parasiittien ja bakteerien pariin. Hejdå!

lauantai 22. lokakuuta 2011

If I had some spare money...

Tiiättekö, kun opiskelijalla on aina rahat tiukassa ja joka penniä senttiä pitää venyttää viimeiseen asti, niin on joskus ihan tavattoman hauskaa miettiä, mitä kaikkea sitä hankkisikaan, jos olisi vähän ylimääräistä massii. Huomaa, että mun pitäis siivota, kun keksin näin tyhjänpäiväisiä postauksia :D

Tässä muutama juttu, mikä tulee mieleen:

Ehdoton ykkönen olisi tämä:


Oon ehkä ennenkin valittanu, että INHOAN tiskaamista ;( Tuollainen Bosch kyllä kelpais :D

Toinen, josta oon jo pitkään haaveillu, on tämä:

Jo ihan pienikin kelpais. Jotenkin tuo 13' tietokoneen ruutu alkaa vähän tympimään.
Tuo olis tietenkin vielä hienompi, tommosen hankin, kun olen iso ja rikas eläinlääkäri:


Mut joo. Siivoamisesta tulikin mieleeni. Tämmöinen olisi paitsi kiva myös äärimmäisen käytännöllinen eläintarhatalouteen:
Dyson! Semmoinen koirakissaversio! Aah. Päihittäisi mun pienen leikkikaluimurin kepeästi. Varsinkin kun mun versio on aina tukossa. Ihan aina.

Koska Hoasin pyykkitupa toisinaan ärsyttää tavattomasti, olisi tämmöinenkin luksusta:


Ei Hoasinkaan pesukoneissa varsinaisesti vikaa ole, mutta kun pyykkitupa sijaitsee pihan toisella puolella, on tosi hemaisevaa kävellä pikkarit ja rintsikat kainalossa koko pihan läpi. Lisäksi tupa on auki 9-21, mikä on tosi hölmöä. Olen usein tullut kotiin vasta 8-10 aikaan illalla ja aamulla lähden puoli kasilta kouluun. Ja viikonloppuisin se on aina varattu. Argh.

Jotta lista ei olisi liian yksipuolinen, niin tietty tuommoinenkin olisi aika nasta:


Lähtisin joskus marraskuussa, kun on oikein synkkää ja likaista. Tai tammi-helmikuussa, kun on oikein jäätävän kylmää. Että kun tekis terää! Lökötellä päivät rannalla, shoppailla iltapäivisin ja juoda drinksun illalla. Olis nastaa. Vaikka turhahan tässä on itkeä, juurihan oltiin Saksassa, kohta menen Serbiaan ja keväällä olisi tarkoitus mennä Puolaan. Että turha varmaan valittaa :D

Nää oli ne suhtkoht realistiset haaveet, jos oikein ruvetaan heittäytymään villiksi, niin tuommoinen on kans yks mun ikuinen unelma:


Maasturi <3 <3 <3

Ei tarttis enää jäädä kiikkiin hakumetsällä tai jälkimaastoilla, eikä tarvis enää pohtia, mihin sitä sullois treenikamat ja pienet bordercolliet, niitä kun tuntuu kertyvän mystisesti.

Omakotitalon taidan jättää pois nyt tältä listalta. Saattaa olla vähän turhan kunnianhimoinen haave tähän hätään. Ihan ku BMW maasturi ei olis ;) 


Joo. Olipa taas fiksu postaus. Taidan nyt kuitenkin mennä moppaamaan, pyykkäämään ja kokkaamaan. Nii, ja pakkaamaan. See you!

torstai 30. kesäkuuta 2011

It was the best day in my life...

Näin pääsykokeiden tulosten kunniaksi voisin vähän kertoa omasta urakasta vuosi sitten. Mutta ihan ensimmäiseksi, mahtionnittelut kaikille sisäänpäässeille! Aivan mahtavaa! 

Omat tunnelmat vuoden takaa ovat vielä elävästi muistissa. Se oli ehkä parasta, mitä mulle oli ikinä tapahtunut... 

Paras kirje ikinä!
Olin lukenut kymmenen pitkää kuukautta, hajoillut monta kertaa, ollut monesti lähellä luovututspistettä ja silti jotenkin aina sain jostain voimia jaksaa eteenpäin. Koe meni huonosti ja ajan vierähtäessä toivo sisäänpääsystä alkoi hiipua yhä pahemmin. Ajatus, että joutuisin viettämään kolmannenkin välivuoden, tuntui aivan sietämättömältä, joten olin tosi pettynyt kaikkeen ja ennen kaikkea itseeni. Samalla olin ehdottomasti sitä mieltä, että olin tehnyt parhaani ja enempään en pysty, joten jos en nyt pääse, en pääsisi myöhemminkään. 

Lukusuunnitelma. Ainakin paperilla hyvän näköinen. 

Eräs hyvä kaverini vinkkasi mahdollisuuden Tartosta, jonne hakukin meni sopivasti vasta tulosten julkistamisen jälkeen. Päätin, että tästä tulee kakkosvaihtoehtoni, kun ei täällä tärppää. Pikkuhiljaa se alkoi tuntuakin ihan hyvältä vaihtoehdolta, kun aloin ottaa siitä selvää. Olin jo melkein päättänyt meneväni sinne ja ajatus ulkomaistakaan ei tuntunut enää niin pelottavalta. 

Silti pieni epätoivo kaiveli jatkuvasti. Olin nähnyt ihan valtavan vaivan ja yrittänyt ihan tosissani. Jos ei tämä työ kerran riitä, niin mikä sitten? Olin hyvin pettynyt itseeni. 


Siinä se on omassa paheksutussa, inhotussa, kieroonkatsotussa persoonassaan. 



Aloitin elokuun puolivälissä kertaamalla lukion fysiikat ja kemiat sekä ihmisbilsat. Edellisestä kerrasta viisastuneena laskin jo heti alusta lähtien kaikki eteen tulevat laskut. Lainasin kirjastosta pinoittain pääsykoemateriaalia, joita luin ja laskin pää sauhuten. Pari kuukautta meni lähinnä lukiojuttujen parissa.


    

Täytyy vielä huomauttaa tähän väliin, että koko sen ajan tein osa-aikaista työtä, noin 25-30 tuntia viikossa. 

Joskus loka-marraskuussa aloitin Galenoksen lukemisen. Kävin sen läpi hitaasti ja huolella. Monet asiat tuntui suorastaan heprealta, välillä tuntui kuin seinä olisi tullut vastaan. En vaan tajunnut. Hankin lisätietoa valmennusmateriaaleista, koulukirjoista ja netistä. Kahlasin vaikeat kohdat läpi vaikka väkisin, kunnes ne pikkuhiljaa aukesivat. 

Galenos-hepreaa


Tein satoja sivuja muistiinpanoja, välillä kirjoitin samasta aiheesta kolme eri muistiinpanoa eri kirjojen pohjalta ja lopulta kirjoitin vielä puhtaaksi. Tein myös miellekarttoja, piirroksia ja kaikkea mahdollista. 

Osa muistiinpanoistani. Paperia kyllä kului. 

Myös alleviivauksia ja reunamerkintöjä tein Galenokseen roppakaupalla. Vähitellen se alkoikin muistuttaa pikkulapsen värityskirjaa. 

Pääsykoevärityskirja

Tammikuussa iski kamala motivaationpuute. En olisi jaksanut lukea, laskut ei sujuneet ja kiinnostus lopahti täysin. Töissä hajoilin jatkuvasti, olin koko ajan kiukkuinen ja saatoin tuiskaista työkavereille ilkeästi ihan ilman syytä. Tunteet oli jatkuvasti pinnalla ja kyyneletkään eivät olleet kaukana. Samalla oli kuitenkin tavoite kirkkaana mielessä. Haluan eläinlääkikseen, haluan eläinlääkikseen, haluan eläinlääkikseen! 
Opiskelijaesite, sitä pläräsin aina motivaation hiipuessa 

Ystävien, kavereiden, työporukan ja perheen tuki oli aivan korvaamatonta. Se jaksoi tsemppaamaan eteenpäin ja kohtaamaan vaikeudet. Vähitellen motivaatio palasi ja laskutkin alkoivat mennä rutiinilla. 

Oli parempia päiviä ja oli täysin tuottamattomia päiviä. Mitä enemmän tein hommia, sitä enemmän alkoivat tunteet heitellä kuin vuoristoradalla. Yhä useammin vanhat suunnitelmat nostivat päätään, menisinkö sittenkin vaan opiskelemaan kemiaa? Pääsisi niin paljon helpommalla. Vaihtoehto tuntui päivä päivältä yhä paremmalta. Jälleen kavereiden tuki auttoi pääsemään yli. Laitoin hakupaperit menemään eräs kaunis kevätaamu, ykkösvaihtoehtona eläinlääkis. 

Kyniäkin kului ihan muutama. 

Viikot vähenivät vähenemistään, samalla jännitys nousi yhä suuremmaksi. Eniten pelkäsin ehkä mokaamista. Mitä jos en tajua laskuja? Mitä jos en ehdi tehdä kaikkia tehtäviä? Mitä jos teen jotain tosi typerää huolimattomuusvirheitä tai jos en osaa yksikkömuunnoksia? Mitä jos en osaa lukea kaavakokoelmaa ja kopioin ihan väärät kaavat laskuihin? Mitä jos mä mokaan???

Aika onnistuneesti sotattu kirja.
Turha varmaan mainita, etten sattuneista syistä viitsinyt edes yrittää myydä kirjaani eteenpäin :)

Melkein viikkoa ennen pääsykoetta laitoin kirjat pois. Lukemiset on nyt luettu, enää ei kannata yrittää päntätä mitään uutta. Olen työni tehnyt ja parhaani yritin. Vähäsen selailin vielä muistiinpanoja ja kaavakokoelmaa muutamaa päivää ennen, mutta ei muuta. Alkuviikosta tein kaikkea muuta mukavaa, treenasin koirien kanssa, shoppailin ja nautin alkaneesta lomasta.


Keskiviikkona se sitten koitti. Jännityksestä ja kaikista peloista huolimatta lähdin kokeeseen aika itsevarmasti ja itseeni tyytyväisenä. Myös edellinen ilta ja yö oli sujunut hyvin ilman sen kummempaa stressaamista. Äiti halusi ehdottomasti tulla kuskiksi mukaan, joten ei tarvinnut edes ajaa itse paikalle. 

Pääsykokeessa kirjoitin kynä sauhuten. En jäänyt murehtimaan tehtävien vaikeutta, menin vaan kimppuun ja aloin tehdä. Parii kohtaa jätin tyhjiksi, kun en tajunnut alkuunkaan. Jotkut laskut olivat ihan ufoja ja aloitin yksinkertaisesti kopioimalla muutama lauseke ja kaava. Kyrpi hulluna, kun varsinaista Galenoksen tietoa ei kysytty kun yhdessä tehtävässä, kaikki muut teoriatehtävät olivat lähinnä luetunymmärtämistä. Aika meinasi loppua kesken. Rustasin viimeiset neljä tehtävää kauhealla kiireellä kädet vapisten puolessa tunnissa. 
"Koeaikaa jäljellä kymmenen minuuttia!"

Mielestäni ei mennyt hyvin ja olin pettynyt. Menimme äidin kanssa shoppailemaan, jotta edes vähän olisi jotain muuta ajateltavaa. Seuraavan viikon aikana en ajatellut pääsykoetta sen kummemmin, menin vähän ulkomaille nollaamaan päätä. Se teki hyvää ja pystyin hyvin keskittymään muihin asioihin. Vasta vähän ennen tulosten julkistamista epäilys ja pettymys nousi vahvasti pintaan. 

Päivää ennen h-hetkeä jännitti ihan mielettömästi. Enemmän kuin ikinä aikaisemmin. En saanut kunnolla nukuttua, heräsin monta kertaa. Tarkistin yliopistohaun sivuja ja yliopiston sivuja monta kertaa. Lopulta nukahdin ja heräsin vasta joskus kymmenen aikaan. Tulokset ovat tulleet!!!

Kädet vapisten avasin koneen. Tuskailin, miksi netti on niin hidas ja miksi se juuri tänään on niin superhidas. Yliopiston sivut avattuani vedin syvään henkeä ja klikkasin kohtalokasta listaa. Olin päättänyt lukea sen hitaasti nimi nimeltä, mutta vihdoin sen avattuani hyppäsin suoraan sukunimeni kirjaimen kohdalle. En ollut uskoa silmiäni.



Siellä se oli. 


Nimeni luki siellä. 


Oli pakko palata pari askelta taaksepäin. Oliko kyse hyväksyttyjen vai hylättyjen listasta? Luin sen hitaasti, aivan kuten ekaluokkalainen, joka on juuri oppinut aakkoset.




Ja alla nimeni. 

Aluksi ei tuntunut yhtään millekään. Olin ihan jäässä, istuin vaan ja tuijotin. Vähän aikaa kesti tajuta, mitä juuri oli tapahtumut. 

Vähitellen kuitenkin selkisi. Pääsin kuin pääsinkin! Mä pääsin!! Minusta tulee eläinlääkäri! Kaikki tunteet tuli pinnalle, olisi tehnyt mieli vaan huutaa ja nauraa ja itkeä samaan aikaan. Olisin voinut halata kaikkia vastaantulevia ihmisiä ja kiljua riemusta. Otin puhelimen käteen ja ilmoitin heti kaikille tärkeille ihmisille. Fiilis oli aivan sanoinkuvaamaton.

Paksu kirjekuori.

Kärkkysin postia kärsimättömänä, jotta saisin vielä viimeisen vahvistuksen. Selailin papereita koko päivän, aloin jo etsiä kämppää, koulukirjoja, selailin yliopiston sivuja ja kaikkia mahdollisia foorumeita. Oli pakko käydä työpaikallakin hehkuttamassa kaikille. Tuntui ihanalta, kun kaikki ihmiset onnitteli ja olivat onnelisia puolestani. 


Vielä monta päivää sen jälkeen oli uskomaton olo. Tapahtuiko tämä oikeasti? Pääsinkö oikeesti? Laitoin hyväksymiskirjeen seinälle, jotta voisin ihailla sitä mahdollisimman paljon. 

Kuluneet kymmenen kuukautta olivat elämäni rankimmat, mutta palkinto oli joka minuutin arvoinen. Kiitän kaikkia tuesta, ilman rakkaita ystäviä en olisi tänne päässyt. 

Kaikille sisäänpäässeille tahtoisin vaan sanoa, muistakaa nauttia tästä täysin siemauksin ja juhlikaa kunnolla! Ja rannalle jääneet taas, älkää luovuttako! Tehkää töitä entistä sisukkaammin, joskus vielä on teidän vuoro ja ovet aukeaa. 






maanantai 23. toukokuuta 2011

Hah hah, eläinlääkärikö? Minusta?! Never!

En ole koskaan tainnut kertoa, miten oikeastaan päädyin tänne, tähän parhaaseen, hauskimpaan ja riehakkaimpaan opinahjoon, jonka kuvitella saattaa.

No, ei minusta koskaan pitänyt eläinlääkäriä tulla. Taidan olla sikäli erikoinen tapaus, että en ole haaveillut eläinlääkärin urasta pikkutytöstä asti, en ole viettänyt lapsuuttani ja nuoruuttani hevostyttönä tallissa, enkä varsinaisesti ole ollut eläinhullukaan sanan varsinaisessa merkityksessä.


Ala-asteella halusin opettajaksi. Ihailin kolmosluokan englanninopettajaa yli kaiken ja halusin olla isona samanlainen. Vähitellen sitten yläasteella tajusin, että koulun ulkopuolella on runsaasti muutakin elämää. Minua kiinnostivat luonnontieteet, olin hyvä matikassa ja erityisesti ihmisen fysiologia oli mielestäni hyvin kiehtovaa. Samaan aikaan kuitenkin kehitin lievän kammon neuloja kohtaan, en välittänyt verestä ja meinasin pyörtyä, kun tyttökissamme leikattiin. Päätin siis, että minusta tulisi fysioterapeutti. Tämä säilyi tulevaisuudenhaaveenani aina lukioon asti, aina abivuodelle asti. Sitten alkoi epäilys. Olisiko tämä sittenkin sitä mitä haluan?

Olin pihalla kuin lumiukko koko abivuoden. Ainoa mikä jokseenkin tuntui mielenkiintoiselta alalta, oli biologia ja kemia. Päätin siis, että minusta tulee joko kemisti tai biologi. Kumpaankin saisin opiskelupaikankin helposti. Vaan onko oikein valita se, mistä aita on matalin?


Idea eläinlääkiksestä sai alkunsa, kuten kaikki hyvät ideat, pelkästä vitsiksi tarkoitetussa huomautuksesta. Syyllinen oli äitini, joka totesi, että kyllä tällä eläinlaumalla (neljä koiraa, kissa, kaksi kania ja kuusi marsua) pitäisi jonkun lapsista opiskella eläinlääkäriksi. Ihan huvin vuoksi laitoin siis paperit sinne, mutta en hetkeäkään ajatellut, että siitä oikeasti tulisi mitään. En käynyt edes pääsykokeessa, puhumattakaan, että olisin edes tiennyt, mistään pääsykoekirjasta mitään.

Päätettyäni vakaasti, että minusta tulisi kemisti, olin kuitenkin sitä mieltä, että lukion jälkeen haluan pitää välivuoden, relata ja tienata vähän rahaa. Vuoden jälkeen laitoin jälleen paperit kemialle ja huvin vuoksi elukallekin jälleen.

Tajuamatta mitä olin tekemässä, löysin itseni eräänä päivänä tiedekunnan sivuilta selaamassa opinto-opasta. Se oli kiehtovaa ja päätin ottaa lisää selvää. Luin opiskelijoiden kommentteja, juttuja opiskelusta ja katselin kuvia iloisista naamoista, söpöistä varsoista ja pätevänoloisista lääkärinaluista. Hitaasti ja vähitellen minulle selkisi: hitto, tämähän on juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdä! Tässä ammatissa tiivistyy kaikki, mitä työltä toivon ja mikä minua kiinnostaa!


Oli huhtikuun puoliväli, kun vihdoin sain aikaiseksi ostaa Galenoksen. Meni vielä tovi, ennen kuin aloin lukemaan sitä. Aika ei riittänyt millään, kun piti niitä töitäkin lähes kokopäiväisesti paiskoa. Sain puolet Gallesta luettua pikalukuna, en ehtinyt sisäistää mitään, enkä laskenut paljon mitään laskuja. Pääsykokeeseen mennessä olin lähes varma, etten pääsisi. Olin kuitenkin löytänyt alani. Nyt minulla oli unelma.

Seuraavana vuonna aloitin elokuussa lukemisurakan. Se oli raakaa työtä seuraavat kymmenen kuukautta, mutta kuten tiedätte, se kannatti! Pääsykoeurakasta kuitenkin lisää myöhemmin :)