Kesä tuli, kesä meni ja koulu ehtikin jo alkaa. Kesätyöt on hyvästelty ja tarvittavat hankinnat koulua varten on jo tehty. Mun kesä on ollut ihan paras ikinä, toivottavasti kaikki olette nauttineet siitä yhtä paljon kuin minä!
Kolmosen loppukevät oli hurjan mukava, kun vihdoin päästiin asiaan - kurssin nimi jo kertookin oleellisen: johdanto kliiniseen työhön. Ohjelmaan kuului esimerkiksi röntgenkuvantamisen perusteet, ompeluharjoitukset, yleistutkimuksen tekeminen, verilabrojen tekemistä ja kaikkea muuta mielenkiintoista. Enpä ole yhdelläkään kurssilla kuunnellut luentoja yhtä innokkaana! :) Päästiinpä eläinsairaalaan seuraamaan ihkaoikeaa päivystystäkin! Oli kiva huomata, että jotain oppia on tarttunut matkaan, kun tunnistin ihan oikein esimerkiksi cushingin tautia sairastavan koiran.
Kesällä suoritin vielä pakollisen teurastamoharjoittelun pois alta. Meillähän harjoittelu kestää neljä viikkoa, josta muistaakseni vähintään kaksi viikkoa pitää tehdä punaisen lihan puolella. Loput voi tehdä esimerkiksi aluehallintovirastossa tai broileriteurastamolla. Harjoittelusta voi saada kolme viikkoa hyväksiluettua, jos on ollut kesätöissä teurastamossa lihantarkistajana.
 |
| Elinpakettien tarkastusta - kuva |
Teurastamoharjoittelu oli todella mielenkiintoinen, porukka oli tosi mukava ja kaikki olivat innokkaita näyttämään minulle työnsä. Harjoittelu konkretisoi hyvin koulussa opittuja asiota, enkä millään olisi malttanut lähteä sieltä pois :) Minua hieman huvittaa ihmisten ennakkoluuloiset katseet, kun kerron tästä harjoittelusta. Olin yllättynyt, miten siistiä ja hygieenistä toiminta siellä on. Uskallan syödä lihaa huoletta tulevaisuudessakin nyt kun olen nähnyt, miten sitä tuotetaan. Jos joku harkitsee lihantarkistajan työtä, voin lämpimästi suositella sitä kesätyöksi!
 |
| Näkymä makkaratehtaan puolelta - kuva |
On kyllä jännä, mitä maisemanvaihdos voi saada aikaan! Nyt olen taas täynnä energiaa ja opiskelukin maistuu taas. Nyt nelosen sanotaan olevan yksi rankimmista vuosista, joten hieman jännittää, mitä tulemaan pitää. Samalla kuitenkin odotan innolla, koska vihdoinkin päästään aiheeseen. Tänä vuonna opiskellaan oikeastaan kaikki teoria, mitä klinikalla tulemme tarvitsemaan.
 |
| 7,1 kg painavaa tietoa! |
 |
| My new baby! - Littmann Cardiology S.T.C. Soft Touch |
Muutenkin maisemanvaihto on ollut kova sana viime aikoina, minä nimittäin jätin hyvästit Vantaalle ja muutin Viikkiin, neljän minuutin pyöräilymatkan päähän koulusta :) Mutta siitä lisää myöhemmin. Mun ja kämppikseni asunto on nimittäin taatusti koko Helsingin hienoin!
Toivottaavasti teilläkin on ollut mukava kesä ja hyvää syksyn jatkoa. Taisi joku blogin lukija ilmoittautua uudeksi varsaksi, tervetuloa siis! :)
Kuvat eivät millään tavalla liity harjoittelupaikkaani.
Tervetuloa takaisin blogimaailmaan! Mielenkiintoinen työpaikka on kyllä melkein kuin lottovoitto, antoisaa eikä tunnu samalla tavalla työläältä kuin joku vähemmän mukava homma.
VastaaPoistaHyviä lukuhaluja myös seuraavalle lukukaudelle!
PS. Meidän Vili kuoli heinäkuussa yllättäen...
Kiitos. On kyllä juu, tää kesä meni kuin siivillä, silti se tuntui aivan lomalta. Nyt on vaan kauhea ikävä takaisin töihin. Työkaverini pitävät mua ihan pähkähulluna :)
PoistaVoi, olen todella pahoillani Vilin vuoksi, otan kovasti osaa! Rakkaan koiran menetys on kyllä jotain aivan kamalaa :(
Moikka!
VastaaPoistaMahtavaa, että jaksat kirjoittaa suht usein ja pitkästi eläinlääkisopiskeluistasi. Ne todella kiinnostaa, kun itselläni aivan älyttömän suurena haaveena eläinlääkikseen pääsy. Lukion kolmas vuosi meneillään ja biologian ja kemian yo-kokeet lähestyvät uhkaavasti... Uutta intoa lukemiseen ja motivaatiota unelma-ammattiin tulee aina vain enemmän (jos mahdollista) näitä opiskleujasi lukiessa!! :)
Toiveena olisi, että tekisit itsestäsi esittelyn (omana sivuna). Kertoisit jotain itsestäs, miten päädyit valitsemaan eläinlääkiksen, mihin tähtäät sillä jne.. ois mielenkiintoista ja mielekkäämpää lukea, että tietää edes jotain oleellista kirjoittajasta.
Ja sit onks sul jotain postausta, missä kerrot, miten treenasit yo-kokeisiin(-> mitkä tulokset) ja pääsykokeisiin?
Minkä ikäisenä pääsit eläinlääkikseen ja yritiks useamman kerran?
Moikka,
Poistakiitos :) Yritän tässä ryhdistäytyä ja kirjoitella useamminkin! Mulla oli kyllä sama juttu, oli hirmu motivoivaa lukea opiskelusta ja pääsykokeisiin valmistautumisesta.
Tuota esittelyä mun täytyykin miettiä, kirjoitin joskus aiemmin vähäsen siitä, miten päädyin eläinlääkikseen, mutta totta, omana sivunaan se voisi olla vielä parempi, niin löytyy helpommin. Täällä oon jotain kertonut miten tuli haettua:
http://pancreaticoduodenalis.blogspot.fi/2011/05/hah-hah-elainlaakariko-minusta-never.html
Yo-kokeista mulla ei myöskään ole postausta, tuo on kans hyvä ehdotus. Tuntuu tosin, että siitä on niin kauan, että en meinaa muistaakaan :) Mä pidän nuo kaksi mielessä!
Paljon tsemppiä yo-kokeisiin ja pääsykoeurakkaan! Urakka on rankka, mutta se on ehdottomasti sen arvoista!
Taitaa olla kuitenkin Cardiology S.T.C, Master Cardiology on sitten erikseen :)
VastaaPoistaOho, no niinpäs onkin. Mä aina sekoitan ne! :)
PoistaIhanaa, että oot taas kirjoitellut, oon seurannut blogiasi jo yli vuoden ja tykännyt tästä ihan hirveästi. Pelkäsin jo, että oot lopettanu kokonaan, kun mitään ei kuulunut moneen kuukauteen.
VastaaPoistaEläinlääkis on ollut itsellänikin jo useamman vuoden haaveena, mutta ilmeisesti mua ei oo sinne tarkoitettu, kun en toistuvista yrityksistä huolimatta vaan pääse sisään. Pääsin nyt kuitenkin opiskelemaan toista, ihan mielenkiintoista alaa ja voi olla, että jään sitten tälle tielle. Mutta, kiinnostus eläinlääkärialaa kohtaan tulee säilymään aina, ja ties vaikka joskus vielä hakisin.
Oon miettinyt sitä, että pärjääkö poikkeuksellisen herkkä ja empaattinen persoona eläinlääkiksessä? Paljon on mietityttänyt juuri noi teurastamoharjoittelut, se on ehkä se osuus opiskelusta, jossa olisi suurimpia vaikeuksia. Enollani oli aikanaan lihakarjatila ja myöhemmin lypsyvuohia, ja oon siis viettänyt lapsuuden ja nuoruuden kesät navetassa. Aikanaan otin aika tarkkaan selvää eri tuotantolinjoista, ja totesin, että en kykene syömään enää lihaa, tuntui jotenkin vaan liian brutaalilta kun tutustui noihin eläimiin, jotka olivat kaikki omia persooniaan. En syö punaista lihaa vieläkään.
Sie koit selvästi harjoittelun pelkästään positiivisena. Voisitko kertoa siitä vähän lisää? Kuinka teitä valmisteltiin harjoitteluun? Tuntuiko susta yhtään pahalta seurata tuotantolinjaa, jossa elävästä, hengittävästä eläimestä tulee vain raaka-ainetta, ja kuinka siitä selviää täysijärkisenä? Tuntuu, että mun pääni ei välttämättä kuitenkaan kestäisi...
Onnea opiskeluun ja kiitos etukäteen, jos kertoilisit vähän ajatuksiasi :)
Joo, pahoittelen pitkää blogitaukoa. Keväällä oli ihan järjetön kiire koko ajan, eikä oikeasti tapahtunut muuta kuin koulu ja työt :D
PoistaHarmi ettei ole tärpännyt! Ei kuitenkaan kannata heittää haavetta mäkeen, moni muukin on yrittänyt monta kertaa! Kiva kuitenkin, että on löytynyt ala, jossa viihdyt!
Tuo on hankala kysymys. On kieltämättä paljon asioita, jotka voivat tuntua raskaalta, esimerkiksi tuotantoeläinten olosuhteet, eläinsuojelutapaukset, pieneläinten pito-olosuhteetkin voivat joskus olla mitä sattuu, tai niitä eläimiä, jotka tuodaan lopetettavaksi liian myöhään. Toisaalta empatiahan on tosi hyvä ominaisuus eläinlääkärillä, että osaa asettua potilaan ja omistajan asemaan. Ja mä uskon, että opinnoista saa kuitenkin myös paljon tietoa ja perusteluita sekä puolesta että vastaan. Tuntuu myös, että mun mielipiteet on vaihtunut aika paljon entisestä. Joissain asioissa olen entistä enemmän vakuuttunut, toisissa olen taas eri mieltä kuin ennen.
Mä ymmärrän täysin, jos joku ei esim. teurastamoharjoittelun jälkeen halua syödä enää lihaa, mutta ymmärrän myös täysin, että toinen taas on entistä enemmän vakuuttunut siitä, että voi syödä sitä. Mun mielestä se riippuu tosi paljon persoonasta. Tosi paljon on myös tottumiskysymys. Ensimmäisen kerran leikkelysalissa teki tosi pahaa nähdä edes se kuollut eläin ja koko ajan mä mietin niitä omistaija, jotka ovat menettäneet lemmikkinsä. Tavallaanhan se on hyvä, mutta tiesin itsekin, että ei tollaista saa liikaa ajatella. Jotenkin siihen tottui ja vaikka toki kunnioitus omistaija kohtaan säilyi, niin en enää suhtautunut samalla tavalla niihin. Jotenkin ehkä tietoisesti lakkasin ajattelemasta niitä jonkun lemmikkeinä. Kuulostaa raa'alta ehkä, mutta toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.
Teurastamoon mennessäni olin toisaalta nähnyt jo aika paljon kuolleita eläimiä ja toisaalta olimme saaneet koulusta aika hyvät eväät. Tiesin esimerkiksi yksityiskohtaisesti jo etukäteen, miltä teurastusprosessi näyttää ja miten se etenee. Olimme myös katsoneet videoita aiheesta, joten olin aika hyvin valmistautunut. Ei se sitten ollut niin shokki nähdä esim. tainnutusta ja pistämistä, kun osasin jo odottaa sitä. Oma asennehan tietysti vaikuttaa myös, mä lähdin sinne avoimin mielin ja reippaan uteliaana. Pakko myöntää, että näin pari ekaa yötä aika levotonta unta, ellei jopa suorastaan painajaista, mutta aika pian se meni ohi ja siihen tottui. Mä ehkä just tietoisesti yritän olla ajattelematta niitä söpöinä pikku nassikoina, jotka teurastetaan. Mä ymmärrän täysin sun huolesi ja epäilen, et jos mä rupeisin kauheesti miettimään sitä, niin voisi olla raskaampaa seistä linjassa ja viillellä niiden ruhoja. En nyt siis tietenkään tarkoita pelotella, tarkoitan vaan, että oma asenne vaikuttaa tosi paljon ja ajan myötä asoihin myös tottuu.
Mä voisin ehkä tehdä aiheesta erikseen jonkun postauksen, kun tämä aihe tuntuu kaivelevan monia. Tsemppiä sullekin! :)