Sitä sun tätä ja vähän muutakin...

En ole ihan varma, tarviiko mun huolestua nyt kuitenkin. Tänään nimittäin sain hirveän siivousvimman ilman, että huomenna olisi tentti, eikä ole edes vieraita tulossa. Hyvin outoa. Mutta kieltämättä tuntuu hienolta, kun ei enää tarvitse istua hiekkalaatikossa lentävien villakoirien ja mutapilkkujen keskellä. Siivosin mutatahroja muuten ihan pään korkeudelta asti! Tulevan koiranomistajan oppaat ovat muuten mainioita teoksia, mutta niistä puuttuu se pieni, mutta oleellinen tieto, että koira sotkee ja paljon. Varsinkin kevätaikana, huoh...

Onhan se kieltämättä komea, sotkemisesta huolimatta... <3

Tuli muuten mieleen tällai pieni todennäköisyyslasku: Jos olet mustavalkoisen bordercollien kanssa lenkillä ja tiellä on 5 metriä kuivaa asfalttia sekä 40 cm levyinen mutalammikko, millä todennäköisyydellä koirasi on täysmusta ohitettuanne lammikon? Vastaus on 99,9%, syystä, joka on minulle edelleen tuntematon...

Hiphei, vihdoin alkoi tuutorikoulutus! Olen aivan tohkeissani sen suhteen! Ihanaa kun pääsee tuutoroimaan söpöjä pikku varsoja <3 Varokaa vaan nahkaanne tulevat eläinlääkisläiset, täällä on 12 tuutoria vauhdissa suunnittelemassa hurjaa ohjelmaa orientoivalle! :D

Maanantaina kävimme vanhalla ylioppilastalolla tutustumassa. On muuten hieno laitos! Valitettavasti ei tullut kameraa mukaan, olen vieläkin katkera tästä, olisi tullut hienoa blogintäytettä :( Toivottavasti kukaan ei huomaa et vähän "lainasin" kuvia muualta :P Anyway, käytiin vielä yths:llä eli opiskelijoiden terveysasemalla käytyä, tulipahan vihdoin tuokin nähtyä. On pitänytkin käydä siellä jo syksystä asti, kun tuli se terveyskysely.

Vanhan ylioppilastalon juhlasali

Hallintohuone, jossa pidetään mm. HYY:n hallituksen kokoukset

Keskiviikkona käytiin koululla tuutorijuttuja läpi, tosin ainoa edes jokseenkin mieleen jäänyt hämärä muistikuva oli varsaeppari. Eppari on siis Eky:n eli eläinlääketieteen kanditaattiyhdistyksen lehti, josta kesällä lähetetään tuleville opiskelijoille tuhti tietopaketti. Tämän pitkän ja vaativan koulutuksen jälkeen olemme siis pätevöityneitä tuutoreita, jee!

Viime vuoden varsaeppari 

Tällä viikolla alkoi lisäksi vertailevan anatomian kurssi, joskin luennoille osallistuminen on ollut hieman heikonlaista... :( Ja tiedoks, että en yleensä ole ihan näin spurgu... :( Tarkoituksena on siis opetella, mitä eroa on mm. lintujen ja kalojen fysiologialla verrattuna nisäkkääseen. 

Lintujen anatomia on muuten aika kiehtovaa! :)

Tää viikko on ollut aika sekava. Sen enempää erittelemättä raskas, samalla jotenkin omituisen helpottunut. Joskus on vaan pakko kohdata tosiasioita ja tällä viikolla on tullut opittua, että joskus on vaan parempi puhua asioista suoraan, eikä lykätä niitä loputtomiin... Vaikka jotkut asiat voi olla kipeitä, tuntuu kuitenkin tajuttoman hyvältä, kun saa puhuu niistä. Toinen viikon opetus on, että ystävät ovat todellakin kullanarvoisia. Hassua, miten jotkut aikaisemmin itsestäänselvät asiat voivat saada aivan uusia ulottuvuuksia... Tuli myös todistettua jo vanha viisaus, että joskus on vaan parasta nukkua asioiden päälle. On oikeasti ihme, miten paljon 12 tunnin yöunet voi vaikuttaa! Maailma vaikutaa paljon kauniimmalta, aurinko näyttää taas paistavan ja tekisi mieli jopa hymyillä! :)

Noh, nyt on kuitenkin koulusta muutama päivä vapaata, tosin niistäkin puolet menee töissä, se opiskelijan ainainen vitsaus. Sitten on onneksi kuitenkin pari päivää aikaa viettää pääsiäistä, tiedossa on herkkuja á la äiti <3 Hyvää pääsiäistä siis itse kullekin! 

Kevätfiiliksissä

Se olisi lukuvuoden viimeinen tentti ohi!!! Kuulen jo kevätlaitumien kutsun!!! Enää neljä viikkoa koulua, niin on tämä ensimmäinen vuosi lusittu, huh...

Viime viikolla oli siis viimeinen kirjallinen tentti, endokrinologia, lisääntyminen ja homeostaasi. Kurssi oli aika tiukka paketti kaikesta fysiologiasta, mitä ei aiemmilla kursseilla oltu käsitelty. Mielestäni neurobiologian jälkeen ehkä vaikein kurssi, tosin väljä aikataulu helpotti todella paljon, ehdin kerrankin lukea asiat hyvin jo kurssin aikana. Kaikki hormonit kavereineen tosin edelleen tuntuu tosi hankalilta, parhaani mukaan yritin raapustaa käsitekarttoja makkarini seinälle, olinkin jo kyllästynyt tuijottamaan valkoisia betonipintoja...

Lisäksi perjantaina oli vielä elinhistologian mikroskopointitentti. Saimme eteemme 15 näytettä, joista piti määritellä, mikä elin on kyseessä. Sitä varten piti piirtää aika paljon elimiä, tuli muuten aika monta tuntia vietettyä mikroskoopin edessä! Lisäksi hommat meinasi vähän jäädä viime tinkaan, koska olin lukenut EnLiHon tenttiin niin paljon, etten ehtinyt mitään kudoksia piirrellä... Torstai-iltana olimmekin sitten vähän isommalla porukalla neljännen kerroksen mikroskopointisalissa tuskailemassa viimeisten piirrosten kanssa. Suunnilleen tällaisilta ne näyttivät:

Haimatiehyt

Maha

Loppuillasta alkoi olla jo hyvin hauskaakin, läppää lensi, keksimme toinen toistaan oudompia muistisääntöjä ja sekoilimme näytteiden kanssa onnellisesti. Itse ainakin sekoitin valtimon ja ruokatorven,   henkitorven ja virtsarakon tää oli näistä pahin :) ja "epämääräisten kudosten" joukkoon kuuluivat ainakin peräaukko, maksa sekä munuainen. Eli ei ole kovin tiukkapipoista aina tämäkään opiskelu ;)

Taideteokseni :)

Ja hei, kuulin juuri, että olin päässyt Solu- ja molekyylibiologian tentistä läpi!!! Kevät on siis pelastettu ja mun ei tarvikaan hirttää itseni stetoskooppiin tai muuta karmivaa, mitä olin tuossa vähän aikaa sitten uhkaillut ;) Tosin maailmankuvani on nyt lopullisesti sekaisin. Edelliseen tenttiin olin tosiaan lukenut melkein sen viisi päivää ja käynyt monta kertaa ajatuksella materiaalit läpi. Tällä kertaa en lukenut tasan tarkkaan yhtään ja meni kirkkaasti läpi... Mitähän tästäkin voimme päätellä???

Mut so long this time, ensi kertaan!

Ahkeraa opiskelua...

Olen ollut erinomaisen tehokas taas tänään. Kaikkea muuta on tullut tehtyä, paitsi sitä mitä pitäisi.

Jotta elämä ei kävisi liian yksipuoliseksi vallan, jaan siis kanssanne parhaat vinkit, miten tenttiin lukemista saa välteltyä viimeiseen asti.

Yleensä saan hirveän siivousvimman ennen tenttiä. On se hyvä, että tenttejä on niin paljon, tulee siivottua edes joskus... Tällä kertaa se ei onnistunut, sillä eilen sain vieraita, joten piti laittaa kämppä tiptop (?) kuntoon :)

Tiptop on tietysti hyvin suhteellinen käsite ja jotain "pientä" siivottavaa ja hiottavaa löytyy aina...

Älkää ottako mallia tästä. Ei näin! :)

Pitkästä aikaa otin taas tilkkutyöni kaapista <3 Se on reunoja lukuunottamatta valmis, tänään sitten leikkelin kieli keskellä suuta kangastilkkuja, sen sijaan, että olisin lukenut pikajunan lailla pippelien ja kivesten anatomiaa... :P

Jos en saa sitä tänään valmiiksi, niin viimeistään ennen seuraavaa tenttiä!

Paras tekosyy lukemattomuuteen lienee kuitenkin koiraharrastus:

Siis jos me meinataan päästä kisaamaan tokon voittajaluokkaan, niin eihän treenaamattomuus aivan yksinkertaisesti käy päinsä, eihän? Ja hei, hakukokeetkin ovat jo aivan ovella, siis syksyllä, eli tosi pian! ei saa lipsua!

Jo vanha klassikko, epäonnistuneiden muffinsien pelastusoperaatio kelpaa myös aina selitykseksi... Kaikki pitää aina lopettaa onnistuneeseen suoritukseen, eikö niin? Ei muuta kun uunit lämpimäksi!

Voin varmaan tähän loppuun ihan vain puolustukseni kuitenkin laittaa vielä kuvan makkaristani:

Elimistö pelaa varsinaisa hormonibiljardia...

Eli oon mä kuitenkin jotain pientä tehnyt tämän tentin eteen, jos piirtämistä ja karttojen tuhertamista voidaan pitää työnä :) Ainakin menen huomenna kaikesta huolimatta luottavaisena ja itsevarmana kokeeseen. Ja pidän peukkuja ja varpaita pystyssä ja toivon parasta :)


So long and see you next time, yhtä tenttiä taas kevyempänä! :D

Opiskelu on jees, tenttikirjat nurkkaan, hei!

Edellinen postaukseni taisi olla lievästi synkänpuoleinen. Pahoittelen. Se oli seurausta 10 tunnin pänttäämisurakasta, joten koittakaa kestää. Älkääkä nyt säikähtäkö, yleensä mun lukemisurakat on noin viidesosa tuosta! :)

Opiskelua siivittävät monenmoiset menot ja riennot. Maanantaisin käyn irroittelemassa sählyn merkeissä, jossa huomaan joka kerta, miten huonoksi kunto on ehtinyt rapistua tässä vuosien saatossa ja palaan sieltä puuskuttavana ja punaisena. Jos siis satutte joskus Viikin kampuksella näkemään pienen, punaisen ravun laahustamassa sählymailan kanssa bussipysäkille, niin se olen minä!

Muutama viikko takaperin kävimme porukalla keilaamassa. Tosin hävisin armottomasti pojille. Luulen, että ne on käynyt salaa treenaamassa. Tai ehkä ne ovat sabotoineet palloni. Kun tarkemmin mietin, näin on pakko olla. Eihän normaali, pyöreä pallo voi mennä itsestään kouruun, kun sitä kunnolla vierittää. Kumma juttu. Eikä edes harmita yhtään, mitä enemmän hävisin, sitä hauskempaa vaan oli. Tuollaisia iltoja tarttis enemmänkin. Ehdotin uusintakierrostakin, mutta valitettavasti rata meni aikaisin kiinni. Ehkä joku toinen kerta! Ja sitten aion päihittää ne, saatte nähdä!

Kokemisen arvoinen tapahtuma oli myös yösuunnistus Haamulääkäreiksi sonnustautuneena. Valitettavasti rakkaudella ja ammattitaidolla valmistamamme kaavut eivät kestäneet hullunhupaisaa menoa, emme nimittäin ottaneet huomioon, että pikkuruisista silmärei'istä on hyvin hankala nähdä yhtikäs mitään. Puhumattakaan, että ilman suuaukkoa on hankalaa syödä tai juoda.

Pakko mainita vielä kerran kuussa järjestettävät peli-illat. Ihanan leppoisassa tunnelmassa ja hyvässä seurassa kyllä kelpaa :) Ja se esillä ollut valkohomejuusto oli vielä piste i:n päällä! :D Olen oppinut vinon pinon erilaisia lautapelejä, joista en ollut ikinä aikaisemmin kuullutkaan.

No mutta lisää ensi kerralla. Siihen asti good bye!

Tenttimasennusta...

Huh, miten aika rientää! Enää viisi viikkoa koulua, niin ensimmäinen vuosi on lusittu! Hassua, muistan ensimmäisen koulupäivän ihan kuin se olisi ollut vasta viime viikolla...

Maaliskuun tenttiputkesta selvisin vain todetakseni, että vuoden ehkä vaikein kurssi alkoi saman tien, joten en tälläkään kertaa pääse lepäämään laakereilla. Hieman lohduttaa se ajatus, että se on vuoden viimeinen varsinainen tentti. Sen jälkeen on vielä mikroskopointitentti ja pari kurssia, johon ei kuulu tenttiä ollenkaan. Sopii mulle turhan hyvin, ihanaa kun jotkut opettajat säälivät meitä ylistressaantuneita opiskelijaraukkojakin...

Tenttiputkesta voin kertoa vielä, että suuresta möröstä, neurobiologiasta pääsin kuin pääsinkin läpi, vaikka olin jo aivan varma, että istuisin sen kimpussa vielä ensi vuoden varsojen kanssa. Suuri yllätys olikin Solu- ja molekyylibiologian tentti, josta sain vaivaiset 44%, eli juu, ei mennyt läpi.

Välillä on kyllä pakko miettiä, onkohan naisessa vikaa, kun sitä pänttää lähes viisi päivää putkeen, lukee pää sauhuten kirjan läpi, käy ajatuksen kanssa luentomateriaalit läpi kolmeen kertaan alleviivaustussin ja korjauskynän kanssa ja tutkii vielä huolella kaikki kirjan kuvat ja kaaviot, eikä silti mene tentti läpi. Meinasin jo mökkihöperöksikin siinä tohinassa tulla. En valita, tai siis joo, valitan, mutta ihan pikkuisen vaan. Ei ole tää elämä reilua, ei todellakaan.

Ironisinta on vielä, että käytyäni kysymässä opettajalta tentistä, osoittautui, että pisteeni oli laskettu väärin. Henkeä pidätellen odotin kun hän laski ne uudelleen ja kuinkas kävikään. Läpipääsy jäi enää 0.75 pisteen päähän. Aivan. 0.75 vaivaisen pisteen päähän. Ei, en edelleenkään valita kuin ihan pikkasen vaan. Mutta hei, kuinka tyhmä pitää olla, että sekoittaa RNA:n ja DNA:n, joita on sentään toitotettu jo peruskoulusta (?) asti?!?!

Joopa joo, tällä haavaa uusintakin on jo historiaa, tulokset eivät ole vielä saapuneet, vaikka ihan näin meidän kesken en niitä erityisemmin havittelekaan. Jos viikon päästä luette iltasanomissa, miten eläinlääkiksen opiskelija hirtti itsensä stetoskooppiinsa, viilteli itseltään ranteet auki luottokortilla tai hyppäsi surman suihin EE-talon neljännestä kerroksesta, niin tiedätte miten kävi...

Oi niitä tenttejä, oi niitä tenttejä...

On helmi-maaliskuun vaihde. Neljän viikon aikana on neljä tenttiä, toinen toistaan paksumpia kirjoja ja satoja, ellei tuhansiakin sivuja tekstiä. Neurobiologia tuottaa edelleen vaikeuksia ja vitsit alkavat olla vähissä.

Rankkaa koulua siivittää onneksi kaikenlaiset riennot ja tapahtumat, eikä koulu pääse painamaan liiaksi. Kuiva solubiologia muuttuu yllättävän hauskaksi, kun päätämme lukea yhdessä kavereiden kanssa, ehkä vähän liiankin hauskaksi ;)

Voitan ennakkoluulot ja menen kaverin mukaan kokeilemaan paritanssia ihan vain todetakseni, että sehän on hurjan hauskaa! Tosin, täällä eläinlääkiksessä miehet ovat varsinainen kuriositeetti, joten ylitarjontaa niistä ei tällä(kään) kerralla ole... Laskiaisena menemme laskemaan mäkeä, jota olen kokeillut viimeksi varmaan 10 vuotta sitten. Tunnen itseni välillä ihan ala-astelaiseksi :D Yli vuoden tauon jälkeen kaivan myös sählymailani kaapista. Kaverini hieman suostuteltua, muuten leikkisin varmaan vieläkin sohvaperunaa, mutta sitä ei lasketa!

Lopuksi on vielä pakko hehkuttaa eräästä mahtavasta kokemuksesta! Kerran kuussa järjestetään koululla ompeluilta. Kyseessä ei ole mikä tahansa ompelukerho, vaan kirurgian illat, joissa ommellaan ihka oikeita rottia sekä opetellaan erilaisia tikkejä ja pieniä leikkauksia. Tunsin itseni tosi isoksi, kun suoritin (kuolleelle) rottarouvalle sterilaation (melkein) onnistuneesti. Tosin se olisi kuollut viimeistään verenvuotoon onnistuttuani katkaisemaan ison verisuonen. Hups. Onnistuin myös ompelemaan sen vatsan kiinni (mielestäni) oikein nätisti. Kirurgit tuolla sairaalalla olisivat tietysti voineet olla hieman eri mieltä, mutta se ei meikätyttöä lannista!

Valitan, ettei ole enempää kuvia. Täytyy varmaan ruveta pitää kameraa enemmän mukana, tällaista kuvatonta tekstiä on hieman tylsää lukea, eikö?

Hermoja, verisuonia ja muita piuhoja

Loppusyksy meneekin enemmän tai vähemmän ahkerasti opiskellessa. Neurobiologia tuottaa vaikeuksia. Synapsien toiminta on mielestäni jotain korkeamman asteen geofysiikkaa ja aivojen anatomia tähtitiedettä. Saan elämäni ensimmäisen hylsyn tentistä ja joudun ensimmäistä kertaa uusintaan.

Ennen joululomaa opiskelemme vielä verenkiertoelimistöä, joka onkin huomattavasti kivempaa kuin hermot. Opiskelu on hauskaa ja kuten kuvista voitte päätellä, olemme jopa melkein mukana luennoilla.

Vapaa-aika, joka ei kulu opiskeluun, menee koiran kanssa treenatessa ja touhutessa. Kuten kuvista näkyy, se on kuuma puheenaihe myös tylsillä luennoilla.

Minusta alkaa kyllä vähitellen tuntua, että me kakkosrivin kikattavat pikkutytöt olemme varsinainen opettajien kauhu! Mutta kun ei sitä aina jaksa keskittyä, varsinkin lounaan jälkeen. Luentosalin penkitkin ovat niin mukavan pehmeät ja hämärä valaistus vielä kruunaa asian.

Kurssi jatkuu virkistävän joululoman jälkeen. Tosin välillä olen aidosti huolissani mielenterveydestäni, sillä ikävä kouluun on kova. Varsinainen koulufriikki...

Verta, raatoja ja skalpelleja

Koulun alkamisesta on ehtinyt vierähtää pari kuukautta. Orientoivasta viikosta on ikuisuus ja tuntuu, että olen ollut täällä jo aina. Vakuutun yhä enemmän, että olen vihdoin oikeassa paikassa, jonne olen aina halunnut.

Pieni, hetkellinen epäröinti tulee kahdeksannella kouluviikolla. Olen kunnialla selvinnyt luiden opettelusta ja alkaa lihakset, jänteet ja nivelet kurssi. Ensimmäistä kertaa joudumme tekemisiin raatojen kanssa. Pääsemme leikkelemään kuolleita eläimiä ja tutkimaan niistä

kaikkia mahdollisia rakenteita.

Ensimmäinen kerta jännittää. Epäröin tarttua veitseen ja pysyttelen tunnin alussa kauempana. Onneksi yksi ryhmäläisistäni on monesti ollut hirvimetsällä ja tietää, mitä tehdä. Seuraan ripeitä otteita pieni ällötys kurkussa. Päässäni ehtii risteillä jos jonkinlaista ajatusta - olenko sittenkin oikeassa paikassa? Tottuuko tähän ikinä? Vilkaisu ympäri dissektiosalia kuitenkin todistaa, etten ole ainoa ajatusteni kanssa. Näkyy muitakin epävarmoja ilmeitä, kalpeaa naamaa ja monet ovat vetäytyneet kauemmaksi, harvat leikkelevät kuin kokeneet kirurgit konsanaan.

Jonkun ajan päästä nousen päättäväisesti ylös, tartun skalpelliin ja alan leikellä. Siitä hetkestä asti kaikki epävarmuus on tiessään ja pian jo huomaan ihastelevani nyljettyä koiranjalkaa tohkeissani kuin lapsi karkkikaupassa. Seuraavan kahden viikon aikana leikkelemme raatoja päivittäin ja innostun niistä yhtä enemmän. Saan monta ahaa-elämystä: "Kattokaa, verisuoni! Niitä on oikeesti olemassa!", "Hevosenpää, siistii!!". Tauolla emme muusta puhukaan ja jopa ruokapöydässä jaksamme vielä vaahdota aiheesta. Kun viikonloppuna kerron perheelle mahtavasta viikosta, en voi millään ymmärtää heidän vaivautuneita ilmeitään.

Kurssi on kaikesta huolimatta rankka, sillä pitää päntätä kaikki elukoiden lihakset, jänteet, nivelten rakenteet ja lisäksi pitää tietää, mihin mikäkin lihas kiinnittyy, mistä se tulee, mitä se tekee ja mitkä ovat sen vastavaikuttajat. Ja jälleen kaikki pitää osata kolmella kielellä. Latinalaiset nimet alkavat vähitellen vainota uniin asti ja vaihdamme aamuisin kavereiden kanssa huvittuneina "raatounia".

En tiedä eksyykö tänne ikinä ketään eläinlääkiksestä haaveileva lukemaan tätä blogia, mutta ainahan sitä voi omaksi ilokseen kirjoitella. Jos ajatus verestä ja raadoista ällöttää, se ei ole este tälle alalle hakeutumiselle. Olen itse murehtinut asiaa paljon ja voin todeta, että huolenaiheet ovat turhat. On suorastaan uskomatonta, miten nopeasti näihin asioihin tottuu ja pian sitä huomaa odottavan innolla jo seuraavia leikkelyitä. Koitan lisäillä tähän vielä kuvamateriaalia, toivottavasti kukaan ei pane pahakseen!

Vihdoinkin se alkaa!

Lopultakin asiaan! Tältä siis näyttää ensimmäinen syksy.

Isolla alkukirjaimella merkatut ovat luentoja, esim. B'

w ja S'w, pienellä painetut ovat harjoituksia, kuten s'h ja o'a. Ensimmäinen kirjain kertoo aineen (esim. B on Solun aineenvaihdunta ja S solut ja kudokset) ja toinen kirjain ilmoittaa paikan, jossa opetus pidetään.

Oikeasti se ei ole ihan näin paha, kuin miltä se näyttää. Noin puolet pienellä painetuista putoaa pois, sillä meidät on jaettu harjoituksissa kahteen ryhmään.

Syksy alkaa mukavasti Solut ja kudokset - kurssilla, jossa opiskelemme, miltä eri solutyypit ja kudokset näyttävät mikroskoopin alla ja mitä ne tekevät. Saamme pitkän listan näytteistä, jotka meidän tulee piirtää mikroskoopin avulla. Saamiemme avainten avulla pääsemme mikroskopointiluokkaan mihin päivään tahansa, vaikka keskellä yötä!

Hieman enemmän vaikeuksia tuottaa Solun aineenvaidunta. Kurssi on tiivis ja täynnä vaikeaselkoista asiaa solujen ihmeellisestä maailmasta. Tässä vaiheessa en voi olla nauramatta tätä ironiaa: valitinko joskus, että Galenos on paksu ja vaikealukuinen?! Jos nykyinen tenttikirja on yhtä laiha kuin se, saatan jo lähes pomppia riemusta! :)

Hieman vaihtelua soluihin tuo luuopin kurssi. Pääsemme hipelöimään ihka oikeita luurankoja ja pyörittelemään käsissämme milloin mitäkin luuta. Sen lisäksi että täytyy osata kaikki eläimen luut, täytyy vielä osata erottaa eri eläinlajien luut toisistaan ja kertoa oleelliset erot. Siinä ei ole vielä läheskään kaikki, vaan täytyy myös opetella kaikki mahdolliset nystyt, ulokkeet, kuopat ja röpelöt luiden pinnalta. Ja kaikki tietenkin kolmella kielellä: suomeksi, latinaksi ja englanniksi. Varsinkin latina tuottaa pieniä ongelmia, kun kauhea pläjäys tulee kerralla, mutta kieleen pääsee onneksi sisään aika nopeasti ja pian huomaan näkeväni untakin latinaksi!

Vaivalla tankatut nystyt ja ulokkeet saavat järkeä vasta lihasopin kurssilla, kun opetellaan, mihin eri lihakset kiinnittyvät. Pääsemme myös oikeiden raatojen pariin, mutta siitä lisää myöhemmin!

Maalaistyttö kaupungissa

Yliopistomaailman kaiken uuden ja ihmeellisen lisäksi elämääni mullistaa muutto maalta suureen kaupunkiin. Jotain itsestäni voi kertoa se, että tätä ennen olin istunut bussissa tasan kerran aikaisemmin, ratikasta tiesin vain sen verran, että ne ovat kovin vaarallisia ja tykkäävät ajaa ihmisten päälle ja metro oli minulle suhteellisen tuntematon käsite.

Jo heti toisena koulupäivänä tuli hieman koominen olo, kun yritin tulla bussilla kouluun ja ykskaks tuutorini soittaa huolestuneena, missä mahdan viipyä. Siinä sitten hieman hämilläni selitin, etten meinannut löytää pysäkkiä, olin nousta väärään bussiin ja olin muutenkin autuaan tietämätön ylipäätään sen hetkisestä olinpaikastani. Kaiken kurjuuden lisäksi jäin vielä pois väärällä pysäkillä. Onneksi tuutorini on äärimmäisen kärsivällinen ihminen ja löysin oikeaan osoitteeseen kaikesta huolimatta ;-)

A dream is about to become true

Vihdoinkin! Lopultakin koitti se kaivattu ja odotettu päivä.

Maanantai 30.8.2010 kello 8.45 parkeerasin pienen autoni Viikin isolle parkkipaikalle ja suunnistin EE-talon aulaan. Täältä alkaa uusi tulevaisuus, tässä paikassa tulen viettämään seuraavat kuusi vuotta. Outoa, miten voi jännittää näin paljon, tämähän on melkeinpä pahempi kuin pääsykokeissa tai tuloksia odotellessa!

Perillä odottavat vihreähaalariset ihmiskyltit siellä täällä opastamassa oikeaan suuntaan. Aulassa seisoskeleekin jo monta tulevaa vuosikurssilaista. Osa tunteekin jo jonkun, monet tekevät innokkaasti uusia tuttavuuksia ja toiset seisovat hämillään tarkkailemassa. Ensimmäinen päivä menee kuin unessa, jossain ihmeellisessä transsissa. Tämä ei voi olla totta, täällä sitä ollaan! Jotenkin kaikki tuntuu liian suurelta ollakseen totta, olen ihan oikeasti sisällä, minusta tulee eläinlääkäri!!

Kiertelemme uutta opinahjoamme, tutustumme niin pien- kuin hevoseläinsairaalaan, vierailemme Saarella tuotantoeläinsairaalassa ja pääsemme kuuntelemaan lehmien sydämiäkin. Saan hienon, upouuden opiskelijakortin ja matkakortinkin. Tuntien jonotuskaan ei haittaa, olen niin innoissani kaikesta uudesta. Onneksi on ihanat tuutorit tukena joka vaiheessa, muuten voisi tosin iskeä pieni epätoivon poikanen kaiken keskellä. Viikon aikana tulee niin hirveä informaatiotulva, että olen jo keskiviikona aivan poikki. Minulta menee onnellisesti sekaisin almat, oodit, moodlet, motit, wikit, bscw:t ja muut nimihirviöt, päässä pyörii, mutta pikkuhiljaa alan uskoa että todella olen sisällä, eikä kukaan tule enää viemään minulta paikkaa pois. Unelmani toteutuu!