Moi

torstai 13. helmikuuta 2014

Alkuvuoden fiiliksiä

Heipparallaa sateen ja loskan keskeltä! 

Voitteko kuvitella sen tunteen, kun pää on niin täynnä tietoa, että täytyy laittaa korvat kiinni, ettei ylimääräinen pursua sieltä ulos? Juuri siltä musta on tuntunut koko nelosvuoden. Tämä on ollut uskomattoman tiivis vuosi, mutta samalla niin mielenkiintoinen ja antoisa. 


Ennen joululomaa opiskelimme hevostauteja, -kirurgiaa ja -ortopediaa. Saimme suorittaa koulun opetushevosille silmätutkimuksen ja tutkia niiden jänteet, nivelet ja luut. Tentti meni hieman tahmeasti, koska en ymmärrä hevosista mitään. On jännä, miten tieto ei jää päähän ollenkaan, kun ei ole minkäänlaista ennakkotietoa asiasta. Onneksi pystyn päivystyksien perusteella hieman päättelemään, mihin tapauksiin todennäköisimmin törmää kunnaneläinlääkärinä. Sen ainakin tiedän, että hevossairaalan pitäjää minusta ei tule! :) 


Nyt alkuvuosi on mennyt täysin lisääntymistieteen parissa. Kaksi ensimmäistä viikkoa opiskelimme lisääntymisfysiologiaa, johon kuului mm. hormonit, kiimakierrot ja muut jännittävyydet. Opin myös paljon hyödyllisiä asioita, kuten esimerkiksi sen, että rukoilijasirkkojen parittelu on hieman, hmm, rajunpuoleista. Koiraan aivoissa on mekanismi, joka estää sitä saamasta ejakulaatiota. Niinpä naaras puree siltä pään irti, jolloin se voi hedelmöittää naaraan. Erään punkkilajin koiraat puolestaan ruiskuttavat siemenensä naaraan vatsaonteloon, koska eivät yllä sinne. Jos naaras parittelee liian monen koiraan kanssa, se menehtyy saamiinsa pistovammoihin. Ja nyt ihmettelette vielä, miksi mulla on joskus vaikeuksia keskittyä luennolla olennaiseen?! :D 


Muutama päivystysvuorokin on ollut. Hevossairaalassa on usein ollut aika hiljaista, mutta statuksia olen saanut ottaa paljonkin. Statuksen otto tarkoittaa siis sitä, että sairaalassa oleville hevosille tehdään yleistutkimus aina muutaman tunnin välein. Siihen kuuluu esimerkiksi sydämen, keuhkojen ja suolistoäänien kuuntelu, sykkeen tunnustelu raajoista, limakalvojen tarkastelu ja lämmön mittaus. Yhteistyö hevosten kanssa on alkanut sujua yhä paremmin, mitä enemmän näiden otusten kanssa olen ollut tekemisissä, vaikka hauskoja tilanteita onkin tullut eteen aina välillä. 

Hevosten loimi aiheutti mulle päänvaivaa yksi päivä. Siinä tuntui olevan miljoona solkea, olin ihan pyörällä päästäni. Muutenkin meni hetki, ennen kuin keksin, miten se kannattaa helpoiten ottaa pois. Kavioiden putsauksen unohdan ihan joka kerta, kun otan hevosen karsinasta. Sen seurauksena saankin olla luuttuamassa lattioita seuraavaksi... Lämmönmittaus tuntuu olevan kauhistus monelle hevoselle. Olenkin saanut välillä leikkiä hippaa ja piiripienipyörii -leikkiä aikani, ennen kuin lämpö on saatu asiallisesti mitattua. 


Pieneläinsairaala se vaan tuntuu vetävän minua puoleensa kuin magneetti, kai se on jo aika myöntää. Viihdyn pieneläinten parissa ja ymmärrän niitä hyvin. Pikkuhiljaa tuntuu, että oikeasti osaan jo neuvoa asiakkaita ja auttaa heidän ongelmissaan. Aika monta kertaa eläinlääkäri on ollut kanssani samaa mieltä potilaan ongelmasta ja jatko-hoidosta, se lämmittää mieltä aina yhtä paljon. On älyttömän kivaa huomata, että olen oppinut jotain vuoden kuluessa, vaikka se ei aina siltä tunnukaan, kun opiskelen päivät pitkät (välillä yöt myös). 


Kun saan huolestuneen asiakkaan hymyilemään kiitollisena, tulee vaan niin hyvä mieli. Kun kuoleman partaalla ollut kissa lopulta avaa silmänsä ja nostaa päätään, tuntuu juuri siltä, että olen oikeassa paikassa. Kun tutkimushuoneesta ryntää häntää vispaten koira ja hyvästelen onnellisen omistajan, silloin tiedän, että kaikki työ on vaivansa arvoista. 

Tsemppiä kaikille lukijoille ja erityisesti pääsykokeisiin lukijoille! 

ps. Vastailin parhaani mukaan vanhoihin kommentteihin. Pahoittelen, että vastaaminen kesti näin kauan! 

torstai 7. marraskuuta 2013

Eläinlääkis - se vähän isompien lapsien leikkipaikka

Kun on pimeää ja sateista, kannattaa laittaa tuoksukynttilöitä lepattamaan, kaivautua sohvalle viltin alle, ottaa teemuki käteen ja koira kainaloon, niin johan elämä taas hymyilee! 

Kämppis jatkuvasti huomauttaa mulle mun teenshoppailuhimosta. En ymmärrä miksi, eihän tossa oo edes kaikki! 

Illat ovat viime aikoina olleet aika rennot, kun en nyt käy missään töissäkään, niin on aikaa vaan pötkötellä kotona ja rentoutua. Lue: päntätä koulujuttuja päivät pitkät ja lipittää teetä :D Unisportissakin olen taas innostunut käymään, on ihan mahtavaa, kun sinne on noin puoli kilometriä. Liikunnasta tulee vaan niin hyvä fiilis ja opiskelukin sujuu paremmin. 

Tähän jouluaiheiseen lyhtyyn mä oon aivan rakastunut! 
Koulussa on ollut superkivaa. Vihdoinkin ollaan päästy asiaan ja opiskellaan juuri sitä, mikä mua kiinnostaa. Sisätautiopin tentti meni hyväksytysti läpi, sen jälkeen oli lyhyt pikakurssi neurologiasta ja oftalmologiasta. Hiukan huimaa tää tahti, neurologiaan oli varattu aikaa viikko ja silmäsairaudet kahlattiin läpi neljässä päivässä, jonka jälkeen oli tentti aiheesta. Kurssi oli tosi mielenkiintoinen, erityisesti neurologia oli esitetty tosi loogisesti ja selkeästi. Tenttikin oli yllättävän helppo ja pääsin kevyesti läpi. 


Pääsimme tekemään omille koirille sekä neurologisen tutkimuksen että katselemaan niiden silmiin. Löysin omasta koirastani jännittävän, mutta vaarattoman muutoksen vasemmassa silmässä, kun sitä tutkin kynälampun valossa. Myös hevoset ovat tulleet taas aavistuksen tutummaksi, kun pääsimme tutkimaan koulun oman hepon simmuja. 


Tällä hetkellä käynnissä on ehkä paras kurssi tähän asti, nimittäin kirurgia. Aihe on mielestäni hyvin kiinnostava ja kerrankin niin looginen, että minäkin pysyn perässä. Hurjasti on kyllä opiskeltavaa, ja mua hieman harmittaa, että ainoa opiskelutapa, jolla mä opin tehokkaasti, on se kaikista aikaavievin tapa. Niinpä siihen vierähtääkin helposti useampi tunti vielä koulupäivän jälkeen. Mutta on se niin mielenkiintoista! 

Harjoituksissa olemme päässeet suorittamaan leikkauksia meille luovutetuilla eläimillä. Niinpä olen päässyt ompelemaan haavoja, poistamaan kuvitteellisia patteja, amputoimaan häntää ja varvasta sekä suorittamaan elämäni ensimmäisen kastraation. 


Muutamana iltana olemme sitten pistäneet kämppikseni kanssa kotiteatterin pystyyn, ladoimme lautaset täyteen herkkuja ja telkkarin ääressä mussuttaen katselimme koirien sterilaatiovideoita :D Myös ompeleita olemme harjoitelleet, uhrina on ollut mm. autokolariin joutunut banaani, pedon suuhun joutunut tiikeripehmolelu sekä raadeltu haipehmo. 


Toki luettavaa on enemmän kuin vuorokaudessa on tunteja ja onhan kaikki melkoista pintaraapaisua, mutta sisätautiopin tentin jälkeen oli pakko todeta, että kaikkea ei yksinkertaisesti voi oppia näin lyhyessä ajassa. Muutenkin mä opin pääasiassa tekemällä, joten toivon, että ensi vuonna selkiintyy moni asia, joka nyt vielä jää pimentoon. 

Huomenna olisi vielä viimeiseset kirurgian harjoitukset ja sen jälkeen menen käymään kotona viikonlopuksi. Siispä ensi kertaan! Syökää paljon suklaata ja juokaa teetä! 

torstai 3. lokakuuta 2013

SAIMia kerrakseen

Huomenna on syksyn ensimmäinen tentti, joten hirveää paniikkipänttäämistäkertaamista on luvassa. Viimeiset viikot ovat olleet hirvittävän tiiviit ja itse olen ainakin ihan poikki. 

Maa oli jo roudassa aamulenkillä :(

SAIM eli Small animal internal medicine on siis pikakurssi pieneläinten sisätaudeista. Tuntuu jokseenkin turhauttavalta, että näin äärimmäisen tärkeään asiaan käytetään niin älyttömän vähän aikaa. Esimerkiksi ruuansulatuskanavan sairaudet 3 päivää, ihotaudit 2 päivää, hengityselimistön sairaudet 2 päivää ja niin edelleen... 


Samalla sitten viime vuonna käytettiin hirveästi aikaa käytännön kannalta aika turhiin asioihin ja kakkosellakin kerrattiin pitkään ja hartaasti kaikkea. Olisin ehkä mieluummin käyttänyt vähän vähemmän aikaa sitruunahappokierron ja entsyymien opetteluun, jos sen sijaan pystyisin sisäistämään nämä asiat paremmin... 


Enimmäkseen koulua on ollut 8-16, aamupäivällä kulutetaan luentosalin penkkejä ja iltapäivällä on joko lisää luentoja, potilastapauksia tai lisää luentoja. Koko kurssi on mennyt jotenkin pikakelauksella. Samalla kun opin uuden asian, vanha tieto tuntuu valuvan toisesta korvasta ulos. Luettavaa riittäisi vaikka vuorokauden ympäri, kyse on lähinnä siitä, onko valmis uhraaman koko muun elämänsä koulun eteen. 

Kallioseinä vastassa... 
Kurssin viimeiset kolme päivää olivat minulle ehkä kaikkein mielenkiintoisimmat, kun puhuttiin eksoottisten eläinten sairauksista. On harmi, että niin monella eläinlääkärillä menee sormi suuhun, kun kyse on kissaa pienemmistä eläimistä. Luentojen tärkein sanoma ehkä olikin, että käyttäkää maalaisjärkeä, tehkää huolellinen yleistutkimus ja kuunnelkaa omistaija. Olisi hienoa saada joskus työskennellä eksojen parissa! 


Jottei ihan synkistelyksi mene, niin ensi viikon kalenteri näyttää hieman avarammalta. Ensi viikolla opiskellaan neurologiaa, joka kiinnostaa minua ihan älyttömästi. Sitä seuraavalla viikolla vuorossa on silmäsairaudet, jotka ovat myös älyttömän mielenkiintoiset. Sen jälkeen odottaa viikon mittainen väliviikko - luksus, jota ei kauheasti aikaisempina vuosina ole ollut. Ja kerrankin minulla ei ole mitään, ei yhtään mitään suunnitelmia sille viikolle. Voi kauheaa, joudunko mä pitämään lomaa?! ;)

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Eläinlääkäriä leikkimässä

Takana on ensimmäinen ilta hevossairaalan päivystyksessä ja aika fiiliksissä olen! Huomaan noin 4958362303:nnen kerran, että oikealla alalla ollaan :)

15.30 hipsin hipihiljaa luennolta pois, jotta ehdin vielä nopeasti imaista pussikeiton kitusiini.  Sairaalan alakerrassa on opiskelijoita varten taukotila, josta löytyy kaikki tarvittava.

Varttia myöhemmin luon viimeisen ihailevan katseen pukuhuoneen peiliin päin. Peilistä hymyilee ihan oikean eläinlääkisopiskelijan näköinen sinipukuinen pieni ihminen, stetoskooppi kaulassa, kynät ja kuumemittarit taskussa ja muistivihko tallessa. Milloin tämä on tapahtunut? Olenko todellakin jo yksi niistä "isoista, oikeista" sairaalan opiskelijoista, joita silloin ykkösellä suurella kunnioituksella ihailin?


Toimenpidehuoneessa on kova hulina. Siellä ollaan suorittamassa yleistutkimusta hevoselle. Vuoronsa päättävät kandit ja eläinlääkärit kertovat vuoronsa aloittaville, mistä on kyse ja mitä potilaalle ollaan tekemässä. Sivussa seisovat huolestuneet omistajat, hevonen itse näyttää ottavan tilanteen aika rauhallisesti. Olen hieman hämilläni ja aluksi tunnen itseni hieman ylimääräiseksi.

Pian kuitenkin pääsen vauhtiin: Pidä tuosta kiinni! Tee näin! Tee tuota! Haluatko kokeilla? Pääsen avustamaan hevosen letkutuksessa, vanhempi kandi opettaa, miten suoritetaan steriili pesu ja seuraan silmä kovana, miten hevonen kanyloidaan ja miten otetaan ohutneulanäytteitä. Pääsen harjoittelemaan statuksen ottoa, kuuntelen sydänääniä, etsin imusolmukkeita ja tunnustelen metatarsaalipulssia. Yritän imeä itseeni kaiken mahdollisen tiedon tulevaisuutta varten.

Tunnen itseni välillä aika urpoksi. En edes väitä ymmärtäväni hevosista mitään, joten toisinaan saan eläintenhoitajilta hieman sääliviä katseita osakseni. Koiran valjaissa on yleensä kokoa ilmoittava numero, mutta en löydä sellaista hevosten riimusta. Hevosen omistajatkin näyttävät huvittuneilta, kun iloistesti hymyillen tuon koko repertoaarin riimuja sovitettaviksi.


Saan myös ahaa-elämyksiä illan aikana. Eräältä potilaalta tutkitaan vatsaontelo ultraäänellä. Eläinlääkäri selostaa tarkasti, mitä ruudusta näkyy, ja pikkuhiljaa alan itsekin erottaa mustavalkoisen pikselimassan seasta maksan, paksusuolet, ohutsuolet ja keuhkoa. On aika hienoa nähdä suolten liikkeet ruudusta, kun on tähän asti tyytynyt leikkelemään raatoja :)

Päivään liittyy iloa ja myös surua. Yllätyn, miten kova pala hevosen lopetus on. Tunnen samaistuvani omistajan tilanteeseen niin paljon, että pitää nieleskellä usempaan otteeseen. Muut opiskelijat lohduttavat, että tähän kyllä tottuu ajan myötä. En ole ikinä seurannut lopetusta, eikä itseltäkään ole jouduttu lopettamaan yhtään lemmikkiä. Marsut olivat kuolleet itsestään vanhuuteen, ja koirat ovat vielä hengissä kaikki. Tottuukohan tähän oikeasti? Olenko kenties liian tunteellinen?


Myöhemmin illalla taas saamme kertoa toiselle omistajalle hyviä uutisia, kun hevosen tilanne ei olekaan niin paha kuin luultiin. On aina kiva nähdä iloiset naamat, kun lemmikillä ei olekaan hengenvaaraa. Saan taas olla avustamassa ja seuraan silmä kovana eläinlääkärin ja vitosvuoden kandin puuhia. Pääsen analysoimaan verinäytteiden tuloksia ja tiedän nyt miten ähkyhevonen hoidetaan.

Noin varttia ennen yhtätoista maltan vihdoin lähteä. Heitän sinisen smurffipuvun pesulaan, kynät laukkuun ja stetarin hellästi pussiinsa. Ulkona sataa vettä ja on kylmää. Juuri ja juuri ehdin vielä lähikauppaan minuuttia ennen sulkemisaikaa ostamaan iltapalan.

Hymyilen leveästi koko kotimatkan.



tiistai 24. syyskuuta 2013

Se upp, här kommar Finländarna!

Olipas vauhdikas viikonloppu! Tulipa taas vietettyä muutama päivä ihan jossain muualla kuin opiskelun parissa. Torstai-iltapäivällä matkamme nimittäin suuntasi Norjaan kohti NVM:ää eli eläinlääkisopiskelijoiden pohjoismaiden mestaruuskisoja.


NVM on vuosittainen perinne, jossa pohjoismaalaiset kilpailevat keskenään yleisurheilussa sekä joukkuelajeissa. Kisoissa on rento meininki, eikä se ole niin justiinsa, jos ei ole kauheasti urheillut ennen :) Itse olin nyt ekaa kertaa reissussa mukana.


Hienossa paraatissa marssittiin Oslon läpi, ihmiset vähän katteli kummissaan meidän juhlallista menoa ikkunoista ja parvekkeista. Ihan kuin me oltais jotain isojakin kuuluisuuksia!


Osa oli kunnolla panostanut puvustukseen: 


Paikalla oli myös kameli ja tiikeri!  


Lajeina oli pikajuoksu, pitkän matkan juoksua, keihäänheittoa, korkeus- ja pituushyppyä, kuulantyöntöä ja päivän kruunasi köydenveto.


Lauantai-illalla järjestettiin hieno banketti, johon sai taas tälläytyä hienoimpiinsa ja jossa sitsimeiningillä syötiin ja juotiin hyvin, laulettiin ja pidettiin hauskaa. 

Itse Norjaa ei kauhesti tullut nähtyä, mitäs nyt bussin ikkunasta katselin maisemia. Enemmän tuli ehkä nähtyä Ruotsia. Kun ensi vuonna osallistun jälleen, niin voisin ehkä edes kerran käydä esimerkiksi juoksemassa ennen kisoja, ettei taas tule tällaista kolmen päivän kokovartalojumia :D

Noh, nyt palaan takaisin sydänvikojen ja röntgenkuvien ihmeelliseen maailmaan, heippa!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Kongressi Hollannissa

Heinä-elokuun vaihteessa kävin Hollannissa yhdessä Kongressissa. Kyseessä oli samantapainen tapahtuma kuin aikaisemmin Serbia ja Etelä-Afrikka. Eläinlääketieteen opiskelijoita ympäri maailmaa kokoontui vaihtamaan kuulumisia, kokemuksia ja oppimaan. Esiteltiin kulttuurejamme toisillemme, ihmeteltiin erilaisia tapoja ja lisäksi opittiinkin paljon eläinlääketieteestäkin. Kongressi järjestettiin pääosin Utrechtissa, jossa yliopisto sijaitsee. Kävimme kuitenkin myös päivän verran Amsterdamissa kiertelemässä ja ihmettelemässä. 


Pakolliset sight-seeingit hoidettiin kätevästi veneestä käsin, sillä kuten varmasti tiedätte, Amsterdamissa on tosi paljon kanavia.

Ei-kovin terve saksanpaimenkoirapentu
Yliopistolla oli tosi hyvä patologian museo, jossa esillä oli hurjasti eri sairauksia. Oli luurankoja, plastinaatiomalleja ja kaikkea muuta. Tällainen on mielestäni todella hyödyllinen, toivoisin kovasti tämäntapaista Suomeenkin!


Workshopissa pääsin testaamaan tähystysvälineitä. Se oli ehkä kaikkein hienointa kongressin aikana. Tehtävänä oli mm. papujen siirtäminen purkkiin, kuminauhojen laittaminen paprikalle ja karkin kääriminen paperista. Tähystysvälineiden käyttö on yllättävän haastavaa, se vaatii tosi hyvää käsien ja silmän välistä koordinaatiota. On myös outoa tuijottaa suoraan eteensä tietokoneen ruudulle sen sijaan, että katselisi potilasta. Valitettavasti tätä opiskellaan koulussa tosi vähän, tämä kuuluu jo enemmän erikoistumisen piiriin. Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessa yhä enemmän tehdään näin tähystyksellä.


Kulttuuri-illalla oli tarjolla makeaa, suolaista ja nestemäistä hoitoa ympäri maailmaa. Aikamoisen ähkyn onnistuin taas itselleni hankkimaan :)


Hostelli oli parin kilometrin päässä kampukselta. Järjestäjät olivat hankkineet meille vuokrapyörät, jolla pyöräilimme joka aamu yliopistolle. Loistava idea!


Koulumatka kulki peltojen halki, lampaiden ohi ja joen yli. Aamut olivat ihanan raikkaita ja matkalla heräsi hyvin :)


Testasimme, miten 100+ ihmistä mahtuu pikkuruiseen huoneeseen :D


Erityisen mielenkiintoista oli käynti kanafarmilla. En ole ikinä nähnyt sellaisa, joten olin kovin kiinnostunut asiasta. Kyseisellä tilalla huolehdittiin erityisen hyvin eläinten hyvinvoinnista, kyseessä oli hieman luomun tapainen konsepti, jossa kuitenkin pääpaino oli hyvinvoinnissa, eikä luonnonmukaisuudessa. Kanoilla oli isot ulkotarhat, paljon virikkeitä, isot kopit ja paljon orsia. Hauskaa oli myös maan tasolla olevat kurkistusikkunat, joista pystyi seuraamaan kanojen touhuamista ja tarkkailemaan niitä.


Varsinaisen kongressin jälkeen jatkoimme satamalle ja neljän päivän purjehdukselle.


Olen aina haaveillut tällaisesta retkestä ja tämä oli kyllä aivan mahtava tilaisuus. Tuuli oli suotuisa ja risteilimme saarelta saarelle, aurinko paistoi ja porukka oli mikä mainioin.



Välillä tuuli oli niin kova, että meinasi tulla kylmä. Myös lautaset ja mukit meinasivat lähteä liikeelle useamman kerran, kun vene keikahti :)


Texelin saarella vierailimme lammastilalla, jossa valmistettiin lampaanmaitojuustoa. Voin kertoa, että taivaallista juustoa oli. Samalla kehittelimme lukuisia menetelmiä, joilla juustoa voi salakuljettaa USAan ja Iso-Britanniaan :D


Laiva oli noin 15 hengelle. Hytit olivat tosi pieniä ja sänky hirmu kapea, en kuitenkaan kertaakaan tippunut sängystä, vaikka olin neljästä sänkykerroksesta ylimmässä.


Oli jännää, kun kippari kertoi että pysähdymme nyt tähän ja odottelemme veden laskemista. Vuoroveden vaihtelun vuoksi satoja metrejä merenpohjaa paljastuu kerran vuorokaudessa (oliko näin?). Kävelimme melkein rantaan asti, bongasimme simpukoita ja haaveilimme rapukeitosta. Oli kyllä jännä fiilis kävellä merenpohjaa pitkin!


Koko kongressi oli aivan mahtava kokemus, tähän asti ehkä parhaiten järjestetty. Luennot olivat todella mielenkiintoisia, workshopit erittäin onnistuneita ja ihmiset aivan ihania. Muutenkin järjestelyt sujuivat tosi hyvin ja oli erittäin mukavat kaksi viikkoa. Sain taas lukuisia uusia kavereita koko maailmasta, uusia kontakteja ja suunnittelen jo lukuisia vaihtoja ym. tapahtumia. En koskaan voi lakata hehkuttamasta matkailun iloja! :) 

perjantai 13. syyskuuta 2013

Friday - the golden child of the weekdays

Taasko viikonloppu? Vastahan se oli!


Koulussa tulee asiaa niin paljon, että päivät menevät kuin siivillä. Ei kauheasti muuhun ole aikaa, kuin koulun jälkeen ruokaa, koiran kanssa ulos ja takaisin opiskelemaan. Tai no, ei se nyt ihan niinkään ole. Olenhan mä ehtinyt hieman tutustua ykkösiin pariinkin otteeseen, treenata koiran kanssa ja sisustaa kotia. Joten ei tämä niin paha ole kuin mitä voisi kuvitella. Aikaa täytyy ehkä käyttää tehokkaammin kuin aikaisemmin eikä ole niin paljon sellasta luppoaikaa kuten ennen.



Toivoisin opiskeluun aika paljon enemmän käytäntöä, olisi jotenkin mielekkäämpi opiskella, kun voisi soveltaa teoriaa johonkin käytännön juttuihin. Esimerkiksi ultraäänitutkimusta olisi älyttömän hyvä päästä itse kokeilemaan, koska itse en hahmota kyllä powerpointissa olevasta mustavalkokuvasta yhtään mitään. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että ensi vuonna on sitten käytäntöä kaiken tämänkin edestä. 



Viimeiset kaksi päivää ovat menneet dermatologian eli ihotautien kimpussa. Jotenkin nämä ovat minulle tosi vaikeita, on dermatiittia ja follikuliittia ja pannikuliittia ja ties mitä, en meinaa hahmottaa niitä. Varmasti nämä ovat ihan kokeneillekin eläinlääkäreille haaste, koska niissä on hirveän samanlaiset oireet ja diagnoosin tekeminen voi olla vaikeaa. Myös hoito voi olla hankalaa. Luentoprujujen kuvia katsellessa osaan taas olla tosi onnellinen, että mulla on terve ja hyvinvoiva karvakasa, jotkut noista taudeista voivat olla kyllä kamalia!


Eilen illalla pidettiin Varsajaiset eli meidän versio fuksiaisista. Ykköset kiersivät rasteja ympäri Viikkiä ja Hakaniemeä, lopulta kokoonnuttiin Selliin eli eläinlääkäriliiton tiloihin jatkoille. Olin rastinpitäjänä jo kolmatta kertaa ja vieläkin oli yhtä hauskaa. Aika hyvät lahjuksetkin oli varsoilla mukana, varsinkin itse leivotut keksit jaksavat aina hymyilyttää :) Niin paljon, että ei tullut edes morkkis sen takia, että herkkulakko katkesi tähän! Varsajaisista enemmän ensi kerralla.



Täytyy myöntää, että minua ei ihan kauheasti haittaa nämä maisemat! Viikissä on kyllä uskomattoman kaunista ja arvostan näitä tuhansia lenkkipolkuja. Metsä on ihan lähellä ja koirat voivat kirmata siellä sydämensä kyllyydestä. Toisinaan lenkillä tosin on ihmisiä melkeinpä ruuhkaksi asti, mikä välillä hieman rajoittaa koirien juoksuttamista :)



Koti alkaa vähitellen näyttää kodilta, tykkään siitä kyllä ihan hirveästi! Mun huone näyttää vielä vähän sekasotkulta, koska mulla ei ole työpöydälle mitään laatikostoa - jouduin ottamaan keittiönpöydän työpöydäksi, sillä se ei mahtunut olkkariin. En tosin valita, onpahan kerrankin tilaa levittäytyä, kun mä opiskelen! En voi sietää liian pientä minipulpettia ;) Olkkari on oikein mukava, vaan mistä me löydettäis siihen edullisesti matto? Nykyinen on ihan kamala! Kylppäri näyttää ihan kuin suoraan design-lehdestä, siitäkin tykkään tosi paljon.


Taidanpa tästä painua keittiöön leipomaan sämpylöitä ja sitten perjantaisaunaan! Hyvää viikonloppua teillekin!