Alkuvuoden fiiliksiä

Heipparallaa sateen ja loskan keskeltä! 

Voitteko kuvitella sen tunteen, kun pää on niin täynnä tietoa, että täytyy laittaa korvat kiinni, ettei ylimääräinen pursua sieltä ulos? Juuri siltä musta on tuntunut koko nelosvuoden. Tämä on ollut uskomattoman tiivis vuosi, mutta samalla niin mielenkiintoinen ja antoisa. 

Ennen joululomaa opiskelimme hevostauteja, -kirurgiaa ja -ortopediaa. Saimme suorittaa koulun opetushevosille silmätutkimuksen ja tutkia niiden jänteet, nivelet ja luut. Tentti meni hieman tahmeasti, koska en ymmärrä hevosista mitään. On jännä, miten tieto ei jää päähän ollenkaan, kun ei ole minkäänlaista ennakkotietoa asiasta. Onneksi pystyn päivystyksien perusteella hieman päättelemään, mihin tapauksiin todennäköisimmin törmää kunnaneläinlääkärinä. Sen ainakin tiedän, että hevossairaalan pitäjää minusta ei tule! :) 

Nyt alkuvuosi on mennyt täysin lisääntymistieteen parissa. Kaksi ensimmäistä viikkoa opiskelimme lisääntymisfysiologiaa, johon kuului mm. hormonit, kiimakierrot ja muut jännittävyydet. Opin myös paljon hyödyllisiä asioita, kuten esimerkiksi sen, että rukoilijasirkkojen parittelu on hieman, hmm, rajunpuoleista. Koiraan aivoissa on mekanismi, joka estää sitä saamasta ejakulaatiota. Niinpä naaras puree siltä pään irti, jolloin se voi hedelmöittää naaraan. Erään punkkilajin koiraat puolestaan ruiskuttavat siemenensä naaraan vatsaonteloon, koska eivät yllä sinne. Jos naaras parittelee liian monen koiraan kanssa, se menehtyy saamiinsa pistovammoihin. Ja nyt ihmettelette vielä, miksi mulla on joskus vaikeuksia keskittyä luennolla olennaiseen?! :D 

Muutama päivystysvuorokin on ollut. Hevossairaalassa on usein ollut aika hiljaista, mutta statuksia olen saanut ottaa paljonkin. Statuksen otto tarkoittaa siis sitä, että sairaalassa oleville hevosille tehdään yleistutkimus aina muutaman tunnin välein. Siihen kuuluu esimerkiksi sydämen, keuhkojen ja suolistoäänien kuuntelu, sykkeen tunnustelu raajoista, limakalvojen tarkastelu ja lämmön mittaus. Yhteistyö hevosten kanssa on alkanut sujua yhä paremmin, mitä enemmän näiden otusten kanssa olen ollut tekemisissä, vaikka hauskoja tilanteita onkin tullut eteen aina välillä. 

Hevosten loimi aiheutti mulle päänvaivaa yksi päivä. Siinä tuntui olevan miljoona solkea, olin ihan pyörällä päästäni. Muutenkin meni hetki, ennen kuin keksin, miten se kannattaa helpoiten ottaa pois. Kavioiden putsauksen unohdan ihan joka kerta, kun otan hevosen karsinasta. Sen seurauksena saankin olla luuttuamassa lattioita seuraavaksi... Lämmönmittaus tuntuu olevan kauhistus monelle hevoselle. Olenkin saanut välillä leikkiä hippaa ja piiripienipyörii -leikkiä aikani, ennen kuin lämpö on saatu asiallisesti mitattua. 

Pieneläinsairaala se vaan tuntuu vetävän minua puoleensa kuin magneetti, kai se on jo aika myöntää. Viihdyn pieneläinten parissa ja ymmärrän niitä hyvin. Pikkuhiljaa tuntuu, että oikeasti osaan jo neuvoa asiakkaita ja auttaa heidän ongelmissaan. Aika monta kertaa eläinlääkäri on ollut kanssani samaa mieltä potilaan ongelmasta ja jatko-hoidosta, se lämmittää mieltä aina yhtä paljon. On älyttömän kivaa huomata, että olen oppinut jotain vuoden kuluessa, vaikka se ei aina siltä tunnukaan, kun opiskelen päivät pitkät (välillä yöt myös). 

Kun saan huolestuneen asiakkaan hymyilemään kiitollisena, tulee vaan niin hyvä mieli. Kun kuoleman partaalla ollut kissa lopulta avaa silmänsä ja nostaa päätään, tuntuu juuri siltä, että olen oikeassa paikassa. Kun tutkimushuoneesta ryntää häntää vispaten koira ja hyvästelen onnellisen omistajan, silloin tiedän, että kaikki työ on vaivansa arvoista. 

Tsemppiä kaikille lukijoille ja erityisesti pääsykokeisiin lukijoille! 

ps. Vastailin parhaani mukaan vanhoihin kommentteihin. Pahoittelen, että vastaaminen kesti näin kauan!