Moi

perjantai 13. tammikuuta 2012

Perin eksoottista!

Heeeipä hei, kaikki!

Tää viikko on ollut aivan älyttömän mielenkiintoinen, sillä meillä oli valinnainen kurssi villieläinten ja eksoottisten kotieläinten makroskooppinen anatomia. Kävimme läpi kaikenlaisia eksoja, joihin pieneläinlääkäri voi törmätä ja lisäksi vähän vielä eksoottisempia villieläimiä, joihin normieläinlääkäri harvemmin törmää työssään, vai miltä kuulostaisi norsun kastraatio tai kirahvin kaulankorjausleikkaus?

Varoitus jo valmiiksi herkille tiedoksi, että tulossa on runsaasti ällökuvia! 



Tiesittekö, että kanilla on ihan älyttömän iso paksusuoli? Sillä se fermentoi ruokaansa eli se siis sulattaa ruokaa mikrobien avulla paksusuolessa samalla tavalla kuin lehmä tekee pötsissä.

Kuva: nlabies.nl

Ei kovin hyvä tuo ylläoleva. Alla on "livenä" voiko tollee sanoa raadosta? Abdomenin eli vatsaontelon rakenteet. G on paksusuoli, E varmaankin mahalaukku, D osoittaa maksaa, muista en olekaan varma...

Kuva: instruction.cvhs.okstate.edu

Pitkästä aikaan pääsimme dissektiosaliin avaamaan eläimiä ja tutkimaan anatomisia rakenteita ihan oikeilta elukoilta. Saimme avata todella kattavasti erityyppisiä eläimiä!

En enää yhtään ihmettele, että moni eläinlääkäri ei halua hoitaa rottien, gerbiilien ym. leikkauksia, sillä näiden elimet ovat todella pienet. Itse en kyllä veisi pienelukoitani esim. steriloitaviksi kuin ihan äärimmäisessä hädässä.

Kuva: durns.myfreeforum.org

Saimme myös avata siilin! Siilillä on selässä hauska ympyränmuotoinen lihas koko kropan ympärillä, jolla se pyöristää itsensä palloksi. Muuten nyljetty siili muistutti hieman oravaa :)

eol.org
En löytänyt kovin hyvää dissektiokuvaa siilistä, mutta tässä näkyy jotain: 

Kuva

Ehdottomasti hienoin ja erikoisin avattava kohde oli hylje. Opettajakin pyöri kamera kourassa ympäri räpsimässä siitä kuvia, sillä tällaista ei todellakaan tule kohdalle kovin usein. Kyseinen hylje oli kaiken lisäksi vielä ihan vauva ja siltä löytyi sikiöaikaiset verisuonetkin vielä selkeästi. Otus oli löydetty kuolleena jostain rannikolta :(

http://www.kauaimonkseal.com/AboutTheSeals.html

Eilen oli lintupäivä, pääsimme avaamaan erikokoisia pöllöjä, papukaijoja, riekkoja ja pyitä. Me valitsimme huuhkajaneidon, joka osoittautui melkoiseksi lihaskimpuksi. Enpä haluisi olla sen hiiren nahoissa, joka joutuu sen kauheisiin kynsiin :o Linnut ovat aika kiehtovia otuksia. Niiden luut ovat todella hennot ja sisältä ontot. Keuhkojen laajentumina on ilmapusseja, joihin ilma menee. Ne on tosi hienoja ja erikoisia rakenteita jotka saimme kaiveltua esille hienosti. Erään linnun mahalaukusta löytyi tuoreita mustikoita ja toiselta puoliksi sulanut hiiri :)

chickscope.beckman.uiuc.edu
Havainnollistavaa dissektiokuvaa ei meinaa löytyä nopeasti googelttamalla, mutta suunnilleen tällaiselta ne näyttää oikealla linnulla:

instruction.cvhs.okstate.edu

Eli siinä ylhäällä se C-kohta. Kuva taitaakin olla pöllö, kuten meilläkin oli...

Itse tein esitelmäni kirahvista. Yllättäen emme kuitenkaan päässeet moista avaamaan dissektiosalissa, hih. Tiesittekö, että kirahvin verenpaine on sydämen tasolla jopa 350 mmHg ja pään tasolla ihmisen verenpaineen tasolla? Valtimonkovettumatauti esiintyy kirahveilla kuitenkin hyvin harvoin, mikä voi kertoa jotain suonten erikoisesta rakenteesta.



Jännä fakta on myös se, että kirahvin kaula painaa kaikkineen jopa 270 kg, kuitenkaan kirahvi ei joudu tekemään töitä kannatellakseen tuota valtavaa painoa, koska sillä on erittäin kestävä niskajänne, joka vetää niskan pystyasentoon.

Löysi aiheesta mielenkiintoisen videon. Videossa on viisi osaa, kiinnostavat voivat youtubesta etsiä loppuja :) Kohdassa 5.33 näkyy hyvin, miten älyttömän vahva kirahvin niskajänne onkaan...



Niin, ja kirahvin kieli venyy jopa 46 senttiä ja kirahvi yltää syömään lehtiä jopa kuuden metrin korkeudelta!


Hei, ja tiedättekö, miksi kirahvilla on täplät?

Kuva: V. Kaspari, S. Hilsberg: Warum hat die Giraffe Flecken, 2005, Zoo Frankfurt


Kuvassa ylhäällä on kuvattu kirahvin täplää lämpökameralla, kuten siitä näkyykin on täplän keskusta lämpimämpi kuin ympäröivä vaalean karvan alue. Kirahvilla täplät toimivat ns. termoregulatorisena ikkunana eli kirahvi haihduttaa niiden kautta lämpöä.

Katsokaa muuten, mihin törmäsin tuossa ällökuvia googletellessa! Tahtoo tuollaiset! Pitäisköhän kaivaa virkkuukoukut ja langat esille?

scientific-culture.blogspot.com
Se siitä tällä kertaa. Menen nyt tekemään ruokaa; listalla olisi pähkinä-hunaja-kanaa ja risottoa <3 Yleisen bakteriologian uusintatenttikin lähestyy uhkaavasti, joten viikonloppu taitaakin hurista sitten siinä :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti