Moi

torstai 19. tammikuuta 2012

Ei oo kirjaa kansihin katsomista... :)

Heipähei, tulin vaan äkkiä moikkaamaan, kun en jaksa viel lähteä nukkumaan, hih :)

Arvatkaapa mitä. Tuo jättiopus josta tuskailin eilen...


... vitsit, se on ihan mahtava kirja! Aloin tänään hieman lukee sitä, kun luento solukuoleman erikoisuuksista oli jäänyt hieman hämäräksi. Kirja on tosi helppolukuinen ja selkokielinen, jopa mäkin ymmärrän sitä! Ihan mahtavaa. Lisäksi siinä on paljon havainnollistavia kuvia erilaisista patologisista muutoksista ja hyvät kaaviopiirrustukset.

Patologia on kyllä muutenkin aika jännää. Ihan kuin salapoliisin työtä, pitää etsiä, tutkia ja ottaa selvää, mihin uhri on kuollut. Siistiä! Musta vois tulla vaikka patologi.


Tänään alkoi bakteriologian labratkin. Alussa vaan harjoitellaan esimerkiksi bakteeriviljelmän tekemistä, pesäkkeiden siirtämistä toiselle maljalle ja yleensäkin aseptista työskentelyä.

Välillä tosin tuntuu, että ollaan palattu takaisin ala-asteelle. Kahden tunnin turvallisuusluennolla toistettiin puolisenkymmentä kertaa, että älkää grillatko naapurin tukkaa liekillä, älkää grillatko sormianne, älkääkä räjäyttäkö labraa. Taisi se jopa ilmoittaa, että agaria (=bakteerien kasvatusalusta) ei saa pistää leivän väliin ja syödä. Huhhoijaa. Aikoinaan yläasteella annettiin kaasupolttimet ja tulitikut käteen ja käskettiin aloittaa. Saimme myös kuulla kunnon pelottelut kaikista vaarallisista bakteereista, joita tulemme viljeilemään.


Mut hei, mä tein mun ekan gramvärjäyksen! Sillä tavalla voidaan erotella erilaiset bakteerit toisistaan. Niistä tulee kivan violetit tai söpön vaaleanpunaiset <3 Mun bakteerit oli E. colia, ne oli sellaisia söpöjä vaaleanpunaisia pötkylöitä :) Juuri tällaisia ne oli:

Kuva wikipediasta
Isoina ne on sitten tän näköisiä: 


Eiks oo aika sulosii? Tosin ne ei oo ihan noin suloisia siellä elimistössä myllätessään, sen voin vakuuttaa :P Sovitaan siis, että me pysytään tuosta erossa, joohan? 

Yritän salakuljettaa minikamerani mukaan labraan joku päivä, niin saan kivoja bakteeriviljelmäkuvia. Labrassahan ei saisi olla mitään ylimääräistä. Kännykkäkin on jyrkästi kielletty. Kameroista tosin ei ollut puhetta, hih hih, hyvä porsaanreikä! :D 

Noh, kaipa tääkin lähtee koiran kaa pissille ja suihkun kautta tutimaan, niin jaksaa taas opiskella huomenna. Öitä! 

1 kommentti:

  1. Mää ainakin sain ottaa kameran labroihin kun ruinasin siltä miespuoliselta assarilta ja vakuutin pitäväni aseptiikan hanskassa!

    VastaaPoista