Moi

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

MUUan harjoittelu


On kyllä ollut antoisa harjoittelu! En ole aikaisemmin erityisen paljon lehmistä ymmärtänyt, mutta koen tulevani tämän pariviikkoisen jälkeen niiden kanssa oikein hyvin juttuun, eikä ajatus kunnaneläinlääkäristä ole oikeastaan niin kauhean vieras ollenkaan. Yks mitä huomasin, on se, että en jostain syystä osaa oikein pelätä mitään eläimiä. Kuitenkin kokemuksen myötä olen oppinut myös kunnioittamaan ja varomaan näitä isoja otuksia. On myös kiva huomata, miten nopeasti sitä oppii tulkitsemaan lehmien mielialat ja miten äkkiä niiden käsittelyyn tulee varmuutta.

Vika päivä oli ikimuistoinen, kun aamulypsyn jälkeen yksi lehmistä alkoi poikia. Helposti ja nopeasti se vauva sieltä tuli, plop vaan. Ja kauniin vauvan se pyöräyttikin <3

Uusi lehmänalku. On tämä aina yhtä ihmeellistä :)

Tässä muutama asia, jonka opin harjoittelun aikana:

- Vasikoiden mielestä kaikkien aikojen siistein juttu ikinä on avonainen lantaluukku. Sinne voi kätevästi tunkea pään, sorkan tai vaikka koko takapuolen. Hoitaja tulee kyllä nostamaan pois.


- Lehmät ja kissat ovat lähisukulaisia. Molemmat osoittavat kiintymystään puskemalla. Ero on lähinnä koossa ja voiman määrässä. 

- Turvakärkikengät on ihan jees. Välillä kuitenkin kokolyijysaappaat olis huomattavasti kätevämmät. Älä aseta ittes pillastuneen lehmän eteen.



- Säilörehu tuntuu aika vinhalta joutuessaan haalarien sisään, kaula-aukkoon ja varsinkin rintsikoihin. Myös nenässä ja keuhkoissa se aiheuttaa ihan metkaa tunnetta. 

- Lehmä ei todellakaan ole kömpelö eläin. Halutessaan se juoksee merkittävästi nopeammin kuin epätoivoinen harjoittelija. 


- Lehmä painaa aika paljon. Älä testaa sitä asettamalla jalkojasi sen alle. 

- Navetanhajuun tottuu. Oikeastaan se tuntuu jopa varsin kotoisalta, etkä pian enää edes huomaa eteisessä löyhkäävää takkia. 


- Jos olet heinälle lievästi allerginen, on hengityssuojaimet ihan hieno keksintö heinävarastossa heilutessa. Niiden teho ei kuitenkaan ole parhaimmillaan, jos ne roikkuvat seinässä koko toimituksen ajan. 


- Vastasyntynyt vasikka muistuttaa aika paljon bambia jäällä, kun se ekan kerran yrittää ylös <3

Yllättävän vaikeaa tämä seisominen. Hetkinen, miten päin näiden jalkojen kuuluu olla?  

 - Jos lehmät voisivat opiskella, ne löytyisivät ammattikoulusta sisustusarkkitehti-linjalta. Purupaalit pitää puskea ympräri karsinaa, puruja potkitaan iloisesti ympäri navettaa ja heinätkin voi ripotella eri nurkkiin. Tässä kaikessa on hieno, moderni design, joka ylittää allekirjoittaneen ymmärryksen. 


Mihin se tissi oikein katosi? 

- Voit pelastaa odottavan lehmä-äidin päivän antamalla sille kokonaisen purupaalin. Siihen tuleva äiti purkaa kaiken raivonsa, sisustushalunsa, ilonsa, kiintymyksensä tai mitä nyt odottavan äidin tunneskaalaan ikinä kuuluukaan...

- Muista: Älä aseta päätäsi paalin ja lehmän väliin. Se voi sattua ja silmälasisi eivät välttämättä arvosta sitä. Älä aseta itsesi purupaalin ja lehmän väliin. Sekin voi sattua. Älä myöskään aseta itsesi purupaalin ja kalterin väliin. Se voi sattua vielä enemmän. 

Hei, mitä sä syötät mun lapselle? Annas kun mä vähän maistan kans! 

- Älä suunnittele bikini-kauneuskisoja navettaharjoittelun jälkeen, ellet halua joutua lööppeihin perheväkivallan uhrina. Sen laatuiset ovat nimittäin reisien mustelmat ja otsakuhmut ainakin ekan viikon jälkeen. Jos kuitenkin päätät osallistua moiseen, kannattaa ottaa vaarin ed. kohdassa mainituista ohjeista. 

- Kolme asiaa, jotka lehmät vihaavat: liukastumista, porrasaskelmia ja lantaraappaa. 

- Lehmät ja koirat ovat lähisukulaisia. Molemmat rakastavat rapsutuksia ja tulevat kerjäämään niitä joka kerta, kun astut niiden lähelle. 

Se on iso ja märkä, vähän niinku jättikokoinen koiran kirsu :)
 - Lehmät ovat pääsääntöisesti mukavaa ja hyväntahtoista porukkaa. Ne tykkäävät siitä, kun niille höpisee päivän kuulumisia ja osa myös tietää nimensä ja tulee kutsusta luokse. 

- Jos navetassa on koneita ja hienoja härveleitä, etkä ole varma, mitä nappuloita painaa, älä paina mitään. Ellet halua aiheuttaa hälytystä ja/tai isäntää resetoimaan koko laitetta. 


- Käsin lypsäminen ei ole voimalaji, ennemmin se vaatii hienostuneen tekniikan. 


- Lypsykone imee paitsi maitoa myös ilmaa, purua ja ihan sitä itseäänkin. Jos mahdollista, kolmea viimeksimainittua kannattaa vältää, ellet sitten satu tykkäämään hienostuneista aromeista maidossa. 


- Harjoittelun ajaksi kannattaa suosiolla unohtaa kynsilakat, tekokynnet ja meikit. Lehmät pitävät kyllä huolen siitä, että nämä asiat eivät pysy päälläsi kauaa ;) 


- Jos menet siivoamaan vasikoiden karsinaa, laita pitkät hiukset piiloon. Pikkuvasikat tykkäävät leikkiä kampaajaa. 



- Navettaharjoittelun aikana ruoka-annokset ainakin triplaantuvat, mulla ainakin on nälkä koko ajan :) Ei myöskään ole erityisempää tarvetta käydä puntilla tällä hetkellä... 

- Vaikka lehmällä ei olekaan ylähampaita, ei kannata silti työntää kätensä sen suuhun testatakseen niiden suukalustoa. Tätä tuskin tarvitsee kommentoida enempää :D

- Pötsifistelit eivät tunnu juurikaan haittaavan lehmiä, sen sijaan kylkeä pitkin valuva vesi harmittaa joitakin yksilöitä ihan tavattomasti, kun fisteleitä pestään.



- Lehmät sontii. Paljon. Nyt ymmärrän jälleen kerran, miksi kaikki maajussit näyttää bodareilta. 

- Jos astut lehmän taakse, tarkista sen - no just sitä. Muussa tapauksessa niskaasi voi lentää epämiellyttävä yllätys. 


- Älä hipelöi lehmän vetimiä, vaan käytä varmoja otteita. Ethän itsekään tykkää siitä, kun tissejä kutitellaan. 



Harjoittelu konkretisoi paljon koulun teoriaopintoja. Eri rehutyypit, ruokinnan muutokset, eri lypsyvaiheet, navettatyypit, tietyt sairaudet, toimenpiteet jne. tulevat ihan eri tavalla tutuiksi, kun saa itse nähdä ja kokea nämä asiat. Oikeasti tämä kaksi viikkoinen on tosi lyhyt aika tällä kaikelle, musta ainakin tuntui, että harjoittelu meni kuin siivillä, en edes tajunnut, että aika meni jo ja paljon olisi vielä jäänyt opittavaa. Tää on kyllä ihan loistava mahdollisuus, josta kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Mielestäni on myös todella hyvä, että eläinlääkäri pääsee näkemään ihan tätä käytännön työtä, jotenkin se antaa ihan erilaisen näkökulman asioihin, kun sitten myöhemmin joutuu tekemään päätöksiä jne. 

Katson ihan erilaisin silmin maitolasiani nykyään. Miten paljon työtä tähän sisältyykään! Harvoin sitä tulee ajatelleeksi, että nämä ihmiset oikeasti tekevät tätä vuodesta toiseen, vuoden jokaisena päivänä, aamusta iltaan. Lehmille ei voi sanoa perjantai-illalla, että heippa ja näkemiin. Lehmät eivät tiedä, mikä on jouluaatto eivätkä ne lypsä itse itseään, sillä aikaa, kun isäntäväki on juhannuksena mökillä. Vaikka minussa onkin välillä työnarkomaanin vikaa, en tiedä, olisko minusta maatilan emännäksi. Tällainen vaatii todella paljon sitoutumista, joten hatunnosto niille, jotka tätä tekevät.


Mutta hiphei, nyt mullakin alkoi joululoma, mulla on kolme päivää kokonaan vapaata, mä en edes keksi, mitä mä niin kauan tekisin :) Haikein mielin jätän ihanaiset lemmut taakse ja suuntaan kotopuoleen muutamaksi päiväksi. En aio edes ajatella mitään koulujuttuja, joulu on aika rentoutua ja olla rakkaiden kanssa. Toivotan siis kaikille lukijoille oikein hyvää joulua!

Joyeux Noël tout le Monde! :) 

lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulun ehdoton suosikkituoksu - eau de Navetta

Aloitin tällä viikolla erään hieman rästiin jääneen projektin. Ykkösvuonna käydyn eläinten hyvinvointi-kurssiin kuuluu neljän viikon maatilaharjoittelu, josta kaksi viikkoa tehdään sikalassa ja kaksi viikkoa navetassa. Sikalaharjoittelun suoritinkin viime syksynä, tästä onkin omat postauksensa arkistossa. Osa 1 osa 2 sekä osa 3 Navettaharjoittelu oli multa kuitenkin jäänyt roikkumaan, koska meillehän ei oltu varattu lukujärjestyksestä aikaa tähän, kuten aiemmin oli ollut tapana. Opiskelijallahan ei tunnetusti ole lomaa, niinpä mulla ei ole ollut viimeisten kolmen vuoden aikana sellaista kahden viikon vapaata, että olisi ehtinyt navettaan mennä. 


Nyt sitten otin härkää sarvista (tai lehmää pikemminkin) ja kunnostauduin tässä ennen joulua. Ekat päivät ovat olleet mielenkiintoiset, joskin melko rankat. Sen verran stadilaistunut olen, että lannan lapioiminen tuntuu joka lihaksessa, puoli viiden herätys tuntuu lähinnä kidutukselta ja rehuvaunukin tuntuu painavan tonnin. 


Heti ekana päivänä pääsin lypsämään. Lypsinkoneiden kiinnittäminen ei ole lainkaan niin helppoa kuin luulisi, varsinkin kun lehmät liikkuvat ja potkivat toisinaan. Lisäksi olisi vähintäänkin toivottavaa, että lypsin ei kauheasti pääsisi imemään puruja ja sontaa mukaansa, maito nimittäin todella herkästi ottaa makua itseensä. Kuulemma selvisin ekasta kerrasta ihan kunnialla ja tänään olikin kiva huomata, että kiinnittäminen sujuu jo hieman rutiinilla :) 


Lantaa tulee sitten lapioitua ihan urakalla. Lehmät on oikeita kakkakoneita! Juuri, kun on saanut yhden parren siivottua ja purutettua, tulee taas uusi satsi. Onneksi mun navetassa ei tarvitse käsin lantaa ajella, vaan tavarat heitetään vaan lantakouruun, joka automaattisesti siirtää sen eteenpäin... 

Tänään aamulypsyllä odottikin pieni yllätys. Eräs lehmä oli yöllä poikinut, tuloksena pikkuruinen, märkä lehmänalku. Lypsyn jälkeen jäin ihailemaan sitä hetkeksi. Sain sitten todistaa, miten pieni epävarmasti nousi ylös, seisoi huojuen pitkillä, ohuilla jaloillaan ja otti ensimmäiset, horjuvat askeleensa <3 Näky oli yksinkertaisesti liian söpö :) Pikkuvasikka hoiperteli emän luokse, etsi maitobaarin ja imi ensimmäiset kulauksensa äidin ternimaitoa. 


Myös nuoputusta pääsin näkemään. Toimituksen teki eläinlääkäri, koska nykyäänhän tätä ei saa enää tehdä ilman rauhoitusta ja puudutusta. Niinpä eläinlääkäri ensin tökkäsi kokeneesti rauhoitteen vasikoiden suoneen, seuraavaksi paikallispuudutus ja sen jälkeen vasta päästiin polttamaan. Se kieltämättä näytti aika karulta, kun pikkuisten sarvenalut poltettiin kuumalla raudalla, mutta onneksi lapset oli asianmukaisesti lääkitty. Ne saivat myös kipulääkettä, jota minä sain kunnian pistellä. Eläinlääkäri hymyillen ojensi mulle ruiskun ja näytti miten se tehdään :) 


Tämän tilan lehmät ovat yllättävän kilttejä, jotenkin mä olin kuvitellut ne paljon uppiniskaisemmiksi :) Välillä lehmiä joutui esimerkiksi ajamaan lypsylle tai siirtämään ne eri paikkaan. Aika hyvin ne mua totteli, vaikka varmasti huomasivat, etten kauheasti ole heikäläisten kanssa seurustellut. Musta tuntuu, että tärkeää näiden eläinten kanssa on se, että niitä ei turhaan pelkää, on itsevarma eikä anna periksi heti. Välillä niitä itsepäisiäkin tapauksia on, jotka mieluummin jäisivät nukkumaan tai syömään sen sijaan, että menisivät tylsälle lypsylle, mutta tällöin ihmisen on vaan pidettävä päänsä ja komentaa lehmä liikkumaan. Erään ison, mustavalkoisen kanssa käytiin kiivasta keskustelua juurikin tästä aiheesta, lopulta se kiltisti lompsi mihin mä sen halusinkin... 



Toinen tärkeä seikka, minkä jo nyt huomasin, on tapa, jolla kohtelee eläimiä. Jos ihminen hermoilee, on pinna kireällä tai muuten vaan pahalla tuulella, ovat lehmätkin paljon äksympiä, kuin sellaisella ihmisellä, jolla on varmat, rauhalliset ja ystävälliset otteet. Lehmät myös rakastavat paijaamista! Mä en tiennyt, että nämä ovat niin seurallisia otuksia. Heti, kun astun niiden sekaan, ne tulevat vaatimaan rapsutuksia ja suorastaan kiemurtelevat onnesta, kun niiden kaulaa rapsuttaa, siitä ne tykkäävät <3 Musta tuntuu, että nää otukset tykkäävät minusta, kun mä aina höpisen niille niitänäitä ja lellin niitä joka kerta, kun kävelen ohi :D

Haha, ja tiiättekö, mitä mä tajusin äskettäin? Mua ei enää yhtään nolota liikkua julkisilla paikoilla kuraisena ja navetan tuoksuisena. Ei tunnu missään edes pienessä hississä kolmen muun kanssaihmisen kanssa. Näin sitä karaistuu :) Mä nimittäin tajusin, että tupakka haisee tuhat kertaa pahemmalle kuin navetta ja tupakka kuitenkin tarttuu vaatteisiin ainakin yhtä tiukasti kuin navetanhaju. Koska tupakoitsijoitakaan ei tunnu löyhkä haittaavan, niin en mäkään ajatellut ottaa enää mitään paineita mun ominaistuoksun suhteen :D Ja jos nyt joku täältä sattuu polttamaan, älkää pahastuko ! 

PS. Jutun kuvat eivät millään lailla liity harjoittelupaikkaani. Lehmäkuvat on kaikki otettu Saksasta. 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tuhma blogaaja ilmoittautuu!

Tuhma blogaaja täällä hei! Muistatteko mut vielä?

Olen maailman kurjin ja mut aina pakotetaan kaikkeen ällöttävään! 

Vastahan mä kirjoitin siitä, et syksy on lähenyt käyntiin ja blaablaa. Nyt ollaan jo ihan loppusuoralla ja joulukin kilkattelee jo melkein ovella!

Perus kouluviikko näyttää tältä. 
Tää syksy on ollut ihan kauheeta rumbaa, koko ajan on ollut kauhea kiire ja välillä stressilukemat on kohonnut sietämättömiin sfääreihin. Jos en muuta ole oppinut tänä syksynä, niin ainakin stressinsietokykyni on parantunut huimasti ja oon entistä paremmin oppinut suunnittelemaan ajankäyttöni :) Kalenteri onkin nykyään mun elämän keskipiste, se kaikkein tärkein, joka ohjaa ja neuvoo mua joka tilanteessa. Mitä ei kalenterissa lue, sitä ei tule tapahtumaan, eheh.



Vaik eipä tää joululomakaan
paremmalta näytä... 
Sikäli syksy on ollut rento, että meillä oli vain yksi ainoa tentti, ja sekin aika helppo. Lisäksi kurssit eivät ole olleet siitä ihan tärkeimmästä päästä, vai miltä kuulostaa kahvinkeittokriisin ratkaiseminen, työpsykologian kirjoitelma, energiavirrat stressinhallinnassa (joo, luitte oikein!), lainsäädäntötehtävät ja käsittämättömät tietokoneharjoitukset? Kurssit ovat kuitenkin olleet tosi työllistävät ja koko ajan pukkasi jotain deadlinea, parityötä, seminaarityötä, ryhmätyötä, vertaisarviointia, tuntikausia kotitentin vääntämistä ja paljon muuta. Välillä näitä pakollisia
kotihommia on kertynyt niin valtavasti ja deadlinet on muodostanut niin kauhean päivämäärien salaatin, ettei sitä aina meinannut pysyä kärryillä ollenkaan.


Tuleville kolmosille voin sanoa vaan, että hankkikaa KALENTERI ja varatkaa luennoille paljon tekemistä, edelleen mainoistaisin niitä sukkienkutomistavaroita :) Myöskään suklaa ja termosmuki eivät ole huonoja ideoita. Kun kerran kolmosvuodelle ei tarvitse ostaa mitään kirjoja, voi huoletta panostaa hieman näihin "tärkeimpiin" opiskeluvälineisiin ;)

Olen masentunut ja väärinymmärretty bordercollie...
Tää syksy on kuitenkin kiireestä huolimatta ollut myös tosi antoisa. Olen ollut aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa, järjestänyt kaikkea kivaa ja tutustunut mahtaviin tyyppeihin. Olen myös oppinut paljon uutta ja hyödyllistä yhdistyksen pyörittämisestä noin yleisesti, asiat kun eivät aina ole ihan yksinkertaiset, sillä yhdistystoimintaakin sitoo kaikenlaiset lait ja säännöt. Välillä olenkin lukenut mm. kirjanpitolainsäädäntöä sen sijaan, että olisin päntännyt lihantarkastuksen asetuksia. Mutta on hauskaa huomata itsestään uusia kykyjä ja se tunne, kun saa asiat järjestettyä, se on vaan korvaamaton! Jaksan aina vaan muistuttaa erityisesti uusia opiskelijoita, että kannattaa rohkeasti lähteä mukaan yhdistyksiin, se on tosi hauskaa ja se on erinomainen tapa tutustua muihin opiskelijoihin.

Olen myös tehnyt uuden aluevaltauksen, arvaaks joku, mitä tää esittää? :)
Nyt loppuvuoden olemme ahkeroineet lihantarkastuksen parissa. Tämä ei ehkä ole ihan ensimmäinen ala, joka tulee mieleen, kun tänne eläinlääkikseen hakee, mutta mielestäni on hyvä, että eläinlääkärin tutkinto on näin laaja-alainen. Joku opettaja kertoi, että eläinlääketiede on ehkä ainoa tutkinto, jossa on näin laaja näkemys elintarvikkeiden koko elinkaaren läpi. Mehän hoidamme niitä sikoja, kun ne vielä ovat sikoja, me vastaamme eläinsuojelusta, tarkastuseläinlääkäri tarkkailee sikoja teurastamolla, huolehtii teurasprosessista ja elintarvikehygieniasta, eläinlääkärit myöskin voivat valvoa kylmäketjua tuotantopaikasta kauppaan ja onpa eläinlääkäreitä myös edustajistossa ja jopa EU-tasolla säätämässä lakeja ja säädöksiä.


Lihantarkastuksen kurssin aikana palattiin myös takaisin labraan. Viljelimme ruhojen pintapuhtausnäytteitä eli otimme selvää, kasvaako eläinten ruhojen pinnalla bakteereja, mikä on merkki huonosta teurashygieniasta. Tutkimme myös pintahygieniaa eli ihan tuotantotilojen, pöytien jne. puhtautta ja siivouksen onnistumista. Pääsimme myös työskentelemään ihan suht vaarallistenkin pöpöjen kanssa, saimme tehdä esimerkiksi pernaruttobakteereille kapselivärjäyksiä. Salmonellanäytteitäkin tutkimme tarkkaan.

Kuten olen saattanut jo mainitakin, lihantarkastuksen kurssiin kuuluu neljän viikon mittainen teurastamoharjoittelu. Suomessa on aika vähän teurastamoita ja kaikki sijaitsevat jossain hevonkuusessa, joten harjoittelu vaatii aika paljon järjestelyitä itse kultakin. Meidät on jaettu kolmeen ryhmään, itse teen harjoittelun keväällä tai kesällä. Kaikesta huolimatta musta on ihan jännää nähdä omin silmin, miten mun pippuripihvit tuotetaan, joten ihan uteliaasti odotan tulevaa harjoittelua, kunhan vaan saan sen jotenkin järjestettyä. Meidänhän pitää itse järjestää majoitus, matkat ja kaikki käytännön järjestelyt, koululta on turha odottaa minkään sortin apua asian suhteen...

... mut kostoksi mä käytän mamman saappaita tyynynä! 

Eilen palautin vielä viimeiset lainsäädäntötehtävät ja nyt mulla on virallisesti alkanut loma. Tai siis "loma", joka koostuu töistä ja navettaharjoittelusta, joka on syystä ja toisesta jäänyt roikkumaan. On mulla kuitenkin kolme päivää vapaata jouluna, siitä aion kyllä ottaa kaiken ilon irti :)

Oih, säästänpä kaikkein parhaimman uutisen viimeiseksi. Vihjailin jo aikaisemmint tästä ns. projektista, joka merkitsee pitkäaikaisen haaveen täyttymistä. Tämän takia olenkin raatanut kahden työpaikan välillä koko kesän, syönyt puuroa ja nuudeleita syksyn ja säästänyt viimeisenkin lantin viime tammikuusta asti:


Meikä lähtee tammikuussa Etelä-Afrikkaan melkein kolmeksi viikoksi! Kyseessä on sama symposium, jossa olin viime joulukuussa Serbiassa. Ohjelma kuulostaa huippuhauskalta, en malttaisi odottaa. Kuulemma siellä on tällä hetkellä yli 30 asteen helle <3

Yritän nyt olla hieman ahkerampi postauksien suhteen, kun ei ole enää tekosyitäkään, miksi siirtäisin postaamista :) Mulla on myös mietittynä jo monta aihetta, josta haluisin kirjoittaa. Mut palataan asiaan. Hyvää joulunodotusta kaikille!





maanantai 15. lokakuuta 2012

Aurinko kurkistaa sadepilvien takaa...

Hiphei!

Mites on syksy lähtenyt käyntiin? Toivottavasti hieman iloisemmin kuin meikäläisellä, tää koulunkäynti on aika APEAa. Tai meille kurssi on nimeltään NPE, mutta vanha nimitys sopii sille paljon paremmin. En kuitenkaan halua taas masentaa tylsästä ja työllistävästä koulunkäynnistä, joten keskityn hieman hauskempiin asioihin!

Oon koittanut tutustua uusiin ykkösiin osallistumalla erinäisiin rientoihin. Syyskuun alussa oli varsajaiset, tästä hieman kuvasatoa.


Teemana oli ompeluillat. Auton alle jääneitä appelsiineja ja tiikerin raatelemia banaaneja piti kursia kokoon ryhmänä. Luovuudesta, tyylistä, efekteistä jne. sai lisäpisteitä.

Välineistöä

Rastinpitäjät jakamassa välineitä


Varsat taisivat tykätä rastista ja monet totes, että aikoo tulla ompeluiltoihin jatkossa, jotta oppisi, miten asia oikeesti kuuluisi hoitaa :) 


Nähtiin luovia ratkaisuja. Yksi ryhmä muisti jopa desinfioinnin, erinomaista! Näin kenttäolosuhteissa ei tosin ollut betadinea saatavilla, joten suomiviina sai luvan kelvata :)


Yhdellä ryhmällä oli peräti leikkauspöytä ja lamppukin, anestesiastakin oli huolehdittu. Tää on just tätä luovuutta, mitä me oltiin haettu takaa. Hurjan hauskaa oli kyllä meillä rastinpitäjillä. Varsoilla oli lisäksi erinomaiset lahjukset mukana, kyllä kelpasi nauttia sekä kiinteitä että, no, hieman vähemmän kiinteitä lahjuksia ;)

Ollaan myös pidetty infoiltaa ja ykkösten iltaa ja vaikka mitä. Hassua, kun löytyi muutama blogin lukijakin, on aina hauskaa, kun ihmiset tulee kyselemään siitä ja totee et "vitsi, sä oot oikeesti olemassa" :D Mul on kyl ihan sama fiilis, et ai, onko teitä lukijoitakin oikeesti olemassa, hehee.


Ettei kävisi liian yksipuolisesti, niin oon mä tehnyt muutakin. Ekaa kertaa elämässäni kävin sienimetsällä! Kaverini opetti mua tunnistaa suppilovahveron, tatin ja kolmannen, jonka nimen jo unohdin. Nii, ja kanttarellejä tietysti. Tein niistä broilerin kaveriksi sienimössöä, se oli taivaallista!




Koiran kanssa oon puuhaillut vaikka kuinka paljon, tällä hetkellä me treenataan niin montaa lajia, etten jaksa edes luetella niitä! Jos jollain eläinlääkikestä haaveilevalla on vielä huolia siitä, että ehtiikö täällä harrastaa ja onko aikaa koiralle, niin voin sanoa, et ei mitään hätää, kyllä ehtii, jos vaan haluaa.

Vesipelastuskausi on jo ohi, sen sijaan jälkimaastot ja agilityradat kutsuvat jälleen. Tää on niin loistavaa vastapainoa opiskelulle, mä luulen, et mä sekoaisin ilman tätä ystävällistä pehmokorvaa <3



Epidemiolgian kurssin eteen on pitänyt tehdä ihan sikana töitä, on jos jonkinlaista ryhmätyötä, parityötä on artikkelin arviointia ja sitä ja tätä. Kurssista ei ole tenttiä, vaan kotitentti, jossa vastataan muutamaan kysymykseen kaikenkattavasti. Nämäkin tehtävät oli tosi työläitä ja motivaatio kyseiseen kurssiin aika nollatuntumassa. Niinpä päätimme tehdä niitä kaveriporukalla.


On se ihme, miten paljon pari viinipullollista saa aikaan. Ilta olikin oikeastaan aika rattoisa ja kotitenttiä saatiin kuin saatiinkin hyvälle alulle. Mutta on tämä hullujen puuhaa, kuka oikeasti on vapaaehtoisesti lauantai-illalla koulussa tekemässä epi-juttuja?!

PATOlogia-viiniä! 
Ja oli meillä oikein Viininnoutajakin! 
Onneksi epidemiologia loppuu kohta ja päästään muihin asioihin. Viime viikolla mulla alkoi obduktikurssi, joka muilla ryhmillä alkoi jo aikaisemmin. Meidät on siis jaettu kahdeksaan pienempään ryhmiin tätä kurssia varten. Obduktio tarkoittaa siis eläimen ruumiinavausta. Siinä siis selvitetään eläimen kuolinsyy. Se on ihan huippujännää, ihan kuin tekisi salapoliisin työtä! Olin demossa ihan intopiukeena ja koin jo ekan kerran aikana monta ahaa-elämystä.

Luulen, että tämä valaisee kyllä tosi paljon viime vuoden patologian juttuja. Harmittaa vaan, kun en muista patologiasta mitään, tuntui et tosi monet asiat jäi jo silloin hämärän peittoon ja osa tenteistä on vielä suorittamattakin. Joten terveisiä vaan nykyisille kakkoskurssilaisille, opetelkaa patlogian asiat kunnolla ja yrittäkää ymmärtää keskeiset asiat.

Jesh, yritän vähän ryhdistäytyä päivitysten suhteen, mulla on vaan niin miljoona asiaa hoidettavana, tuhat deadlinea ja muistettavaa asiaa, kauheesti kotijuttuja, keskeneräinen kandi ja hyperenerginen bordercollie vielä kaupan päälle :) Mut seuraavaan kertaan!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Härskiä mainontaa ja raakaa lihaa

Yleensä mä en tykkää kauheasti mainostaa mitään tuotteita mun blogissa, mutta tää on ihan liian hyvä tarjous mulle ohitettavaksi :)


Minähän oon jo aikaisemmin valittanut teollisista koiranruuista ja niiden lihapitoisuuksista - tai "lihapitoisuuksista" pikemminkin. Kuitenkin mä olen niin saamaton, etten ole barffaukseen toistaiseksi siirtynyt, vaikka sitä monesti olen harkinnutkin. Jotenkin mä aina ajattelen, että barffaus on niin hankalaa ja vaikeeta ja kallistakin se on ja muutenkin... 

Eihän koiran ruokinta oikeesti mitään avaruustiedettä ole ja johan järkikin sanoo, että jos syöttää sille monipuolisesti erilaista lihaa, niin tuskin turre siihen kupsahtaa. Kesällä tutustuin Musch-tuotteisiin ja totesin, että näähän on oikeesti ihan käteviä. Lihaa on puolen kilon pakkauksissa ja tarjonta on tosi laaja, löytyy possua, nautaa, riistaa, kalkkunaa, kanaa, sitten on sisäelimiä, broilerin sydäntä, naudanmahaa, löytyy lihaisaa rasvaa, luutonta lihaa ja liha-luu -mixiä, kasvismössöä ja vaikka mitä. Hintakaan ei päätä huimaa, yllätyn joka kerta, kun eläinkaupassa innostun taas ostamaan pakkasen täyteen :) 

No, ihan tällaista en oo noudattanut, mutta tää on "oikeiden" barffaajien lautasmalli... 

Nyt valikoimaan on tullut perinteisten jauhelihojen lisäksi nää ateriat. Ne sisältää jo valmiiks kasviksia ja vihanneksia sekä sopivasti sisäelimiä. Näissäkin on laajaa valikoima, joten valinnanvaraa riittää. Tämän helpommaksi barffaus ei kyllä enää voi mennä :) 

En oo edelleenkään vaihtanut ruokintasuuntaa, kyllä mustavalkoinen edelleenkin syö enimmäkseen nappularuokaa, mutta siihen lisäksi olen sekoittanut lihamössöä kyytipojaksi. Mä olen tällä hetkellä joku semi-barffaaja ehkä :) Sanotaan, että rustoisia luita ei saisi syöttää nappuloiden kanssa, joten mä olen antanut erikseen rustoisia luita esimerkiksi aamulla ja nappularuokaa sitten illalla, ettei menisi maha sekaisin. Joissakin musch-tuotteissa on tosin rustoa mukana, esimerkiksi poronlihassa. Siinä täytyy toki olla tarkkana ja lukaista tuoteseloste läpi, jos koiralla sattuu olemaan herkkä vatsa... 


Oon käyttänyt muschin tuotteita menestyksekkäästi myös hakutreeneissä. Aikaisemmin käytin kissanruokaa palkkana, mutta totesin, että nää jauhelihat on ehkä kuitenkin aavistuksen parempia kuin 96-prosenttiset vilja-soija -mixit :) Kannattaa muuten joskus ihan mielenkiinnosta katsella kissanruokien tuoteselosteita. Nimiä mainitsematta myös näiden "huippu"ruokamerkkien seassa löytyy kyllä aika shaibaa... :P Markettiruuista puhumattakaan... 

Tällä hetkellä on siis käynnissä Muschin tehokamppanja, josta saa ilmaisia aterioita. Köyhän opiskelijan pelastus, kiitos siitä! :D 

torstai 13. syyskuuta 2012

Syksyn värejä

Hej på er alla!


Oon ollut superkiireinen viimeiset viikot, toistaiseksi en oo vielä huomannut, että tää kolmosen syksy olisi erityisen rento :) Toki meillä ei ole kovin tärkeitä aineita eikä koko syksynä ole kun yksi tentti, mutta sen sijaan on tosi työllistävä ryhmätyö, laaja parityö ja vielä artikkeliarviointi, johon kuuluu viitisen artikkelia. Mun neljää kandiartikkelia en ole vieläkään vuoden aikana lukenut ja nyt pitäisi lukea viisi (huomattavasti tylsempää) kappaletta muutamassa viikossa? Huokaus.

Lisäksi mua on työllistänyt yhdistyshommat, mä olen tällainen yleinen nakkikone :) (Ja aina välillä tällainen nakkien delegointikone :D )



Ihan huomaamatta on syksy hiipinyt kotiovellekin ja aamulla huomaa, että on jo tosi kylmää. Olen yrittänyt olla sitkeä ja pyöräillä, mutta olen jo pariin otteeseen lipsunut ja turvautunut autokyytiin. Hyi mua.

Tällä hetkellä opiskellaan epidemiologiaa ja NPE:tä eli näyttöön perustuvaa eläinlääketiedettä. Luulen, että epidemiologia voisi oikeasti olla hyvin mielenkiintoista, mutta jostain syystä luennot on tehty ihan äärimmäisen kuiviksi ja tylsiksi. Lisäksi aiheeseen kuuluu lakitieto, jo pelkkä sanakin saa hiukset nousemaan pystyyn. Ei ole salaisuus, että minusta ei olisi ikinä tullut asianajajaa! :) Viimeiset päivät on siis mennyt selatessa lakipykäliä ja tulkitessa hankalia asetuksia.


Näyttöön perustuva eläinlääketiede on juuri niin epämääräistä kuin miltä se kuulostaakin. Tämäkin aihe voi olla ihan käyttökelpoinen sitten, kun tekee tutkimustyötä ja pitää analysoida tutkimustuloksia, mutta tässäkin aineessa on harvinaisen hyvin onnistuttu kitkemään opiskelijoista viimeinenkin motivaation rippeet äärimmäisen tylsien luentojen ja aivan kauheiden tietokoneharjoitusten avulla. Harjoitukset oli niin epämääräiset, etten koko kolmetuntisen session aikana tajunnut kertaakaan, mitä oikeastaan ollaan tekemässä, seurasin vaan ohjeita ja tein kuten käskettiin... Hauskaksi asian tekee vielä se, että kaverini on käynyt kokoinaisen kurssin kyseisestä tietokoneohjelmasta eikä osaa käyttää sitä vielkään, miten meidän kuuluisi oppia tämä yhdellä kerralla?


Lievän motivaation puutteen korvaa onneksi kaikenlaiset kivat jutut. Pienet arjen ilot, kuten hyvä leffa, hyvää ruokaa, itsepoimitut sienet ja onnistuneet koiratreenit tekevät päivistä merkitykselliset. Lisäksi pääsen järjestämään kaikkea kivaa toimintaa ja ohjelmaa. Erityisesti odotan erästä isoa, sanoisinko Projektia. Siitä lisää myöhemmiin. Eilen oli varsajaiset eli meidän versio fuksijaisista. Saatan laittaa siitä lisää ensi kerralla :)

Tää on vähän tällainen sekamelska-postaus kukkaruukusta muurahaiseen, mutta ei kai varsajaisten jälkeisessä tilassa muuta voi olettaakaan :D

Heissan!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

There we go again!

Jee, kohta se alkaa! Kohta pääsen takaisin koulun penkille! :)

Kävin eilen Viikissä hakemassa opiskelijakorttiin uuden tarran ja sain samalla kalenterin ja opinto-oppaan.


Kampus oli vielä pystyssä ja samannäköinen kuin ennenkin, tai melkein ainakin, mitäs nyt jossain hieman remontoitiin :) On se uskomatonta, että vielä kolmantenakin syksynä tuntuu ihan yhtä mukavalta palata kouluun kuin ennenkin. Tää kertoo ehkä jotain siitä, että olen ihan oikeassa paikassa opiskelemassa...

Otin vahingossa ruotsinkielisen kalenterin, huomasin sen vasta kotona :( Ei toisaalta haittaa, osaan muutenkin kuukaudet ehkä jopa paremmin ruotsiksi kuin suomeksi, jostain syystä...


Kävin hieman pyörähtämässä tutussa EE-talossa ja tapasin ekaa kertaa uudet ykköset, kun esittelin meidän opiskelijayhdistystä. Tuntui oikein mukavalta porukalta ja kiinnostusta löytyi vaikka kuinka paljon. Hienoa, jos saadaan aktiivista porukkaa mukaan yhdistystoimintaan! Nyt salattu identiteettini varmaan paljastui kaikille ykkösille, jotka tätä lukee, mutta paljastukoon :) 

Muistan kyllä orientoivan viikon kuin eilisen päivän. Samaa taisin todeta viimekin vuonna :D 

Meidän varsajaiset - Oi, oi niitä muistoja, pääsisinpä edes hetkeksi takaisin viattoman varsan elämään :)

Olin koko viikon ihan pyörällä päästäni, mutta samalla niin onnessani, kuin pieni ihminen voi olla. Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, enkä millään malttanut että päästäis jo tositoimiin. Tietoa tuli ihan hurjasti ja olin unohtanut suurimman osan jo perjantaihin mennessä. Pakkaa sekoitti vielä muutto maaseudulta kaupunkiin; muutos oli todella tyrmäävä maalaistytölle, joka ei ollut koskaan istunut ratikassa tai leimannut bussilippua. En tiennyt mikä on spora ja olin ihan pihalla, kun joku puhui dösästä tai steissistä. 


Koulumaailmakin oli yhtä sekasotkua. Miten niille kursseille ilmoittauduttiinkaan? Mikä ihme olikaan Alma? Mikä ihmeen Weboodi? Ja mitä ihmettä YTHS:llä tehdään? Pikkuhiljaa kuviot kuitenkin selkiintyivät, kunhan ei stressaa liikaa. Pian jo huomasin opiskelevani täyttä höyryä ja aika pian koitti jo eka tenttikin. Nyt yhtäkkiä, kaksi vuotta myöhemmin huomaan olevani jo hyvää matkaa kohti opiskelun puoliväliä ja tuntuu, että olen ollut täällä aina. En edes muista elämää ennen eläinlääkistä. Oliko sellaista edes? 

Elämä ennen eläinlääkistä = Galenos
Saimme eilen vihdoin ja viimein kurssiaikataulutkin. Kouluintoa hieman kyllä laimentaa 9-sivuinen aikataulu ja useita kymmeniä sivuja pitkä "ohjeistus", jossa puhutaan mm. pelisäännöistä ja ryhmätöitä valvovista mentoreista. Kauheeta, kun meitä holhotaan kuin ala-asteikäisiä! Paitsi et meitä ei kohdeltu näin edes silloin. Aihe vaikuttaa muutenkin supertylsältä, vai miltä kuulostaa lakipykälät, tietokoneharjoitukset ja todennäköisyysjutut?! Täytyy siis varustautua kunnolla luennoille. Kauppalistalla olisi ainakin uusi termari ja sukkalankaa. Tai lapaslankaa. Mä tarviin uudet rukkaset.

Tänään olisi ohjelmassa Kalliokierros ykkösille, kauheasti tekisi kyllä mieli liittyä seuraan. Toisaalta kämppä on kaatopaikka, koira hyperaktiivinen ja kandikin huutelee tuolta nurkasta, pöh. Taidan sittenkin vain leikkiä kotihiirtä ja olla tunnollinen koiranomistaja. Eiköhän tuokin joudu olemaan yksin vielä ihan tarpeeksi syksyn aikana...

Siispä, hyvää alkanutta syksyä vaan kaikille! :)