Minähän oon jo aikaisemmin valittanut teollisista koiranruuista ja niiden lihapitoisuuksista - tai "lihapitoisuuksista" pikemminkin. Kuitenkin mä olen niin saamaton, etten ole barffaukseen toistaiseksi siirtynyt, vaikka sitä monesti olen harkinnutkin. Jotenkin mä aina ajattelen, että barffaus on niin hankalaa ja vaikeeta ja kallistakin se on ja muutenkin...
Eihän koiran ruokinta oikeesti mitään avaruustiedettä ole ja johan järkikin sanoo, että jos syöttää sille monipuolisesti erilaista lihaa, niin tuskin turre siihen kupsahtaa. Kesällä tutustuin Musch-tuotteisiin ja totesin, että näähän on oikeesti ihan käteviä. Lihaa on puolen kilon pakkauksissa ja tarjonta on tosi laaja, löytyy possua, nautaa, riistaa, kalkkunaa, kanaa, sitten on sisäelimiä, broilerin sydäntä, naudanmahaa, löytyy lihaisaa rasvaa, luutonta lihaa ja liha-luu -mixiä, kasvismössöä ja vaikka mitä. Hintakaan ei päätä huimaa, yllätyn joka kerta, kun eläinkaupassa innostun taas ostamaan pakkasen täyteen :)
No, ihan tällaista en oo noudattanut, mutta tää on "oikeiden" barffaajien lautasmalli... |
Nyt valikoimaan on tullut perinteisten jauhelihojen lisäksi nää ateriat. Ne sisältää jo valmiiks kasviksia ja vihanneksia sekä sopivasti sisäelimiä. Näissäkin on laajaa valikoima, joten valinnanvaraa riittää. Tämän helpommaksi barffaus ei kyllä enää voi mennä :)
En oo edelleenkään vaihtanut ruokintasuuntaa, kyllä mustavalkoinen edelleenkin syö enimmäkseen nappularuokaa, mutta siihen lisäksi olen sekoittanut lihamössöä kyytipojaksi. Mä olen tällä hetkellä joku semi-barffaaja ehkä :) Sanotaan, että rustoisia luita ei saisi syöttää nappuloiden kanssa, joten mä olen antanut erikseen rustoisia luita esimerkiksi aamulla ja nappularuokaa sitten illalla, ettei menisi maha sekaisin. Joissakin musch-tuotteissa on tosin rustoa mukana, esimerkiksi poronlihassa. Siinä täytyy toki olla tarkkana ja lukaista tuoteseloste läpi, jos koiralla sattuu olemaan herkkä vatsa...
Oon käyttänyt muschin tuotteita menestyksekkäästi myös hakutreeneissä. Aikaisemmin käytin kissanruokaa palkkana, mutta totesin, että nää jauhelihat on ehkä kuitenkin aavistuksen parempia kuin 96-prosenttiset vilja-soija -mixit :) Kannattaa muuten joskus ihan mielenkiinnosta katsella kissanruokien tuoteselosteita. Nimiä mainitsematta myös näiden "huippu"ruokamerkkien seassa löytyy kyllä aika shaibaa... :P Markettiruuista puhumattakaan...
Tällä hetkellä on siis käynnissä Muschin tehokamppanja, josta saa ilmaisia aterioita. Köyhän opiskelijan pelastus, kiitos siitä! :D
Kiitos hyvästä blogista! Silti pieni varoitus! Lihaa ja nappulaa ei kannata antaa sekaisin ainakaan jos koiralla on pienintäkään viittausta ruoansulatusongelmiin. Nappula ja liha (luista puhumattakaan) sulavat niin eri tahdilla, että - oman valitettavan kokemuksen perusteella tiedän myös kertoa - kiertymä/vatsalaukunlaajentumariski kasvaa. Olen tutkinut tuon taannoisen tapauksen jälkeen asiaa todella huolella samaa kokeneiden ja ruokintatietäjien kanssa, ja yleinen kokemus tuntuu olevan että nappularuokinta sellaisena ja raaka/barffi sellaisena vaikka miten tuntuu tylsältä. Vähintäänkin jos koiralla on ikinä ollut mitään viitteitä, pieniäkään, ruoansulatuksen tehokkuuden kanssa. Ei ole siis ollenkaan pelkkä mahan sekaisinmeno vaan pahimmillaan hengenmenoriski.
VastaaPoistaMukavaa syksyä sinne ja kiitos mukavasta blogista. Oli vaan pakko kommentoida itselleni läheiseen aiheeseen parilla sanasella.
Miten hankalaa sun oli saada helsingistä asunto ja onko se kaukana itse koulusta? Haluaisin hulluna eläinlääkikseen, mutta masentaa valmiiksi tiukka sisäänpääsy ja vaikea asunnonsaatavuus (ja kallis!) :(
VastaaPoistaAnonyymi 1: Joo, olet ihan oikeassa. Ja mä oon ehkä suhtautunut asiaan hieman turhan kevyesti. Oon kyl kuullut kans joskus, et pahimmillaan oireena voi olla mahalaukun kiertymä, ja se taas on aika kauhee juttu, oon itekin nähnyt, mitä se saa aikaan.
VastaaPoistaNyt hieman kokeiltuani, huomasin kans, et mun nelijalkaisella menee maha sekaisin helposti, jos syötän rustoista lihaa nappuloiden kanssa, joten taidan hieman muuttaa ruokintaa, et annan sille joku päivä pelkkää nappulaa ja jonain päivänä pelkkää lihaa ja luita.
Mua vaan kiinnostais tietää, mihin tää perustuu. Kun miettii esim. tota Muschin broileriateriaa, siinä on täsmälleen samat ainesosat kuin jos yhdistää nappulat ja ruostoiset lihat, ateriassa on lihaa ja kasvista, on rustoa ja kaikkee. Kun syöttää tota kana-ateriaa, niin maha on hyvässä kunnossa, mut jos syöttää nappulaa ja kanansiipee, niin ei tuu mitään. Pitää perehtyä joskus tarkemmin tähän :)
Anonyymi 2: No asuntoja kannattaa tietty hakea jokaikisestä paikasta. Yllättävän helpolla sain lopulta asunnon, kun vähän ruikutin hakemuksen perään. Hoasilla on paljon asuntoja, mutta silti joka syksy on ruuhkaa ja pulaa. Mut mä siis odotin ehkä pari kuukautta ja olin jo tosi epätoivoinen, kun mistän ei kuulunu mitään, paitsi soluasutoja yritettiin tarjota, mut sinne ei kelpuuteta koiria. Sit mä laitoin viestii hoasille ja sain parin päivän päästä tarjouksen.
Mä asun kymmenen kilsan päästä koulusta, bussilla menee 20-40 minsaa, autolla 12 minsaa. Pyörälläkin pääsee 30-40 minsassa, joten ei mikään mahdottoman kaukana. Ihan koulun vieressä on aika paljon solu- ja kaveriasuntoja, sekä perheasuntoja. Jos ei oo koiraa, niin niitäkin kandee tietysti hakee. Sit on osakunnat, yksityiset, lyyran asuntovälitys, kaupunki, mediomat jne. Oon tehnyt asiasta oman postauksen vähän aikaa sitten, löytyy jostain tän kesän tienoilla, jos jaksat kaivella :)
Kallistahan tuo on, tosin hoasin asunnot on ihan mentävissä hinnoissa. Itelläni on ihan luksuskämppä ja maksan siitä alle 400 euroo. Hintana on tietysti hieman pidempi koulumatka, mut aika hyvin täältä pääsee loppujen lopuksi kulkee.
Sisäänpääsy, no, se on tiukka, mut ei ole mahdotonta sekään! Tsemppiä vaan kovasti urakkaan! Älä luovuta, se on sen arvoista!!
Hei! Mulla on tosin kissa mutta olen itsekin tykännyt noista ruoista. Meillä ostetaan broilerin sydämiä ja kana-ateriaa kissoille.
VastaaPoistaSe on kyllä hirvittävää mitä sitä marketeissa ja eläinkaupoissakin myydään ja kutsutaan sitä koira/kissaruoaksi. Meillä on periaatteena että vilja ja sokerit ovat no no. Joka poissulkee paljon purkkiruokia ja melkein kaikki kuivaruoat. Kuivina meillä on ollut Power of Naturea. Niillä on koirillekin tosi laadukkaita ruokia tarjolla :)
Minulla on kissa ja olen todella tiukka siitä mitä se suuhunsa saa pistää. Ei viljaa, eikä mitään kasvisperäisiä tuotteita ja proteiinia pitää löytyä paljon. Itse syötän Canagania, Iamsia ja Applawsia. Hinnatkaan eivät päätä huimaa :)
VastaaPoistaJoistain ruoista saattaa löytyä hiukan riisiä, mutta olen katsonut silloin, että muita hyviä aineksia on runsaasti.
Toi kuulostaa järkevältä ruokavaliolta. En mä usko, että se vilja nyt suoranaisesti kissoja tapa, mut ne ei millään tapaa pysty käyttää niitä hyväksi, joten aika turhiahan ne on. Ja toisaalta hyvällä ruokavaliolla saa tosi pitkälle ennaltaehkäistyä monia tauteja... Kissojen barffaus kiinnostaa kyllä erityisesti, mä oon ihmetellyt, miksi sitä ei harrasteta enemmän. Siitä tuntuu löytyvän kovin huonosti tietoa ja eläinkaupassa kun olin töissä, sitä ostettiin yllättävän vähän. Jos mulle joskus tulee kissa, niin raukka joutuu kyllä heti koekaniiniksi. Koiralle barffaus tulee turhan kalliiksi, plus että pakkaseen ei ikinä mahdu mitään :)
Poista