Että mitä tässä oikein onkaan vuoden aikana opittu??

Koska ensimmäinen vuosi alkaa olla viimeisillään, aloin miettiä, mitä tässä vuoden saatossa oikeastaan on tullut opittua. Kokosin tähän oleellisimmat asiat joka kurssilta.

Solut ja kudokset

- Mikroskooppiin tuijottelusta tulee merikipeäksi.

- Hain eläinlääkikseen, päädyinkin sen sijaan kuvataideakatemiaan

Piirtämistä yön pimenevinä tunteina ennen tenttiä...

Solun aineenvaihdunta

- Solut tarvitsevat energiaa toimiakseen ja siihen liittyy pitkä litannia erittäin sekavia aineenvaihduntakaavioita. Löytyy kirjasta tarvittaessa.

- LUOJAN KIITOS EN MENNYTKÄÄN OPISKELEMAAN BIOKEMIAA!!!

Luuoppi

- Onhan eläimissä jos jonkinlaista luuta (tässä kohtaa seuraa pitkä litannia latinankielisiä nimiä)

- Tarkemmin kun miettii, niin luita ei oikeastaan edes ole niin montaa, mutta niitä nystyjä, harjanteita, kuoppia, ... ..., röpelöitä sekä reikiä onkin sitten vähän enemmänkin.

Hevosen hieman kärsinyt luuranko...

Lihakset, jänteet ja nivelet

- Jee, raatoja, siistii!!! (paljon muuta ei sitten jäänyt mieleen, mitäs nyt muutama lihas kavereineen)

Verenkierto ja hengitys

- Verisuonten ja Lahden katuverkoston nimeämisissä on tiettyjä yhtäläisyyksiä: Molemmissa nimi vaihtuu lyhyen matkan aikana kolme kertaa ja ylipäätään niissä ei tunnu olevan mitään järkeä. Ne on kuitenkin nimetty vain meidän kiusaksi.

Neurobiologia

- Aivot ovat erittäin kiehtova ilmiö, varsinkin levitettynä ja leikeltynä dissektiosalin pöydällä! (ja tarkoitan tätä nyt ihan rehellisesti ilman sarkasmia!!)

Histologisten preparaattien mikroskopointi

- ks. kohta Solut ja kudokset

- Ai miten niin tiedekunnan vuosijuhlien jälkeinen sunnuntai ei ehkä ole paras mahdollinen päivä istua mikroskoopin edessä 5 ja puoli tuntia?!
- Mikroskopoinnista tulee oikeasti ihan törkeän paha olo!

Solu ja molekyylibiologia

- DNA ja RNA ovat näköjään eri asioita. Tämä johtopäätös on muutaman viikon kovan pänttäämisen ja yhden hylätyn tentin tulosta.

Kehitysbiologia

- Miehet ovat käveleviä kiveksiä, possun sikiöt näyttävät yllätysyllätys pienoiskokoiselta possulta ja oikeastaan olen tämän kurssin jälkeen sitä mieltä, että loppujen lopuksi koko sikiönkehitys on vähintäänkin yliluonnollista.

Ruuansulatus

- Lehmillä on kuin onkin neljä mahaa!

- Lehmien mahasta kuuluu ukkosen ääniä. Hyvin mystistä.

Endokrinologia, lisääntyminen ja homeostaasi

- Naiset ovat kovin monimutkaisia olentoja. Vaikka itse sanonkin.

- Hormonit ovat mystisiä viestiaineita, joita on paljon ja jotka vaikuttavat kaikkeen, toisiinsa ja säätyvät vähän kaikesta.

- Sanoinko että naiset ovat monimutkaisia?! Miehet ne vasta monimutkaisia ovatkin!

Vertaileva anatomia ja fysiologia

- Kalat ja linnut eivät ole nisäkkäitä! Tämä oli varsin paljastava ja tyhjentävä löydös.

Eläintenpito, etologia ja eläinsuojelu

- Paska haisee ja balalaikka soi, viimeksimainittu ei niinkään navetassa, ensimmäinen kylläkin.
- Vapaan kanan munat ja luomumaito eivät ole paljon sen parempia kuin normituotteetkaan, sen sijaan luomumunat ovat...

Kaikki tämä on hyvin mielenkiintoista ja ehkä joskus tulevaisuudessa vielä hyödyllistäkin. Päällimmäisenä ja tällä hetkellä oleellisimmat oppimani taidot ovat nämä:

- Opin pelaamaan biljardia. Bilispöydän ympärillä notkuessa menee yksi sun toinenkin ruokatunti, illanvietto, sunnuntaipäivä ja lukuloma.

- Opin käyttämään julkista liikennettä. Luitte joo oikein, selitykseksi riittänee, että olen maalta kotoisin.

- Opin muutaman uuden sanan: Spora. Tämä on mielestäni vieläkin ihan tajuttoman söpö sana.
Skulata. Jouduin lukemaan kaverini meilin ainakin kolme kertaa, ennen kuin tajusin, mitä hän yritti sanoa.
Busis. Saksankielisellä taustalla minulle tulee hieman tuhmia asianyhteyksiä mieleen tästä sanasta.

- Tajusin, että koskaan ei voi olla liian vanha pulkkamäkeen, lumisotaan tai lumienkeleihin.

- Mikään ei ole mahdotonta, vaikka kuinka joku yrittää niin väittää...

- Tenttiin lukemiseen käytetyt tunnit ovat kääntäen verrannolliset tenttimenestykseen. Olen kokeillut molempia versioita ja tutkimukseni tulos on varsin luotettava. 

Eräs viesti, jonka olen tämän vuoden aikana olen oppinut, on se, että kaikki ennakkoluulot voi kohdata, peloista voi päästä yli ja kaikki järjestyy aikanaan, kun vain siihen uskoo. Olen kohdannut piikkikammoni ja kävin luovuttamassa verta karkaamatta kesken ja pyörtymättä.

Olen nähnyt dissektiosalissa asioita, joista en aikaisemmin uskaltanut edes haaveilla. Jos olisin tiennyt, mitä kaikkea tulisimme siellä tekemään, voi olla, ettei minulla olisi ikinä riittänyt rohkeutta hakea tänne. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen tietämättömyydestä, sillä tämä koulu on ehdottomasti parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut.

Viimeisenä ja ehkä tärkeimpänä opin, että ystäviä on ihan oikeasti olemassa ja niitä voi tulla yllättävienkin yhteensattumien kautta. Tiedän, että tämä kuulostaa kovin kliseiseltä, mutta todelliset ystävät tunnistaa vasta kun on vaikeaa ja maailma tuntuu kääntäneen selkänsä. Jo pelkkä läsnäolo tekee ihmeitä ja saavat elämän tuntumaan huomattavasti kirkkaammalta. Yksikin pieni hymy ja ystävällinen sana voivat pelastaa päivän... 

Eli tulihan tässä opittua yhtä sun toistakin, ainakin meidän oletetaan tietävän jotain vielä ensi vuonnakin. Tämä saattaisi hyvällä onnenkantamoisella vielä onnistuakin, mutta neljän vuoden päästä klinikalla tilanne saattaa näyttää hieman toisenlaiselta. Mutta olkoon se sen ajan ongelma sitten. Tämä tyttö nauttii vielä hetken viattomasta varsanelämästä!

Kesäniityillä nähdään!

Heppavauvoja hoitamassa

Vihdoin päästiin asiaan ja askeleen lähemmäksi tulevaa ammattiamme! Muutama viikko sitten nimittäin alkoi varsasitterikurssi. Meidän varsasitterien tehtävä on huolehtia hevossairaalalle tuoduista varsoista. Usein ne ovat liian aikaisin syntyneitä varsoja, jotka ovat hieman hölmöjä. Niitä täytyy herättää tunnin välein imemään maitoa ja jotkut eivät tajua mennä takaisin nukkumaan, vaan kuukahtavat pystyyn. Ne täytyy hetken päästä taas auttaa makuulle. Yksin ei toki tarvitse kaikesta tästä selvitä, vaan meidät on jaettu kolmen ryhmiin, joten vertaistukea aina löytyy, jos ja kun menee sormi suuhun.

Toimepidehuone

Ekalla kerralla hoidettavamme oli kolme varsaa. Kaikki niistä olivat suht pirteitä, kaikki piti herättää kerran tunnissa juomaan ja yksi ei osannut mennä makuulle itse. Eräs tamma oli hieman kiukkuinen, koska varsa ei oikein osannut imeä, vaan tökki emän nisiä. Sille välillä yritettiin tarjota maidonvastiketta, joka ei kuitenkaan pikkuhepalle kelvannut.

Röntgenhuone

Toisella kerralla hoidettavamme oli hyvin sairas pikkuvarsa, joka ei muuta tehnyt, kun makasi patjalla kiinni letkuissa. Sillekin piti antaa maitoa kerran tunnissa ja koska se ei luonnollisesti jaksanut itse nousta imemään, meidän piti ruokkia se. Varsoja ei muuten ikinä ruokita tuttipullosta! Tällä kyseisellä kaverilla oli mahaletku, josta neste meni suoraan mahaan. Elämäni ensimmäistä kertaa sain lypsää hevosta! Se oli oikeastaan yllättävän helppoa ja myöskään hevosen suuri koko ei enää aiheuttanut minkäänlaista ongelmaa. En ole nimittäin kauheasti seurustellut hepojen kanssa, joten niiden sielunelämä on ainakin aluksi hieman arvoitus. Yllättävän nopeasti kuitenkin niidenkin kanssa tulee tutuiksi. Ainakin vuoromme lopussa tajusin jossain vaiheessa sylitteleväni tuttavallisesti tammaa, kuin pientä koiraa <3 Mitään sen enempää ajattelematta myös astuin hermostuneen tamman eteen, kun se meinasi pillastua. Eipä olisi aikaisemmin käynyt mielessäkään :)

Sairaalan pitkä käytävä...

Siinä kun istuu pienen heppavauvan vieressä, tuntee käden alla siitä huokuvan lämmön ja sydämen sykkeen ja kuuntelee sen tasaista hengitystä samalla kun tamma on kumartuneena yli ja puhaltaa lempeästi niskaan, sillä hetkellä tiedän taas, miksi käyn tätä koulua. Sitten, kun nostaa varsan pystyyn ja se ottaa horjuvat askeleet kohti emän nisiä ja alkaa imeä äänekkäästi, tekisi mieli vaan seistä ja tuijottaa uutta elämän alkua. Vähitellen sitä huomaa pikkuisen vahvistuvan ja sen askeleisiin tulee enemmän varmuutta. Tällöin sitä tietää tehneensä edes jotain oikein - tällainen työ voi olla hyvin palkitsevaa...

Kaikista herttaisin oli kuitenkin ponivaavi. Koiraanikin pienempi, pörröinen otus sulatti sydämeni. Se oli todellista rakkautta ensisilmäyksellä. En haluakaan toista koiraa, tahdon pikku ponivauvan!!

Potilaista ei valitettavasti saa ottaa kuvia, joten voitte vaan kuvitella sitä söpöyttä <3 <3

Sitä sun tätä ja vähän muutakin...

En ole ihan varma, tarviiko mun huolestua nyt kuitenkin. Tänään nimittäin sain hirveän siivousvimman ilman, että huomenna olisi tentti, eikä ole edes vieraita tulossa. Hyvin outoa. Mutta kieltämättä tuntuu hienolta, kun ei enää tarvitse istua hiekkalaatikossa lentävien villakoirien ja mutapilkkujen keskellä. Siivosin mutatahroja muuten ihan pään korkeudelta asti! Tulevan koiranomistajan oppaat ovat muuten mainioita teoksia, mutta niistä puuttuu se pieni, mutta oleellinen tieto, että koira sotkee ja paljon. Varsinkin kevätaikana, huoh...

Onhan se kieltämättä komea, sotkemisesta huolimatta... <3

Tuli muuten mieleen tällai pieni todennäköisyyslasku: Jos olet mustavalkoisen bordercollien kanssa lenkillä ja tiellä on 5 metriä kuivaa asfalttia sekä 40 cm levyinen mutalammikko, millä todennäköisyydellä koirasi on täysmusta ohitettuanne lammikon? Vastaus on 99,9%, syystä, joka on minulle edelleen tuntematon...

Hiphei, vihdoin alkoi tuutorikoulutus! Olen aivan tohkeissani sen suhteen! Ihanaa kun pääsee tuutoroimaan söpöjä pikku varsoja <3 Varokaa vaan nahkaanne tulevat eläinlääkisläiset, täällä on 12 tuutoria vauhdissa suunnittelemassa hurjaa ohjelmaa orientoivalle! :D

Maanantaina kävimme vanhalla ylioppilastalolla tutustumassa. On muuten hieno laitos! Valitettavasti ei tullut kameraa mukaan, olen vieläkin katkera tästä, olisi tullut hienoa blogintäytettä :( Toivottavasti kukaan ei huomaa et vähän "lainasin" kuvia muualta :P Anyway, käytiin vielä yths:llä eli opiskelijoiden terveysasemalla käytyä, tulipahan vihdoin tuokin nähtyä. On pitänytkin käydä siellä jo syksystä asti, kun tuli se terveyskysely.

Vanhan ylioppilastalon juhlasali

Hallintohuone, jossa pidetään mm. HYY:n hallituksen kokoukset

Keskiviikkona käytiin koululla tuutorijuttuja läpi, tosin ainoa edes jokseenkin mieleen jäänyt hämärä muistikuva oli varsaeppari. Eppari on siis Eky:n eli eläinlääketieteen kanditaattiyhdistyksen lehti, josta kesällä lähetetään tuleville opiskelijoille tuhti tietopaketti. Tämän pitkän ja vaativan koulutuksen jälkeen olemme siis pätevöityneitä tuutoreita, jee!

Viime vuoden varsaeppari 

Tällä viikolla alkoi lisäksi vertailevan anatomian kurssi, joskin luennoille osallistuminen on ollut hieman heikonlaista... :( Ja tiedoks, että en yleensä ole ihan näin spurgu... :( Tarkoituksena on siis opetella, mitä eroa on mm. lintujen ja kalojen fysiologialla verrattuna nisäkkääseen. 

Lintujen anatomia on muuten aika kiehtovaa! :)

Tää viikko on ollut aika sekava. Sen enempää erittelemättä raskas, samalla jotenkin omituisen helpottunut. Joskus on vaan pakko kohdata tosiasioita ja tällä viikolla on tullut opittua, että joskus on vaan parempi puhua asioista suoraan, eikä lykätä niitä loputtomiin... Vaikka jotkut asiat voi olla kipeitä, tuntuu kuitenkin tajuttoman hyvältä, kun saa puhuu niistä. Toinen viikon opetus on, että ystävät ovat todellakin kullanarvoisia. Hassua, miten jotkut aikaisemmin itsestäänselvät asiat voivat saada aivan uusia ulottuvuuksia... Tuli myös todistettua jo vanha viisaus, että joskus on vaan parasta nukkua asioiden päälle. On oikeasti ihme, miten paljon 12 tunnin yöunet voi vaikuttaa! Maailma vaikutaa paljon kauniimmalta, aurinko näyttää taas paistavan ja tekisi mieli jopa hymyillä! :)

Noh, nyt on kuitenkin koulusta muutama päivä vapaata, tosin niistäkin puolet menee töissä, se opiskelijan ainainen vitsaus. Sitten on onneksi kuitenkin pari päivää aikaa viettää pääsiäistä, tiedossa on herkkuja á la äiti <3 Hyvää pääsiäistä siis itse kullekin! 

Kevätfiiliksissä

Se olisi lukuvuoden viimeinen tentti ohi!!! Kuulen jo kevätlaitumien kutsun!!! Enää neljä viikkoa koulua, niin on tämä ensimmäinen vuosi lusittu, huh...

Viime viikolla oli siis viimeinen kirjallinen tentti, endokrinologia, lisääntyminen ja homeostaasi. Kurssi oli aika tiukka paketti kaikesta fysiologiasta, mitä ei aiemmilla kursseilla oltu käsitelty. Mielestäni neurobiologian jälkeen ehkä vaikein kurssi, tosin väljä aikataulu helpotti todella paljon, ehdin kerrankin lukea asiat hyvin jo kurssin aikana. Kaikki hormonit kavereineen tosin edelleen tuntuu tosi hankalilta, parhaani mukaan yritin raapustaa käsitekarttoja makkarini seinälle, olinkin jo kyllästynyt tuijottamaan valkoisia betonipintoja...

Lisäksi perjantaina oli vielä elinhistologian mikroskopointitentti. Saimme eteemme 15 näytettä, joista piti määritellä, mikä elin on kyseessä. Sitä varten piti piirtää aika paljon elimiä, tuli muuten aika monta tuntia vietettyä mikroskoopin edessä! Lisäksi hommat meinasi vähän jäädä viime tinkaan, koska olin lukenut EnLiHon tenttiin niin paljon, etten ehtinyt mitään kudoksia piirrellä... Torstai-iltana olimmekin sitten vähän isommalla porukalla neljännen kerroksen mikroskopointisalissa tuskailemassa viimeisten piirrosten kanssa. Suunnilleen tällaisilta ne näyttivät:

Haimatiehyt

Maha

Loppuillasta alkoi olla jo hyvin hauskaakin, läppää lensi, keksimme toinen toistaan oudompia muistisääntöjä ja sekoilimme näytteiden kanssa onnellisesti. Itse ainakin sekoitin valtimon ja ruokatorven,   henkitorven ja virtsarakon tää oli näistä pahin :) ja "epämääräisten kudosten" joukkoon kuuluivat ainakin peräaukko, maksa sekä munuainen. Eli ei ole kovin tiukkapipoista aina tämäkään opiskelu ;)

Taideteokseni :)

Ja hei, kuulin juuri, että olin päässyt Solu- ja molekyylibiologian tentistä läpi!!! Kevät on siis pelastettu ja mun ei tarvikaan hirttää itseni stetoskooppiin tai muuta karmivaa, mitä olin tuossa vähän aikaa sitten uhkaillut ;) Tosin maailmankuvani on nyt lopullisesti sekaisin. Edelliseen tenttiin olin tosiaan lukenut melkein sen viisi päivää ja käynyt monta kertaa ajatuksella materiaalit läpi. Tällä kertaa en lukenut tasan tarkkaan yhtään ja meni kirkkaasti läpi... Mitähän tästäkin voimme päätellä???

Mut so long this time, ensi kertaan!

Ahkeraa opiskelua...

Olen ollut erinomaisen tehokas taas tänään. Kaikkea muuta on tullut tehtyä, paitsi sitä mitä pitäisi.

Jotta elämä ei kävisi liian yksipuoliseksi vallan, jaan siis kanssanne parhaat vinkit, miten tenttiin lukemista saa välteltyä viimeiseen asti.

Yleensä saan hirveän siivousvimman ennen tenttiä. On se hyvä, että tenttejä on niin paljon, tulee siivottua edes joskus... Tällä kertaa se ei onnistunut, sillä eilen sain vieraita, joten piti laittaa kämppä tiptop (?) kuntoon :)

Tiptop on tietysti hyvin suhteellinen käsite ja jotain "pientä" siivottavaa ja hiottavaa löytyy aina...

Älkää ottako mallia tästä. Ei näin! :)

Pitkästä aikaa otin taas tilkkutyöni kaapista <3 Se on reunoja lukuunottamatta valmis, tänään sitten leikkelin kieli keskellä suuta kangastilkkuja, sen sijaan, että olisin lukenut pikajunan lailla pippelien ja kivesten anatomiaa... :P

Jos en saa sitä tänään valmiiksi, niin viimeistään ennen seuraavaa tenttiä!

Paras tekosyy lukemattomuuteen lienee kuitenkin koiraharrastus:

Siis jos me meinataan päästä kisaamaan tokon voittajaluokkaan, niin eihän treenaamattomuus aivan yksinkertaisesti käy päinsä, eihän? Ja hei, hakukokeetkin ovat jo aivan ovella, siis syksyllä, eli tosi pian! ei saa lipsua!

Jo vanha klassikko, epäonnistuneiden muffinsien pelastusoperaatio kelpaa myös aina selitykseksi... Kaikki pitää aina lopettaa onnistuneeseen suoritukseen, eikö niin? Ei muuta kun uunit lämpimäksi!

Voin varmaan tähän loppuun ihan vain puolustukseni kuitenkin laittaa vielä kuvan makkaristani:

Elimistö pelaa varsinaisa hormonibiljardia...

Eli oon mä kuitenkin jotain pientä tehnyt tämän tentin eteen, jos piirtämistä ja karttojen tuhertamista voidaan pitää työnä :) Ainakin menen huomenna kaikesta huolimatta luottavaisena ja itsevarmana kokeeseen. Ja pidän peukkuja ja varpaita pystyssä ja toivon parasta :)


So long and see you next time, yhtä tenttiä taas kevyempänä! :D

Opiskelu on jees, tenttikirjat nurkkaan, hei!

Edellinen postaukseni taisi olla lievästi synkänpuoleinen. Pahoittelen. Se oli seurausta 10 tunnin pänttäämisurakasta, joten koittakaa kestää. Älkääkä nyt säikähtäkö, yleensä mun lukemisurakat on noin viidesosa tuosta! :)

Opiskelua siivittävät monenmoiset menot ja riennot. Maanantaisin käyn irroittelemassa sählyn merkeissä, jossa huomaan joka kerta, miten huonoksi kunto on ehtinyt rapistua tässä vuosien saatossa ja palaan sieltä puuskuttavana ja punaisena. Jos siis satutte joskus Viikin kampuksella näkemään pienen, punaisen ravun laahustamassa sählymailan kanssa bussipysäkille, niin se olen minä!

Muutama viikko takaperin kävimme porukalla keilaamassa. Tosin hävisin armottomasti pojille. Luulen, että ne on käynyt salaa treenaamassa. Tai ehkä ne ovat sabotoineet palloni. Kun tarkemmin mietin, näin on pakko olla. Eihän normaali, pyöreä pallo voi mennä itsestään kouruun, kun sitä kunnolla vierittää. Kumma juttu. Eikä edes harmita yhtään, mitä enemmän hävisin, sitä hauskempaa vaan oli. Tuollaisia iltoja tarttis enemmänkin. Ehdotin uusintakierrostakin, mutta valitettavasti rata meni aikaisin kiinni. Ehkä joku toinen kerta! Ja sitten aion päihittää ne, saatte nähdä!

Kokemisen arvoinen tapahtuma oli myös yösuunnistus Haamulääkäreiksi sonnustautuneena. Valitettavasti rakkaudella ja ammattitaidolla valmistamamme kaavut eivät kestäneet hullunhupaisaa menoa, emme nimittäin ottaneet huomioon, että pikkuruisista silmärei'istä on hyvin hankala nähdä yhtikäs mitään. Puhumattakaan, että ilman suuaukkoa on hankalaa syödä tai juoda.

Pakko mainita vielä kerran kuussa järjestettävät peli-illat. Ihanan leppoisassa tunnelmassa ja hyvässä seurassa kyllä kelpaa :) Ja se esillä ollut valkohomejuusto oli vielä piste i:n päällä! :D Olen oppinut vinon pinon erilaisia lautapelejä, joista en ollut ikinä aikaisemmin kuullutkaan.

No mutta lisää ensi kerralla. Siihen asti good bye!

Tenttimasennusta...

Huh, miten aika rientää! Enää viisi viikkoa koulua, niin ensimmäinen vuosi on lusittu! Hassua, muistan ensimmäisen koulupäivän ihan kuin se olisi ollut vasta viime viikolla...

Maaliskuun tenttiputkesta selvisin vain todetakseni, että vuoden ehkä vaikein kurssi alkoi saman tien, joten en tälläkään kertaa pääse lepäämään laakereilla. Hieman lohduttaa se ajatus, että se on vuoden viimeinen varsinainen tentti. Sen jälkeen on vielä mikroskopointitentti ja pari kurssia, johon ei kuulu tenttiä ollenkaan. Sopii mulle turhan hyvin, ihanaa kun jotkut opettajat säälivät meitä ylistressaantuneita opiskelijaraukkojakin...

Tenttiputkesta voin kertoa vielä, että suuresta möröstä, neurobiologiasta pääsin kuin pääsinkin läpi, vaikka olin jo aivan varma, että istuisin sen kimpussa vielä ensi vuoden varsojen kanssa. Suuri yllätys olikin Solu- ja molekyylibiologian tentti, josta sain vaivaiset 44%, eli juu, ei mennyt läpi.

Välillä on kyllä pakko miettiä, onkohan naisessa vikaa, kun sitä pänttää lähes viisi päivää putkeen, lukee pää sauhuten kirjan läpi, käy ajatuksen kanssa luentomateriaalit läpi kolmeen kertaan alleviivaustussin ja korjauskynän kanssa ja tutkii vielä huolella kaikki kirjan kuvat ja kaaviot, eikä silti mene tentti läpi. Meinasin jo mökkihöperöksikin siinä tohinassa tulla. En valita, tai siis joo, valitan, mutta ihan pikkuisen vaan. Ei ole tää elämä reilua, ei todellakaan.

Ironisinta on vielä, että käytyäni kysymässä opettajalta tentistä, osoittautui, että pisteeni oli laskettu väärin. Henkeä pidätellen odotin kun hän laski ne uudelleen ja kuinkas kävikään. Läpipääsy jäi enää 0.75 pisteen päähän. Aivan. 0.75 vaivaisen pisteen päähän. Ei, en edelleenkään valita kuin ihan pikkasen vaan. Mutta hei, kuinka tyhmä pitää olla, että sekoittaa RNA:n ja DNA:n, joita on sentään toitotettu jo peruskoulusta (?) asti?!?!

Joopa joo, tällä haavaa uusintakin on jo historiaa, tulokset eivät ole vielä saapuneet, vaikka ihan näin meidän kesken en niitä erityisemmin havittelekaan. Jos viikon päästä luette iltasanomissa, miten eläinlääkiksen opiskelija hirtti itsensä stetoskooppiinsa, viilteli itseltään ranteet auki luottokortilla tai hyppäsi surman suihin EE-talon neljännestä kerroksesta, niin tiedätte miten kävi...