Moi

lauantai 10. joulukuuta 2011

Stressinpurkauspostaus

Raah, mä hajoon! Kuvittelin, että nää vikat viikot ennen joululomaa olis kevyempiä, mutta silti nyt tuntuu, et on ihan hullusti tekemistä vielä ja pitäis vaan lukea ja päntätä. Ääää.



Rakastan tätä blogia just tän takia, että voin tähän purkaa ja vuodattaa kaikki, mitä kukaan muu ei jaksa kuunnella <3 ;)

Koulua on kuitenkin ollut melko vähän, joka päivä ollaan pari päivää pyöritty labrassa tekemässä kokeita. Varsinkin tällä viikolla on ollut kivaa, kun saatiin testata omien koirien verinäytteitä borrelioosin varalta. Jos joku ei satu tietämään, borrelioosi on siis tauti, jota punkit kantaa mukanaan. Se voi aiheuttaa esim. epämääräisiä ontumisoireita tms. Tutkimusten mukaan jopa neljännes punkeista kantaa tätä bakteeria mukanaan!

Valitettavasti en muistanut tänäänkään salakuljettaa kameraa mukanani labraan, joten jäätte ilman mahtavia kuvia pipeteistä ja näytepurkeista :(

Koirani osoittautui terveeksi niin adeno- kuin rotaviruksestakin, jotka siis aiheuttaa tarttuvaa maksatulehdusta ja ripulia. Lisäksi testasimme tosiaan borrelioosivasta-aineet sekä CRP:n, jotka nekin olivat ok. Koiruuteni on nyt virallisesti testattu terveeksi :)


Pikkujoulukausi alkaa olla lopuillaan, sen kruunasi eilen koiraporukan omat pikkujoulut. Hauskaa tavata välillä muissakin merkeissä kuin kuraisissa treenivaatteissa metsän siimeksessä :) Meikäläisen pikkujoulu-urakka tosin vähän pieneni, kun jätin muutamat pikkujoulut pois tekemättömien koulujuttujen takia. Silti tuntuu, etten ole saanut mitään aikaiseksi, höh :P



No mutta onneksi pääsee pian vähäksi aikaan pois kaikesta.


Kunhan selviän ylihuomisesta tentistä jotenkuten, saan kaikki lahjat valmiiksi ja pakattua, niin nokka vie kohti ...

... tiddidii, en ole varmaan vielä kertaakaan maininnut asiasta ... 


... tiddidii, kohti Serbiaa!! Jei, enää viisi päivää!!!


Hih, piti kerätä tähän kaikki mahdolliset lentokoneotokset. Joo, tiedän, mulla ei oo elämää :P Mut näihin tunnelmiin on kiva lopettaa ja jatkaa virusten pänttäämistä. 

See you! x

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti