Moi

tiistai 6. joulukuuta 2011

Haaste

Sain Irinalta haasteen, kiitoksia! Enpä ole tällaiseenkaan ennen vastannut, kivaa :) Tällaisesta on kyse: 


Tunnuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään



Eli kiitos, Irina muistamisesta :) Seuraava kohta voikin olla haastavampi juttu, koska tää on tainnut kiertää jo melkein jokaisessa blogissa, jota seuraan, mutta yritetään. Kelpaako koirablogit? Niitä kyllä piisaa jokunen. Tältä erää menee haaste eteenpäin Saralle ja Stepille, Claudialle, Cobralle, Annalle, Demolle, jaa, siinä oli vasta viisi, lankeaakohan päälleni nyt joku ikuinen kirous? Toivottavasti ei, ainakaan ennen kuin pääsen kertomaan ne kahdeksan faktaa itsestäni. Täältä pesee: 


1Sain ekan marsuni seitsemänvuotiaana. Sen jälkeen talossa on vilistänyt yhteensä 10 marsua, 27 kääpiöhamsteria, 2 isoa hamsteria, 2 gerbiiliä, 3 kania, 1 kissa ja 4 koiraa, joten vilinää on todellakin riittänyt ja jotain on ehkä jäänyt käteen näin eläinlääkärin ammattiakin ajatellen :)



2. Leikin nukeilla vielä silloinkin, kun kaikki kaverit olivat hylänneet omansa jo aikoja sitten. Ei varmaan yllätä ketään, jos kerron olevani vanhin lapsi?! Toinen asia, jota rakastin lapsena oli lentokoneet. Kokosin lukuisia pienoismalleja ja vierailin säännöllisesti isän kirjahyllyssä pöllimässä lentokonelehtiä.  




3. Olen koko ikäni haaveillut hevosista ja ratsastuksesta. Toistaiseksi nämä ovat kuitenkin jääneet haaveen tasolle. Milloin ei ollut rahaa, milloin ei ollut aikaa. Nykyään ei ole kumpaakaan, joten haaveeksi jäänee edelleen. Ehkä sitten, kun jään eläkkeelle?! 


4. Jostain syystä aina itsenäisyyspäivänä Keski-Eurooppalainen identiteettini nostaa päätään. En juhli kummankaan maan itsenäisyyttä ja välillä tuntuu, että olen jumissa ei kummankaan maan välissä, en koe oikein kuuluvani kunnolla kumpaankaan... 


5. Asioita joita inhoan eniten maailmassa ovat hämähäkit, tiskaaminen, ojassa makaavat juopot, elämäntapatyöttömät ja koiran peseminen kurakelien jäljiltä. Mun mielestä voisi aina olla kesä. Tai edes kunnolla talvi. 




6. En voi sietää lääppiviä, yli-innokkaita miehiä. Niiden rumat naamat saattavat vainota minua painajaisiin asti. Haukuin kerran yhden kiimaiseksi kolliksi. Ei soittanut toista kertaa. En ymmärrä miksi. Poistan kaikki imelät, ällöttävät viestit saman tien, inhoan pussausleffoja ja ainoastaan hyvä kotikasvatukseni estää minua iskemästä näiden urosten sileisiin leukoihin oikeaa koukkua. 




7. Ihailen kaikkea ekstremeä ja haluaisin joskus hypätä laskuvarjolla, sukeltaa koralliriutalle, kokeilla koskimelontaa, hypätä benjihypyn, näin muutamia mainitakseni. Toistaiseksi eksoottisimmat asiat, jotka olen tehnyt: Olen ratsastanut aasilla, kamelilla ja norsulla, hiihtänyt finlandiahiihton 62 km, käynyt luovuttamassa verta piikkikammosta huolimatta, lentänyt helikopterilla ja pienlentokoneella, joutunut syntymättömän possun puremaksi ja ollut hypotermian kourissa kaaduttuani kanootilla myrskyssä. 




8. Suurin paheeni on vakava riippuvuus kahvista. Saan vieroitusoireita, jos en aamulla saa tarpeeksi kofeiinia ja parhaimmillaan litkin päivässä kahdeksan kupillista vahvaa espressoa. Kofeiinitabletteihin en ole vielä sortunut ja suurella itsehillinnällä selviän nykyään päivästä yhdellä espressolla ja yhdellä cappucinolla. Jos on ihan pakko. 


Jes, kahdeksan! Ei sen enempää tällä erää, paitsi että Serbian reissuun enää 9 päivää!!!!! Nyt alkoi kiivas lähtölaskenta, kuumeinen pakkaaminen ja tietenkin joululahjapanikoimiset. Uhkaavasti lähestyvää virustenttiä unohtamatta. Mutta lupaan palata asiaan pian! See you! x 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti