Odotettu kandikesä, joko se meni?

Ihan mahtava kandikesä on takana, ensimmäinen kesä oikeana eläinlääkärinä, hoitamassa ihan itsekseni eläimiä, ihan parhautta! Varsinkin nyt, kun kesä on ohi, fiilis on ihan mahtava. Se tunne, että on selvinnyt hengissä ja oikeasti alkaa jo osata jotain, se on ihan korvaamaton. Pitihän sen kunniaksi heti perjantaina korkata shamppanjapullo rakkaimman kanssa :)

Alkukesästä olin kaupungineläinlääkärin sijaisena, eli hoidin vain pieneläimiä. Klinikalla oli vain hyvin perusvarustelut, esimerkiksi röntgeniä tai ultraäänikonetta ei ollut. Tämä asetti paljon haasteita aluksi, koska sairaalalta olin tottunut, että aina potilaasta voi napata kuvan tai kaksi, skannata sen vatsaontelo ultraäänellä tai tutkia perusteellisesti verinäytteet. Se asetti mun tiedot ja taidot ihan uuteen valoon, kun ensimmäistä kertaa olin aivan yksin potilaan kanssa ja jouduin todellakin miettimään, mitä tätä eläintä voisi vaivata ja millä sen hoidan kuntoon.

Lyhyen pätkän jälkeen siirryin muualle Suomeen kunnaneläinlääkärin sijaiseksi. Alueeni oli erittäin sekalaista praktiikkaa, niinpä hoidin koirien ja kissojen ohella nautoja, sikoja, lampaita, hevosia, kanoja, lemmikkipossuja jne. Uusia haasteita siis riitti koko kesän ajan, kun jatkuvasti sai olla selvittämässä uusia asioita. Myös viranomaistehtäviä jouduin hoitamaan jonkin verran, esimerkiksi siipikarjatiloilta otetaan säännöllisesti salmonellanäytteet tilanteen seurantaa varten.

Kesän aikana pääsin leikkaamaan melko paljon, mistä olin iloinen - koulussa kun ei päässyt kauheasti tätä tekemään. Ensimmäinen potilaani oli uroskoiran kastraatioleikkaus, hieman taisi kädet täristä, kun tein ensimmäistä viiltoa ja taisin myös tehdä sen vähän hassuun kohtaan, onneksi eivät olleet koulun professorit näkemässä :D Onnekseni omistaja oli melko kovahermoinen ja halusi olla leikkauksessa mukana. Niinpä opetin pikaisesti omistajasta anestesiavalvojani (eli henkilö joka tarkistaa nukutuksen syvyyden ja annostelee lääkettä tarvittaessa, huolehtii elintoiminnoista...)

Kissoja leikkasin kunnalla tosi paljon myös, on hienoa saada leikkausrutiinia. Myös anestesia, eli potilaan nukuttaminen oli aluksi vaikeata, jännitin hieman, miten osaan annostella lääkettä juuri oikean määrän, ettei potilas nukahda liian syvään uneen eikä toisaalta herää kesken operaation. Hieman kokeiltuani erilaisia lääkeyhdistelmiä alkoi oikeat annoksetkin löytyä.

Koko kesän mulla on soinut päässä leijonakuninkaan biisi The circle of life - siltä se nimittäin tuntuu, kun aamulla rokottaa 12-viikkoisen koiranpennun, seuraavaksi tulee vanhan koiran lopetus, sen jälkeen tulee kireellisenä synnytysvaikeuksista kärsivä kissa ja se synnyttää klinikalle pienen kissanpoikasen ja illalla päivystyksessä joudun vielä lopettamaan hevosen laitumelle. Toisaalla elämä sammuu, toisaalla syntyy uusi elämän alku ja minä eläinlääkärinä olen kaikessa mukana...

Nyt on jo kuutosvuosi kovasti käynnissä ja ensimmäinen tenttikin oli tänään. Tänä vuonna opetellaan elintarvikehygieniaa yms. Labrat eivät ole hetkauttaneet ja luennoilla on kuollettavan tylsää, mutta on toisaalta on ihanaa istua aamulla luennoilla, juoda teetä ja kutoa poikaystävälle sukkia. Elämä on tällä hetkellä ihanan stressitöntä - koulusta ei tarvitse stressata, vapaa-aika on oikeasti sitä että saa tehdä omia juttuja, ehdin puuhailla koiran kanssa juttuja ja jopa käydä unisportilla jumpassa. Kaikki hyvin Viikkilässä siis!

Pahoittelen taas koirakuvaspämmiä, tää on aina vähän vaikeeta, kun ei potilaistakaan saisi ottaa kuvia... Jospa sitä ensi kerralle yrittäis keksiä jotain muuta välillä :)

Pyörremyrskyn silmässä

Paljon on tapahtunut ja elämä on ollut sellaista pyörremyrskyä, jotta hyvä kun blogin olemassaolonkin muistaa... :)

Viimeiset viikot koulussa menivät vauhdilla ja mä en missään vaiheessa edes tajunnut, että koulu loppuu oikeasti. Kun viimeinen koulupäivä oli ohi, kävelin kotiin kuin mikä tahansa perjantai, varmana siitä, että maanantaina palaisin takaisin. Tuntui tosi oudolta palauttaa nimilappu ja pukukopin avaimet perjantai-iltapäivällä ja sulkea viimeisen kerran sairaalan ovi perässäni...

Viimeiset viikot menivät leikkaussalilla pyöriessä, harmikseni sielläkin oli taas superhiljaista, mutta pääsinpä jotain leikkaamaan. Hammasklinikalla olin ihan viimeisen viikon, siellä sai puuhastella hammaskiven kanssa, se oli ihan rentouttavaa.

Kevät huipentui käytännön tentteihin, joista olen tainnut ennenkin mainita. Ensin oli Viikissä hevos- ja pieneläintentti, jossa oli muistaakseni 10 rastia. Niissä kysyttiin esimerkiksi hevosen haavanhoitoa, sairaan varsan yleistutkimuksen tekemistä, piti löytää jalan röntgenkuvasta murtuma, piti ommella kuvitteellisen koiran tassuhaavaa, piti tulkita kissan verinäytteitä, rokottaa kuvitteellinen pentukoira jne. Jos ei olisi jännittänyt niin paljon, niin tentti olisi ollut oikeastaan aika hauska, rasteja oli aika mukavaa ratkoa ja tehtävätkin aika helppoja. Jännitys hieman haittasi suoritusta, mua stressasi eniten se tieto, että tämä on kevään viimeinen tentti ja siitä olisi pakko päästä läpi. Noh, hyvin se meni, saatiin jo seuraavana päivänä tulokset. Hevososuudesta sain peräti viitosen, minä, joka en ymmärrä hevosista hölkäsen pöläystäkään :D

Muutamaa päivää myöhemmin oli vielä Mäntsälässä tuotantoeläintentti, siellä oli 12 rastia. Kysymyksissä oli esimerkiksi lehmän utaretulehdusta, vasikan virheasennon korjausta synnytyksessä, lampaan verinäytteenottoa, ripulivasikoiden hoitoa, hevosten kiiman toteaminen jne. Juuri edellisenä iltana sairastuin flunssaan ja tentissä olin hieman kuumeessa ja pää täynnä räkää. Sanomattakin selvää, että tentissä ei ihan ajatukset kulkenut ja jäi kamala fiilis tentistä. Seuraavana päivänä, kun tulokset tulivat, nimeäni ei ollut listalla....

Olin ihan valmis viiltämään ranteet auki tms, kyseessä oli kuitenkin viimeinen viikko ja työt alkaisivat muutaman viikon päästä ja pitäisi saada oikeudet mahdollisimman nopeasti. Pommitin kaikkia Saaren opettaija puhelimitse, jotka eivät tietenkään vastanneet.... Kunnes... Maailman helpottavin viesti tuli sähköpostiini: Nimeni oli vaan unohtunut listalta ja tentti oli mennyt läpi jopa ihan helposti...

Jotta ongelmat eivät olisi liian helposti ohi, minulla oli jäänyt pari raporttia vielä palauttamatta ja lisäksi olin sopinut vielä viikon (pakollisen) kunnaneläinlääkäriharjoittelun kesäkuun ensimmäiselle viikolle. Harjoittelussa oli kivaa, olin tulevalla työpaikallani tutustumassa tulevaan työnkuvaani. Eläinlääkäri oli supermukava ja antoi mun tehdä ihan kaikkea. Sain paljon myös viime hetken vinkkejä ja neuvoja. Vihdoin viikon harjoittelun jälkeen pääsin palauttamaan raportin, toteakseni, että opettaja on kesälomalla eikä ehdi tarkistaa sitä ennen kuin vasta viikon päästä... Nice, kahden viikon päästä pitäisi olla jo töissä, kiire tulee...

Pieneltä stressiltä ei siis vältytty vielä koulun loputtuakaan, mutta kaikki järjestyi lopulta, sain oikeudet, pääsin tilaamaan lääkkeet ja tarvikkeet ja aloittamaan työtkin ajoissa.

Joten, meikä on nyt ihan oikea eläinlääkäri! :')

Miten paljon työtä, stressiä, kyyneleitä, tuskaa tähän onkaan sisältynyt, mutta nyt olen vihdoinkin tässä pisteessä, valmiina eläinlääkärinä, oikeissa töissä! Monta kertaa ajattelin, etten tule ikinä pääsemään tähän asti, mutta nyt se on siinä! Kandikesä on vihdoinkin todellisuutta, ei enää harmaata utopiaa joskus hamaassa tulevaisuudessa!

Taidan jatkaa postausta seuraavan kerran, lupaan etten pidä taas 2kk taukoa. Koiran jälki on nyt vanhentunut sen verran, että pakko mennä kokeilemaan sitä ;)

Aikaa ennen eläinlääkistä - lukio, ylppärit ja pääsykokeet

Minua on joskus pyydetty kirjoittamaan yo-kirjoituksista ja pääsykoeurakasta. Keskityn tässä nyt lukioon ja ylppäreihin.

Siitä ajasta tuntuu olevan hirveän kauan ja tunnenkin itseni kamalan vanhaksi kun mietin, että valmistuin ylioppilaaksi seitsemän vuotta sitten. Päästyäni peruskoulusta en vielä 16-vuotiaana osannut tarkaan sanoa, mitä tulevaisuudessa haluan tehdä. Minua kuitenkin kiinnosti kovasti luonnontieteet ja halusin tehdä jotain siihen liittyvää myöhemmin. Niinpä otinkin pitkän matematiikan ja fysiikan, kaikki biologian ja kemian kurssit sekä terveystiedon.

Toinen jossa olin hyvä, olivat kielet. Opiskelinkin lukiossa kahta pitkää kieltä ja kaksi lyhyempää lisäksi. Sen sijaan historia, yhteiskuntaoppi ja uskonto olivat niitä aloja, joista ainakin tiesin, etten näitä tulisi ikinä opiskelemaan. Muuten mua oikeastaan kiinnosti kaikki ja mahdollisuudet olivat rajattomat.

Aika pitkään mua kiinnosti fysioterapia, tämä kiinnostus alkoi jo joskus kahdeksannella luokalla ja sitä kesti ainakin lukion kakkoselle asti. Jossain kohtaa aloin kuitenkin vähän epäillä, olisiko se sittenkään sitä, mitä haluan tehdä. Kaverini oli fysioterapeutti, eikä hänen kertomaansa vastannut ihan mun mielikuvaa. Ammatinvalintaa en kuitenkaan stressannut kauheasti, keskityin sitäkin enemmän kouluun ja ylppäreihin.

Lukion tein neljässä vuodessa, osittain sen takia, että kursseja oli yksinkertaisesti niin paljon, etten olisi järkevästi saanut niitä suoritettua kolmessa vuodessa. Välillä se oli kauheaa säätöä saada kurssit järkevästi sijoitettua lukujärjestykseen ja jouduinkin lopettamaan mm. ranskan opiskelun, koska kurssit olivat jatkuvasti päällekäin muiden aineiden kanssa. Samalla jäi tarpeeksi aikaa opiskella, kun ei ollut joka päivä koulua 8-16.

Kirjoitukset hajotin kolmeen kirjoituskertaan. Tämän olin oikeastaan päättänyt jo aika alussa, ihan senkin takia, että aineita oli niin paljon kirjoitettavana. Jokaisella kerralla kirjoitin kolme ainetta, mikä oli aika sopiva määrä. Kolmosen keväällä taisin kirjoittaa äidinkielen, englannin ja terveystiedon - ne vähän vähemmän mielenkiintoiset aineet pois alta.

Kolmosen keväällä alkoivat tulevaisuuden suunnitelmat hieman jo selventyä. Halusin mennä opiskelemaan joko biologiaa tai kemiaa yliopistoon. Nelosen syksyllä kirjoitin sitten ne, joihin halusin panostaa kaikkein eniten, eli juurikin biologian, kemian ja toisen kielen. Luin koko kesän ja menestyinkin kirjoituksissa sen mukaisesti. Meidän lukiossa oli muutenkin tosi hyvät valmistelukurssit kaikkiin aineisiin, niistä sai kyllä hyvät eväät kirjoituksia varten.

Nelosvuosi oli ehkä kaikkein rennoin, kun opiskeltavana oli enää fysiikka, matematiikka ja yksi kieli. Koska näitä ei tarvitse opiskella samalla tavalla kuin lukuaineita, mä vaan laskin pää sauhuten. Kirjoitukset menivät ihan hyvin tälläkin kertaa ja kokonaisuudessa olin varsin tyytyväinen suoritukseeni.

Kolme päivää viimeisen kokeen jälkeen aloitin työt kaupassa. Kolmen puolen vuoden urakan jälkeen oli olo kuin tyhjäksi puristettu appelsiini, ja työ kaupassa olikin mukavaa lepuutusta aivoille. En yksinkertaisesti jaksanut edes miettiä mitään pääsykokeita ja olinkin jo päättänyt pitää välivuoden.

Kauniina aurinkoisena toukokuisena päivänä vietin ylioppilasjuhlia perheeni ja ystävien seurassa. Vietimme kauniit juhlat ihan pienessä seurassa. En oikein osannut tuntea itseni mitenkään erityisen sivistyneeksi ylioppilaana. Kuitenkin sinnikästä uurastusta sopii kyllä juhlistaa lasillisella shamppaniaa. Onhan se melkoinen saavutus kirjoittaa pitkän matematiikan, kolmen pitkän (!) kielen ja äidinkielen lisäksi neljä reaaliainetta.

Multa on aika paljon kysytty koulumenestystä ja kirjoitusten arvosanoja. Mä en kauhean tarkkaan muista, mutta oon peruskoulussa ja lukiossa ollut tasainen ysin oppilas. En ollut mitään luokan parhaimmistoa, mutta pärjäsin ihan kohtalaisesti. Kirjoituksissa taisin saada kolme L:ää, pari E:tä ja pari M:ää. Koulussamme oli kova taso, joten en ollut lähelläkään parhaimmistoa. Totuushan kuitenkin on, että kukaan ei tule ikinä töissä kysymään mitään arvosanoja missään, siksi olenkin onnellisesti jättänyt koulumenestyksen omaan arvoonsa... 

Olisin päässyt yliopistoon ilman pääsykokeita ainakin kolmeen paikkaan, lisäksi pääsykokeen perusteella biologiaan. Olin käynyt tekemässä sen huvin vuoksi lukematta sivuakaan. Kieltäydyin kuitenkin kaikista paikoista, koska en yksinkertaisesti ollut vielä valmis uuteen urakkaan.

Samalla kuitenkin alkoi kyteä idea tulevaisuudensuunnitelmista. Mä en oikein tiedä miksi, mutta jo silloin ekana vuonna pistin paperit eläinlääkikseen huvin vuoksi jostain hetken mielijohteesta. En kuitenkin yhtään ottanut selvää mistään hakukriteereistä enkä missään vaiheessa edes ajatellut meneväni pääsykokeeseen. En oikeastaan edes laske tuota hakukerraksi.

Vuoden päästä laitoin taas paperit biologiaan ja kemiaan, sekä - jälleen jostain hetken mielijohteesta eläinlääkikseen. Vuoden verran asiaa mietittyäni aloin vähän kiinnostua siitäkin vaihtoehdosta ja tällä kertaa otin jopa selvää pääsykokeesta. Tai otin selvää lähinnä sen verran, että milloin koe on ja mitä sitä varten pitää lukea. Aloitin lukemisen joskus kuukautta ennen koetta, en laskenut ainuttakaan laskua enkä ehtinyt kirjaakaan lukea kuin puoliväliin. Taisin käyttää enemmän aikaa yliopiston sivuilla surffaamiseen kuin itse opiskeluun.

Surffaaminen tuotti kuitenkin tulosta - jos ei pääsykoetulosten muodossa, niin ainakin idean muodossa. Mitä enemmän luin kokemuksia eläinlääkiksessä opiskelusta, sitä enemmän aloin tajuamaan, että tämä on juuri sitä, mitä olen aina halunnu tehdä. Monipuolinen ammatti, jossa yhdistyy ihmisten kanssa toimiminen, eläimet ja luonnontieteet. Rajattomat mahdollisuudet, monimuotoinen työnkuva, hyvä työllisyys, mukavat opiskelut tuntuivat houkuttelevilta.

Nämä ajatukset mielessä aloitin elokuussa 2009 ison urakan. Opiskelin pääsykokeisiin 10 pitkää kuukautta, kirjoitin satoja sivuja, laskin hirmu määrän laskuja, pänttäsin kaikki mahdolliset pääsykoemateriaalit, olin kirjaston vakioasiakas ja kaiken tämän ohella tein vielä osa-aikatyötäkin.

Onkin aika hurjaa ajatella, että nyt, toukokuussa 2015 sama nuori, intoa täynnä oleva tuore ylioppilas on jo viittä vaille eläinlääkäri, jolla on työpaikka jo valmiina kesäksi ja laatii paraikaa lääketilauslistoja ensimmäistä oikeaa työpaikkaa varten. On se uskomatonta.

Siispä, kaikki eläinlääkiksestä haaveilevat tai pääsykokeisiin opiskelevat: pitäkää lippu korkealla, tehkää kovasti töitä, älkääkä antako unelmillenne periksi ikinä!

Vähiin käy viikot...

Heipähei,

matka kohti uusia seikkailuja jatkuu vaan! Tällä kertaa matka käy kohti Seinäjokea, jossa odottaa viikko sikaeläinlääkärin matkassa. Odotan viikkoa innolla, koska meillä etelässä ei kauheasti sikatiloja ole, eikä näinollen opetusta niistä kauheasti saada. Sitä paitsi tykkään possuista :)

Englannista kotiuduin tosiaan pääsiäisen jälkeen hirveän tavarakuorman kanssa monella, monella eri kulkuneuvolla. Lisäjännitystä toi rautatietyöt, jotka hidastivat raideliikennettä ja sen takia meinasin myöhästyä lentokentälle menevästä jatkojunasta, joka kulki vain kerran tunnissa - tämänkin tajusin vasta paikanpäällä. Täällä junat eivät olleet ikinä muuten myöhässä, joten en osannut aavistaa, että pyhäpäivänä korjattaisiin raiteita ja sen takia ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen olisi juna myöhässä...

Suomessa oli vajaa viikko hengähdysaikaa, se tosin meni nopeasti erinäisiä asioita hoidettaessa ja edestakaisin juostessa. Lisäksi piti lukea tulevaan farmakologian lopputenttiin. Pari viikkoa sen jälkeen meni pieneläinten sisätautien parissa. Mielenkiintoista, mutta aivan liian lyhyt aika, tuntuu edelleen, että en tiedä tarpeksi sisätaudeista. Outoa on päästä koulusta jo neljältä, päivät tuntuvat kovin lyhyiltä :) Tosin illat ovat olleet täynnä ohjelmaa, joten aika on mennyt vaudilla ja vapaa-ajan ongelmia ei ole ollut. Koiralle on onneksi kiinteä tukiverkosto, joka hoitaa sitä ilomielin, kun itse olen 14 tuntia vuorokaudessa menossa. Ihan näin vinkkinä tuleville vitosille: hankkikaa muutama vakiohoitaja eläimillenne, ne tulevat erittäin tarpeeseen! ;)


Meitä vitosia lahjotaan nyt kaikista suunnista, kun eri lääkefirmat järjestävät meille kutsuja, tarjoavat meille ruokaa, antavat lahjoja ja keksivät ties mitä mainospuheita, että heidän tuotteet ovat ehdottomasti markkinoiden parhaat. En valita, ruoka on ollut hyvää ja osa lahjoista erittäinkin hyödyllisiä. Saimme esimerkiksi kätevän hakuteoksen kaikista eri taudeista ja niiden hoidosta, eläinlääkäriohjelmiston ilmaiseksi käyttöön vuodeksi, paljon eri tuotenäytteitä, erinomaisen hyvää ruokaa ja paljon rahanarvoisia etuuksia kesää varten.

Hieman alkaa jo tuleva kandikesä aiheuttaa perhosia vatsassa, onhan koula jäljellä enää vaivaiset neljä viikkoa! Hieman olen jo selannut lääkeluetteloita ja tarvikelistoja miettien, mitä kaikkea joudun ostamaan kesäksi töitä varten. Oman toiminimen perustamista varten on jo lähetetty paperit vetämään. Kunnaneläinlääkärithän ostavat itse tarvikkeensa ja lääkkeensä toimien osittain omana yrittäjänä. Samalla saamme kuitenkin palkkaa kunnalta, joten kunta tarjoaa esimerkiksi toimitilat, päivystysasunnon ja määrittelee toimialueen ja päivystykset.


Silläaikaa, kun edelleen yritän sisäistää, että se kuuluisa ja pelätty klinikkavuosi on lähestymässä loppuaan, lähestyvät lopputentit uhkaavaa vauhtia. Meillä on siis vitosen lopussa kaksi käytännön tenttiä, joissa mitataan praktiikassa tarvittavia perustaitoja. Toinen tentti koskee tuotantoeläimiä ja toinen hevosia&pieneläimiä. Tentissä on eri rasteja, joissa on töissä vastaantulevia tapauksia. Pitää esimerkiksi tehdä yleistutkimus lampaalle, koota anestesiakone käyttövalmiiksi, kytkeä koira leikkauspöydällä monitoreihin ja selostaa tärkeimmät elinarvot, hoitaa ripulista kärsiviä possuja jne. Yleensä ihmisillä on tentit noin kuukauden välein, mutta mulla on vaihdon takia vain neljä päivää väliä. Parasta siis alkaa lukea jo ajoissa, sillä tenteistä on pakko päästä läpi, jotta saa väliaikaiset oikeudet.

No mutta oikein hyvää kevään alkua kaikille! Toivottavasti oli mukava vappu, joitte paljon simaa ja mussutitte munkkeja! ;)

A hundred shades of grey

Sata erilaista harmaasävyä tuijottaa minua tuimasti valotaululta. Ota noista sitten selvää. Huoneessa on täysin pimeää, ainoastaan valotaulu valaisee aavemaisesti opiskelijoiden kasvoja. On täysin hiljaista, kuuluu vain vaimea, tasainen hengitys. Kaikki odottavat, että joku sanoisi jotain. 

Pikkuhiljaa harmaansävyt alkavat erottua toisistaan ja muuttuvat erilaisiksi rakenteiksi. Kaksi viikkoa kuluu äkkiä ja toisen viikon päätteeksl voin sanoa lukevani jo melko sujuvasti röntgenkuvia. Olin siis diagnostisen kuvantamisen osastolla, jossa tehdään röntgen-, ultraääni, tietokonetomografia- sekä magneettitutkimuksia. 

Joka päivä ryhmämme sai tulkittavaksi kuusi röntgenkuvaa, joista piti laatia raportti seuraavalle päivälle.  Seuraavana aamuna tapauksista keskusteltiin ryhmässä radiologin eli kuvantamiseen erikoistuneen eläinlääkärin kanssa. Joka päivälle oli eri teema, joten kävimme kaikki osa-alueet läpi viikon aikana. Huomasin selkeästi, miten huimasti silmä kehittyi kahden viikon aikana. Hyvä, koska Suomessa opetetaan kuvien tulkitsemista selkeästi vähemmän kuin täällä, joten se on hieman ollut hukassa vielä. 

Osallistuimme tietysti myös itse potilastyöhön, jossa meidät opetettiin ottamaan niitä kuvia ihan itse. Potilaan asettaminen oikeaan asentoon eri kuvia varten on yllättävän vaikeaa. Eläimen pitää olla täsmälleen oikeassa asennossa, jotta kuvasta tulee laadukas. Kun pääsen kesällä oikeisiin töihin, niin voisi hieman harjoitella oman koiran kanssa tuota läpivalaisua, se kun täytyisi joka tapauksessa kuvauttaa uudestaan :) 

Harmillista kyllä emme päässeet seuraamaan ultraäänitutkimuksia kovin montaa. Olen siinä nimittäin vielä huomattavasti huonompi kuin röntgenkuvien tulkinnassa. Onneksi ultraamista voi kuitenkin kesällä töissä harjoitella mielin määrin, koska siitähän ei aiheudu röntgenin tavoin säteilyvaaraa. 

Tuntuu hienolta puhua ensi kesästä.  Tähän asti olen aina ajatellut, että sitten joskus tulevaisuudessa, kun saan oikeudet niin sitä ja tätä. Nyt tämä tulevaisuus onkin jo ihan käsillä ja kesällä pääsen oikeasti töihin. Työpaikka on jo valmiina, joten kyse on enää parista kuukaudesta ja muutamasta lopputentistä. Aika hullua. Toistaiseksi suhtaudun asiaan lähinnä lapsenomaisella innolla, saas nähdä muuttuuko innostus vielä kauhunsekaiseksi paniikiksi, mitä lähemmäs ensimmäistä työpäivää päästään :) 

Mutta ennen sitä täytyy keskittyä tähän hetkeen. Vielä viikko vaihtoa jäljellä, täytyy nauttia vielä tästä loppuajasta. Tuliaiset on jo shoppailtu, valitettavasti matkalaukkuun ei mahdu kovin paljon tavaraa. Ensi viikonloppuna on tiedossa retki Walesiin toisen vaihtarin kanssa. Lontoossakin tuli piipahdettua viikonlopun verran, kun poikaystävä tuli käymään. 

Ensi viikolla on tiedossa ihotaudit, sitä odotankin mielenkiinnolla. See ya! 

Pieneläinklinikalla turistina

Hiya,

tosi kiireiset kaksi viikkoa takana - ai mitä, olenko todennut saman ennenkin?! Viimeiset kaksi viikkoa olen hoitanut koiria, kissoja, pupuja, marsuja ja rottia pieneläinklinikalla Liverpoolissa. Tämä on ns. 1st opinion clinic, en oikein tiedä, miten tämän suomentaisi. Käytännössä tämä on ihan perus pieneläinklinikka, jossa ei ole mitään hienoa erityisvarustelua, kuten yliopistollisella opetussairaalalla. Tarvittaessa tältä klinikalta lähetetään potilaita sitten eteenpäin sairaalalle tutkittavaksi, jos tulee kinkkinen tapaus vastaan. Klinikka on kuitenkin osa yliopistoa, joten kaikki opiskelijat viettävät täällä viikon kerrallaan. Matkoihin kuitenkin on kulunut kiitettäväsiti aikaa, koska klinikka sijaitsee 22 kilometrin päässä.

En ole itse ikinä ollut pieneläinklinikalla töissä, joten tämä pariviikkoinen jakso tarjosi hieman näkemystä siihen, millaista on työ ihan perus pieneläinpraktiikassa. Eläinsairaalalla saa helposti väärän käsityksen, koska siellä hoidetaan niin paljon monimutkaisempia tapauksia ja mahdollisuuksia on paljon enemmän. Tosi suuri osa on ihan rokotuskäyntejä, joissa täällä on yleensä tapana tehdä perusteellinen terveystarkastus samalla sekä jutella omistajan kanssa madotuksista, kirppuhoidoista sekä mahdollisesti kastraatiosta/sterilaatiosta.

Liverpool by night

Kirput ovat täällä iso ongelma, joten eläimet hoidetaan täällä säännöllisesti paikallisvaleluliuoksella tai kirppupannalla. Rokotuskäytännöt eroavat myös hieman Suomesta, täällä pennut rokotetaan paljon aikaisemmin. Ihmettelin tätä hieman, koska kovin pieni pentu ei välttämättä pysty muodostamaan vastustuskykyä normaalisti rokotettavia tauteja vastaan, joten voi olla, että rokotuksen teho jää vajaaksi. Sain Suomestakin turhankin tutun vastauksen: näin nyt on tapana tehdä täällä...

Edelliseen on pakko tosin kommentoida, että täällä eläinlääkärit todella paljon painottavat sitä, miksi asioita tehdään. Suomessa saa yleensä kaikkeen vastauksen, että no näin nyt on ollut tapana tehdä tai että no mä nyt oon todennut tämän toimivaksi. Täällä mulle on monta kertaa sanottu, että mikään tollainen ei kelpaa selitykseksi. Opiskelijoiden pitää ajatella itse ja osata soveltaa tietoa, eikä vaan opetella valmiita protokollia ulkoa. Tämä ajattelutapa on ollut kyllä todella hyödyllinen, olen oppinut hurjasti ja myös oppinut kyseenalaistamaan asioita, joita ennen en tullut edes ajatelleeksikaan.

Klinikalla oli joka päivä leikkauksia, joihin opiskelijat pääsivät itse osallistumaan. Suurin osa on ns. elektiivisiä leikkauksia, eli sterilaatioita ja kastraatioita. Lisäksi on ollut hammashoitoa, patinpoistoa jne. Pääsin itse tekemään kaksi kissan kastraatiota, ne tehtiin jännästi ilman mitään lankoja tms. Kätevää oppia tuollainen menettelmä kuntapraktiikka varten. Muuten lähinnä katselin. Brittiopiskelijat olisivat mieluiten tehneet kaikki leikkaukset itse, koska sitten taas sairaalalla kirurgian viikoilla he eivät kuulemma pääse tekemään kovin paljon. No ei sillä, että mä olisin yhtään etulyöntiasemassa. Me kyllä periaatteessa Suomessa päästäis tekemään, jos olisi potilaita :P

Turistikierroksella

Jos me opiskelijat emme olleet leikkauksessa, olimme seuraamassa vastaanottoja. Pienessä huoneessa oli siis eläinlääkäri ja vaihdellen 2-5 opiskelijaa rivissä. Yksi opiskelija kyseli omistajalta esitiedot ja teki eläimelle yleistutkimuksen, sen jälkeen eläinlääkäri hoiti loput. Opiskelija osallistui hoitoon sen verran, että saattoi tähystää korvia, tutkia silmiä ja antaa rokotuksia eläimelle. Vastaanotto kesti aina 15 minuuttia, joten siinä ei juurikaan ehtinyt itse miettiä ja keskustella eläinlääkärin kanssa tapauksesta.

Oli kuitenkin ihan mielenkiintoista nähdä erilaisia tapauksia ja saada kuva siitä, millaisia tapauksia tulee vastaan todennäköisimmin ensimmäisenä kesänä. Esimerkiksi ihotaudit ja korvavaivat olivat rokotusten ohella ehkä eniten edustettuina. Hah, yhtä marsupotilasta hoidettaessa tajusin myös vihdoin ja viimein, mitä mun ensimmäistä marsua aikoinaan vaivasi. Sain ensimmäisen marsuni synttärilahjaksi, kun täytin 7 vuotta. Melkein samantien marsun ihoon ilmestyi vaaleita, karvattomia laikkuja ensin päähän ja sitten muuhun kroppaan. Marsu kutisi, vinkui ja pomppi häkissään hassusti. Veimme sen sitten takaisin eläinkauppaan, ne teki sille jotain ja tadaa, marsuni oli taas kunnossa. Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin tajusin siis vihdoin, että marsun vaivana oli ringworm (sienisairaus, suomeksi ilmeisesti dermatofytoosi) ja hoidoksi ivermektiinipistos tai paikallisvaleluliuos/shampoopesu.

Nyt viikonloppuna on ollut melko vetämätön olo, onhan tässä ollut aika pitkiä päiviä. Auto lähti joka aamu puoli kahdeksan aikaan (pari kertaa menin junalla, jolloin piti lähteä jo aikaisemmin) ja kotiin tultiin noin seitsemän aikaan illalla. Lauantaina oli onneksi lyhyempi päivä, klinikka oli silloin auki vain nelisen tuntia. Viime viikonloppu tuli taas leikittyä turistia urakalla, kun koulun jälkeen seikkailtiin taas vaihtarikavereiden kanssa Liverpoolin satamalla, kävimme maailmanpyörässä, syötiin hyvin ja käytiin leffassa.

Parkgate - pieni satamakylä pari mailia mun asuinpaikasta

Just nyt toivoisin, että mun riisipuuro suostuisi valmistumaan, jotta pääsen taittelemaan karjalanpiirakoita. Opin tässä keittiössä puuhaillessani, että rice pudding vastaa käytännössä meidän riisipuuroa, mutta täällä sitä syödään muskottipähkinän kanssa! Kerrassaan järkyttävää :O Eilen taas puuhastellessani emäntä ihmetteli silmät pyöreinä, kun selitin tekeväni makaroneja, että mihin sä oikein sokeria ja valkuaista tarvitset. Vasta ihan lopussa pääsimme yhteisymmärrykseen, että kyseessä on macron, en osannut lausua sitä englanniksi oikein :D

Seuraavaksi heppasairaalaan, o'ouu! Vaihto on jo lähes puolivälissä, aika hurjaa! Pahoittelen surkeaakin surkeampia kuvia. Kamera unohtui kotiin! Kuvien laaduntarkkailu on myöskin kovin vaikeaa, koska tietokoneen rikkinäiseltä näytöltä ei oikein näe, onko kuva terävä vai ei :P

Sweet dreams, my little friends!

Johan nyt aika on taas rientänyt. Multa kysyttiin jo, onko blogi rikki, kun ei uusia päivityksiä ilmesty :)
Takana on kiireinen viikko anestesialla, nyt mä osaan siis suunnitella koirille, kissoille ja pupuille nukutuksen leikkausta varten ja valvomaan sitä. Meille opetettiin myös, miten sairaat eläimet nukutetaan ja miten erikoistilanteessa pitää menetellä. Jos lemmikin tila yhtäkkiä kesken leikkauksen romahtaa, osaan nyt siis toivon mukaan pitää sen hengissä ja tarvittaessa myös elvyttää sen ;)

Nestonin puisto

Joka päivänä oli seurattavana 2-3 leikkausta tai magneettikuvaa (eläimet nukutetaan sitäkin varten, koska on tärkeää, että eläin on ehdottomasti paikallaan koko kuvauksen aikana, joka kestää puolesta tunnista tuntiin). Päivät ovat paljon pidempiä kuin mihin ollaan Suomessa totuttu. Koulu loppuu vasta viiden-kuuden aikaan ja illalla täytyi vielä suunitella seuraavan päivän anestesiat. Minulta siihen meni 2-3 tuntia vielä koulun jälkeen. Suunnitelmat piti tehdä hyvin tarkasti ja perustella kaikki käyttämänsä lääkkeet. Tämä oli hyvin opettavaista, tulipa samalla oikein huolella kerrattua kolmosvuoden farmakologian opitkin.

Viikolla ei siis ole oikein energia ja aika ole riittänyt muuhun kuin kouluun, sen sijaan viikonloput olen käyttänyt tehokkaasti hyödykseni ja leikkinyt turistia. Viime viikonloppuna kävin Liverpoolissa, sinne täytyy kyllä eksyä toisenkin kerran. Menetin mm. sydämeni sisustusliikkeisiin, täällä on paljon enemmän mun tyylisiä sisustusjuttuja kuin Suomessa. Aika inconvenient, sanoisin. Kukapa nyt haluis raahata täältä Suomeen esimerkiksi, kröhöm, isoa, puista pöllökelloa johon rakastui silmänräpäyksessä. En missään nimessä tunnusta, että minulle olisi käynyt niin! :D Illalla kävimme muiden vaihtareiden kanssa vielä leffassa katsomassa "The theory of everyhing" - voin suositella!

Täältä näkee Walesiin asti! 

Eilispäivä meni kokonaan muutossa, muutin lähemmäs koulua, koska edellisessä en voinut olla kuin tammikuun loppuun asti. Nykyisessä asunnossa mulla on paljon isompi huone ja jopa oma vessa ja suihku! Ystävällinen eläkeläispariskunta on jo luvannut viedä mut pikkuautollansa joka paikkaan tutustumaan, lupasivat jopa hoitaa minut takaisin lentokentälle pääsiäisenä!

Tänään kävin siis pariskunnan kanssa Chesterissä, ja oi, millaista arkkitehtuuria siellä olikaan! Aivan ihana paikka. Olimme sen verran aikaisin liikkeellä, että kaupat eivät olleet vielä auki, joten säästyin uusilta hetken mielijohteesta -shoppailuilta... Sen sijaan löysin vihdoin ja viimein niin hartaasti etsimäni ruisjauhon! Laitoin samantien ruisleivän juuren tekeytymään :)

Chesterin arkkitehtuuria