Varsajaiset

... eli meidän versio fuksiaisista. Varsa on siis ensimmäisen vuoden opiskelija meidän tiedekunnassa :)

Tänä vuonna oli meidän vuoro pitää rasteja, joita varsat kiersivät muutaman hengen joukkueissa illan mittaan. Rasteja oli yhteensä kymmenen, joista piti kiertää vähintään kuusi. Rasteja oli niin kotoisassa Viikissä kuin myös keskustassa ja jokaisessa piti suorittaa mitä hullumpia tehtäviä ja samalla kerätä pisteitä. Sopivilla lahjuksilla saattoi vaikuttaa pisteisiin positiivisesti ja jos lukijoiden joukossa on tulevia varsoja, niin voin sanoa, että ainakin meikäläiseen upposi erityisen hyvin geishat, kotitekoiset piparit (erityisesti ne suklaa-pähkinäkeksit oli ihan super!), kissanminttu (nam!) sekä aah, pähkinälikööri! Kiitos vaan ihanaiset varsani mahtavista lahjuksista!!

Asiaan kuuluivat tietysti mahdollisimman hullut asusteet, joten noudatimme viime vuoden perinnettä ja puimme varsat roskasäkkeihin. Lisäksi sidoimme joukkueet narulla yhteen, täytyyhän joukkueen olla mahdollisimman tiivis ;) Tosin olen sitä mieltä, että jaloista sitominen on hieman hasardia, meidät sentään sidottiin viime vuonna vain vyötäröstä :P Naruista ei tietenkään saa irtautua missään vaiheessa iltaa, loput voitte itse kuvitella :)

Meidän rasti oli varsankoulutusrasti. Koiraihmiset ainakin tietävät mitä on naksutinkoulutus. Sovelsimme tätä varsoihin, eli opetimme niille temppuja niin, että emme kertoneet heille mitä halusimme. Kokeilemalla kaikkea mahdollista naksutimme aina oikeasta suorituksesta ja vähitellen nostimme tasoa, kunnes temppu oli valmis. Koska ajattelimme, että haisevat lihapullat eivät välttämättä innosta pikkuvarsoja, päätimme vähän sääliä heitä ja tarjosimme sen sijaan raikasta drinkkiä.

Rastimme osoittautui yllättävän vaikeaksi, niin varsoille kuin myös meille kouluttajille, on aika vaikeaa naksuttaa juuri oikeaan aikaan, turhan monta kertaa varsa sai aivan väärän kuvan, mitä yritin kouluttaa ja tarjosi aivan vääriä temppuja :) Hauskaa kuitenkin oli, jos ei varsoilla, niin ainakin meillä!

Muilla rasteilla piti mm. lypsää tekolehmää, syödä koiranappuloita, suorittaa näyttävä bovivetliuku, pelata sokkomölkkyä ja paljon muuta...

Kovaa koulutusta vai pahoinpitelyä - missä kulkee raja?

Pakko tulla vuodattamaan tänne, kun tuntuu niin pahalta! :'( :'(

Missä kulkee kovan koulutuksen ja pahoinpitelyn raja? Vai olenko pehmo, kun en kestä katsella toisen koulutustapoja? Olenko nössö, kun en uskalla puuttua asiaan vai omistanko liikaa itsesuojeluvaistoa?? En haluaisi jatkuvasti olla todistamassa tällaista, en kohta kestä enää!! 

Treenaan koirani kanssa säännöllisesti yhteisporukassa, mutta tuntuu yhä kurjemmalta mennä treeneihin. Koirani vuoksi olen käynyt siellä, sillä se nauttii treenaamisesta ja aivotoiminnasta. Joka kerta joudun kuitenkin katselemaan, miten eräs toinen ryhmän jäsenistä kohtelee omaa koiraansa. En ole uskaltanut puuttua asiaan, olenko ihan raukka? Tullessani tänään kotiin treeneistä päässä vaan vilisi itsesyytöksiä. Opiskelen saakeli eläinlääkäriksi, minun pitäisi olla eläinten hyvinvoinnin asiantuntija! Minun pitäsi puuttua asiaan, jos näen epäkohtia eläinten kohtelussa, eikä raukkamaisesti katsoa poispäin! 

Toisaalta tiedän, että kyseinen tapaus on suhteellisen kovapäinen, tähän asti ei ole näyttänyt siltä että se olisi mennyt rikki, mutta silti... Onko esimerkiksi oikein antaa koiralle pallo, työntää sormet suuhun ja sen jälkeen lyödä koiraa hihnalla, kun se vahingossa puraisee sormeen? Tai millainen palkka se muka on olevinaan, että leikkii koiran kanssa vetolelulla ja huutaa sille sitten naama punaisena, jos se hetkeksi irrottaa otteensa? Ei myöskään tulisi ihan heti mieleen talloa tarkoituksella koiran tassuja, jos se istuu hieman vinoon sivulla. Tuollaista se on jatkuvasti, joka treeneissä. Lyömistä, potkimista, huutamista ja kiroilemista. Joskus kymmenen vuotta sitten koiria ehkä vielä koulutettiin tuolla tavalla, mutta tietääkseni on jo ajat sitten luovuttu moisista koulutusmenetelmistä. Muistaakseni on huomattu, että positiivisella vahvistamisella pääsee huomattavasti parempiin tuloksiin. 

Aaah, en tiedä kauan jaksan vielä tuota menoa...

Ja kiitos kun jaksoitte lukea loppuun asti. Ehkä teistä vielä tulee parempia eläinlääkäreitä kuin minusta. Ehkä te puututte epäkohtiin hanakasti, kun toiset sulkee silmänsä niiltä...  

Ähkyä ja matkakuumetta - pieniä iloja arjen keskellä

Kaiken tietotulvan, tekemättömien koulutehtävien ja lähestyvien tenttien seasta täytyy tulla raportoimaan muutamasta iloisesta asiasta, mitä tällä viikolla tapahtui.

Alkuviikosta käytiin tuutorien ja ykkösten kanssa syömässä, kävimme Amarillossa. En ole ennen käynyt siellä, oli oikein mukava mesta ja ruoka oli hyvää. Söin vuohenjuustohampurilaisen ekstrapihvillä ja voin vakuuttaa että se oli ihan huippu! Lyö mennen tullen mäkkärin sapuskat, oikeasti on melkein pyhänhäväistys edes mainita mäkkäriä samassa yhteydessä :D Päätin seurata kaverien esimerkkiä ja tilata vielä jälkiruokaa. Suklaabrownie jäätelöllä höystettynä oli juuri niin hyvää kuin ruokalista antoi ymmärtää. Mansikkamargarita kruunasi kaiken. Voin vakuuttaa, ettei ollut nälkä enää tämän annoksen jälkeen, taisi itse asiassa vielä aamiainenkin jäädä väliin ;) Ilta oli onnistunut ja tutustuttua taas pariin uuteen tyyppiin. Olen ihan surkea tuutori, kun en tunne ketään ykkösistä, omat ryhmäläiset nyt just ja just tunnistan :(

Ihan positiivinen juttu on myös genetiikan kurssin alkaminen. Aihe kiinnostaa minua kaikessa monimutkaisuudessaan. On sitäpaitsi ihan huippua, kun proffana on itse alan guru, joka on tehnyt ihan uraauurtavaa työtä koirien geenitutkimuksen parissa! Ensimmäisen luennon puolivälissä päässä vaan surisi erilaiset termit ja käsitteet, mutta luennon lopussa aloin jo käsittää, mistä puhutaan, joten ihan hukassa ei olla, ainakaan vielä.

Torstaina oli IVSA:n järjestämä Serbiailta. Joku kerta vielä teen eri järjestöille oman postauksen, mutta lyhyesti ivsa on siis international veterinary students association, se siis järjestää kansainvälisiä ryhmävaihtoja, reissuja, kongressimatkoja, symposiumia ja kaikkea mahdollista. Söimme tyypillistä Serbialaista ruokaa, Moussakaa. Siinä oli mm. perunaa, brokkolia, pekonia ja maitoa, se oli älyttömän hyvää! Jälkiruuaksi totta kai Serbialaista kakkua, joka oli ihan taivaallista!!! Minä kun rakastan pähkinää yli kaiken, niin mantelijauholla ja suklaasta valmistettu kakku oli aivan minun makuuni. Suklaata ja pähkinää, niillä voisi ihminen vaikka elää! :)

Saimme infoa Serbiassa järjestettävästä kongressista, jonne olen hakenut. Kongressiin tulee eläinlääketieteen opiskelijoita ympäri maailman ja siellä on tiivis ohjelma joka päivä. On luentoja, harjoituksia, vierailuja, juhlia, kulttuuri-iltaa ja kaikkea muuta. Kongresseissa saa tehdä paljon asioita, mitä ei ehkä muuten tule tehtyä tai mitä ei esimerkiksi meidän yliopistossa opeteta sillä tavalla. Sieltä saa paljon tietoa ja kokemuksia, miten asiat hoidetaan eri puolilla maailmaa erilailla, ja myös esimerkiksi harvinaisista taudeista saa nähdä ihan eläviä potilaita, kun meillä Suomessa vastaavia tapauksia opetetaan koulussa vain kirjasta. Lisäksi on tietysti mahdollisuus tutustua muihin opiskelijoihin ja verkostoitua sillä tavalla ympäri maailmaa.

ps. Lupaan taas parantaa tapani ja pitää kameraa mukana! Siis kunhan löydän sen tuolta mun sekasotkusta. Kämppäni ei ole ihan edustuskunnossa tällä hetkellä :P

Tiedon tuskaa...

Ruokintakurssi jatkuu ja tiedon tuska sen kun lisääntyy.

Nautojen ja hevosten ruokinta on vielä aika selvää ja yksioikoista. Eläin tarvitsee noin ja noin paljon tätä ainetta ja noin paljon toista ainetta, lisäksi se tarvitsee sitä, tätä ja tuota. Jos eläin painaa X kg ja tuottaa Y litraa maitoa tms. niin päästään jo hyvin pitkälle ruokinnan suunnittelussa. Tuotantoeläinten ja hevosten kanssa ei myöskään pyöri samanlaista bisnestä kuin kissojen ja koirien ruuissa.

Tänään puhuttiin kuitenkin kuusi tuntia kissojen ja koirien ruokinnasta ja voi luoja, sanon minä. Eilen käsiteltiin ylipäätään lemmikkien ruokinnallisia tarpeita ja vaatimuksia. So far so good. Aamulla sitten puhuttiin raakaruokinnasta. Kissahan tunnetusti on lihansyöjä ja koira myös, vaikka koira pystyy tarvittaessa käyttämään hiilihydraatteja ravintonaan.

Iltapäivällä erään tunnetun ruokamerkin edustaja kävi pitämässä luennon teollisista lemmikkiruuista. Sinänsä luento oli ihan mielenkiintoinen ja opettavainen, mutta lopuksi meno alkoi käydä hieman turhan, no miten sen nyt sanoisi. Kysyttäessä, miksi tuotteiden lihapitoisuus on mitä on (yleensä joku 20-30%, loput on viljatuotteita) mies kysyi ivallisesti, mihin koira niin paljon lihaa tarvitsee. Hän myös selitti, ettei tieteellisesti ole osoitettu, että koira on lihansyöjä. Oikea vastaus olisi kuulunut yksinkertaisesti, että vilja on paljon halvempaa...

Se niistäkin koiranruuista. Tässä täytyy kohta oikeasti ruveta elintapabarffaajaksi. Tietääpähän, mitä koirallensa syöttää. En muuten tiennyt, että jenkkiläinen liha on niin pahasti kontaminoitua, että ihmistenkään ei pitäisi syödä sitä, siis huh. Ja minä syötin koiralleni pentuna amerikkalaista "huippu"ruokamerkkiä o.O

Jotenkin tämän päiväisen jälkeen meni kyllä pahasti usko noihin koiranappuloihin, vaikka ne niin kovasti aina väittää, että eläinlääkäreiden suosittelema ja yhteistyössä kehitelty eläinlääkäreiden kanssa. Totuus on vaan se, että eläinlääkäreitäkin on laidasta laitaan, toinen tyrmistyy täysin, kun kuuleekin sanan barf, toinen taas tuomitsee teolliset ruuat alimpaan helvettiin. Huh, yritä siinä löytää koirallesi se oikea vaihtoehto...

Tiedon tuskaa... Lemmikkien ruuasta on tullut hirveetä bisnestä, jossa kysymys on vain ja ainoastaan rahasta. Hankitaan halvat raaka-aineet ja markkinoidaan niitä mahdollisimman agressiivisesti. Ihmiset menevät halpaan, sillä täytyyhän eläinkaupasta ostettu 80 euron ruuan olla ainakin sata kertaa laadukkaampi kuin mikään muu. Joopa joo.

Mutta ehkä lopetan paasaamisen nyt tähän. Yksi syy hieman sarkastiseen sävyyn saattaa olla se, että tulin juuri hakutreeneistä likomärkänä, viluisena ja nälkäisenä. Sade pääsi vähän yllättämään ja olin tietenkin jättänyt sadevaatteet kotiin. Siinä sitten rämmin kaksi tuntia metsässä ja makoilin likomärässä maassa vielä märemmän verkon alla kaatosateen ropistellessa verkon reijistä sisään. Kaupassakin hieman katsoivat pitään, kun marssin sisään ihoon asti märkänä, sormet kohmeessa, kylmästä vapisten, yltäpäältä mullan ja sammaleen peitossa, päällä kaiken komistuksena likainen, haiseva, kuolainen treeniliivi. Jotkut vielä sanovat tätä harrastukseksi :P

Lahjontaa, herkkuruokaa ja pakkopullaa

Se olisi viikon päästä ensimmäinen tentti, vaikka juurihan sain taas totuteltua m. gluteukseni luentosalin penkillä istumiseen. Siis apua.

Lukumotivaatio on vieläkin hieman hakusessa, vaikka ruokinnan kanssa alkaa vähän jo sujua. Kurssilla on tullut paljon mielenkiintoisia asioita ja uutta on tullut opittua.

 mutta kuten huomaatte, keskittyminen on edelleenkin välillä siinä päiväkodin ja ala-asteen välillä...

Viime viikolla käsiteltiin nautojen ruokintaa, mikä oli haastavaa, koska en tiedä noista juuri mitään. Viikon kruunasi erittäin mielenkiintoinen hevosista, luennoitsija oli oikea guru asioista! Vielä enemmän olisi varmaankin saanut irti, jos ymmärtäisi ylipäätään hevosista vähän enemmän... 

Tällä viikolla on vuorossa kissan ja koiran ruokinta. Vaikka tiedän koirista yhtä sun toista, tuli silti yllätyksenä, miten paljon rasvaa ja valkuaista koira oikeasti tarvitsee ja ettei se oikeastaan tarvitsisi hiilihydraatteja elääkseen. Tiesittekö muuten, että rasva ei aiheuta koirille ja kissoille sydän- ja verisuonitauteja? Mielenkiintoista, miten luonnossa on asiat järjestetty fiksusti... 

Hieman pettymyksen koin, kun tajusin, miten surkeita kissojen nappularuoat oikeasti ovat. Kissa tarvitsee pääosin lihaa, sen elimistö ei osaa käsitellä hiilihydraatteja. Eräskin huippulaadukkaaksi itseään mainostava brändi sisältää 30% lihaa, loput on erilaisia viljatuotteita. Ei olisi kyllä uskonut, varsinkin kun kyseisen merkin ruuat maksavat vielä maltaita. 

Jostain kumman syystä huippulaadukkaista koiranruuista puuttuvat täysin koostumuksen prosenttimerkinnät. Mutta jotain osviittaa antaa se, että ainesosat täytyy laittaa suuruusjärjestykseen. Ylläoleva ruoka koostuukin näköjään lähinnä maissista :P Supermarketin halppisruuista sentään on jotain osviittaa, mitä nelijalkaisellensa syöttää: 

Eilen kävimme vierailemassa valion tehtaalla. Tosin emme kierrelleet tuotantolaitoksia, kuten vähän toivoin. Lähinnä kuuntelimme luentoja ruokintaan, rehunvalmistukseen ja maidontuotantoon liittyen. Ihan mielenkiintoinen reissu oli, vaikka suuri osa asioista tulikin uusintana. Vierailun päätteeksi saimme ihanaa ruokaa, se kyllä kelpasi köyhille ja nälkäisille opiskelijoille! :) Niillä on muuten ikioma uima-allas siellä! :D

Täytyy tosin myöntää, että valion tuotteet jätän edelleen kauppaan. En ihan hyväksynyt esittelijän selitystä, että valion laadun eivät maksa kuluttajat.  Jostain kumman syystä pirkat, euroshopperit ja milbonat on silti leijonanosan halvempia! :P 

Kuva

Ja siitä suomalaisesta laadusta. Juustot on tuotettu belgiassa, ja muita tuotantolaitoksia löytyy mm. venäjältä ja virosta. Lähiruokakin sai uuden merkityksen, kun miettii, miten "lähellä" Helsinkiä sijaitsee Oulun tai vaikkapa Jyväskylän tehtaat verrattuna vaikkapa Tallinnaan. 

Olenko muuten ainoa, jonka mielestä vanha lehmä on tuhat kertaa söpömpi kuin nykyinen? 

Ruotsinkurssin kanssa mulla on todellisia ongelmia. Ei vaan voisi vähempää kiinnostaa. Pitkäveteisimipä tunteja saa hakea. Aika menee niin tuskaisen hitaasti, etten vaan yksinkertaisesti kestä. Meno on edelleen kuin ala-asteella ja turhautumisen aste on loputon. Ymmärrän kaiken mitä puhutaan ja luetaan, mutta en vaan jaksa keskittyä. Juuri ja juuri saan pakotettua itseni tekemään kotiläksyt. Olen jo käyttänyt kaikki poissaoloni, joten tulevaisuus näyttää hyvin synkältä. Vielä pitäisi käydä marraskuuhun asti jokaikinen tiistai ja torstai, kuusi pitää, tylsää tuntia viikossa. Voi tätä suunnatonta tuskan määrää!

Tänään illalla aion kuitenkin unohtaa hetkeksi ruotsin ja ruokinnat, sillä menemme tuutoreiden ja ykkösten kanssa syömään, jee! Toivon vaan, ettei ravintolan henkilökunta saa slaagia, kun näkevät villin laumamme! :D

Irti mun MUNISTA!

Tiesitkö tämän kanoista?

• Kana pystyy tunnistamaan maksimissaan 25-80 lintua. 
• Kanaparven luonnollinen koko on 20 lintua
• Kanat tunnistavat toisensa ulkonäön perusteella
• Kanat voivat muodostaa nokkimisjärjestyksen vain, jos ne tunnistavat toisiaan. Jos parvessa on liikaa lintuja, laumassa ilmenee kannibalismia
• Kanan täytyy saada nukkua yönsä orrella sen "asumistasoa" ylempänä, muuten se voi huonosti
• Mitä korkeammassa asemassa kana on, sitä korkeammalla orrella se saa nukkua
• Kanoille on hyvin tärkeää pitää etäisyyttä yksiöiden välillä
• Kanat eivät voi sietää verta - alkavat kannibaaleiksi jos näkevät punaista 
• Kananmunia tuotetaan Suomessa vuosittain n. 60 milj. kiloa
• Broileria tuotetaan puolestaan n. 88 milj. kiloa vuosittain

Kanalatyyppejä on neljä: 

• Häkkikanala - Kanoja 3-7 kpl yhdessä häkissä. Kanoja on neliömetriä kohten n. 16, eli pinta-ala kanaa kohti n. A4-arkin kokoinen. 

Perinteinen häkkikanala

• Virikehäkkikanala - Kanoilla vähän suurempi pinta-ala kuin häkkikanaloissa, lisäksi on tarjolla orret ja pehkumateriaalia. Kanoja n. 13 neliömetrillä. 

Virikehäkki - eli onnellisia kanoja(ko)?

• Lattiakanala - linnut ovat vapaana lattialla. Laumakoko on useita tuhansia lintuja ja kanoja on neliömetrillä enintään seitsemän. 

Suuri broilerihalli

• Luomukanala - lattiakanaloita, lintuja neliömetriä kohti enintään viisi. Parven koko maksimissaan 3000 lintua. 

Luomukanala

Ruokakaupoissa kaupitellaan virikehäkki- ja lattiakanalan munia luomalla illuusioita onnellisista kanoista. Puhutaan vapaan kanan munista ja pakkauksen kyljessä komeilee kaunis, hyvinvoiva kana maalaisympäristössä ylen onnellisen näköisenä. 

Todellisuus on kuitenkin aika kaukana tästä. Olkoonkin, että virikehäkkikanala on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin perinteinen häkkikanala, se on silti hyvin kaukana kanan luonnollisista tarpeista. Kanat elävät aivan liian pienissä tiloissa voidakseen hyvin ja yksilöetäisyyden pitäminen käy mahdottomaksi, vaikka niillä onkin orret käytettävissään. Ahtaat tilat aiheuttavat terveysriskejä ja stressiä eläimille. 

Kannibalismia

Vapaan kanan, tai onnellisen kanan munilla tarkoitetaan lattiakanalan munia. Äkkiseltään katsottuna se vaikuttaakin ihan käypältä vaihtoehdolta. Kun tarkastellaan kuitenkin lauman kokoa ja kanojen luonnollista laumakäyttäytymistä, huomataankin aika nopeasti, että kyse on jälleen erittäin vääristyneestä illuusiosta. Kun kanaparven luonnollinen koko olisi noin 20, lattiakanaloissa on useita tuhansia lintuja samassa tilassa, pahimmillaan jopa 10 000. Kun kana ei pysty tunnistamaan ja muistamaan kaikkia yksilöitä, syntyy tappeluita ja nokkimisia. Kannibalismi on vakava ongelma juurikin lattiakanaloissa. Kanojen tilat ovat isommat ja kanaa kohti käytettävä pinta-ala on suurempi kuin häkkikanaloissa, mutta se ei vähennä kanojen kokemaa stressiä, joka on oleellinen hyvinvoinnin puute. Lattiakanalat onkin käytävä päivittäin läpi, jotta raadot saadaan kerättyä säännöllisesti pois. 

Luomukanala on kanan hyvinvoinnin kannalta paras, sillä kanoilla on käytettävissään huomattavasti enemmän tilaa ja enemmän virikkeitä. Laumakoon rajoitus on kuitenkin naurettava, sillä yksilön kannalta on aivan samantekevää, onko laumassa 1 000 vai 10 000 kanaa, sillä kanat eivät pysty tunnistamaan toisensa ja samat ongelmat esiintyvät kummassakin tapauksessa. Laumakokoa ajatellen häkkikanalat voisivat sittenkin olla parempia, koska häkeissä on yleensä alle kymmenen kanaa. 

Ihanteellinen ympäristö kanalle olisi pieni, maksimissaan sadan kanan lauma, joilla olisi tarpeeksi tilaa sekä virikkeitä, pehkua ja orsia käytettävissä. Kanoille olisi myös tärkeää päästä ulos, mikä on kuitenkin Suomessa talven takia hankala. 

Mitä yritän tällä jaarituksella sanoa? Mikään ei ole sitä miltä näyttää ja mainonta ei varsinkaan. Seuraavan kerran kun ostat kananmunia, toivon että uhraat edes pienen ajatuksen, mitä yllä sepustin. Ehkäpä, kenties on mahdollista muuttaa maailmaa, tehdä asialle jotain...

... ensimmäinen askel on jo otettu: Vuoden 2012 alusta perinteiset häkkikanalat ovat kiellettyjä! 

Kuvat: täältä, täältä, täältä ja täältä

Haalarimerkkejä ja lukkareita

Noniin, tiistaista lähtien siis koulu on taas päässyt vauhtiin ja alan pikkuhiljaa päästä opiskelun makuun. Ainakin toivon niin.

Maanantaina kävin tsekkaamassa yliopiston avajaiset keskustassa. Hirveä tungos siellä oli ja jotain katu-ohjelmaa, mutta ei mitään mieltä räjäyttävää. Lähdin sieltä aika pian. Saaliiksi tuli sentään muutama haalarimerkki kokoelmaani:

Se nakkikone -merkki on mielestäni aivan erityisen söpö. Ja se myös kuvaa mua aika hyvin, mä kun löysin itseni yhtäkkiä keväällä lupautuneena jos mihinkin nakkiin ja tehtävään. Se tuutorimerkki oli pakko saada, kun meillä ei ole omaa ja se radioaktiivisuusmerkki loistaa pimeässä, niin olihan sen nyt tultava mukaan. Tää alhaalla oleva kuvastaa mua kans aika sopivasti:

Mä kun olen välillä maailman hidasälyisin ihminen...

Tiistaina päästiin sitten itse asiaan. Kouluvuosi alkoi aika sopivasti ruotsilla ja jatkui ruokintakurssilla. Meillä on nyt syksyn aikana 56 tuntia ruotsia ja tietenkin läsnäolopakolla :P

Ruokintaa meillä on nyt aika monta viikkoa eteenpäin ja se jatkuu vielä päällekkäin bakteriologian ja genetiikan kanssa. Toistaiseksi kurssi ei ole ollut mitenkään kauhean jännittävä, olisin odottanut sitä huomattavasti mielenkiintoisemmaksi. Vähäsen meinasi tosin tänään äklö iskeä, kun puhuttiin kaiken maailman lisäaineista ja myrkyistä. Uskaltaakohan tässä kohta enää mitään syödä? Ja tiesittekö muuten, että luomumaito on huomattavasti epäterveellisempää kuin normimaito? Se sisältää yli kymmenenkertaisesti jotain kasvihormoneja, jotka voivat haitata hedelmällisyyttä.

Syksyn lukkari näyttää siis tältä:

Aika teoriapainoitteista tuo näyttää olevan. Keväällä tulee sitten enemmän labratöitä, niitä odotellessa :)

Sain tänään vielä viimeiset koulukirjanikin:

Immunologian ja genetiikan kirjat. Molempia en olisi varsinaisesti tarvinnut, mut sain halvalla o.O Tätä en ole tainnut vielä esittääkään: Mun helmi, jonka toin saksasta <3

Mikrobiologian kirja. Tämäkin kuuluu niihin, joita en olisi tarvinnut ja joista uhosin vielä keväällä, etten varmana osta. Noh, ostin sitten kuitenkin, kun kerran puoleen hintaan sain. Ja vielä saksan kielellä! Se sisältää kovin herkullisia kuvia milloin mistäkin pöpöstä:

ja kivoja viljelymaljoja vai mitä lie onkaan:

Mut HEI, täytyyhän teidänkin myöntää, että mun kirjahylly näyttää aika komealta nykyään! 

Jaa, tuskinpa tässä sen enempää tällä kertaa. Vi ses nästa gången!

I'm back again!!

Tämäkin tyttö on palannut kesälomilta ja kaivanut bloginsa naftaliinista. Oon äärimmäisen pahoillani, että olette saaneet odottaa päivitystä näin pitkään :P

Kesälaitumilla

Saksan reissun jälkeen ei ole tapahtunut mitään kovin merkittävää. Olen paiskinut töitä hamaan loppuun asti, eli ihan koulun alkuun. Töitä en kuitenkaan voi täällä foorumilla kommentoida sen enempää, sanottakoon vain sen verran, että irtisanouduin edellisestä työpaikasta ja sain uuden jobin... :) Sen lisäksi lähinnä treenasin koiraa, kävin muutamissa kisoissa ja tietenkin relasin oikein kunnolla!

Loma (tai siis "loma") meni nopeasti, varsinkin viimeiset kuusi viikkoa siitä hujahtivat ihan huomaamatta. Kohta jo huomasin tilanneeni kaikki koulukirjatkin valmiiksi, vaikka kuinka neuvoin aloittavia ykkösluokkalaisia malttamaan mielensä ja olemaan ressaamatta turhia. Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon! ;) Ja tajusin myös ostaneeni lähes koko kirjalistan, vaikka keväällä vielä uhosin, että otan vain ne kaksi tarpeellista. Ja edelleen saarnaan ykkösille, että älkää missään nimessä erehtykö tilaamaan kaikkia, ostakaa vain tarpeelliset ja lainatkaa muut kirjastosta tai vanhemmilta opiskelijoilta. Taidan olla toivoton kirjafriikki!

4,2 kiloa kivenkovaa tietoa!

Matokirja

Parasiittikirja on täynnä söpöjä otuksia ja herkullisia kuvia: 

Hey there! I'm mr. parasite!

Hungry for some spagetti? 

Lisäksi löysin saksasta kivan mikrobilsan kirjan, ihan kun mua muka kiinnostais joku mikrobilsa. Mut kirjahan piti vaan saada. muut saan sitten koulun alettua.

Jos joku ykkönen nyt sattuu lukemaan tätä, niin mainostan vielä kirja-arvostelua, jonka laadin joskus keväällä.

Maanantaina otin varaslähdön kouluun, sillä alkoi orientoiva viikko part II. Tällä kertaa hieman eri näkökulmasta, nimittäin tuutorina. Minulla ei ole mitään kokemusta tällaisesta, enkä ole ikinä vetänyt mitään ryhmää tai muuta vastaavaa. Hieman etukäteen jänskättikin, miten käy ja montako varsaa onnistun hukkaamaan matkan varrelle. Kovasti olimme suunnitelleet viikkoa etukäteen keväällä ja myös kesällä ystävämme netin välityksellä.

Ryhmäni osoittautui varsin mukavaksi, huolenaiheeni olivat olleet turhia. Osalla oli jo aikaisempia opintoja Viikissä, joten ei tarvinnut ihan pitää kädestä kiinni :D

Hieman lisäväriä viikkoon antoi vielä ikivanha - toisin sanoen kaksivuotias, soluttautujan perinne. Olimme ujuttaneet uusien ykkösten sekaan yhden vanhemman opiskelijan tekaistulla nimellä ja väärennetyillä taustatietoilla varustettuna. Halusimme näin luoda yhteisen puheenaiheen ja herättää vähän keskustelua ykkösten keskuudessa. Itselläni teki tosi tiukkaa pitää pokka, varsinkin, kun soluttautujamme kyseli ilmettäkään värähtämättä mitä hölmömpiä kysymyksiä ja oli ihan pihalla kaikesta. Jos ei ykkösillä ole ollut hauskaa, niin ainakin meillä oli sitä! Kyseessä oli vielä oma tuutorini vuoden takaa, mikä vielä vaikeutti pokan pitämistä.

Viikko oli hyvin antoisa ja kaikesta sähläämisestä huolimatta selvisimme mielestäni ihan hyvin. Tuutoroinnista sain arvokasta kokemusta ryhmän vetämisestä ja organisoimisesta. Myös itseluottamus taisi kasvaa hivenen siinä sivussa, nyt olisi kauhea into tehdä lisää tällaista. On kivaa olla mukana suunnittelemassa ja vaikuttamassa asioihin. Kun saa vastuuta, on niin helppoa tuntea itsensä tärkeäksi :) Suosittelen ehdottomasti tuutorihommia kaikille!

Loppuun vielä muutamia asioita, joita tuli esille viikon aikana:

• Olisi hyvä käydä itsekseen läpi koko viikko kohta kohdalta ja miettiä jo valmiiksi, milloin tavataan missäkin, jotta on helpompi informoida porukkaa ajoissa. 

• Selkeät muistiinpanot, mitä aikoo kertoa ja kysyä ryhmältä ensitapaamisen yhteydessä helpottaa kummasti. Viisi minuuttia aikaisemmin paperilapulle sutaistut ranskalaiset viivat eivät ole selkeitä muistiinpanoja. 

• Maanantain jälkeen en tainnut kertaakaan tavata koko ryhmää kerralla, esim. sairaalakierroksella liikuttiin suuremmassa porukassa, osa ryhmäläisistä jätti jotain ohjelmaa väliin tai tuli oma-aloitteisesti paikalle. Tämä hieman vaikeutti ryhmän tiedottamista, olisin halunnut esimerkiksi iltaohjelmista kertoa joka päivä ryhmälle ja selittää, mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Onneksi on puhelimet keksitty, puhelinlaskuni taisi nousta tämän viikon aikana noin kuusinkertaiseksi :) Olisi ehkä ollut hyvä sopia ainakin joku päivä selkeästi treffit vain oman ryhmän kanssa aamulla. Olisi myös ollut kiva kuulla vähän, miten viikko on mennyt ja mitkä ovat tunnelmat tällä hetkellä...

• Heti ensimmäisellä tapaamisella täytyy varmistaa, että kaikki ovat tallentaneet tuutorinsa puhelinnumeron! Tämä voi tulla todella tarpeeseen, kun vastaleivotut Helsinkiläiset hortoilevat yksinään suuressa maailmassa, niin kuin eräs nimeltämainitsematon tyyppi teki viime vuonna :D

• Bussiaikataulut. Onneksi olin älynnyt katsoa tarkasti valmiiksi kaikki reitit, jotka viikon aikana tulisimme kulkemaan. Olin myös tulostanut aikataulut, jotta ei tarvitsisi arpoa illalla, miten mahdan päästä kotiin. On tässä vuoden aikana jotain sentään tullut opittua. Aikaisemmin lampsin lähimmälle bussipysäkille ja kirosin, kun jouduin odottamaan seuraavaa bussia puoli tuntia pakkasessa. Tai parhaimmassa tapauksessa kyselin kaikki kaverit läpi nettipuhelimen toivossa. Päästessäni lopulta bussipysäkille asti olin yleensä autuaasti unohtanut bussini numeron, jonka kaveri oli kohteliaasti selvittänyt. 

• Sosiaalinen puoli on myös hankalampi kuin mitä kuvittelin. Kauhean helposti kerääntyimme omaksi tuutoriporukaksi jutellen niitä näitä, kun olisi ollut tarkoitus tutustua uusiin opiskelijoihin. On tosi vaikeaa olla menemättä tuttuun porukkaan, varsinkin kun ei ole nähnyt kavereita koko kesänä. Hyvä idea olisi ollut järjestää ainoastaan tuutorien kesken jotkut illanistujaiset ennen orientoivan alkua, jotta voidaan vaihtaa kuulumisia ja jutella omat asiat pois alta. 

Huomenna ois tarkoitus vielä käydä avajaisissa, sen jälkeen päästään vihdoin taas asiaan! Näkemisiin siis! 

Hannover, part V

Keskiviikkona seurasi siis odotettu reissu Hannoverin eläintarhaan. Heti ulko-ovella marsu-ystävän sydäntä pehmensi näin söpö näky: 

Schloss neuschweinstein

 Zoon keskeltä virtasi joki, jota pitkin pääsi veneellä kulkemaan ympäri tarhaa. Vesiltä sai katsella eläimiä aivan eri perspektiivistä, kun vene hiljalleen soljui vettä pitkin.

Eläinten hyvinvoinnista huolehdittiin hyvin, tästä kertoi lukuisat eläinvauvat. Todella harvassa eläintarhassa eläimet lisääntyvät niin hyvin kuin täällä. En ole ikinä nähnyt niin paljon eläinlapsia kerralla! Eläinten aitaukset olivat kookkaita ja täynnä virikkeitä. 

We have to know all the asses... But whose is whose?

Eläinten ruokinnat olivat avoimia yleisölle, joka häkin kohdalla luki ajankohta.

Yksi neljästä Zoo-eläinlääkäreistä kierrätti meitä tarhassa ja näytti meille paljon myös backstagea. Heillä oli oma pieni klinikka, jossa hoidettiin osa tapauksista.

Eläinlääkäri opetti meille, miten tehdään tainnutusnuolia. Villien eläinten tainnutus ei luonnollisestikaan toimi ihan samoilla menetelmillä kuin kotieläimillä. Niin kauan, kun eläin on hereillä, eläinlääkärit ja hoitajat pysyvät kaukana niistä.

Tainnutusnuolet ammutaan puhallusputkella eläimen kankkuseen. Me saimme kokeilla puhaltamista, uhriksi joutui pahvilaatikko.

Pahvilaatikko nukutettu onnistuneesti!

Pääsimme käymään merileijonien takatiloissa juuri ennen näytöstä. Meille esiteltiin, miten eläimiä koulutetaan ja saimme silittää sitä! Kaikki koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen, eläimen annetaan tarjota mahdollisia temppuja ja kouluttaja palkitsee toivotusta käyttäytymisestä. Ei-toivottu käytös ei oteta huomioon.

Eläinten miellyttämishalu ja työmotivaatio oli suorastaan liikuttavaa katsella. Väittäisin jopa, että nuo ovat paljon innokkaampia tekemään töitä kuin moni koira! Kouluttaja myös kehui niiden oppimiskykyä. Ne voivat oivaltaa uuden tempun vain yhden treenikerran jälkeen. Erikoista näissä eläimissä on lisäksi niiden halu näyttää uudet temppunsa. Ne kuulemma tulevat innosta puhkuen esittämään temppunsa ihmisille, kun ovat oivaltaneet uuden jutun.

Norsut esittivät äiti-lapsi -aerobicia. Äitinorsut esittivät temppuja vauvojen hyöriessä tyytyväisinä ympärillä. Valitettavasti en saanut kunnon kuvaa lapsosista :(

Erittäin antoisan päivän jälkeen menimme illalla vielä syömään. Yllätys yllätys. Jälkiruoka vei suorastaan kielen suusta. Illan kruunasi vielä koko Hannoverin laajuinen sähkökatkos. Oli aika spookyä kulkea pitkin pilkkopimeitä katuja. Erityisen aavemainen oli kuitenkin metroasema, kaikki oli nimittäin pimeänä paitsi se. Olo oli kuin skifi-leffassa, kun käveltiin jähmettyneitä liukuportaita alas kohti kirkkaasti valaistua tunnelia. Missään ei näkynyt ristinsieluakaan ja ääntäkään ei kuulunut mistään. Melkein odotin Zombien hyökkäävän hetkellä minä hyvänsä kimppuumme. En ole ikinä kokenut mitään niin outoa :P Onneksi seurueessa oli raavas mies mukana :)

Seuraavana päivänä kävimme vierailemassa eksoottisten eläinten klinikalla, tämä on ainutlaatuinen koko maailmassa. Kliniikka tarjosi upeat puitteet niin luonnonvaraisille pikkulinnuille, petolinnuille, siileille kuin lemmikeillekin.

Kani hammaslääkärissä: 

Linnuille oli eritysen hienot häkit. Vesilintujakaan ei unohdettu, niille oli uima-altaat ja kaikki. Esimerkiksi siipirikkoiselle sorsalle tämä on erinomaista fysioterapiaa.

Laumaeläimille oli kehitetty aivan uusi terapiamuoto: Sosiaaliterapia. Kun lemmikkilinnun kaveri kuolee, yksinäinen lintu voi kuihtua silmissä. Monet eläimet ovat myös hyvin valikoivia partnerinsa suhteen. Niinpä tällaiset linnut tuodaan sairaalaan, jossa on valtava häkki täynnä samaa lajia. Lintua tarkkaillaan muutaman päivän ajan ja katsotaan, kenet se valitsee kaverinkseen. Tämän se saa sitten viedä kotiinsa uudeksi kumppanikseen. 

Matelijoille oli tietysti omat huoneensa ja häkkinsä: 

Terraariot: 

Loukkaantuneita petolintuja tuotiin klinikalle paljon, kuten tämä siipirikko pöllöparka: 

Linnuille oli omat ortopedinsä. Tässä paikataan kanahaukan murtunutta siipeä kirurgisesti:

Perjantain vierailua olin (kaikkien muiden muassa) odottanut eritysesti. Kävimme kädellisten tutkimuskeskuksessa Göttingenissä. Näin suuria keskuksia on vain muutama maailmassa.

Apinoida kasvatetaan täällä tutkimustarkoituksiin ja tutkijat voivat joko tilata kokeet tehtäväksi täällä tai ostaa eläimiä käyttöönsä. Saimme kuulla yksityiskohtaisesti tutkimusmenetelmistä ja kokeista, mikä oli mielestäni erittäin mielenkiintoista. Tähän asti tiedän aiheesta vain sen verran, mitä netissä on levitetty propagandaa. Oli tosi hyvä nähdä omin silmin, miten asiat oikeasti ovat ja millaisia asioita täällä oikeasti tehdään.

Eläinten hyvinvointiin oli kiinnitetty erityistä huomiota kokeen joka vaiheessa. Ehkä yllättävintä oli se, että monet kohututkin kokeet perustuvat pitkälti eläinten oma-aloitteisuuteen. Eläimet opetetaan positiivisella vahvistamisella esim. istumaan paikallaan toimepiteen aikana ja saavat aina palkan toimenpiteen jälkeen. Eläimen tarpeet pyritään myös ottamaan huomioon yksilökohtaisesti. Eläimiä tarkkaillaan jatkuvasti ja esimerkiksi niiden kipukäyttäytymisestä on hyvin tarkkaa tietoa. Suurin osa kokeista vaivaa niitä paljon vähemmän kuin mitä usein paisutellaan.

Kävimme vielä tutustumaan kuvankauniiseen Göttingenin kylään. Hauskaa oli autoton keskusta, siellä jalankulkijat saattoivat huoletta valtaa koko kadun! :)

Ja lopuksi vielä: that's what I call Heaven!!!

Sen pituinen oli siis se reissu. En voi edes sanoin kuvailla, miten mahtava viikko on ollut. Niin paljon saatiin nähdä ja kokea, niin paljon mukavia ihmisiä, niin paljon uutta ja jännittävää... Saksalaiset todella tekivät parhaansa ja onnistuivat järjestämään meille ikimuistoisen vaihdon. 

So, a thousand thanks to IVSA Hannover for an unforgetable week! Hope we'll see again!!