Moi

perjantai 30. syyskuuta 2011

Varsajaiset

... eli meidän versio fuksiaisista. Varsa on siis ensimmäisen vuoden opiskelija meidän tiedekunnassa :)

Tänä vuonna oli meidän vuoro pitää rasteja, joita varsat kiersivät muutaman hengen joukkueissa illan mittaan. Rasteja oli yhteensä kymmenen, joista piti kiertää vähintään kuusi. Rasteja oli niin kotoisassa Viikissä kuin myös keskustassa ja jokaisessa piti suorittaa mitä hullumpia tehtäviä ja samalla kerätä pisteitä. Sopivilla lahjuksilla saattoi vaikuttaa pisteisiin positiivisesti ja jos lukijoiden joukossa on tulevia varsoja, niin voin sanoa, että ainakin meikäläiseen upposi erityisen hyvin geishat, kotitekoiset piparit (erityisesti ne suklaa-pähkinäkeksit oli ihan super!), kissanminttu (nam!) sekä aah, pähkinälikööri! Kiitos vaan ihanaiset varsani mahtavista lahjuksista!!


Asiaan kuuluivat tietysti mahdollisimman hullut asusteet, joten noudatimme viime vuoden perinnettä ja puimme varsat roskasäkkeihin. Lisäksi sidoimme joukkueet narulla yhteen, täytyyhän joukkueen olla mahdollisimman tiivis ;) Tosin olen sitä mieltä, että jaloista sitominen on hieman hasardia, meidät sentään sidottiin viime vuonna vain vyötäröstä :P Naruista ei tietenkään saa irtautua missään vaiheessa iltaa, loput voitte itse kuvitella :)


Meidän rasti oli varsankoulutusrasti. Koiraihmiset ainakin tietävät mitä on naksutinkoulutus. Sovelsimme tätä varsoihin, eli opetimme niille temppuja niin, että emme kertoneet heille mitä halusimme. Kokeilemalla kaikkea mahdollista naksutimme aina oikeasta suorituksesta ja vähitellen nostimme tasoa, kunnes temppu oli valmis. Koska ajattelimme, että haisevat lihapullat eivät välttämättä innosta pikkuvarsoja, päätimme vähän sääliä heitä ja tarjosimme sen sijaan raikasta drinkkiä.

Rastimme osoittautui yllättävän vaikeaksi, niin varsoille kuin myös meille kouluttajille, on aika vaikeaa naksuttaa juuri oikeaan aikaan, turhan monta kertaa varsa sai aivan väärän kuvan, mitä yritin kouluttaa ja tarjosi aivan vääriä temppuja :) Hauskaa kuitenkin oli, jos ei varsoilla, niin ainakin meillä!

Muilla rasteilla piti mm. lypsää tekolehmää, syödä koiranappuloita, suorittaa näyttävä bovivetliuku, pelata sokkomölkkyä ja paljon muuta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti