Moi

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Maalaistyttö kaupungissa


Yliopistomaailman kaiken uuden ja ihmeellisen lisäksi elämääni mullistaa muutto maalta suureen kaupunkiin. Jotain itsestäni voi kertoa se, että tätä ennen olin istunut bussissa tasan kerran aikaisemmin, ratikasta tiesin vain sen verran, että ne ovat kovin vaarallisia ja tykkäävät ajaa ihmisten päälle ja metro oli minulle suhteellisen tuntematon käsite.

Jo heti toisena koulupäivänä tuli hieman koominen olo, kun yritin tulla bussilla kouluun ja ykskaks tuutorini soittaa huolestuneena, missä mahdan viipyä. Siinä sitten hieman hämilläni selitin, etten meinannut löytää pysäkkiä, olin nousta väärään bussiin ja olin muutenkin autuaan tietämätön ylipäätään sen hetkisestä olinpaikastani. Kaiken kurjuuden lisäksi jäin vielä pois väärällä pysäkillä. Onneksi tuutorini on äärimmäisen kärsivällinen ihminen ja löysin oikeaan osoitteeseen kaikesta huolimatta ;-)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti