Kun maailma kaatuu niskaan...

Phuuuh, tää viikko on ollut aika karmea :( Kauhea stressi vaan koko ajan sen pirun tentin takia ja koko ajan vaan pitää lukea, kun on vähänkin saumaa. Lisäksi on vielä kauheasti muitakin koulujuttuja samaan aikaan ja ennen ensi viikkoa pitäisi vielä miljoona muutakin asiaa hoitaa. Koko ajan kaivelee stressi ja kiire, tuntuu, että kaikki kasaantuu ja maailma kaatuu päälle ihan just.

Kuva täältä

Sunnuntaina menen kahdeksi viikoksi harjoitteluun, enkä vieläkään tiedä, missä majoitun tai saanko koiran mukaan. Lisäksi kun kaikki kaveritkin on menossa eri puolille suomea, niin ei oikein meinaa hoitopaikkaakaan löytyä.

Tältä mäkin kohta näytän:

Todellisuudessa tilanne ei ehkä näytä ihan niin surkealta. Lähinnä se taitaa olla tuo tentti, joka pistää mielen matalaksi. Mutta olen äikän raportinkin tehnyt jo yli viikko ennen deadlinea ja genetiikkaakin olen sentään lukenut jo koko viime viikonlopun, joten ainakin toivon mukaan joitain on kuitenkin jäänyt päähän.

Jotain mukavaakin on mahtunut tähän viikkoon.

Tiistaina kävin ompeluillassa, josta olen taininnut joskus aikaisemminkin mainita.

Kyseessä ei ole siis marttojen käsityökerho, vaan tässä tutustutaan kirurgisiin välineisiin, harjoitellaan erilaisia tikkejä ja suoritetaan pieniä operaatioita. Ensimmäinen uhri oli appelsiini.

Kuten kuvasta näkyy, ihan vielä minua ei ehkä päästettäisi Villihotin kimppuun, mutta pikkuhiljaa alkavat atulat ja neulankuljettimet pysyä kädessä. Kuvan appelsiinissa näkyy ainakin neljää eri tikkiä: On yksittäisiä tikkejä, jatkuvaa tikkiä, joku ristiommel, napinläpi ja joku mitä en enää muista. Siinä olikin viisi. Hups. Osaa laskea. 

Kuvan hiirelle yritin tehdä sterilaation, mutta hiirulaisen paikat olivat niin pienet, että neito sai pitää kalleutensa. Löysin kyllä kaikki rakenteet, mutta ne oli sen verran mikroskooppiset, että neulakin oli kolme kertaa isompi :P

Ja tiedoksi, että hiirua ei toki tapettu meidän harjoituksia varten, osa oli kait menossa käärmeen ruuaksi.

Yks päivä, kun oli oikein hieno ilma, menimme kaverin ja mustavalkoisten kanssa oikein pitkälle lenkille. Heitimme tenttikirjat nurkkaan, otimme suklaat ja kameran kainaloon ja menoksi.

Tuommoista pitäisi tehdä useammin. Rakastan metsää, luonnon ääniä, pehmeää sammalta ja siitä huokuvaa rauhaa. Ja koiratkin rakastaa sitä! On niin hauskaa seurata niiden toilailuja, kun ne saavat juosta ja temmeltää sydämmensä kyllyydestä :)

Yhtä sekopää kuin emäntänsä 8)

Ja olenko jo kertonut, että olen varannut lennot...

... tuonne? 

... luultavasti olen maininnut asiasta jo noin kymmenen kertaa, koittakaa kestää! Tuota on niin kivaa pitää mielessä, kun ei jaksais lukea tenttiin tms. :)