Moi

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Fail.

Löysin tässä pari hauskaa kuvaa pidettyäni hieman taukoa tenttiinlukemisen välillä:




Tää on niin totta! Saatan viettää koko päivän tenttiprujujen ääressä puuhaillen ihan KAIKKEA muuta kuin pänttäämistä. Illalla vielä olen oikein tyytyväinen itseeni, kun olen ollut niin ahkera. Seuraavana aamuna valkenee totuus, kun jatkan siitä mihin jäin edellisiltana ja tajuan, että olen edennyt noin pari sivua koko päivänä :P

Aina kun on tentti tulossa, niin iskee kauhee into tehdä kaikkea mahdollista, jopa kotityöt tuntuu yhtäkkiä älyttömän kivalta vaihtoehdolta, vaikka normaalisti välttelen niitä viimeiseen asti... 

Nyt taidan kuitenkin olla jollain lailla kipeä tai jotain muuta on pahasti pielessä, kun olen puolentoista päivän aikana saanut luettua 3/4 koko tenttialueesta ja kertaakaan ei ole käynyt mielessäkään tarttua moppiin o.O Ja tentti on kuitenkin vasta ensi perjantai!! oiskohan YTHS:llä vielä vapaata huomiseksi???

Ja tää alempi kuva on kans niin totta: 
Väillä tuo on ihan äärimmäisen masentavaa. Sitä opiskelee hiki hatussa monta päivää putkeen ja pänttää hulluna tajuakseen sitten, että tentissä kysytään jotain aivan muuta kuin mitä on opiskellut ja kaikkea nippelitietoa, jota on ohittanut tyylikkäästi, koska se on aivan turhaa tietoa ja unohtuisi joka tapauksessa seuraavaan viikkoon mennessä. 

Kuvasarjaa pitäisi jatkaa viel jollai käyrällä joka esittää tenttimenestyksen pänttäämisen käytetyn ajan funktiona. Kuten olen jo valittanut aikaisemmin, ne ovat voimakkaasti kääntäen verrannolliset. 

Sain vähän aikaa tietää, että lukuvuoden ensimmäinen tentti ei mennyt läpi. Fail. Olin jopa lukenut ja mielestäni osasin ihan kiitettävästi. Tenttikään ei ollut erityisen vaikea. Taidan olla harvinaisen tyhmä, kun tieto ei vaan tartu, vaikka kuinka yritän. Sama mitä teen, ei vaan onnistu. Vuosikurssista pääsi läpi 90.3%. Masentavaa kuulua siihen pikkuriikkiseen vähemmistöön, joka istuu jälleen kerran uusinnassa :( 



Fail fail fail. Minkäs sille mahtaa, jos on vaan liian tyhmä tajuakseen. Välillä en voi olla miettimättä, mitä IHMETTÄ mä teen täällä. Tai miten ihmeessä olen ikinä päässyt tänne... 

Tai sit olen vaan laiska paska. Se vois olla se toinen selitys. Fail jälleen. 

Mut nyt kahvikupponen käteen ja takaisin tenttiprujujen ääreen. Kokeilin nyt uutta lukumetodia. Aikaisemmin oon päntänny kirjoja ja vasta sen jälkeen käynyt vielä prujuja läpi muistutuksena. Nyt en koske lainkaan kirjaan, vain jos jotain jää epäselväksi, niin tarkistan sieltä. Lisäksi laadin itselleni joka luennosta muutaman kysymyksen ja keskeisimmät termit. Ensi viikolla ennen tenttiä käyn kysymykset läpi ja etsin niihin vastaukset. Katsotaan tuottaako tulosta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti