Saunan keksijälle Nobelin palkinto!

Sauna. Mikä loistava keksintö. Mä en ymmärrä, miksi se ei ole täällä suosittu. En ole eläissäni ikävöinyt saunaa niin paljon kuin tällä viikolla. Hieman liioitellusti voi sanoa, että elämä on ollut ihan nonstop jäätymistä.

Nestonin keskusta

Paikalliset ovat hieman naureskellen ihmetelleet, miten brittiläinen sää voi nujertaa suomalaisen, jossa sentään on talvisin miinusta! Ongelma täällä ei olekaan lämpötila vaan se tuuli. Paukkupakkasella voi sentään pukea monta kerrosta vaatetta päälle, täällä kerrospukeutumisesta ei ole mitään hyötyä, koska tuuli tulee läpi mistä tahansa, myös mun muka-tuulenkestävästä takista. Myöskään talot eivät ole lämmöneristävyydeltään arkkitehtuurin huippua, mm. ikkunoista suorastaan tuulee sisään. Olen pari kertaa herännytkin säpsähtäen siihen, että verho heiluu aavemaisesti edestakaisin.

Jäätymiskuolemasta huolimatta löysin pihalta tällaisia! 

Siispä viikonlopun teemana on ollut löytää oikein ruma vanha villapaita, jonka voisin pukea navettakäynneille tähän takin alle. Yllätyksekseni pikkuruisessa Nestonissa on peräti kolme kirpputoria, joita sitten tänään kiertelin. Löytyi parit mustat farkut, kiva paita, suklaata, ystävänpäiväkortti... ja se ruma, vanha villapaitakin lopulta :) Hämmentää kyllä näiden kokomerkinnät, piti useampaa vaatetta kokeilla, ennen kuin selvisi mun vaatekoko.

Toinen viikonlopun projekti on ollut löytää ruisjauhoja. Täällä myydään pelkää vaaleaa höttöleipää ja paljon erilaisia pullantyyppisiä leivonnaisia. Eilen sitä paitsi rupesi tekemään ihan älyttömästi mieli karjalanpiirakoita. Niinpä kolusin tänään kaikki ruokakaupat, jotka täällä löytyy - todetakseni, että Englannissa ei syödä ruista. Niinpä päädyin ostamaan jauhosekoituksen, jossa on homeopaattinen osa ruista. Puuroriisikin tuotti ongelmia, pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin ostamaan risotto-riisiä.

Korvike-feikkikarjalanpiirakat osoittautuivat oikein hyviksi, näitä voisi kyllä tehdä useamminkin. Vaikka kyllä se ruis vähän kuuluu siihen, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Myöskin ajatus oman ruisleivän leipomisesta on jäänyt kummittelemaan, pitänee tilata jauhoja Suomesta asti :)

Koulussa ollaan käyty ahkerasti tilakäynneillä hoitamassa sairaita lehmiä, lisäksi sairaalassa on ollut pari ripulivasikkaa tehohoidossa sekä jalkansa telonut karju.

Tilat ovat täällä hyvin lähellä toisiaan, joten matka sinne on paljon lyhyempi kuin meillä Suomessa. Niinpä päivän aikana ehtii tehdä paljon enemmän tilakäyntejä. Lisäksi näiden systeemi on sikäli erilainen, että tilalliset voivat soittaa eläinlääkärille pitkin päivää, kun taas Suomessa soittoaika on aamulla 8-9 välillä. Meidän systeemi mahdollistaa päivän paremman suunnittelun, toisaalta tämä Englannin systeemi on varmasti tilallisille mukavempi, kun ei tarvitse vielä heti aamukahdeksalta tietää, tarvitseeko lehmä hoitoa vai ei.

Paria vasikkaa ollaan hoidettu ihan yötämyöten täällä eläinsairaalalla. Molemmat olivat tiputuksessa ja vaativat tarkkailua neljän tunnin välein. Oli kyllä ihme, miten nopeasti ne toipuivat! Nuorempi niistä oli vasta kahden päivän ikäinen, se oli mennyt tosi lyhyessä ajassa tosi huonoon kuntoon. Kun se tuli, niin mä olin ihan varma, että tuo ei tule selviämään. Sen silmät olivat aivan kuopalla, pikkuinen oli aivan jalaton, sen veriarvot eivät olisi huonommat voineet olla, eikä reagoinut millään tavalla ympäristöön. Niin se vaan parin päivän päästä nousi seisomaan ja muuasi meille, kun tulimme tekemään aamutarkastusta <3

Täältä siirrytään Nestonista viereiseen kylään, Little-Nestoniin

Nämä on niitä hetkiä, kun tuntuu, että työllä on oikeasti jotain merkitystä. Samalla tulee taas uskoa siihen, että vaikka tilanne näyttää aluksi kuinka huonolta tahansa, niin toivoa ei kannata heti menettää.

Karju oli myös hauska potilas. Sillä oli yhtäkkiä alkanut ontua takajalkaansa, epäiltiin mm. murtumaa. Siispä lastasimme possun traileriin - voin muuten sanoa, että jos hevosen lastaamisen sanotaan olevan vaikeaa, niin karjun lastaaminen se vasta vaikeaa onkin :D Veimme sian hevossairaalan puolelle ja röntgenkuvasimme sen jalan siellä. Taisi olla röntgenhoitajalle ihan hauskaa vaihtelua ilmeestä päätellen.

Juna-aseman alikulkusilta

Mielenkiintoisinta taisi kuitenkin olla nautojen kastraatio. Se tehtiin hyvin nopeasti ja näppärästi, eikä tarvittu mitään lankoja tms, pelkkä paikallispuudutus. Hieman kyllä säälitti poikaparat, sillä menetelmä ei ollut kyllä ihan kivuton. Pieneläinpuolella on monen monta kertaa painotettu verisuonten sitomisen tärkeyttä, joten itseäni kyllä eläinlääkärinä hirvittäisi jättää ne auki. Ilmeisesti menetelmä kuitenkin toimii, koska se on laajasti käytössä.

Noh, sellaista tänään. Ruisjauhojen metsästys jatkuu, paleleminen toivottavasti ei jatku.
Cheers ja ensi kertaan!

Näkymä koti-ovelta

Vaihdon tuulia

Ensimmäinen viikko koulua selvitty ja hengissä edelleen!

Päällimmäisenä tuntona juuri nyt on valtava väsymys kaikesta uudesta ja ihmeellisestä. Kaiken lisäksi Brittiläiset pöpöt ovat päättäneet kokeilla kasvamista suomalaisessa kurkussa, joten hieman yskähdellen ja kuumeillen on tämä viikonloppu mennyt. Mutta eiköhän se siitä, kaappi on täynnä teetä, c-vitamiinia ja flunssalääkettä :)

Päivät ovat huomattavasti pidempiä kuin mihin olen Suomessa tottunut. Suomessa tuotantoeläinjaksolla päivät alkavat puoli yhdeksältä ja kotiin päästään kahden ja neljän välillä yleensä. Täällä päivä alkaa tosin vasta yhdeksältä, mutta kotiin päästäänkin sitten aikaisintaan viideltä, päästiinpä parina päivänä peräti kahdeksalta. Ymmärrettävästi ei ole jäänyt kauheasti aikaa ja energiaa seurusteluun tai turisteeraamiseen. Arjet menevät pitkälti kaupassa käymiseen, ruuanlaittoon ja sen sellaiseen.

Tämän viikon vietin tosiaan lehmien parissa opiskellen lisääntymistiedettä. Täällä on joka viikolle oma teema, mikä on ihan hauska järjestely - näin pystyy aika hyvin perehtymään tiettyyn aihepiiriin ja saa paljon rutiinia esimerkiksi tiineystarkastuksista. Tuntuukin, että olen tehnyt tiineystarkastuksia ja sen sellaisia tällä viikolla enemmän kuin Suomessa kolmen viikon aikana...

Klinikkaryhmät täällä ovat paljon pienempiä, täällä on joka ryhmässä neljä (nyt viisi kun mä olen mukana), kun esim. mun Suomi-ryhmässä on seitsemän. Neljä on aika hyvä määrä, tekemistä riittää sopivasti kaikille. Seitemän on kyllä ihan ehdottomasti liikaa mun mielestä ja opettajatkin ovat jatkuvasti tyrmistyneitä kuinka paljon meitä onkaan...

Aamuisin ollaan menty tilakäynnille kahdessa ryhmässä, eli kaksi tai kolme ihmistä yhteen paikkaan. Tilalla sitten pyydystetään lehmät pakkopilttuisiin ja kokeillaan perän kautta ovatko ne esimerkiksi tiineenä, ovatko ne palautuneet tiineyden jälkeen tai miksi kiimaa ei ole näkynyt. Olen saanut hirveästi itsevarmuutta rektalisointiin ja tuntuu että löydän jo varsin sujuvasti eri rakenteet ja määritellä eri tiineyden vaiheet.

Brittien systeemi on huomattavasti hankalampi kuin Suomessa - näillä saattaa olla pahimmillaan yksi tai kaksi pakkopilttuuta ja neljäkymmentä lehmää. Siinä menee hetki kun niitä kaikkia tutkitaan. Suomessa on useimmissa paikoissa ruokintapöydässä sellaiset kalterit, jotka saa lukkoon. Niiden avulla lehmät saadaan sievään riviin parikymmentä kappaletta kerrallaan ja tutkiminen sujuu kuin liukuhihnalla. Myöskään hygienian kanssa täällä ei olla kovin tarkkoja. Saappaat pestään vähän sinnepäin ja vaatteissa voi hyvin olla kuraa vielä edellisen käynnin jälkeen, ei se ole kovin vakavaa. Suomessa ollaan tosi tarkkoja tässä ja monella tilalla on omat saappaat ja haalaritkin tarjolla, etteivät pöpöt tarttuisi paikasta toiseen. Täällä on ihan ennenkuulumatonta, että joku tarjoaisi vaatteet.

Sen sijaan eläinten hyvinvointiin täällä on kiinnitetty huomiota. Koulukaverini olivat suorastaan järkyttyneitä, että meillä pidetään parsinavetoissa lehmät kytkettyinä, täällä Englannissa kuulemma ihmiset nousisivat vastarintaan, jos kuulisivat tällaisesta toiminnasta. Suurin osa navetoista on isoja, tilavia kylmäpihattoja. Niissä on siis katto ja seinät, mutta ei lämmitystä. Yleensä niissä on myös isot kävelytarhat.

No, sellaista täällä tänään. Terveisiä hyisen tuulisesta Englannista!

Edit. Oli osa facebook-keskustelusta päätynyt tänne tekstin sekaan. ÄLKÄÄ kysykö miten se on mahdollista. Olen joo kovasti haaveilemassa uudesta tietokoneesta :) 

Muutoksia ja hämmennystä ilmassa

Ihan ensimmäiseksi, myöhästyneet mutta sitäki sydämellisemmät uudenvuodentoivotukset kaikille lukijoille! Itselläni oli paras uusivuosi ikinä, mennyt vuosi on ollut paras ikinä, enkä usko, että ensi vuosikaan tulee olemaan pettymys :) Kun sydän on rakkautta täynnä, on helppo sanoa näin ;) 

En ole aikaisemmin täällä blogissa maininnut eräästä suuresta projektista, asia, josta olen haaveillut jo lukioajoista lähtien... Mä nimittäin vietän seuraavat kolme kuukautta hieman erilaisissa maisemissa:

Manchesterissa turisteeraamassa - paikallinen pubi

Teen kolmen kuukauden erasmus-vaihtoa Liverpoolissa, tai oikeastaan Leahurstin kampuksella, joka sijaitsee noin 22 kilometriä kaupungista. Kampuksella sijaitsevat kaikki kolme sairaalaa sekä isohko opetusnavetta. Kampus on keskellä maaseutua, ympärillä on vain muutama pikkukylä. Itse asun Nestonissa noin 3 km päässä koulusta. Mitään isoja ostoskeskuksia täällä ei ole, joten vaateshoppailut taitaa kyllä jäädä toiseen kertaan.

Nähtävyys - paitsi et oikeesti tää on kyl ihan pystysuora, en osaa kääntää :D

Täällä, vääränpuoleisen liikenteen ja höttöleivän valtakunnassa siis asustelen pääsiäiseen asti ja yritän imeä itseeni mahdollisimman paljon tietoa ja taitoa. Jo nyt huomasin, että käytännöissä on suuriakin eroja, on kyllä jännittävää nähdä, miten muualla maailmalla hoidetaan eläimiä! Lehmillä esimerkiksi käytetään enemmän ja huolettomammin antibioottia, kuin mitä kotimaassa ollaan totuttu.

Junamatka Manchesterista Nestoniin meni leppoisasti :) 

Toistaiseksi mun oleilua täällä voi kuvailla sanalla hämmentävä.

Autot. Ne ajaa väärällä puolella, eivät käytä ajovaloja, eikä vilkkua kääntyessä. Ruoka. Kaupat ovat täynnä sokeroituja muroja, vaaleaa höttöleipää, muffinsia, suklaata, sokerijogurtteja ja ranskalaisia. Ruisleipää, kunnon mysliä, pakastemarjoja tai terveysjogurttia täällä ei ole nähtykään. Vesihanat. Näillä on lavuaarissa kaksi hanaa, toisesta tulee kuuma vesi, toisesta kylmä. En vieläkään ymmärrä tätä logiikkaa.

Kotiovet. Ulos ei pääse ilman avainta, yritän vaan kauhulla ajatella, miten vaikka tulipalossa käy. Ovet ei lukkiudu itsestään, vaan avainta täytyy pyöritellä mielivaltaisesti edestakaisin, ennen kuin se menee lukkoon. Leivinuunit. Näillä on kaksi uunia päällekäin: Ylempi on grilli, joka lämpenee vain hyvin vähän. Luulin aluksi alinta tarvikelaatikoksi, kuten on kaikissa suomalaisissa uuneissa ja kirosin, miksei ruoka valmistu grillissä :)

Sushi on ollut mun suuri suosikki viime keväästä asti, kun sitä ekan kerran maistoin 

Pääkampus sijaitsee Liverpoolin keskustassa, täällä maaseudulla suoritetaan vain neljännen ja viidennen vuoden kliiniset opinnot. Sen takia täällä ei juuri olekaan mitään opiskelijatapahtumia, asuntoloita tai yliopistoliikuntaa tms. Toisaalta koulupäivät ovat toistaiseksi olleet sen verran pitkiä ja uuvuttavia, ettei kauheasti olisi kyennytkään osallistumaan tapahtumiin. Asun ihan liikuntahallin vieressä, mutta en vieläkään ole ehtinyt käymään siellä. Koulu alkaa normaalisti 7.30-8 (paitsi tuotantoeläinjaksolla vasta yhdeksältä, luksusta) ja loppuvat joskus viiden-kuuden aikaan. Sen jälkeen päivä meneeki lähinnä arkisiin juttuihin, kuten ruokaostoksiin, ruuanlaittoon ja tietysti skypettelyyn... :)

No mutta, yritän pysyä kanavalla, uskoisin, että kerrottavaa ainakin riittää!

Lisää ruokakuvia, jee

Kandi, jolla oli sininen kaapu ja vihreä myssy

Vitivalkoinen huone. Vihreisiin lakanoihin puettu koira. Täysin steriili ympäristö. Isot, kirkkaat valokeilat valaisevat koiran vaaleanpunaista mahaa. Piipittäviä anestesialaitteita lukuunottamatta huoneessa vallitsee täysi hiljaisuus. Koira hengittää syvään ja rauhallisesti. Hengityskoneesta lähtee rauhoittavaa suhinaa hengityksen tahtiin. Sydänmonitori piipittää hiljaa sydämen lyönnin tahtiin. Rauhoittava ääni lyö rauhallisesti tasaiseen tahtiin. 

Siniseen kaapuun puettu kandi ottaa sivupöydältä uutuuttaan kiiltävän skalpellin. Hän asettaa skalpellin mahan keskilinjalle ja vetää syvään henkeä. Samalla hetkellä, kun skalpelli koskettaa eläintä, piipitys ja suhina eivät enää kuulu kandin korviin. Vapisevin käsin hän viiltää hitaasti ihon läpi venyttäen samalla kudosta toisella kädellä. Seuraavaksi leikataan ihonalaiskudosten ja rasvojen läpi. Viimeinen kerros on kaikkein haastavin avata. Kandi tietää, että alla on elintärkeitä kudoksia, joita ei saa rikkoa. 

Eläinlääkäri seisoo kandia vastapäätä ja valvoo tarkasti kandin käsiä. Eläinlääkärikin on puettu siniseen kaapuun ja steriileihin, valkoisiin kirurgin hanskoihin. Hän neuvoo, opastaa ja auttaa tarvittaessa. 

Kun vatsaontelo on auki, kandi hengähtää ja hymyilee vihreän maskinsa alla. Tähän asti on päästy leikkaamaan ainoastaan raatoja. Ensimmäinen elävä potilas säväyttää. Suoliliepeen verisuonet sykkivät sydämen tahdissa, pallea liikkuu rauhallisesti hengityksen tahtiin, kaikki näyttää niin elävältä. 

Kandi ja eläinlääkäri suorittavat leikkauksen sujuvassa yhteistyössä. Eläinlääkäri kyselee jatkuvasti, miten tästä kuuluu edetä ja selittää, jos kandi ei muista. Kandi on kuitenkin opiskellut asiansa huolella edellisenä päivänä, päntäten vielä myöhään iltaan. Aamulla herätyskello oli soinut hieman tavallista aiemmin, jotta ei varmasti olisi myöhässä. 

Ommellessaan haavan ensimmäisen kerroksen kiinni tutuilla over-and-over ompeleilla kandi muistelee hymyillen aiempina vuosina järjestettyjä ompeluiltoja. Kyllä niistä lukuisista kasaan kursituista appelsiineista ja hiiristä oli hyötyä! 

"Minusta tulee isona loistava kirurgi", kandi ajattelee itsekseen. Ihon sulkemiseen käytetyt ihonsisäiset tikit tuottavat enemmän päänvaivaa. Pitää olla tarkka mihin pistää neulan ja mistä se tulee ulos. Tikkien pitää osua oikeaan kohtaan, jotta haavasta tulee siisti. Kandi ei halua esitellä omistajalle rumaa haavaa. Sehän olisi hirveän noloa.

Riisuessaan sinisen kaapunsa, valkoiset hanskat sekä vihreän myssyn ja maskin, kandi hymyilee leveästi. Koiraa kärrätään heräämöön, jossa opiskelijakaveri valvoo sen heräämistä. Ensimmäinen leikkaus ikinä, done! 

"Eläinsairaalan hätäpäivystyksessä, päivää!"

"Yliopistollisen pieneläinsairaalan hätäpäivystys, opiskelija Danielle" - aamuviideltä valvotun yön jälkeen on kerran jos toinenkin mennyt kieli solmuun puhelimeen vastatessa. 16 tunnin päivystysvuoron jälkeen nuppi on myös välillä sen verran sekaisin, että meinasin kerran vastata omaankin puhelimeen tällä tavalla. Olisi poikaystävällä ollut ihmettelemisen aihetta :D

Pieneläinpäivystys toimii eritavalla kuin hevos- ja tuotantoleäinsairaaloissa. Näissähän päivystysvuorot ovat normaalien koulupäivien ohella, sen sijaan pieneläinsairaalassa meillä on ihan erikseen päivystysviikot. Vuoden aikana päivystämme yhteensä kolme viikkoa, aina viikko kerrallaan. Vuorot alkavat arkisin iltapäivällä klo 16 ja loppuvat aamulla klo 8, viikonloppuna osa vuoroista on hieman lyhyemmät. Meitä on päivystämässä yleensä 2-3 opiskelijaa ja 1-2 eläinlääkäriä, sekä teho-osaston hoitajat.

Jos yöllä on hiljaista, saamme mennä nukkumaan, tosin yhden täytyy aina olla päivystyshuoneessa hereillä. Käytännössä olen päässyt muutaman kerran nukkumaan pariksi tunniksi kerrallaan, monet vuoroista taas ovat olleet niin kiireisiä, ettei ole ehtinyt harkitakaan nukkumista. Kerrankin ehdimme juuri sopia kaverin kanssa, kumpi menee nukkumaan, kun meille soitettiinkin hätäleikkauksesta, joka saapuisi tunnin sisällä. Se siitä nukkumisesta :)

Päivystys on siitä haasteellista, että vastaan voi tulla käytännössä ihan mitä vaan - tämä tekeekin siitä niin älyttömän mielenkiintoisen. Tyypillisimmät potilaat ovat ehkä oksentavat ja ripuloivat koirat, pissavaivaiset kissat sekä erilaiset haavat. Olen päässyt tekemään vaikka mitä jännittävää kahden viikon päivystysjakson jälkeen. Röntgenkuvaaminenkin sujuu jo ihan rutiinilla, vaikka vielä alkusyksystä koko laite muistutti mielestäni lähinnä avaruusaseman ohjaamoa...

Hereillä olen pysynyt yllättävän hyvin, varsinkin silloin kun tapahtuu, ei ehdi miettiä väsymystä. On myös äärimmäisen tärkeää, että muistaa ja maltaa syödä. Mun parhaaksi ystäväksi osoittautui rypälerasia, josta voi napsia aina ohimennen pari rypälettä suuhun. Näin verensokeri pysyy tasaisena eikä pääse väsy yllättämään :) Myös erilaiset proteiinijuomat ja -patukat ovat käteviä, koska ne pitävät nälän pois kauemmin kuin esimerkiksi normaalit myslipatukat.

On kyllä siisti tunne seistä leikkaussalissa puoli neljältä aamulla ja herättää henkiin vastaansynytynyt pieni koiranpoikanen, tai saada suonikanyyli ensimmäisellä yrittämällä koiran jalkaan koiralle, joka on eläintenhoitajan mukaan todella haastava, tai saattaa onnellinen omistaja ulko-ovelle onnistuneen synnytyksen jälkeen. Hieman kiusallinen tilanne voi tulla eteen, kun aamuseitsemältä yrittää kysellä iloisen pirteältä omistajalta esitietoja, tajuaksesi, ettet saa väsymykseltä mitään selvää omistajan puheesta. Onneksi omistajat yleensä suhtautuvat ymmärtävästi tilanteeseen, jos selittää, miksi kysyy jo kolmannen kerran samaa asiaa...

Päivystyksiä ei toki ole joka yö, vaan mulla oli ekalla viikolla neljä päivystystä ja toisella kaksi. Kahden päivystyksen viikko tuntui ihan lomalta, kun päivystykset vielä keskittyivät viikonloppuun, joten koko alkuviikko oli vapaata. Sen sijaan neljän vuoron viikko oli kyllä raskas, käytännössä päivystys on joka toinen yö, mikä on kyllä tosi rankkaa. Voin lämpimästi suositella teetä, kahvia ja energiajuomaa :) Myös päänsärkylääkkeet voivat olla kultaakin kalliimpia, koska mikään ei ole niin ärsyttävä kuin jäätävä migreeni, lääkkeet kotona ja tieto siitä, että käsien ulottuvilla olisi koko kaapillinen lääkkeitä, joihin et saa kuitenkaan koskea, heh... Sekin on muuten hassua, että kun väsyttää oikein paljon, niin lämmönsäätely ei toimi enää ollenkaan!

Tähän asti tuntuu, että mä olen oppinut juuri päivystyksissä kaikkein eniten, joten mä olen ollut vaan tyytyväinen kiireisen, valvotun yön jälkeen. Valmistumisen jälkeen mä haluan kyllä tehdä päivystyksiä ainakin jonkun aikaa, koska ne ovat niin kovin antoisia :) Melkein harmittaa, että mun päivystykset täällä koulussa ovat nyt ohi!

Pahoittelen huonolaatuisia, kertaalleen käytettyjä kuvia! En ole ehtinyt kuvailla yhtään :(

Rakkaudesta ne hevosetkin potkii - vai miten se menikään...

Se, joka sanoi, että viitosvuonna saa unohtaa kaiken sosiaalisen elämän - kyllä siinä jotain perää on. Sinänsä mulla olisi kyllä aikaa tehdä vaikka mitä, mutta ei yksinkertaisesti jaksa. Bileisiin ei väsymykseltään jaksa raahautua ja tieto aamulla häämöttävästä kuuden herätyksestä ei sekään edesauta asiaa. Koiran kanssa treenaamisesta ei tule mitään, kun aivot käyvät tyhjäkäyntiä, eikä opiskeluunkaan oikein enää jaksaisi keskittyä iltaisin.

Toisaalta nyt on ollut taas rentoa, kun on oikein luvalla voinut istua sohvalla tekemättä mitään, eikä ole pakko opiskella mitään mikä ei kiinnosta. On kivaa, kun kerrankin voi lukea sitä, mitä itse haluaa - kerrata päivän aikana esiintulleita asioita, pohtia askarruttamaan jääneitä potilastapauksia tai ihan vaikka kurkistaa ykkösvuoden anatomiankirjoihin. Huolestuttavasti ovat päässeet unohtumaan lihakset, jänteet ja luunystyt...

Viimeiset kolme viikkoa tallusteltiin tosiaan hevossairaalan käytäviä. Itseä eivät hevoset niin paljon kiinnosta, joten luin aika vähän hevosjuttuja. Lähinnä pientä kertailua esimerkiksi siihen anatomiaan liittyen. Nelosvuoden opit konkretisoituivat monella tavalla ja tajusin monet asiat vasta nyt. Hoitoihin tuli myös paljon selvyyttä, kun sai itse nähdä miten jokin sairaus diagnosoidaan ja hoidetaan. Pieni muistivihko täyttyi mukavasti kolmen viikon aikana :)

Päivä hevossairaalassa alkaa 7.30-7.45 statusten otolla. Kaikki sairaalassa olevat hevoset tutkitaan ja tulokset kirjataan koneelle. Niiltä otetaan syke, lämpö, kuunnellaan suolistoäänet, tunnustellaan kaviot jne. Meitä on hevossairaalassa kaksi ryhmää, eli noin 13 opiskelijaa, joten tässä ei kauaa nokka tuhise. Kauemmin menee jonottaessa muutamalle tietokoneelle, kun kaikki yhtaikaa haluavat kirjata potilaansa tiedot ohjelmaan :)

Sen jälkeen laadimme listan polipotilaista eli päivän aikana sairaalaan tulevista päiväpotilaista. Jokaiselle potilaalle nimetään kaksi vastuuopiskelijaa. Polipotilaat on jaettu kirurgiaan ja sisätauteihin. Esimerkiksi ontumat, hampaat ja silmät kuuluvat kirurgialle, sen sijaan ähkyt, hengitystieongelmat sekä neurologiset tapaukset kuuluvat sitätaudeille. Olemme jo etukäteen päättäneet, mikä ryhmä on milläkin osastolla ja vaihdamme aina viikon jälkeen.

8.30 alkaa aamukierros. Meidän mukana tulee yleensä pari eläinlääkäriä, jotka vetävät kierroksen. Kierrämme läpi kaikki sairaalassa majoittuvat hevoset - tai niin monta kuin ehditään, ja jokaisen hevosen vastuuopiskelija kertoo lyhyesti hevosen tarinan - miksi se on sairaalassa, mitä sille on tehty, miten se on lähtenyt parantumaan ja mitä sille on suunniteltu tehtävän. Aamukierrolla usein puhutaan tarkemmin jostain tietystä aihepiiristä ja siitä oppii aika paljon. Muistivihko tuli kovaan tarpeeseen täällä.

Yhdeksältä tulevat ensimmäiset potilaat ja sen jälkeen riittääkin hulinaa ainakin puoleen päivään asti. Sisään tulevien potilaiden vastuuopiskelijat selvittävät jo etukäteen hevosen tulosyyn ja mahdolliset edellisten käyntien tiedot, kyselevät omistajalta esitietoja ja sairauden kulkua sekä tutkivat hevosen ym. Sen jälkeen eläinlääkäri tulee tarkistamaan hevosen ja tarvittaessa tekee tarkentavia kysymyksiä. Hevossairaalassa opiskelijat eivät pääse osallistumaan ihan niin paljon kuin esimerkiksi tuotantoeläinsairaalassa, vaan olemme enemmän apuna ja katselemme vierestä, mutta toki saamme tarvittaessa ottaa verinäytteitä, viedä hevoset röntgeniin, lääkitä niitä ja muuta sellaista.

Aamulla on usein monta potilasta yhtaikaa ja usein olisi useita mielenkiintoisia tapauksia päällekkäin. Silloin täytyy hoitaa omat hevoset ensin ja kysellä sen jälkeen muilta opiskelijoilta, mitä toiselle hevoselle oli tehty. Tietokoneelta lisäksi lukee tarkasti jokaisen hevosen kohdalla tehdyt toimenpiteet, joten sieltä voi aina lukaista kiinnostavista tapauksista. Syömään pääsee usein hyvin myöhään, joten omat eväät tulevat todella tarpeeseen, jos on yhtä herkkä verensokerin vaihteluille kuin minä.

Iltapäivällä on usein hiljaista, silloin on aikaa opiskella, kirjoittaa omia potilastapauksia ja on meillä ollut joitakin ohjattujakin harjoituksia. Kahdelta otetaan taas kaikilta hevosilta status, samalla tavalla kuin aamulla. Kotiin päästään yleensä 15.30-16.00.

Päivystykset suoritetaan normaalien koulupäivien ohella, tosin sinä päivänä kun päivystää, ei tarvitse aamulla tulla kouluun. Viitosella päivystykset kestävät 16.30-23.30, koko yötä ei siis tarvitse sairaalalla kukkua :) Päivystyskin tosin saattaa iloisesti venyä, kuten allekirjoittaneella, jonka ensimmäinen potilas koko iltana saapui 23.20... Olin kotona kahdelta yöllä, joten voitte kuvitella että aamukuuden herätys tuntui melko ikävältä :D

Vaikka opiskelu viekin paljon voimia, niin onneksi on niin paljon muuta, joka pitää pienen kandin järjissään. Koiran kanssa tulee liikuttua pakostakin joka päivä, eikä mikään ole niin hyvää terapiaa kuin pitkä metsälenkki aurinkoisessa syysmetsässä. Kavereiden seurassa on kiva viettää iltaa, märehtiä viikon asioista ja vertailla kokemuksia sairaalalta. Ja onnea on se oma ihminen, jonka kainaloon voi käpertyä pimeänä iltana <3

Nyt sitten jätin jo hevoset taakse ja siirryin pieneläinsairaalan puolelle - tätä onkin odotettu! Nyt minulla on päivystysviikko, josta lisää ensi kerralla.
Aurinkoista syksyä!

Herran pieksut, se on hengissä!

Aurinkoisen syyspäivän kunniaksi, ja koska tänään oli kiva päivä koulussa, päätin herättää blogin jälleen henkiin. 

Nelosen keväällä tuntui, että koulussa ei tapahtunut yhtään mitään, paitsi luentoja, luentoja ja tenttiin lukemista. Yksityiselämä taas on mennyt mullinmallin, kevät on mennyt hyvin iloisissa ja ehkä jopa jonkun verran romanttisissa merkeissä ;) 

Kesä meni turhan nopeasti, samassa tutussa työpaikassa kuten viime vuonnakin. Vietin siis koko kesän Pohjanmaalla, tosin tällä kertaa kaverini ei ollut mukana. Aika paljon matkustelin viikonloppuisin eri puolille Suomea, tämä kesä on ollut kyllä kunnon kotimaamatkailukesä. Tuli käytyä Mikkelissä, Porissa, Tampereella, Vaasassa, Seinäjoella, Turussa ja ties missä. Seuraavaksi ollaan suunniteltu retki Porvooseen - pyörällä! 

Täytyy kyllä sanoa, että Suomessakin on ihan kivoja paikkoja! Porissa käytiin Yyterin koirarannalla, joka on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Itä-Suomessa en ole juurikaan matkustellut, siellä on kyllä upeita järvimaisemia. Juhannus meni mukavasti mökillä, jossa pääsin ekaa kertaa kalastamaan. Saalis oli huikea - pieni ahven ja pari särkeä, jotka saivat jatkaa matkaansa. Kerrassaan ihanan rentouttava viikonloppu! 

Mun eka kala! Näkyykö se sieltä kämmenen seasta ollenkaan? :D

Koiran kanssa treenailtiin ahkerasti ja vähemmän ahkerasti, helteillä se on yhtä aktiivinen kuin märkä tiskirätti, joten silloin treenit jäivät vähemmälle tai vaihtoehtoisesti kohdistuivat myöhään yöhön. Kisamenestystä ei kesällä kuitenkaan kauheasti tullut, joskaan en kauheasti kisoissa käynytkään. Pohjanmaalla niitä tuntuu järjestettävän aika vähän... Ennen koulun alkua toteutettiin kaverin kanssa pitkäaikainen haave, pakkasimme koirat autoon ja lähdimme Ruotsiin kilpailemaan tokossa. Mahtava viikko, joskin tämä loma olisi kyllä voinut olla pidempi ;)

Koulu alkoi tänä syksynä aikaisin - jo elokuun puolivälissä. Nyt viides vuosi on sikäli erilainen, että koko vuosi menee sairaalalla harjoitellessa. Tänä vuonna ei siis kuluteta turhan paljon luentosalia :) Vihdoin päästiin opiskeluissa siihen, mistä olen viimeiset neljä vuotta haaveillut! Käytännössä meidät on jaettu 6-7 hengen ryhmiin, joissa sitten koko vuoden vietämme. Olemme aina kolme viikkoa kerrallaan yhdessä paikassa, esimerkiksi hevossairaalassa, tuotantoeläinsairaalassa, pieneläinten kirurgialla jne.

Mä en tiennyt, että melontaa voi harrastaa myös seisten! 

Näitä kolmen viikon jaksoja on yhteensä kaksitoista. Toistaiseksi olen ollut tuotantoeläinsairaalassa ja hevossairaalassa. Tuotantoeläinsairaalahan sijaitsee Mäntsälässä, tutummin Saarella, keskellä maaseutua. Monet ajelivat edestakaisin, kimppakyydeillä se oli ihan mukavaa eikä tullut kovin kalliiksi. Siellä on myös asuntola, jossa osa voi majoittua. Itse asuin siellä pari viikkoa. Sinänsä ihan kivaa, kun voi keskittyä vain ja ainoastaan opiskeluun, eikä tarvitse käyttää turhaa aikaa matkoihin.

Koira sai kesätukan. Eka reaktio ajelun jälkeen oli huutonauru, joka ei meinannut ottaa loppuakseen...

Tuotantoeläimistä opin kyllä kolmen viikon aikana enemmän kuin koko nelosen syksyllä. Opettajat ovat todella mukavia, jaksavat selittää asiat juurta jaksaen ja me opiskelijat saamme itse tehdä hyvin paljon. Tykkäsin Saaren jaksosta todella paljon! Olen mm. päässyt osallistumaan leikkauksiin, tekemään lehmille tiineystarkastuksia, pistelemään vasikoita, nähnyt lehmien pedikyyriä, ottanut verinäytteitä sioista, uittanut kättä lehmien pyllyissä ja kaiken päätteeksi kirjaimellisesti saanut paskaa niskaan :D

Tulihan siellä rannallakin käytyä... 

Nyt viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet Viikissä hevossairaalassa. Koska en ymmärrä hevosista mitään, olen ajoittain tuntenut itseni aikamoiseksi pölkkypääksi. "Miten tän hevosen jalat saa nostettua kavioiden putsausta varten??" "Siis hä, pitääkö hevonen aina taluttaa vasemmalta puolelta?!" Kerran meinasin alkaa selittää hevosen pötsiäänistä, kunnes tajusin, että hevonen ei ole sama asia kuin lehmä... Kaikkea jännää olen kyllä päässyt todistamaan ja on kiva myös huomata, että itsevarmuus hevosten parissa kasvaa koko ajan. Vielä muutama viikko sitten en olisi uskaltanut ottaa verinäytettä hulluna riehuvasta varsasta tai mitata kuumetta villisti potkivalta tammalta...

Yritän muistaa pitää teidät ajan tasalla, ainakin kerrottavaa klinikkavuoden aikana varmasti riittää :)