Post-symposium - dreams come true

... Afrikkapostausten viimeinen osa... 


Viikon mittaisen symposiumin jälkeen jatkoimme pienemmällä porukalla kohti post-symposiumia. Matka alkoi Johannesburgin lentokentältä, josta lensimme Port Elisabethiin, siitä matkustimme vuokra-autoilla rannikkoa pitkin aina Kapkaupunkiin asti, josta lennettiin lopulta takaisin Johannesburgiin.

Viikko oli aivan fantastinen, mulla ei edes riitä sanat kuvailemaan sitä. Tää on ollut yksinkertaisesti unelman toteutus, tämän takia todellakin kannatti tehdä töitä hulluna koko kesän ja syksyn. Muutenkin kuvat kertovat enemmän kuin tuhat miljoona sanaa, joten... täältä pesee! 

Back on track again! 

Lentokoneesta näkyi aika lupaavat maisemat

Palmuja! 

Oltiin joka yö eri hostellissa

Jeffreys Bay - huoneesta näkyi suoraan merelle

Käytiin surffaamassa - hauskaa oli. Ja vaikeaa! Muutama litra suolavettä tuli kyl nieltyä :)

Upeat vuoristomaisemat vaan komeni, kun lähestyttiin Kapkaupunkia

Käytiin hyppäämässä maailman korkeimmalta benjihyppysillalta - 216 metriä

Gepardin tarhassa - gepardi on muuten ainoa iso kissa, joka kehrää. Ja kovaa kehrääkin! 

Norsuja! 

Maastopyöräilyä. 54 kilometriä vuoren huipulta hostelliin. 

Strutsipihvi on sairaalloisen hyvää! Eikä maistu muuten yhtään kanalle, enemmin riistalle. 

Näilläkin olis voinut ratsastaa. 

Me sen sijaan ratsastettiin strutseilla. Ja ei, en ota kantaa eläinsuojelullisiin juttuihin :P

Saatiin ruokkiakin niitä. Toi nokkahärveli kai estää niitä nokkimasta toisia. 

Upeat maisemat vaan lisääntyi! 

Vierailtiin viinitarhalla ja vähän maisteltiin paikallisia viinejä. 

Kapkaupungissa on pingviiniuimaranta, jossa pinviinit elelee vapaana ja onnellisina :)

Kapkaupunki, Table Mountain ja maailmanpyörä. 

Pakko vielä raportoida meidän seikkailusta Kapkaupungissa. Tarkoitus oli mennä hyväntoivonniemelle, jossa oli pingviiniuimaranta. Koska turistireissut olivat kovin kalliita, päätimme matkustaa junalla, koska tämä oli todella paljon halvempi. Noh, mun epäluulo heräsi jo juna-asemalla, kun näin junat. Niin vanhanaikaista kulkuneuvoa ette ole nähneetkään! Itse junassa totesin jossain vaiheessa, että me kuusi oltiin ainoat valkoihoiset koko osastolla, junassa oli kuuma kuin saunassa ja 40 kilometrin matka kesti useita tunteja. En ollut myöskään ajoneuvon turvallisuusluokituksesta ihan täysin varma. Ei kauheesti naurattanut, kun kolmen tunnin jälkeen todettiin, että ollaan jossain puolivälissä :D Jostain ihme syystä päätettiin sit mennä taksilla takaisin...

Maan historia, apartheid näkyy vielä monessa paikassa. Kuten edellä mainitsemasta tarinasta huomaa, valkoiset eivät juurikaan matkusta julkisilla. Sanotaan, että on vaarallista mennä bussilla valkoihoisena, mutta totta puhuen en ole varma, onko sittenkin niin, että näin ei vaan ole tapana tehdä. Kaikki työläiset siivoojasta vartijaan ovat mustia, ihan jokaikinen. Sen sijaan yliopistolla taas huomasin, että valkoisia on ehdoton enemmistö. Myös asuinalueissa huomaa selvän eron, rikkaimmilla alueilla valkoiset ovat enemmistö ja slummeissa taas niitä ei juurikaan näy. Tuntuu, että rotuerotteluun ollaan täällä vaan totuttu. Ihmisiä ei yhtään tunnu haittaavan, tuntuu että niin on vaan tapana tehdä. Mun kaaliin ei kyl ihan mahdu, mitä väliä ihmisen ihonvärillä on. Toisaalta taas ymmärrän, että näiden kahden ihmisryhmän välillä on selkeä kulttuuri-ero, jossa vallitsee hyvin erilaiset tavat, säännöt ja ihanteet. Kumpikaan ei halua luopua omastaan...

Jees, että sellainen pieni trippi! Voin suositella. Erityisesti etelärannikko on upeaa seutua ja esimerkiksi Kapkaupunki kuuluu myös maan turvallisimpiin paikkoihin. Lupaan, ettei tämä ollut viimeinen retki Afrikkaan, aion palata sinne vielä jonain päivänä. Sitä paitsi mun on pakko päästä Krueger parkiin!

Nokka kohti seuraavia seikkailuja! Seuraava kohde taitaa olla kesällä Hollanti, jos ei tule mitään yllätyksiä :)

Mystiikkaa ja eksotiikkaa...

... matkapostauksen kolmas osa... 

Torstai 8.1. 

Cradle of Humankind - museontyyppinen, jossa pohditaan ihmisen alkuperää. Pieni vene vei meidät maan alle arvoitukselliseen tunneliin, jonka jälkeen saavuttiin itse päänäyttelyyn...

... samalla näyttelyssä pohdittiin myös ihmisen tulevaisuutta... 

Näyttelytalon katolla oli huikaisevat näköalat. Aurinko paistoi tuutin täydeltä ja lämpötilaa oli reilusti yli 30° astetta :) Parhaimmillaan viikon aikana oli kuulemma 39° C ja onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni polttamaan itseni auringossa. Jouduin lopulta siis nöyrtymään ja mennä ensimmäisille aurinkovoideostoksille ikinä. Yök. On nyt sitten tämäkin koettu. 

Matka jatkui maan alla näyttävässä luolassa.

En ole ikinä käynyt tällaisessa, ihan vaikuttavaa oli. En kyllä yksinäni uskaltaisi lähteä harhailemaan! 

Käytiin tällaisessa olut-museossa. Siellä näytettiin oluen alkuperää ja valmistustapoja eri maissa. Vaikka en niin oluen ystävä olekaan, niin ihan mielenkiintoinen reissu oli :)

Loppuviikko koostui luennoista, yleiskokouksista, hyvästä ruuasta (vähän ehkä turhankin hyvästä, sanoo vaakani!), juhlista ja workshopeista. 

Joku mies tuli esittelemään meille käärmeitä ja joitakin muitakin öttiäisiä. Etelä-Afrikkaan on eksynyt kaikki maailman myrkyllisimmät käärmeet. Myrkkykäärmeitä on pääsääntöisesti kolmea erilaista: Lihaksia lamauttavat myrkyt, toisesta en oo varma, hermomyrkyt? ja kolmas kuulostaa erityisen karmealta, veren hyytymistä estävät myrkyt. Käärmeen piston jälkeen illalla voi yhtäkkiä tulla mustelmia eri paikkoihin, vähitellen ne laajenevat ja lopulta verta tulee joka kolosta. Yök. Onneksi on vastamyrkyt näihin!

Päästiin pitämään tällaista isoa kuristajakäärmettä. Se oli niin painava, että en meinannut jaksaa pitää sitä olkapäillä ollenkaan. Olen hurjan ylpeä itsestäni, että uskalsin koskettaa tarantellaa. Mun hämähäkkipelko on sen verran karmaiseva. Se oli itse asiassa aika söpö. Ihanan pehmeä turkki ja sen naamakin oli hetken tarkasteltuani oikeastaan aika suloinen <3

Workshoppeja oli taas laaja valikoima: krokotiilin dissektio, vesiterapia, uroslampaiden jalostustarkastusta, ompelua ja puhallusnuolen valmistusta.

Vikana iltana pidettiin formal dinner, juhlallinen illallinen hienossa paikassa ja jokainen oli pynttäytynyt parhaimpiinsa. On aina yhtä hupaisaa nähdä eläinlääkisläiset hienoissa mekoissa ja puvuissa, olipa osa roudannut frakkinsakin.

Haikeaa, kun suurin osa lähtee takaisin mistä on tullutkin. Juuri kun on päässyt vauhtiin! En millään haluaisi lähteä. Me kuitenkin pienemmällä porukalle jatkamme post-symposiumiin. Matka vie kohti etelärannikkoa, joka kuulemma on todella kaunista seutua. Mutta siitä lisää myöhemmin!

Uus banneri!

Jee, mitäs tykkäätte mun uudesta bannerista? Tää on ollut mulla projektina jo kauan, se on vaan jäänyt, koska mulla ei oo muuta kollaasinteko-ohjelmaa ku picasa, joka on maailman huonoin... No, nyt mä kerrankin sain aikaiseks tapella sen kaa tarpeeksi kauan :)

Mitäs mieltä ootte, onks toi possunleikkelykuva siin ylärivis liian julma? Säikkyykö uudet lukijat samantien? Mä en osaa enää sanoa, mikä on liikaa ja mikä ei, tän huomaa myös kaikissa pöytäkeskusteluissa jne. Musta on täysin sopivaa puhua ruokapöydän äärellä ripulista, raadoista, ruumiinavaustuloksista ja kaiken maailman taudeista ja madoista :D

Käytännön farmakologiaa...

Koulun penkille palattiin siis muutama viikko takaperin. Olo oli todella virkistynyt ja virtaa kerrankin oli yllinkyllin.

En ole aikoihin pitänyt kunnon lomaa, yleensä kaikki vapaat ovat menneet töissä tai jossain vaihdossa. Ei nekään nimittäin yleensä lomalta tunnu, kun vaihdot ja symposiumit ovat ihan täynnä ohjelmaa ja meininkiä. Nyt varsinkin post-symposium -viikko oli tosi rento, juuri sellaista lomaa, mitä olen kaivannutkin. Sopivasti ohjelmaa, ei mitään varsinaisesti kouluun liittyvää, mukavaa seuraa, ei tarvitse yhtään miettiä töitä tai koulujuttuja. Mistään ei tarvitse stressata, vaan voi nauttia vaan täysin siemauksin ja tehdä juuri miltä sillä hetkellä tuntuu.

Pisteenä i:n päällä oli vielä reissun jälkeen viikko kotoisalla, kun oli täysin vapaata, muutamaa hassua työvuoroa lukuunottamatta. Sain siis relata ja kerätä akkuja ihan kunnolla.Koko viikon lähinnä lepäsin, kävin hiihtämässä, testasin lähiuimahallia, lenkkeilin, hieman shoppailin, sisustanut akvaariota, päivitellyt blogia, tuijoitellut Afrikan kuvasatoa ja haaveillut uusista seikkailuista.

Kevään aikataulutkin näyttävät oikein mukavilta. Jatkamme farmakologian kanssa pitkälle kevääseen. Aihe kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, vihdoinkin pääsemme hieman käytännönläheisempään asiaan: Miten eri lääkeaineet vaikuttavat? Miten vaikutukset eroavat eri eläinryhmillä? Mihin eri lääkkeitä käytetään?

Lukioaikainen kemia ja fysiikka sai kaivaa kaapin kätköistä, kun selviteltiin lääkkeiden aineenvaihduntaa, meinasi tuskanhikikin välillä iskeä kotitehtävien kanssa. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että eläinlääkärin ei tarvitse ihan kaikkea nippelitietoa osata, ja jos nyt joku kemiallinen kaava jää ymmärtämättä, niin maailma ei ehkä siihen kaadu ;)

Sain asettua potilaan asemaan, kun koirani kävi poistattamassa muutama ylimääräinen osa. Musta on jotenkin ärsyttävää olla eläinlääkärillä, kun ei itse voi tehdä mitään, eikä pysty vaikuttamaa asioihin, vaan joutuu vaan antaa sen jollekin hoidettavaksi. Ei silti, et mä osaisin, mut on vaan tarve olla kaikessa mukana; Tää on varmaan vähän sama syndrooma, kuin välillä ku istuu autossa pelkääjän paikalla ja joka risteyksessä on pakko kattoo itsekin oikealle ja vasemmalle, ettei tuu autoja :D

Aika nopeasti se kuitenkin piristyi ja viikko meni opettaessa sille turhaakin turhempia temppuja, kun ei muutakaan voinut treenata. Käytännön farmakologiaakin sain harrastaa, mun oli pakko mennä heti kotiin tarkistamaan kirjasta, mitä kipulääkkeen kohdalla lukee :)

Yritän taas postailla vähän enemmän jotai opiskeluaiheisia juttuja, ettei tää ihan tyystin muutu matkailu-koirablogiksi :) Mulla on varastossa viel tosin Afrikkareissun kolmas ja neljäs osa, sen verran hehkutusta joudutte valitettavasti viel kestämään :)

Cheers and kippis! x