MUUan harjoittelu

On kyllä ollut antoisa harjoittelu! En ole aikaisemmin erityisen paljon lehmistä ymmärtänyt, mutta koen tulevani tämän pariviikkoisen jälkeen niiden kanssa oikein hyvin juttuun, eikä ajatus kunnaneläinlääkäristä ole oikeastaan niin kauhean vieras ollenkaan. Yks mitä huomasin, on se, että en jostain syystä osaa oikein pelätä mitään eläimiä. Kuitenkin kokemuksen myötä olen oppinut myös kunnioittamaan ja varomaan näitä isoja otuksia. On myös kiva huomata, miten nopeasti sitä oppii tulkitsemaan lehmien mielialat ja miten äkkiä niiden käsittelyyn tulee varmuutta.

Vika päivä oli ikimuistoinen, kun aamulypsyn jälkeen yksi lehmistä alkoi poikia. Helposti ja nopeasti se vauva sieltä tuli, plop vaan. Ja kauniin vauvan se pyöräyttikin <3

Uusi lehmänalku. On tämä aina yhtä ihmeellistä :)

Tässä muutama asia, jonka opin harjoittelun aikana:

- Vasikoiden mielestä kaikkien aikojen siistein juttu ikinä on avonainen lantaluukku. Sinne voi kätevästi tunkea pään, sorkan tai vaikka koko takapuolen. Hoitaja tulee kyllä nostamaan pois.

- Lehmät ja kissat ovat lähisukulaisia. Molemmat osoittavat kiintymystään puskemalla. Ero on lähinnä koossa ja voiman määrässä. 

- Turvakärkikengät on ihan jees. Välillä kuitenkin kokolyijysaappaat olis huomattavasti kätevämmät. Älä aseta ittes pillastuneen lehmän eteen.

- Säilörehu tuntuu aika vinhalta joutuessaan haalarien sisään, kaula-aukkoon ja varsinkin rintsikoihin. Myös nenässä ja keuhkoissa se aiheuttaa ihan metkaa tunnetta. 

- Lehmä ei todellakaan ole kömpelö eläin. Halutessaan se juoksee merkittävästi nopeammin kuin epätoivoinen harjoittelija. 

- Lehmä painaa aika paljon. Älä testaa sitä asettamalla jalkojasi sen alle. 

- Navetanhajuun tottuu. Oikeastaan se tuntuu jopa varsin kotoisalta, etkä pian enää edes huomaa eteisessä löyhkäävää takkia. 

- Jos olet heinälle lievästi allerginen, on hengityssuojaimet ihan hieno keksintö heinävarastossa heilutessa. Niiden teho ei kuitenkaan ole parhaimmillaan, jos ne roikkuvat seinässä koko toimituksen ajan. 

- Vastasyntynyt vasikka muistuttaa aika paljon bambia jäällä, kun se ekan kerran yrittää ylös <3

Yllättävän vaikeaa tämä seisominen. Hetkinen, miten päin näiden jalkojen kuuluu olla?  

 - Jos lehmät voisivat opiskella, ne löytyisivät ammattikoulusta sisustusarkkitehti-linjalta. Purupaalit pitää puskea ympräri karsinaa, puruja potkitaan iloisesti ympäri navettaa ja heinätkin voi ripotella eri nurkkiin. Tässä kaikessa on hieno, moderni design, joka ylittää allekirjoittaneen ymmärryksen. 

Mihin se tissi oikein katosi? 

- Voit pelastaa odottavan lehmä-äidin päivän antamalla sille kokonaisen purupaalin. Siihen tuleva äiti purkaa kaiken raivonsa, sisustushalunsa, ilonsa, kiintymyksensä tai mitä nyt odottavan äidin tunneskaalaan ikinä kuuluukaan...

- Muista: Älä aseta päätäsi paalin ja lehmän väliin. Se voi sattua ja silmälasisi eivät välttämättä arvosta sitä. Älä aseta itsesi purupaalin ja lehmän väliin. Sekin voi sattua. Älä myöskään aseta itsesi purupaalin ja kalterin väliin. Se voi sattua vielä enemmän. 

Hei, mitä sä syötät mun lapselle? Annas kun mä vähän maistan kans! 

- Älä suunnittele bikini-kauneuskisoja navettaharjoittelun jälkeen, ellet halua joutua lööppeihin perheväkivallan uhrina. Sen laatuiset ovat nimittäin reisien mustelmat ja otsakuhmut ainakin ekan viikon jälkeen. Jos kuitenkin päätät osallistua moiseen, kannattaa ottaa vaarin ed. kohdassa mainituista ohjeista. 

- Kolme asiaa, jotka lehmät vihaavat: liukastumista, porrasaskelmia ja lantaraappaa. 

- Lehmät ja koirat ovat lähisukulaisia. Molemmat rakastavat rapsutuksia ja tulevat kerjäämään niitä joka kerta, kun astut niiden lähelle. 

Se on iso ja märkä, vähän niinku jättikokoinen koiran kirsu :)

 - Lehmät ovat pääsääntöisesti mukavaa ja hyväntahtoista porukkaa. Ne tykkäävät siitä, kun niille höpisee päivän kuulumisia ja osa myös tietää nimensä ja tulee kutsusta luokse. 

- Jos navetassa on koneita ja hienoja härveleitä, etkä ole varma, mitä nappuloita painaa, älä paina mitään. Ellet halua aiheuttaa hälytystä ja/tai isäntää resetoimaan koko laitetta. 

- Käsin lypsäminen ei ole voimalaji, ennemmin se vaatii hienostuneen tekniikan. 

- Lypsykone imee paitsi maitoa myös ilmaa, purua ja ihan sitä itseäänkin. Jos mahdollista, kolmea viimeksimainittua kannattaa vältää, ellet sitten satu tykkäämään hienostuneista aromeista maidossa. 

- Harjoittelun ajaksi kannattaa suosiolla unohtaa kynsilakat, tekokynnet ja meikit. Lehmät pitävät kyllä huolen siitä, että nämä asiat eivät pysy päälläsi kauaa ;) 

- Jos menet siivoamaan vasikoiden karsinaa, laita pitkät hiukset piiloon. Pikkuvasikat tykkäävät leikkiä kampaajaa. 

- Navettaharjoittelun aikana ruoka-annokset ainakin triplaantuvat, mulla ainakin on nälkä koko ajan :) Ei myöskään ole erityisempää tarvetta käydä puntilla tällä hetkellä... 

- Vaikka lehmällä ei olekaan ylähampaita, ei kannata silti työntää kätensä sen suuhun testatakseen niiden suukalustoa. Tätä tuskin tarvitsee kommentoida enempää :D

- Pötsifistelit eivät tunnu juurikaan haittaavan lehmiä, sen sijaan kylkeä pitkin valuva vesi harmittaa joitakin yksilöitä ihan tavattomasti, kun fisteleitä pestään.

- Lehmät sontii. Paljon. Nyt ymmärrän jälleen kerran, miksi kaikki maajussit näyttää bodareilta. 

- Jos astut lehmän taakse, tarkista sen - no just sitä. Muussa tapauksessa niskaasi voi lentää epämiellyttävä yllätys. 

- Älä hipelöi lehmän vetimiä, vaan käytä varmoja otteita. Ethän itsekään tykkää siitä, kun tissejä kutitellaan. 

Harjoittelu konkretisoi paljon koulun teoriaopintoja. Eri rehutyypit, ruokinnan muutokset, eri lypsyvaiheet, navettatyypit, tietyt sairaudet, toimenpiteet jne. tulevat ihan eri tavalla tutuiksi, kun saa itse nähdä ja kokea nämä asiat. Oikeasti tämä kaksi viikkoinen on tosi lyhyt aika tällä kaikelle, musta ainakin tuntui, että harjoittelu meni kuin siivillä, en edes tajunnut, että aika meni jo ja paljon olisi vielä jäänyt opittavaa. Tää on kyllä ihan loistava mahdollisuus, josta kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Mielestäni on myös todella hyvä, että eläinlääkäri pääsee näkemään ihan tätä käytännön työtä, jotenkin se antaa ihan erilaisen näkökulman asioihin, kun sitten myöhemmin joutuu tekemään päätöksiä jne. 

Katson ihan erilaisin silmin maitolasiani nykyään. Miten paljon työtä tähän sisältyykään! Harvoin sitä tulee ajatelleeksi, että nämä ihmiset oikeasti tekevät tätä vuodesta toiseen, vuoden jokaisena päivänä, aamusta iltaan. Lehmille ei voi sanoa perjantai-illalla, että heippa ja näkemiin. Lehmät eivät tiedä, mikä on jouluaatto eivätkä ne lypsä itse itseään, sillä aikaa, kun isäntäväki on juhannuksena mökillä. Vaikka minussa onkin välillä työnarkomaanin vikaa, en tiedä, olisko minusta maatilan emännäksi. Tällainen vaatii todella paljon sitoutumista, joten hatunnosto niille, jotka tätä tekevät.

Mutta hiphei, nyt mullakin alkoi joululoma, mulla on kolme päivää kokonaan vapaata, mä en edes keksi, mitä mä niin kauan tekisin :) Haikein mielin jätän ihanaiset lemmut taakse ja suuntaan kotopuoleen muutamaksi päiväksi. En aio edes ajatella mitään koulujuttuja, joulu on aika rentoutua ja olla rakkaiden kanssa. Toivotan siis kaikille lukijoille oikein hyvää joulua!

Joyeux Noël tout le Monde! :) 

Joulun ehdoton suosikkituoksu - eau de Navetta

Aloitin tällä viikolla erään hieman rästiin jääneen projektin. Ykkösvuonna käydyn eläinten hyvinvointi-kurssiin kuuluu neljän viikon maatilaharjoittelu, josta kaksi viikkoa tehdään sikalassa ja kaksi viikkoa navetassa. Sikalaharjoittelun suoritinkin viime syksynä, tästä onkin omat postauksensa arkistossa. Osa 1 osa 2 sekä osa 3 Navettaharjoittelu oli multa kuitenkin jäänyt roikkumaan, koska meillehän ei oltu varattu lukujärjestyksestä aikaa tähän, kuten aiemmin oli ollut tapana. Opiskelijallahan ei tunnetusti ole lomaa, niinpä mulla ei ole ollut viimeisten kolmen vuoden aikana sellaista kahden viikon vapaata, että olisi ehtinyt navettaan mennä. 

Nyt sitten otin härkää sarvista (tai lehmää pikemminkin) ja kunnostauduin tässä ennen joulua. Ekat päivät ovat olleet mielenkiintoiset, joskin melko rankat. Sen verran stadilaistunut olen, että lannan lapioiminen tuntuu joka lihaksessa, puoli viiden herätys tuntuu lähinnä kidutukselta ja rehuvaunukin tuntuu painavan tonnin. 

Heti ekana päivänä pääsin lypsämään. Lypsinkoneiden kiinnittäminen ei ole lainkaan niin helppoa kuin luulisi, varsinkin kun lehmät liikkuvat ja potkivat toisinaan. Lisäksi olisi vähintäänkin toivottavaa, että lypsin ei kauheasti pääsisi imemään puruja ja sontaa mukaansa, maito nimittäin todella herkästi ottaa makua itseensä. Kuulemma selvisin ekasta kerrasta ihan kunnialla ja tänään olikin kiva huomata, että kiinnittäminen sujuu jo hieman rutiinilla :) 

Lantaa tulee sitten lapioitua ihan urakalla. Lehmät on oikeita kakkakoneita! Juuri, kun on saanut yhden parren siivottua ja purutettua, tulee taas uusi satsi. Onneksi mun navetassa ei tarvitse käsin lantaa ajella, vaan tavarat heitetään vaan lantakouruun, joka automaattisesti siirtää sen eteenpäin... 

Tänään aamulypsyllä odottikin pieni yllätys. Eräs lehmä oli yöllä poikinut, tuloksena pikkuruinen, märkä lehmänalku. Lypsyn jälkeen jäin ihailemaan sitä hetkeksi. Sain sitten todistaa, miten pieni epävarmasti nousi ylös, seisoi huojuen pitkillä, ohuilla jaloillaan ja otti ensimmäiset, horjuvat askeleensa <3 Näky oli yksinkertaisesti liian söpö :) Pikkuvasikka hoiperteli emän luokse, etsi maitobaarin ja imi ensimmäiset kulauksensa äidin ternimaitoa. 

Myös nuoputusta pääsin näkemään. Toimituksen teki eläinlääkäri, koska nykyäänhän tätä ei saa enää tehdä ilman rauhoitusta ja puudutusta. Niinpä eläinlääkäri ensin tökkäsi kokeneesti rauhoitteen vasikoiden suoneen, seuraavaksi paikallispuudutus ja sen jälkeen vasta päästiin polttamaan. Se kieltämättä näytti aika karulta, kun pikkuisten sarvenalut poltettiin kuumalla raudalla, mutta onneksi lapset oli asianmukaisesti lääkitty. Ne saivat myös kipulääkettä, jota minä sain kunnian pistellä. Eläinlääkäri hymyillen ojensi mulle ruiskun ja näytti miten se tehdään :) 

Tämän tilan lehmät ovat yllättävän kilttejä, jotenkin mä olin kuvitellut ne paljon uppiniskaisemmiksi :) Välillä lehmiä joutui esimerkiksi ajamaan lypsylle tai siirtämään ne eri paikkaan. Aika hyvin ne mua totteli, vaikka varmasti huomasivat, etten kauheasti ole heikäläisten kanssa seurustellut. Musta tuntuu, että tärkeää näiden eläinten kanssa on se, että niitä ei turhaan pelkää, on itsevarma eikä anna periksi heti. Välillä niitä itsepäisiäkin tapauksia on, jotka mieluummin jäisivät nukkumaan tai syömään sen sijaan, että menisivät tylsälle lypsylle, mutta tällöin ihmisen on vaan pidettävä päänsä ja komentaa lehmä liikkumaan. Erään ison, mustavalkoisen kanssa käytiin kiivasta keskustelua juurikin tästä aiheesta, lopulta se kiltisti lompsi mihin mä sen halusinkin... 

Toinen tärkeä seikka, minkä jo nyt huomasin, on tapa, jolla kohtelee eläimiä. Jos ihminen hermoilee, on pinna kireällä tai muuten vaan pahalla tuulella, ovat lehmätkin paljon äksympiä, kuin sellaisella ihmisellä, jolla on varmat, rauhalliset ja ystävälliset otteet. Lehmät myös rakastavat paijaamista! Mä en tiennyt, että nämä ovat niin seurallisia otuksia. Heti, kun astun niiden sekaan, ne tulevat vaatimaan rapsutuksia ja suorastaan kiemurtelevat onnesta, kun niiden kaulaa rapsuttaa, siitä ne tykkäävät <3 Musta tuntuu, että nää otukset tykkäävät minusta, kun mä aina höpisen niille niitänäitä ja lellin niitä joka kerta, kun kävelen ohi :D

Haha, ja tiiättekö, mitä mä tajusin äskettäin? Mua ei enää yhtään nolota liikkua julkisilla paikoilla kuraisena ja navetan tuoksuisena. Ei tunnu missään edes pienessä hississä kolmen muun kanssaihmisen kanssa. Näin sitä karaistuu :) Mä nimittäin tajusin, että tupakka haisee tuhat kertaa pahemmalle kuin navetta ja tupakka kuitenkin tarttuu vaatteisiin ainakin yhtä tiukasti kuin navetanhaju. Koska tupakoitsijoitakaan ei tunnu löyhkä haittaavan, niin en mäkään ajatellut ottaa enää mitään paineita mun ominaistuoksun suhteen :D Ja jos nyt joku täältä sattuu polttamaan, älkää pahastuko ! 

PS. Jutun kuvat eivät millään lailla liity harjoittelupaikkaani. Lehmäkuvat on kaikki otettu Saksasta. 

Tuhma blogaaja ilmoittautuu!

Tuhma blogaaja täällä hei! Muistatteko mut vielä?

Olen maailman kurjin ja mut aina pakotetaan kaikkeen ällöttävään! 

Vastahan mä kirjoitin siitä, et syksy on lähenyt käyntiin ja blaablaa. Nyt ollaan jo ihan loppusuoralla ja joulukin kilkattelee jo melkein ovella!

Perus kouluviikko näyttää tältä. 

Tää syksy on ollut ihan kauheeta rumbaa, koko ajan on ollut kauhea kiire ja välillä stressilukemat on kohonnut sietämättömiin sfääreihin. Jos en muuta ole oppinut tänä syksynä, niin ainakin stressinsietokykyni on parantunut huimasti ja oon entistä paremmin oppinut suunnittelemaan ajankäyttöni :) Kalenteri onkin nykyään mun elämän keskipiste, se kaikkein tärkein, joka ohjaa ja neuvoo mua joka tilanteessa. Mitä ei kalenterissa lue, sitä ei tule tapahtumaan, eheh.

Vaik eipä tää joululomakaan
paremmalta näytä... 

Sikäli syksy on ollut rento, että meillä oli vain yksi ainoa tentti, ja sekin aika helppo. Lisäksi kurssit eivät ole olleet siitä ihan tärkeimmästä päästä, vai miltä kuulostaa kahvinkeittokriisin ratkaiseminen, työpsykologian kirjoitelma, energiavirrat stressinhallinnassa (joo, luitte oikein!), lainsäädäntötehtävät ja käsittämättömät tietokoneharjoitukset? Kurssit ovat kuitenkin olleet tosi työllistävät ja koko ajan pukkasi jotain deadlinea, parityötä, seminaarityötä, ryhmätyötä, vertaisarviointia, tuntikausia kotitentin vääntämistä ja paljon muuta. Välillä näitä pakollisia
kotihommia on kertynyt niin valtavasti ja deadlinet on muodostanut niin kauhean päivämäärien salaatin, ettei sitä aina meinannut pysyä kärryillä ollenkaan.


Tuleville kolmosille voin sanoa vaan, että hankkikaa KALENTERI ja varatkaa luennoille paljon tekemistä, edelleen mainoistaisin niitä sukkienkutomistavaroita :) Myöskään suklaa ja termosmuki eivät ole huonoja ideoita. Kun kerran kolmosvuodelle ei tarvitse ostaa mitään kirjoja, voi huoletta panostaa hieman näihin "tärkeimpiin" opiskeluvälineisiin ;)

Olen masentunut ja väärinymmärretty bordercollie...

Tää syksy on kuitenkin kiireestä huolimatta ollut myös tosi antoisa. Olen ollut aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa, järjestänyt kaikkea kivaa ja tutustunut mahtaviin tyyppeihin. Olen myös oppinut paljon uutta ja hyödyllistä yhdistyksen pyörittämisestä noin yleisesti, asiat kun eivät aina ole ihan yksinkertaiset, sillä yhdistystoimintaakin sitoo kaikenlaiset lait ja säännöt. Välillä olenkin lukenut mm. kirjanpitolainsäädäntöä sen sijaan, että olisin päntännyt lihantarkastuksen asetuksia. Mutta on hauskaa huomata itsestään uusia kykyjä ja se tunne, kun saa asiat järjestettyä, se on vaan korvaamaton! Jaksan aina vaan muistuttaa erityisesti uusia opiskelijoita, että kannattaa rohkeasti lähteä mukaan yhdistyksiin, se on tosi hauskaa ja se on erinomainen tapa tutustua muihin opiskelijoihin.

Olen myös tehnyt uuden aluevaltauksen, arvaaks joku, mitä tää esittää? :)

Nyt loppuvuoden olemme ahkeroineet lihantarkastuksen parissa. Tämä ei ehkä ole ihan ensimmäinen ala, joka tulee mieleen, kun tänne eläinlääkikseen hakee, mutta mielestäni on hyvä, että eläinlääkärin tutkinto on näin laaja-alainen. Joku opettaja kertoi, että eläinlääketiede on ehkä ainoa tutkinto, jossa on näin laaja näkemys elintarvikkeiden koko elinkaaren läpi. Mehän hoidamme niitä sikoja, kun ne vielä ovat sikoja, me vastaamme eläinsuojelusta, tarkastuseläinlääkäri tarkkailee sikoja teurastamolla, huolehtii teurasprosessista ja elintarvikehygieniasta, eläinlääkärit myöskin voivat valvoa kylmäketjua tuotantopaikasta kauppaan ja onpa eläinlääkäreitä myös edustajistossa ja jopa EU-tasolla säätämässä lakeja ja säädöksiä.

Lihantarkastuksen kurssin aikana palattiin myös takaisin labraan. Viljelimme ruhojen pintapuhtausnäytteitä eli otimme selvää, kasvaako eläinten ruhojen pinnalla bakteereja, mikä on merkki huonosta teurashygieniasta. Tutkimme myös pintahygieniaa eli ihan tuotantotilojen, pöytien jne. puhtautta ja siivouksen onnistumista. Pääsimme myös työskentelemään ihan suht vaarallistenkin pöpöjen kanssa, saimme tehdä esimerkiksi pernaruttobakteereille kapselivärjäyksiä. Salmonellanäytteitäkin tutkimme tarkkaan.

Kuten olen saattanut jo mainitakin, lihantarkastuksen kurssiin kuuluu neljän viikon mittainen teurastamoharjoittelu. Suomessa on aika vähän teurastamoita ja kaikki sijaitsevat jossain hevonkuusessa, joten harjoittelu vaatii aika paljon järjestelyitä itse kultakin. Meidät on jaettu kolmeen ryhmään, itse teen harjoittelun keväällä tai kesällä. Kaikesta huolimatta musta on ihan jännää nähdä omin silmin, miten mun pippuripihvit tuotetaan, joten ihan uteliaasti odotan tulevaa harjoittelua, kunhan vaan saan sen jotenkin järjestettyä. Meidänhän pitää itse järjestää majoitus, matkat ja kaikki käytännön järjestelyt, koululta on turha odottaa minkään sortin apua asian suhteen...

... mut kostoksi mä käytän mamman saappaita tyynynä! 

Eilen palautin vielä viimeiset lainsäädäntötehtävät ja nyt mulla on virallisesti alkanut loma. Tai siis "loma", joka koostuu töistä ja navettaharjoittelusta, joka on syystä ja toisesta jäänyt roikkumaan. On mulla kuitenkin kolme päivää vapaata jouluna, siitä aion kyllä ottaa kaiken ilon irti :)

Oih, säästänpä kaikkein parhaimman uutisen viimeiseksi. Vihjailin jo aikaisemmint tästä ns. projektista, joka merkitsee pitkäaikaisen haaveen täyttymistä. Tämän takia olenkin raatanut kahden työpaikan välillä koko kesän, syönyt puuroa ja nuudeleita syksyn ja säästänyt viimeisenkin lantin viime tammikuusta asti:

Meikä lähtee tammikuussa Etelä-Afrikkaan melkein kolmeksi viikoksi! Kyseessä on sama symposium, jossa olin viime joulukuussa Serbiassa. Ohjelma kuulostaa huippuhauskalta, en malttaisi odottaa. Kuulemma siellä on tällä hetkellä yli 30 asteen helle <3

Yritän nyt olla hieman ahkerampi postauksien suhteen, kun ei ole enää tekosyitäkään, miksi siirtäisin postaamista :) Mulla on myös mietittynä jo monta aihetta, josta haluisin kirjoittaa. Mut palataan asiaan. Hyvää joulunodotusta kaikille!