Moi

torstai 30. kesäkuuta 2011

It was the best day in my life...

Näin pääsykokeiden tulosten kunniaksi voisin vähän kertoa omasta urakasta vuosi sitten. Mutta ihan ensimmäiseksi, mahtionnittelut kaikille sisäänpäässeille! Aivan mahtavaa! 

Omat tunnelmat vuoden takaa ovat vielä elävästi muistissa. Se oli ehkä parasta, mitä mulle oli ikinä tapahtunut... 

Paras kirje ikinä!
Olin lukenut kymmenen pitkää kuukautta, hajoillut monta kertaa, ollut monesti lähellä luovututspistettä ja silti jotenkin aina sain jostain voimia jaksaa eteenpäin. Koe meni huonosti ja ajan vierähtäessä toivo sisäänpääsystä alkoi hiipua yhä pahemmin. Ajatus, että joutuisin viettämään kolmannenkin välivuoden, tuntui aivan sietämättömältä, joten olin tosi pettynyt kaikkeen ja ennen kaikkea itseeni. Samalla olin ehdottomasti sitä mieltä, että olin tehnyt parhaani ja enempään en pysty, joten jos en nyt pääse, en pääsisi myöhemminkään. 

Lukusuunnitelma. Ainakin paperilla hyvän näköinen. 

Eräs hyvä kaverini vinkkasi mahdollisuuden Tartosta, jonne hakukin meni sopivasti vasta tulosten julkistamisen jälkeen. Päätin, että tästä tulee kakkosvaihtoehtoni, kun ei täällä tärppää. Pikkuhiljaa se alkoi tuntuakin ihan hyvältä vaihtoehdolta, kun aloin ottaa siitä selvää. Olin jo melkein päättänyt meneväni sinne ja ajatus ulkomaistakaan ei tuntunut enää niin pelottavalta. 

Silti pieni epätoivo kaiveli jatkuvasti. Olin nähnyt ihan valtavan vaivan ja yrittänyt ihan tosissani. Jos ei tämä työ kerran riitä, niin mikä sitten? Olin hyvin pettynyt itseeni. 


Siinä se on omassa paheksutussa, inhotussa, kieroonkatsotussa persoonassaan. 



Aloitin elokuun puolivälissä kertaamalla lukion fysiikat ja kemiat sekä ihmisbilsat. Edellisestä kerrasta viisastuneena laskin jo heti alusta lähtien kaikki eteen tulevat laskut. Lainasin kirjastosta pinoittain pääsykoemateriaalia, joita luin ja laskin pää sauhuten. Pari kuukautta meni lähinnä lukiojuttujen parissa.


    

Täytyy vielä huomauttaa tähän väliin, että koko sen ajan tein osa-aikaista työtä, noin 25-30 tuntia viikossa. 

Joskus loka-marraskuussa aloitin Galenoksen lukemisen. Kävin sen läpi hitaasti ja huolella. Monet asiat tuntui suorastaan heprealta, välillä tuntui kuin seinä olisi tullut vastaan. En vaan tajunnut. Hankin lisätietoa valmennusmateriaaleista, koulukirjoista ja netistä. Kahlasin vaikeat kohdat läpi vaikka väkisin, kunnes ne pikkuhiljaa aukesivat. 

Galenos-hepreaa


Tein satoja sivuja muistiinpanoja, välillä kirjoitin samasta aiheesta kolme eri muistiinpanoa eri kirjojen pohjalta ja lopulta kirjoitin vielä puhtaaksi. Tein myös miellekarttoja, piirroksia ja kaikkea mahdollista. 

Osa muistiinpanoistani. Paperia kyllä kului. 

Myös alleviivauksia ja reunamerkintöjä tein Galenokseen roppakaupalla. Vähitellen se alkoikin muistuttaa pikkulapsen värityskirjaa. 

Pääsykoevärityskirja

Tammikuussa iski kamala motivaationpuute. En olisi jaksanut lukea, laskut ei sujuneet ja kiinnostus lopahti täysin. Töissä hajoilin jatkuvasti, olin koko ajan kiukkuinen ja saatoin tuiskaista työkavereille ilkeästi ihan ilman syytä. Tunteet oli jatkuvasti pinnalla ja kyyneletkään eivät olleet kaukana. Samalla oli kuitenkin tavoite kirkkaana mielessä. Haluan eläinlääkikseen, haluan eläinlääkikseen, haluan eläinlääkikseen! 
Opiskelijaesite, sitä pläräsin aina motivaation hiipuessa 

Ystävien, kavereiden, työporukan ja perheen tuki oli aivan korvaamatonta. Se jaksoi tsemppaamaan eteenpäin ja kohtaamaan vaikeudet. Vähitellen motivaatio palasi ja laskutkin alkoivat mennä rutiinilla. 

Oli parempia päiviä ja oli täysin tuottamattomia päiviä. Mitä enemmän tein hommia, sitä enemmän alkoivat tunteet heitellä kuin vuoristoradalla. Yhä useammin vanhat suunnitelmat nostivat päätään, menisinkö sittenkin vaan opiskelemaan kemiaa? Pääsisi niin paljon helpommalla. Vaihtoehto tuntui päivä päivältä yhä paremmalta. Jälleen kavereiden tuki auttoi pääsemään yli. Laitoin hakupaperit menemään eräs kaunis kevätaamu, ykkösvaihtoehtona eläinlääkis. 

Kyniäkin kului ihan muutama. 

Viikot vähenivät vähenemistään, samalla jännitys nousi yhä suuremmaksi. Eniten pelkäsin ehkä mokaamista. Mitä jos en tajua laskuja? Mitä jos en ehdi tehdä kaikkia tehtäviä? Mitä jos teen jotain tosi typerää huolimattomuusvirheitä tai jos en osaa yksikkömuunnoksia? Mitä jos en osaa lukea kaavakokoelmaa ja kopioin ihan väärät kaavat laskuihin? Mitä jos mä mokaan???

Aika onnistuneesti sotattu kirja.
Turha varmaan mainita, etten sattuneista syistä viitsinyt edes yrittää myydä kirjaani eteenpäin :)

Melkein viikkoa ennen pääsykoetta laitoin kirjat pois. Lukemiset on nyt luettu, enää ei kannata yrittää päntätä mitään uutta. Olen työni tehnyt ja parhaani yritin. Vähäsen selailin vielä muistiinpanoja ja kaavakokoelmaa muutamaa päivää ennen, mutta ei muuta. Alkuviikosta tein kaikkea muuta mukavaa, treenasin koirien kanssa, shoppailin ja nautin alkaneesta lomasta.


Keskiviikkona se sitten koitti. Jännityksestä ja kaikista peloista huolimatta lähdin kokeeseen aika itsevarmasti ja itseeni tyytyväisenä. Myös edellinen ilta ja yö oli sujunut hyvin ilman sen kummempaa stressaamista. Äiti halusi ehdottomasti tulla kuskiksi mukaan, joten ei tarvinnut edes ajaa itse paikalle. 

Pääsykokeessa kirjoitin kynä sauhuten. En jäänyt murehtimaan tehtävien vaikeutta, menin vaan kimppuun ja aloin tehdä. Parii kohtaa jätin tyhjiksi, kun en tajunnut alkuunkaan. Jotkut laskut olivat ihan ufoja ja aloitin yksinkertaisesti kopioimalla muutama lauseke ja kaava. Kyrpi hulluna, kun varsinaista Galenoksen tietoa ei kysytty kun yhdessä tehtävässä, kaikki muut teoriatehtävät olivat lähinnä luetunymmärtämistä. Aika meinasi loppua kesken. Rustasin viimeiset neljä tehtävää kauhealla kiireellä kädet vapisten puolessa tunnissa. 
"Koeaikaa jäljellä kymmenen minuuttia!"

Mielestäni ei mennyt hyvin ja olin pettynyt. Menimme äidin kanssa shoppailemaan, jotta edes vähän olisi jotain muuta ajateltavaa. Seuraavan viikon aikana en ajatellut pääsykoetta sen kummemmin, menin vähän ulkomaille nollaamaan päätä. Se teki hyvää ja pystyin hyvin keskittymään muihin asioihin. Vasta vähän ennen tulosten julkistamista epäilys ja pettymys nousi vahvasti pintaan. 

Päivää ennen h-hetkeä jännitti ihan mielettömästi. Enemmän kuin ikinä aikaisemmin. En saanut kunnolla nukuttua, heräsin monta kertaa. Tarkistin yliopistohaun sivuja ja yliopiston sivuja monta kertaa. Lopulta nukahdin ja heräsin vasta joskus kymmenen aikaan. Tulokset ovat tulleet!!!

Kädet vapisten avasin koneen. Tuskailin, miksi netti on niin hidas ja miksi se juuri tänään on niin superhidas. Yliopiston sivut avattuani vedin syvään henkeä ja klikkasin kohtalokasta listaa. Olin päättänyt lukea sen hitaasti nimi nimeltä, mutta vihdoin sen avattuani hyppäsin suoraan sukunimeni kirjaimen kohdalle. En ollut uskoa silmiäni.



Siellä se oli. 


Nimeni luki siellä. 


Oli pakko palata pari askelta taaksepäin. Oliko kyse hyväksyttyjen vai hylättyjen listasta? Luin sen hitaasti, aivan kuten ekaluokkalainen, joka on juuri oppinut aakkoset.




Ja alla nimeni. 

Aluksi ei tuntunut yhtään millekään. Olin ihan jäässä, istuin vaan ja tuijotin. Vähän aikaa kesti tajuta, mitä juuri oli tapahtumut. 

Vähitellen kuitenkin selkisi. Pääsin kuin pääsinkin! Mä pääsin!! Minusta tulee eläinlääkäri! Kaikki tunteet tuli pinnalle, olisi tehnyt mieli vaan huutaa ja nauraa ja itkeä samaan aikaan. Olisin voinut halata kaikkia vastaantulevia ihmisiä ja kiljua riemusta. Otin puhelimen käteen ja ilmoitin heti kaikille tärkeille ihmisille. Fiilis oli aivan sanoinkuvaamaton.

Paksu kirjekuori.

Kärkkysin postia kärsimättömänä, jotta saisin vielä viimeisen vahvistuksen. Selailin papereita koko päivän, aloin jo etsiä kämppää, koulukirjoja, selailin yliopiston sivuja ja kaikkia mahdollisia foorumeita. Oli pakko käydä työpaikallakin hehkuttamassa kaikille. Tuntui ihanalta, kun kaikki ihmiset onnitteli ja olivat onnelisia puolestani. 


Vielä monta päivää sen jälkeen oli uskomaton olo. Tapahtuiko tämä oikeasti? Pääsinkö oikeesti? Laitoin hyväksymiskirjeen seinälle, jotta voisin ihailla sitä mahdollisimman paljon. 

Kuluneet kymmenen kuukautta olivat elämäni rankimmat, mutta palkinto oli joka minuutin arvoinen. Kiitän kaikkia tuesta, ilman rakkaita ystäviä en olisi tänne päässyt. 

Kaikille sisäänpäässeille tahtoisin vaan sanoa, muistakaa nauttia tästä täysin siemauksin ja juhlikaa kunnolla! Ja rannalle jääneet taas, älkää luovuttako! Tehkää töitä entistä sisukkaammin, joskus vielä on teidän vuoro ja ovet aukeaa. 






4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Itse hain ekaa kertaa tänä vuonna, mutta ei tärpännyt. Olen tämän kevään abi, joten syynä mitä suuremmissa määrin ajanpuute. Nyt täytyy vain alkaa hulluna lukemaan ja laskemaan, että olisin sisällä ensi vuonna. Olen valmis antamaan kaikkeni vuoden 2012 koetta varten, ja onneksi aina epätoivon keskellä voi tulla hakemaan lisämotivaatiota ihanista eläinlääkisblogeista (:

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli kyllä motivaatiota mulle (: Välillä (aika useinkin) meinaan luovuttaa fysiikan ja kemian kanssa, mutta kyllä se motivaatio jostain aina palaa. Välillä vaan tuntuu, että jos en selviä lukion kursseista,niin miten sitten voin päästä eläinlääkikseen? Luitko muuten pitkää matikkaa? Vaihdoin tänä syksynä lyhyeen,kun ei se matikka sujunut. Tarvitseeko pääsykokeessa ja opiskelussa "puhdasta" matematiikkaa, vai saako pitkän matikan kirjoittamisesta vain pisteitä? Pitää vaan tehdä paljon töitä, että sais sen haaveammatin, välillä vaan vähän laiskotuttaa :D

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun ihmiset saa mun teksteistä motivaatiota :) Voin vaan sanoa, että älä ikinä anna periksi, vaikka tuntuisi siltä, että vastassa on iso pystysuora kallio. Usko mua, kun tarpeeksi sinnikkäästi tekee töitä, se palkitaan lopulta moninkertaisesti.

    En oo edelleenkään tutustunut kunnolla tämän vuoden pääsykokeeseen, mutta mä luulen, että edelleen tärkeitä ovat laskut, erityisesti soveltavat sellaiset. Tosin en ehkä vielä kauheasti lukion aikana yrittäisi laskea mitään pääsykokeita, siinä tulee vaan masennus :) Sitten abivuonna ehkä, kyllä sitä sitten viimeistään kirjoitusten jälkeen tajuaa, että kyllä jotain on tullut opittua...

    Matikkaa ei todellakaan tarvii mihinkään. Mä luin pitkää matikkaa ja no, kyllä siitä hyötyä oli esim. fysiikan opettelussa, mä kun haluan ymmärtää asiat, enkä vaan opetella ulkoa. Väittäisin kuitenkin, ettei pitkästä matikasta oo sanottavasti hyötyä pääsykoetta ajatellen. Parempi se musta on, et vaihtaa suosiolla lyhyeen ja ymmärtää siitä jotain, ku se et hampaita purren saa jatkuvasti huonoja arvosanoja eikä ymmärrä hölkäsen pöläystä. Lisäpisteitä siitä tietysti saa, mutta sekin on oikeesti aika minimaalista. Jos kirjoittaa lyhyestä matikasta L:n, se vastaa kai pitkän matikan M:ää, ja siitä saa muutaman hassun lisäpisteen yhteispistekiintiössä...

    Ja hei, mieti asiaa tältä kantilta: Kun olet päässyt sisään, niin et tarvii matikkaa, fysiikkaa eikä kemiaa enää IKINÄ MIHINKÄÄN! Oikeesti hieman masentava ajatus, miten paljon mäkin oon tehny töitä noiden eteen, enkä todellakaan muista enää mitään :D

    VastaaPoista
  4. siis wauuu fiilikset välitty niin hyvin tässä, että oli jo tosi lähellä että melkein itkin osittain ilosta sun puolesta mutta myös kaikesta siitä älyttömän suuresta innostuksesta ja odotuksesta, mitä omalla kohdallani koen. Minä niin haluan kokea tuon saman! Niin haluan voittaa itseni, paremmin kuin koskaan! Tunteet menee heti aivan sekaisin, kun luen jotain vastaavia eläinlääkikseen pääsystä. En malta odottaa, että pääsen veke lukiosta (toivottavasti hyvin paperein) ja aloittamaan pänttäyksen ja osallistumaan siihen pääsykoekidutukseen, jota olen vuosia odottanut.

    Mahtava teksti ja näin kolme vuotta myöhemminkin voin toivottaa sulle aivan mielettettömästi onnea! :') Olet niin onnekas. Toivottavasti mniäkin joku päivä..

    VastaaPoista