Moi

tiistai 10. toukokuuta 2011

Elukkalaiset @ Tartto

Vihdoin, kevään odotetuin reissu! Viime viikonloppuna parikymmentä elukkalaista pakkasi kimpsut, kampsut, laulukirjat ja putelit, sulloutui pieneen veneeseen ja aloitti matkansa kohti rakasta etelänaapuriamme.

Näkymiä Tallinnan satamasta
Laivamatka meni sutjakkasti ja iloisissa merkeissä. Laiva keinui kivasti, tuli vähän linnanmäkifiilis :) Mut oon tosi katkera, kun kukaan kavereista ei oo innostunut menee mun kaa sinne :( Käytiin tsekkaa ulkokansikin, mutta siellä tuuli niin paljon, että meinasi lähteä hiuksetkin päästä. Eli turha mainita, ettei kauaa viihdytty siellä. Onneksi en tupakoi! Häh häh, niille jotka sen tekee :P 

Päästyämme satamaan, siellä odottikin jo sopivasti tilausbussimme. Tunnelma bussissa oli erittäin iloinen, mistä piti huolen laivan pikkuputiikista haetut "eväät" sekä seurueemme uskollinen DJ ipodeineen ;)

Ohikiitäviä maisemia 
Matka kesti 2,5 tuntia, joten kello oli jo aika paljon päästyämme vihdoin perille hostelliimme.

Aurinko ehti jo laskea, ennen kuin pääsimme perille
Näkymiä huoneen ikkunasta...
Heitettyämme kamat poikkesimme vielä lähimpään grilliin, vaikkakin itse olin uhohtanut lompakon hotelliin. Tyydyin siis syömään kaveriltani hampparinjämät, hih! :) Sen jälkeen päätin vai päätettiin (?) lähteä takaisin hostelliin, joten löysin itteni pian taksosta, Viron taksit on muuten aika halvat! Neljän euron taksista tuli varmaan ikuinen legenda, eräät jaksoivat vaahdota siitä vielä koko seuraavankin päivän ja itse asiassa viel sitäkin seuraavan päivän :D

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli Tarton eläinlääkikseen tutustuminen. Joukko paikallisia suomalaisia opiskelijoita kierrättivät meitä ympäri sairaalaa ja saimme kuulla erään opettajan esittelyn opiskelusta. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, seuraavana onkin kunnon kuvapläjäys. Kerrankin, kun yleensä mun postaukset meinaa olla hieman turhan kuivaa ainesta ;)

Pieneläinklinikan sisäänkäynti

Sairaalan käytävä nyt on aika samannäköinen kuin meilläkin...

Toimenpidehuone, perällä taitaa olla heräämö

Lapra, jossa tutkitaan kaikkee jännää

Hevosten karsinat suureläinpuolella

Laatikot, joilla harjoitellaan synnytysavun antamista

Tällä otuksella harjoitellaan synnytysavun antamista

Kauniita lonkkaluita :)

Possut herättivät suurta ihastusta seurueessamme :)

Oli niillä omia lehmiäkin!

Ja hevosia oli aika monta myös.
 Possujen lisäksi hevosetkin herättivät ihastusta porukassa. Kaikki alkoivat paapoa niitä ja paparazzit asettuivat riviin räpsimään kuvia niistä, ihan kuin me ei oltais ikinä hevosta nähty :D

Leikkaussali
 Leikkaussalin hygienia on muuten vähän eri luokkaa kuin meillä. Kissakin pääsi vapaasti kulkemaan siinä edestakaisin (käytyään ensin moikkaamassa hevosia ja lehmiä...).

Tokso-kissa viihtyy leikkauspöydän takana


Hevosten toimepidehuone

Sen jälkeen lähdimme vielä kaupunkikierrokselle. Hieno kaupunki, se täytyy sanoa!

Torilla

Tartu

Kummitustalo

Silta

Vanha, rikkinäinen kirkko

The spooky house! Tästä ei kyllä pimeässä uskaltaisi kävellä ohi! :o

Kierroksen jälkeen lähti erittäin nälkäinen porukka syömään, kello oli jotain puoli neljä, joten aamiaisesta oli kulunut ihan hivenen aikaa :) Ravintolan kyltin nähtyämme juoksimme koko konkkaronkka pää kolmantena jalkana ja rynnistimme sellaisella ryminällä sisään, että ei oo varmaan virolaiset moista nähnyt. Mahtavat taas ihmetellä meitä hulluja suomalaisia...

Matkalla ravintolaa etsimässä
Huh, ei oo aikoihin limu maistunut niin hyvälle!

Hyvin ravittuina ohjelmassa oli seuraavaksi kreisishoppailu, eli kierros kauppakeskuksissa. Vaikka jalo tarkoitus olikin olla tuhlaamatta kauheasti rahaa, tulin kuitenkin loppujen lopuksi kotiin neljän kassillisen voimin. Eli oli ihan tuottoisa kauppareissu :) 

Illalla lähdimme puiston kautta vanhaan ruutikellariin, joka oli muutettu ravintolaksi. Tilat oli hienot ja ruoka hyvää. Vai miltä kuulostaa salaatti kengurunlihalla ja majavanlihamureke? Kuulostivat niin eksoottisilta, että oli pakko ottaa. Onkohan tää taas sitä eläinlääkishuumoria, kun kaikkia uusia elukoita on pakko maistaa? (kirjoitan tätä luennolla. Tässä vaiheessa luennoitsija kysyy, onko meillä lypsyrobotit menossa koneella. Juu, onhan meillä lypsyrobotit menossa. Ainakin melkein. En oo yhtään lusmu tai mitään...) Illalla lähdettiin vielä vähän rimpsalle, no further comment on that... :o)

Aamulla melko hiljainen porukka asteli aamiaisen kautta bussiin ja kotimatka alkoi. Oli kyllä tiivis viikonloppu, mutta aivan huippureissu oli! Jotain puhetta oli, että virolaiset tulisi meille jossain vaiheessa. Sitä odotellessa! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti