Näin se aika hurisee ja ennen kuin huomaakaan, on kevät jo kohta puolivälissä. Ja ennen pitkää huomaankin olevani jo puolivalmis eläinlääkäri. Jokseenkin pelottava ajatus, miten nopeasti aika onkaan mennyt. No mutta, en tullut tänne päivittelemään ajan rientämistä, vaan aattelin vähän tiivistää menneiden viikkojen ajatuksia ja tapahtumia...
Koko helmikuu on mennyt farmakologian parissa. Olemme ahkerasti opiskelleet lääkeaineiden vaikutuksia, lääkkeiden yhteisvaikutuksia, lääkkeiden antotavat ja vaikutuskohdat, eläinlajien välisiä eroja ja vähäsen jo itse lääkkeitäkin. Asia on ihan mielenkiintoista, vihdoin olemme pääsemässä asiaan! Aina välillä kuitenkin meinaa tuskanhiki nousta näiden kanssa. Niitä lääkkeitä on vaan niin hurjan paljon, samaan vaivaankin on lukuisia eri lääkkeitä, jossa on sama vaikuttava ainekin, millä ihmeen perusteella se lääke pitäisi osata valita? Myös eri eläinlajien ja jopa rotujen välillä täytyy olla tosi huolellinen. Jo useampaan kertaan meille on tolkutettu, että kissa ei ole pieni koira - missään nimessä kissaan ei saa soveltaa koiran ohjeita. Onnekseni biokemia on kuitenkin tällä kertaa pysynyt aika hyvin aisoissa, asia on sellaista jota jopa minäkin ymmärrän hyvin, eikä mene liian yksityiskohtaiseksi.
Päivät ovat olleet aika rentoja. Kolmosen kevät onkin tunnettu siitä, että se on melko rentoa aikaa. Yleensä meillä on luentoja 8-12, jonka jälkeen voi olla harkkoja. Käytännössä tässä tammi-helmikuun aikana mulla on ollut kaksi atk-harkkaa, joissa on mennyt parisen tuntia. Lisäksi on ollut kolmena iltapäivänä patologian leikkelyitä. On ollut myös useampi viikko, kun on ollut koulua vain neljänä tai jopa kolmena päivänä. On kiva kun on myös omaa aikaa, vaikkakin käyn töissä melko ahkerasti. On tosi hyvä, että on tarpeeksi aikaa sisäistää opetetut asiat. Mulle ei vaan toimi sellainen parin viikon pikapaahto, jonka aikana olisi tarkoitus oppia pikakelauksella kaikki tärkeät asiat. Ensi vuodesta tulee kyllä rankka pala...
Olen tällä kurssilla testannut mun uutta lelua. Sain sen lahjaksi, tai pikemminkin, mä voitin sen arpajaisissa, voitteko uskoa?! Mä en ikinä voita mitään! Tämä tulikin tarpeeseen, olen jo pitkään katsonut hieman kateellisena kavereideni iPadeja ja olin jo pariin otteeseen todennut, että haluan myös tällaisen. Olen vieläkin aivan rakastunut tähän ja se kulkee mulla mukana joka päivä <3
Tämä on kyllä tosi oiva apuväline opiskeluun. Mä vihaan lukea koneelta koulujuttuja, koska päätä rupeaa särkemään, jos tuijotan ruutua liian pitkään. Lisäksi mä opin paljon paremmin niin, että mä saan itse piirtää papereihin, tehdä muistiinpanoja reunoihin ja alleviivata juttuja. iPadin näyttö on todella terävä, sitä voi tuijottaa vaikka tuntikausia ilman ongelmia. Olen ladannut siihen ohjelman, jolla voi tehdä muistiinpanoja ja alleviivauksia samalla tavalla kuin paperille. Tämä on ihan sikakätevä, kun nyt mun ei tarvitse enää raahata painavia kansioita kouluun, vaan voin pakata laukkuun tämän pienen, kevyen A5-kokoisen laitteen! Ainoa negatiivinen puoli tässä on se, että kosketusnäytöllä on tosi ärsyttävää kirjoittaa. Typoja tulee tosi paljon, kun en tunne näppäimiä sormilla ollenkaan. Kirjoitus on sen takia tosi hidasta ja joudun myös tuijottamaan näppäimistöä, mitä mun ei läppärillä kirjoitettaessa tarvitse tehdä lainkaan. Pädille saa kuitenkin kaupasta irtonäppäimistöjä, joka onkin mulla hankinnassa heti kun löydän laadukkaan sellaisen :)
Farmiksen kurssin tentti on jaettu kahteen osaan. Eka osa oli jo pari viikkoa sitten, toinen osa on ensi viikolla. Tämä on kyllä tosi hyvä järjestely, koska näin ei tule kerralla niin hurjasti opeteltavaa. Eka tentti menikin tosi hyvin ja sain tosi hyvän arvosanankin. Luinkin siihen aika paljon ja kerrankin onnistuin lukemaan täsmälleen oikeat asiat. Muutenkin lukumotivaatio nousee sitä mukaa, kun auringonvaloa tulee lisää ja mieliala kohoaa kevättä kohti.
Mulla on myös toinen lelu - löysin sen alennusmyynnistä puoleen hintaan ja kävin hakemassa sen oitis. Entinen tosiaan jäi Afrikan reissulle, saatoin siitä jo mainitakin. I am your first love - tää on kyl ihan kiva laite ja niin paljon näppärämpi kuin iso järkkäri. Totta puhuen odotin kuitenkin vielä vähän enemmän, ihan hyviä kuviahan tämä ottaa, mutta olin odottanut vielä hieman parempia. Voi kuitenkin olla, että mulla on järkkäri-ihmisenä vaatimukset hieman turhan korkealla kameroiden suhteen. Ja huomattavasti laadukkaampi tuo on kuin mun vanha rakas mini R.I.P
Ihan parasta on kuitenkin se, että tämä viikko on väliviikko! Tällaista luksusta ei olekaan kauheasti aikaisemmin ollut, eikä todennäköisesti tule olemaankaan tulevina vuosina :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti