Moi

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Myydään puhdasrotuisia paperittomia borcercollien pentuja!

Surffaillessani tänään netissä osuin erääseen nettipalstaan ja kiinnitin siellä huomioni yhteen keskusteluun. Siinä kaupiteltiin koiranpentuja puhdasrotuisina ja paperittomina. Lisäksi ilmoitettiin, että pentuja ei tarkastuteta eläinlääkärillä, eikä vanhemmilla ole mitään koe- tai terveystuloksia, samaan lauseeseen todetaan kuitenkin, että pentueen isä tekee töitä lammastilalla.

Sekä itse aloitusviesti että siitä seuraava keskustelu on mielestäni hyvin surullinen ja osoittaa niin hyvin tavalla ihmisten välinpitämättömyyttä eläinten hyvinvointia kohtaan. Jo aloitusviesti on huolestuttava, sillä vaikka kyseessä ei ehkä välttämättä ole pentutehdas, se silti viittaa vahvasti joko täydelliseen tietämättömyyteen tai vahvaan välinpitämättömyyteen. 


Ensinnäkin koirien rekisteröinti on erittäin helppoa ja halpaa. Jos kasvattajalla ei ole mitään pimitettävää, ei ole mitään syytä, miksei pentuetta voisi rekisteröidä. Ymmärrän, että joillakin voi olla ennakkoluuloja kennelliittoa kohtaan varsinkin sen mediaryöpytyksen jälkeen, jonka vähän aikaa sitten pyörinyt dokumentti Englannin kennelliitosta aiheutti. Paimenlinjaisille bordercollieille onkin perustettu oma rekisteri paimenkoirayhdistyksen avulla. Sinne rekisteröidään kaikki "oikeat" työkoirat ja sitä kautta pentua ottaessa saa takuuvarmasti paimentavan koiran. Paimenkoirarekisteriin päästäkseen pentueen vanhemmilla tulee olla tulos paimenkisoista ja asianmukaiset terveystulokset. Rekisteröinti on todella halpaa, silmäpeilattu pentu maksaa vain 10€. 


Pentujen myyjä oli kysyttäessä heti valmis tuomaan pennut ostajalle autolla toiseen kaupunkiin. En ikinä ottaisi pentua ihmiseltä, jota kiinnostaa noin vähän, millaiseen kotiin kasvattinsa tulevat! Samaan aikaan myyjä painotti, että myy pennut ainoastaan maalle, ei kerrostaloon ja ainoastaan työkäyttöön. Ristiriitaisista tiedoista voidaan päätellä, että ostaja haluaa vain näyttää pätevältä. Jokainen, joka sitä paitsi vähänkin tuntee rodun, tietää, että bordercollie tarvitsee kaikkea muuta kuin ison tontin. Bordercollieta ei saa liikunnalla väsytettyä, se tarvitsee kyllä ehdottomasti muutakin aivotoimintaa. Jälleen huomataan, miten tietämätön myyjä on koko rodusta. 

Rotuyhdistykseltä saa varminta tietoa rodusta

Surullisinta oli mielestäni kuitenkin yksi pentukyselijöistä. Hän vastasi viestiin välittömästi sen julkaisemisen jälkeen. Mitään muuta hän ei halunnut tietää kuin että onko narttuja ja voiko myyjä tuoda sen autolla johonkin. Perään laittoi vielä sähköpostiosoitteensa. Myöhemmin hän kyseli vielä uudelleen samaa ja laittoi jälleen s-postinsa. Tuskin tarvitsee arvuutella, mihin tarkoitukseen hän narttua haluaa. Ei mitään kiinostusta pentuja, kasvattajaa tai pentujen vanhempia kohtaan, ei halua edes nähdä missä ne ovat kasvaneet tai tavata vanhempia. 

On todella huolestuttavaa, miten huimasti bordercollien suosio on viime aikoina kasvanut. Kyseessä kuitenkin on työkoira, vaikka tervepäinen koira selviääkin kerrostalossa ilman tuntikausien ulkoilutusta ja ilman lampaitakin. Jotenkin ihmiset olettavat että bc on avain menestykseen, portaat huipulle, oikotie onneen. Ihmiset kuvittelevat, että bc on niin viisas, ettei sitä tarvitse kouluttaa ja että se osaa asiat pelkästään katselemalla. Hyviä, harrastavia koteja ei mitenkään voi olla niin paljon, kuin mitä pennuista on kysyntää. Ihan jo senkin takia, että koiraurheiluseuroilla on monella paikkakunnalla tullut resurssit vastaan jo aikoja sitten. 

Näitä "puhdasrotuisia, paperittomia" bc-pentuja on alkanut ilmestyä kuin sieniä sateella ja typerät ihmiset vielä sortuvat siihen. Tosiasia on se, että paperiton koira on sekarotuinen ja piste. Koiran rekisteröimättömyyteen on aina syy, olipa se tietämättömyyttä, välinpitämättömyyttä vai pentutehtailua, pennunostajan tulisi erittäin tarkkaan otettava selvää, mikä on todellinen syy siihen. Tuo edellä mainittu pennunostaja on 95% todennäköisyydellä pentutehtailija. Muistan nimittäin lukeneeni kyseisen ihmisen sähköpostiosoitteen joskus aikaisemminkin eräällä toisella foorumilla, jossa varoiteltiin pentutehtailijoista.  

Tekisi mieli laittaa tähän muutaman neuvo, mihin tulisi kiinnittää huomiota, kun ostatte tai myytte koiranpennun. Tämä tuntuu kuitenkin turhalta. Pentutehtailijoita ei kiinnosta ja suuri osa pennunostajista eivät viitsi pentuhuumassa ottaa asiosta selvää ennen pennun hankkimista. 

Ehkäpä sitten kun olen iso ja valmis eläinlääkäri, voin tehdä jotain estääkseni pentutehtaat. 



2 kommenttia:

  1. Surullisen masentavaa luettavaa, näitä "puhdasrotuisia" paperittomia koiria on ihan hirveesti myynnissä. Ja ihmiset ostavat näitä koiria todella sinisilmäisinä "ei meidän koiralla tarvitse papereita olla kun ei käydä näyttelyssä". Ovatko ihmiset vaan niin tietämättömiä vai välittämättömiä että ostetaan niitä paperittomia koiria. Valitettavasti rakastamassani rodussa villakoirissa on myös todella paljon näitä paperittomia koiria, varsinkin niitä pienenmpiä kokoja. Kyllähän pentutehtailusta on paljon ollut mediassa esillä tarinaa, mutta tuntuu vähän siltä että ihmiset eivät halua uskoa että se osuisi juuri omalle kohdalle. Toki kaikki paperittomien koirien myyjät eivät ole mitään pentutehtailijoita, lähinnä tietämättömiä, en en ymmärrä miten ihmiset uskaltavat teetättää pentuja nartuillaan jos kummallekkaan vanhemmalle ei ole tehty mitään terveystarkastuksia, ei lonkka/polvikuvia eikä silmiä ole peilattu. "Meidän koira on terve kun on aina ollut". Itse olen harkitsemassa toista koiraa ja olenkin kuullut että olen kyllä aika nirso kun paperiton koira ei kelpaa. Olen sitten parhaani mukaan perustellut miksi paperiton koira ei kelpaa. Kyselijät ovat menneet aika hiljaisiksi kuullessani kertomiani faktoja. En ole mikään asiantuntija, ihan tavallinen koiraharrastaja, joka pentukuumeisena viettää aika pentulistoilla ja jalostustietojärjestelmää tutkien :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä tällaisessa asiassa on mielestäni syytäkin nirsoilla :) Paperiton koirahan on sama kuin sekarotuinen, enkä ottaisi sellaista ihan noin vain. Kaikki kunnia niille, mutta silti haluan tietää mistä koirani tulee ja millainen siitä tulee isona noin suunnilleen.

    Veikkaan, että useimmat eivät vaan välitä, "kun ne pennut on niin söpöjä, pakko saada!" Ja sekin on mulle mysteeri, miksi ihmiset teettää sekarotuisia pentuja. Itelle ei tulisi kyllä mieleenkään teettää edes puhdasrotuisia paperillisia, ellei olisi kaikki terveystulokset ja koetulokset paikallaan...

    Jotenkin tuntuu, että vieläkin vallitsee tiukka käsitys että puhdasrotuiset on niistä kenneleistä ja sekarotuiset on niitä kotikoiria. Kennelit ovat kai jotain tuotantolaitoksia tai jotain, kun taas kotikoirat on niitä aitoja ja oikeita...

    Pentutehtaista taas suurin osa on juuri niitä kotioloissa päällisin puolin siisteiltä ja moitteettomilta vaikuttavia kasvattajia. Kyseessä on aika harvoin niitä kamalia, likaisia, ylitäytettyjä massatuotantolaitoksia, josta netissäkin pyörii kuvia. Usein ne ovat menestyneitäkin kasvattajia, joilta on vaan homma karannut käsistä ja teettävät koirilleen välipentueita rahanhimossa, eivätkä saa niitä rekisteröityä. Tuntuu, että ihmiset eivät silti ymmärrä, vaikka pentutehtaista onkin ollut puhetta. Mielessä on lähinnä kuva siitä täyteenahdetusta, likaisesta häkistä autotallin nurkassa ja pahansuovasta, ilkeästä kasvattajatätistä. Näin ei suinkaan ole...

    VastaaPoista