 |
| Mun lempipossu: Pilkku! |
Ei vaiskaan, vaikka kyllä possut ovat miljoona kertaa söpömpiä kuin bakteerit ja väkisinkin meinaa välillä loppua usko itteensä tässä opiskelujen aikana...
Harjoitteluni osoittautui aivan mahtavaksi ja isäntäväki oli todella mukavaa. He todella yrittivät parhaansa opettaa minua ja huolehtivat siitä, että varmasti saan tehdä ja kokeilla kaikkea ja että saan mahdollisimman monipuolisen kuvan sikalan arjesta. Opin todella paljon ja opin myös ajattelemaan monia asioita aivan eri tavalla kuin ennen.
Heti ensimmäisenä päivänä muutama emakko porsi, joten sain saman tien opetella tunnistamaan pian porsivan emakon, pistämisen sekä synnytysavun antamisen.
Käsineet ja liukaste olivatkin kova sana koko viikon, sillä porsivia emakoita oli todella paljon ja aina oli joku, jota piti seurata ja tarvittaessa avustaa.
Ensimmäinen porsas, jonka vedin maailmaan tulen kyllä muistamaan aina! Olimme isännän kanssa kahdestaan kierroksella, kun isäntä havaitsi yhden avustettavan emakon. Ensin hän näytti mallia ja kokeili itse, miten päin porsas on siellä, jotta osaisi antaa neuvoja. Sitten ei muuta kuin hanskat käteen ja liukastetta niin että tursuaa käsistä ja sisään vain.
Varovasti työnsin käden sian emättimeen. Se oli vielä paljon lämpöisempi kuin osasin odottaa! :) Työnsin käden vielä syvemmälle, aina kohdunsarveen asti. Yhtäkkiä tunsin jotain sormenpäissäni. Se oli sorkka! Hymyni ylsi ainakin korviin asti ja aivan innoissani huudahdin löydöstäni isännälle. Löysin pian toisenkin jalan. Seuraavaksi piti kuitenkin määritellä, miten päin porsas oikein oli. Hetken päästä havaitsin pienenpienen saparon. Noh, ei muuta kuin jaloista tiukka ote ja kiskomaan.
Liukkaasta ankeriaasta onkin vaikeampi saada otetta kuin luulisi! Välillä porsaat myös vetävät jalkansa pois, kun yritän saada niistä otetta. Se on aika metka tunne, kun käyt pienen kanssa keskustelua emän sisällä siitä, tullaanko nyt ulos vai ei ;) Emakon supistuksia hyödyntäen sain possun ulos helposti.
Siinä se oli! Ensimmäinen porsaani! Tuijotin sitä hetken sanattomana leveä hymy kasvoillani. Syntymä on aina yhtä ihmeellinen ja uusi tulokas aina yhtä suloinen :)
 |
| Possulapset maitobaarissa |
Usein, kun myöhemmin jakelin pahnoja tai rehuja, jäin hetkeksi seuraamaan pikkuisten puuhailuja. Niitä olisin voinut tuijottaa vaikka koko päivän, niin hellyyttäviä ne olivat! Niitä katsellessani myös muistin aina uudelleen, miksi käyn tätä koulua ja miksi teen tätä kaikkea.
Porsitusapua sain antaa vielä monta kertaa harjoittelun aikana, mutta tunne oli yhtä mahtava aina, kun vedin uuden pikkuisen maailmaan, yhtä sanoinkuvaamattomalta tuntui jokainen pieni vaaleanpunainen nyytti.
Yksi possu jäi erityisesti mieleen. Jouduin avustaa sen maailmaan, koska synnytys oli venynyt tosi pitkäksi. Se ei hengittänyt itse. Poistin sen kurkusta hieman limaa, ravistelin sen hellästi hieman pää alaspäin ja sitten puhalsin varovasti sen kärsään, kuten oli näytetty. Hetken päästä se haukkoi henkeään ja alkoi yskiä :') Normaalisti possut lähivät lähes välittömästi syntymän jälkeen ryömimään ja hamuamaan omaa nisäänsä. Tämä jäi kuitenkin vain makaamaan velttona. Annoin sen hetken olla, koska napanuorakin oli vielä kiinni. Hetken päästä tultuani takaisin havaitsin sen olevan jääkylmä. Se kuitenkin hengitti vielä, joten otin sen ja laitoin lämpölampun alle hetkeksi.
 |
| Sairas possuparka :( Kuvan porsas vajaan viikon ikäinen... |
Edelleen se oli ihan veltto ja aivan kalpea. En tiennyt mikä sitä vaivasi, ennen kuin isäntä käveli ohi ja huomautti, että sillä on verenhukka. Sillä oli ilmeisesti napanuora katkennut liian läheltä napaa liian aikaisin ja vuotanut sen takia verta. Isäntä näytti, miten napanuora sidotaan ja tein possulle oikeaoppisen ligatuuran :) Annoin vielä rautapiikin ja tein sille lämpimän petin styroksilaatikkoon, jotta se lämpenisi. Vein sen taas lämpölampun alle ja toivoin parasta. Uskokaa tai älkää, illalla se jo tyytyväisenä röhkien käveli ympäri karsinaa ja kilpaili sisarustensa kanssa maitobaarin antimista! Se oli hieno hetki, se!
Laitoin myös uusia porsaanalkuja alulle:
Olen jo pitkään halunnut kokeilla tätä, nimittäin keinosiemennystä! Se olikin paljon helpompaa kuin luulin, olin kuvitellut sen hyvinkin monimutkaiseksi operaatioksi :) Isäntä taas näytti mallia ja minä tein perässä toisella emakolla, ei ollut vaikeaa, mutta mahtavaa päästä kokeilemaan!
Sain myös kokea sian elinkaaren päättymisen ja eläinlääkärin hieman negatiivisemman puolen. Pääsin käyttämään tällaista vehjettä:
Pulttipistoolia! En ole ikinä tappanut eläintä ja eka kerta kieltämättä hirvitti. Asia kuitenkin kuuluu aika läheisesti eläinlääkärin arkeen ja olin muutenkin utelias näkemään, miten se tapahtuu. Isäntä lykkäsikin sen sijaan mulle aseen ja neuvoi, miten se hoituu. Päässäni risteili miljoona epäilystä. Mitä jos ammun ohi? Mitä jos se ei kuolekaan? Mitä jos ase rähähtää käsiin tai osun itteeni tai jotain? A p u a ! Isäntä rauhoitteli, ettei siinä mitään käy ja näytti miten se kuuluu tehdä.
Pidätte mua varmaan barbaarina tai jotain, mutta ei se oikeasti ollut kovin kummoista. Aika helposti se meni. Pam ja sillä selvä. Enemmän päänvaivaa aiheutti ehkä se ase itse, edelleen tunnen pienoista kunnioistusta sitä kohtaan ja myönnän lisäksi olevani paukkuarka :) Useimmiten possun lopettaminen on kuitenkin helpotus, kun sen saa päästää tuskistaan. Olen omituisella tavalla hyvin kiitollinen, että isäntäväki näytti mulle tämänkin puolen. Kun aihe tulee myöhemmin eteen, pääsen huomattavasti helpommalla...
Lisääkin negatiivisia puolia sain kokea. Kun pistää itsensä ranteeseen tällaisella:
... jälki ei välttämättä ole kovin kaunis:
Halusin saada monipuolisen kuvan sikalasta ja sen myös sain :D Saan syyttää ainoastaan itseäni, kun suostuin hommaan. Isäntä olikin jo aikaisemmin todennut, että välityspossujen rokotus on miesten puuhaa. Noh, sehän ei meikäläistä pysäyttänyt ja menin kokeilemaan innosta puhkuen. Eihän se niin helppoa ollutkaan, ei. Neljän sian jälkeen kädet ja jalat vapisivat ihan holtittomasti ja voimat oli aivan loppu. Arvon teinit olivat ehdottomasti eri mieltä toimituksesta ja pistivät vastaan minkä kerkesivät. Jokainen niistä panoin sen 30 kiloa, joten voi vain kuvitella miltä tuntuu nostaa tämä toisella kädellä ja pistää nopeasti toisella kädellä piikin niskaan. Yksi teineistä oli erityisen pahalla tuulella, mulla lipesi käsi ja pistin itseni täysillä ranteeseen. Tunsin miten piikki kalahti luuhun. Aijaijau. Se muuten sattui!
Toisaalta tapaus oli hyvin opettavainen ja avasi silmät uudella tavalla. Nimittäin kemiallinen kastraatio. Se kuulostaa tosi helpolta ja kivalta teoriassa. Käytännössä kuitenkin ei. Kyseistä piikkiä ei nimittäin pistetä söpöille pikku nasuille, kun ne ovat sylikokoisia, vaan isoille, vastaanhangoitteleville teinisioille ennen välitykseen menoa. Tehtävään ei oikeasti pysty kuin satakiloinen mies tai vastaavasti kolme naista juuri ja juuri. Olen itse kokeillut. Se ei vaan käytännössä toimi, vaikka kuinka kuulostaa teoriassa eläinystävälliseltä ja helpolta.
Asiassa on toinenkin riski. Sioille käytettävä kastraatioaine soveltuu nimittäin ihmisillekin. Onneksi minä pistin vain antibioottia itseeni. En kuitenkaan haluaisi olla sen isännän tilalla, jolta käsi lipeää kastroidessa...
Toivon, että joku ymmärtäisi tämän ja toteaisi, että asiat eivät aina ole yksiselitteisiä ja helppoja.
Aivan liikaa tehdään päätöksiä toimiston pöydällä miettimättä asiaa lainkaan käytännön kannalta. Tärkein viesti jonka viikon aikana opin, olikin ehkä tämä. Jotta asiaa voisi arvostella ja tuomita, pitää olla itse kokenut sen, ilman käytännön kokemusta ei voi tietää koko totuutta. Sikalatuottajien hommia vaikeutetaan jatkuvasti säätelemällä lakeja ja säädöksiä, jotka eivät vaan käytännössä toimi niin kuin sinisilmäiset kuluttajat kuvittelevat. Samaan aikaan sianlihan hinta kuitenkin kohoaa vain muutamia prosentteja, jotka eivät mitenkään riitä kattamaan kaikkia kuluja.
Kylläpä tuli taas kilometripostaus! Enkä mä oo oikeesti vielä kirjoittanut läheskään puoliakaan siitä, mitä kaikkea siistiä sain kokea! Noh, ensi kerralla lisää pieniä vaaleanpunaisia! Ja toki hieman isompiakin :)
Mahtava postaus! Itsellä vähän huonompia kokemuksia sikaloista, mutta tää postaus sai mielenkiinnon taas nousemaan.. Voiku viel joskus pääsis kivaan paikkaan tutustumaan sikoihin :)
VastaaPoistaKiitos! Onhan niitä sikaloita joka lähtöön, mutta tuo oli onneksi tosi kiva paikka. Harjoittelu avarsi todella paljon, en olisi ikinä uskonut, miten paljon ajatusmaailma voi muuttua kymmenessä päivässä :)
VastaaPoistaKyllähän epäkohtia on sikaloissa jonkun verran noin yleisesti, mihin olisi kiva saada muutosta, mutta musta on tärkeää myös ajatella asioita käytännön kannalta, sen oon nyt huomannut...
Toivottavasti pääset vielä johonkin kivaan paikkaan :)
Olipa kivat postaukset sikalaharjoittelusta (:
VastaaPoistaHeippati! Eksyin blogiisi tän postauksen kautta googletellessani Improvacia. On hienoa, että olet saanut avartavia käytännön kokemuksia, mutta lyhyt visiitti sikamaailmassa ei näytä kaikkia alan mahdollisuuksia. Tekstin perusteella näyttää siltä, että kohdesikalassa immunokastraation käytännöissä olisi varaa hienosäädölle.
VastaaPoistaKuvan perusteella teen rohkean olettamuksen, että rokotus hoidettiin tilalla perinteisellä injektioruiskulla. Olen itse käytännön työssä todennut sen pääasiassa surkeaksi välineeksi yli sylikokoisten sikojen piikityksessä. Onneksi sen vaihtoehdoksi onkin kehitetty hyperstaili avaruuspyssy, josta tässä kuva: http://www.lantbruk.com/sites/lantbruk.com/files/imagecache/full_lantbruk-main-grid/newspilot/improvac0222.jpg
En ole ihan varma, miksi tuota kuuluisi kutsua, mutta avaruuspyssyn nimellä se on lähipiirissä kulkenut. Se on paitsi upea designesine, myös nopea ja turvallinen työväline ja sillä on ainakin kuulemani mukaan paljon vaikeampi kastroida itseään vahingossa kuin injektioruiskulla. Piikin ympärillä on turvakaulus ja piikki tulee sieltä ulos vasta kun vehje on painettu sikaan kiinni ja liipaisinta painetaan. Liipaisimesta tulee myös valmiiksi annosteltu rokote. On siis ikäänkuin seuraavan sukupolven versio kuvassasi olevasta antibioottiruiskusta.
Toinen mainitsemasi ongelma oli possujen kiinnipito. Hölmön hommaahan se on reisivoimin tehdäkään. Jos omistaisin sikalan, siellä käytettäisi seuraavan kuvan mukaista häkkiä: http://www.scalesinc.co.za/uploads/114025294780731/89af79c69d26c8f8dd84ccd6e0905ded.jpg
Nasset ajetaan yhtäältä sisään, piikki nahkaan ja toisaalta ulos. Koittaisin myös kehittää häkkiä siten, että sikapossut saisi sinne helpommin. Tähänkin rokotusruljanssiin tarvittaisi vähintään kaksi, mieluusti kolme ihmistä, mutta vähemmän lihasmassaa. Ja again: kun nasse on häkissä, avaruuspyssyllä on vaikea sohaista omaa reittään. Näitä häkkejä olen nähnyt käytettävän vain lampailla, mutta en keksi, mikseivät toimisi sikalassakin.
Toivottavasti saat vielä kokemuksen perinteisestä possujen kastraatiosta, koska kuten sanottu, käytännön kokemus avartaa. Arvaat varmaan tähän mennessä, että sikakokemukseni on ikääni nähden laaja, ja olen nähnyt yhden- sun toisenkinlaista hiihtäjää alalla. Ei ole mitenkään tavatonta salvata likaisilla ja tylsillä sivuleikkureilla sellaisella kiireellä ja pieteetin puutteella, että joka toiselta kersalta on parin tunnin sisään suolet ulkona. Postauksen perusteella tämä harjoittelusikalasi vaikuttaa varsinaiselta sikojen paratiisilta. Don't be fooled. Suositan myös katsomaan kriittisesti kokorakolattiaista porsituskarsinaa.
On muuten tutkittu juttu, että kuivitetussa karsinassa kasvanut possu on vähemmän aggressiivinen sekä tovereitaan että hoitajiaan kohtaan kuin kuivittamattomassa. MTT:n koesikalassa Hyvinkäällä tutkittiin tätä joskus muinoin.
Mitä kannattavuuteen tulee, niin ongelma ei ole hyvinvointisäädöksissä, vaan kaupan portaissa. Kun kalliisti tuotettavaa ja arvokasta luksustuotetta vaaditaan budjettihinnoin kaupan hyllylle ja kaupan kartelli vielä puhaltaa pääosan hinnasta, tuottaja jää nuolemaan näppejään. Tuottaja ottaa lainaa laajentaakseen tilaansa -> muut tekevät samoin pysyäkseen perässä -> kilohinta laskee, tuottavuus ei lopulta nouse -> lisää laajennusta uudella velalla -> muut tekevät samoin pysyäkseen perässä -> kilohinta laskee, tuottavuus ei lopulta nouse. Koko alan kannattavuusraja nousee sietämättömäksi. Siksi ratkaisua lihantuotannon kustannuksiin pitäisi ensisijaisesti etsiä kaupan kartellista eikä sian selkänahasta.
Tulipa naputeltua romaani. Olen päivätauolla sikalalta, parin tunnin päästä taas nasseja kaitsemaan. Tänään pitää salvata muutama pahnue. Sivuleikkureilla, ilman kivunlievitystä. Tilalla ei käytetä desinfiointiainetta, mulla on oma piilopullo matkassa.
- Maatalouslomittaja ja syksyn eläinlääketieteen fuksi
No, nyt luin lisää ja olet ilmeisesti päässyt myös ihan salvamaan. Hyvä pointti, että kipulääke ei ole tarpeellinen kivunlievitys salvuuhun, ja itse epäilenkin että se on lähinnä kuluttajan lohduttamista varten lanseerattu käytäntö. Kuluttajahan ei osaa kysyä, onko "kivunlievitys" tulehduskipulääkettä vai puudutusainetta.
VastaaPoistaMutta ratkaisuja karjunhajuun on enemmänkin kuin nämä kaksi. Karjunhajua ei esiinny joka sukulinjassa ja se on mahdollista - joskin ehkä työlästä - jalostaa eläinaineksesta pois. Keski-Euroopassa käytetään joissain teurastamoissa ns. "elektronisia neniä" ja jopa ihan ihmisneniä haisevien ruhojen tunnistamiseen ja karsimiseen. Espanjassa kaiketi käytetään juuri tätä keinoa, siellä kun ei possuja salveta. Voisin itsekin harkita sianruhonhaistelijan ammattia, olisihan se deitti-ilmoituksessa tyylikäs, mutta en haista karjunhajua :(
Yksi vähemmän seksikäs ratkaisu on ihan vaan laittaa nasset teuraaksi ennen kuin karjunhaju ehtii kehittyä. Again, tuhlausta, koska sitä ei kaikille kehity.
- Sama lörppäsuu ku edellinen
Heippa,
VastaaPoistavasta nyt luen kommenttisi. Sulla on mielenkiintoisia kommentteja ja argumentteja. On kyllä totta, että lyhyt harjoittelu ei anna vielä tarpeeksi hyvää kuvaa sikalamaailmasta, mutta on tämäkin parempi kuin ei mitään.
Mun sikalassa ei siis harrastettu immunokastraatiota, joten näiltä osin tein aika paljon olettamuksia. Mutta yleisesti mitä rokottamiseen tulee, juurikin tuollaisella avaruuspyssyllä pistin itseni. Joten sen turvallisuudesta olen eri mieltä kanssasi :) Sain tosiaan kokeilla myös perinteistä kastraatiota, eikä se oo estänyt mua nauttimasta possupihvistäni. Varmasti siinä on paljon epäkohtia ja onkin mielenkiintoista pohtia, kumpi onkaan parempi. Immunokastraatiossa on ihmisille riskinsä, perinteisessä taas hyvinvointi...
Nyt kuitenkin olen nähnyt myös toisen puolen, nimittäin teurastamon. Sinne tulee varsinkin tietyistä sikaloista todella paljon karjuja, kysymys kuuluukin, harrastaako ne perinteistä vai immunologista kastraatiota... Mun kokemukseni teurastamossa on osoittanut, että melkeinpä suurin osa karjuista on kehittänyt karjun hajua ja joskus haju on niin voimakas, että siinä joutuu todella pitämään henkensä. Jopa niiden sisäelimet haisevat todella voimakkaille. Kuitenkin loppupelissä aika iso osa possuista käytetään makkaroihin ym. eineksiin, joten mietin kans, miksi ei voisi käyttää jotain elektroniikkaa karjunhajun tunnistukseen tai kuten sanoit, teurastaa ne aikaisemmin.
Tässä varmaan tulee taas kannattavuus esille. Nuorempana teurasettu sika = vähemmän lihaa = vähemmän rahaa. Näin se valitettavasti menee, raha on kaikki kaikessa :( Toki eivät kaikki, onneksi on näitä tiloja, jotka oikeasti pitävät huolta eläinten hyvinvoinnista. Teurastamolla näkee kuitenkin aivan kaikkea laidasta laitaan...
Mun mielestä erittäin suuri ongelma on se, että maatalous on tehty niin epäkannattavaksi. Varmasti tiedät vielä paremmin kuin minä, miten hankalaksi esim. sikojen kasvatus on tehty. Tukia vähennetään jatkuvasti, lainsäädäntöä tiukennetaan, vaatimuksia vaatimusten perään ja kuluttajat eivät suostu maksamaan....
... ja kivunlievityksestä vielä, jos et tiennyt, niin sehän on nykyään lain mukaan pakollista. Huolestuttavaa, jos silti on tiloja, jotka eivät sitä tee :( Vaikka itse hieman epäilenkin sen mielekkyyttä...