Sikalaharjoittelu III - vinoja ajatuksia ja kieroa mielikuvitusta

Saamieni palautteiden perusteella possupostauksistani on tykätty, siis kiitos ja kumarrus palautteista, niitä on aina kiva lukea :)

Pieni maitoparta <3

Viimeisenä possupostauksena vielä tunnelmia ja ajatuksia harjoittelun aikana: 

Päivä 1: 

Sika paskoo. Paljon. Lannan ja virtsan kyllästämä olki painaa. Paljon. 

Todistan heti aamusta porsituksen ja avustan possujen siirroissa. Totean, että possut ovat ääniarkoja ja opin, että sika sanoo paljon muutakin kuin röh. 

Päivän lopussa totean: MUN UUSI LEMPIELÄIN ON SIKA! 

Päivä 2: Lanta painaa vielä enemmän kuin eilen. Ei ihme, että kaikki maanviljelijät ovat kehonrakentajien näköisiä. Välillä tunnen itteni kunnon stadilaiseksi, kun emäntä näyttää, miten kottikärryä työnnetään. Mut hei, enmä voi osata. Joskus pienenä oon ehkä lykkiny pihalla lehtiä lasten kottikärryissä... 

Paras ystäväni kahden viikon aikana.

Opin erottamaan possupojat ja -tytöt toisistaan. Tiesittekö, että pojillakin on tissit? Ja että tytöllä voi olla napatyrä, joka näyttää ihan pojan vehkeeltä? Sikaseksologia ei siis ole ihan niin helppoa kuin ehkä luulis...

Päivä 3: Olipa sairaan siisti päivä! Sain tehdä ja kokea vaikka mitä uutta ja jännää! Tiesittekö muuten, että emakot synnyttävät synkronissa? Kun yksi emakko synnyttää, se levittää ympärilleen feromonia, joka saa muutkin emakot synnyttämään lähipäivinä. Se ihan oikeasti toimii! 

Hieman seikkailuakin mahtui päivään. Isäntä lähti pihahommiin ja jätti mut yksin sikalaan. Heti isännän lähdettyä alkoi tapahtua. Siivotessani vauvaosastoa takanani seisoo yhtäkkiä sika. Jaa'a. Pihaton ovi oli sepposen selällään. Fiksut siat ovat oppineet avaamaan oven kärsällään ja päättivät mennä sikalakierrokselle omin päin. Pienen metsästysreissun jälkeen sain rouvat takaisin kotiinsa. 

Eiks niin, että on ihan normaalia, että ihmisellä on käytetty piikki etutaskussa?!

Päivä 4: Opin erottamaan eri sikarotuja, jännää! Sain lisäksi soveltaa koulun genetiikan tunnilla opetettuja asioita ihan käytännössä, sekin oli hienoa :) 

Lannan lapioiminenkaan ei enää tunnu miltään. Itse asiassa se on harvinaisen rentouttavaa puuhaa. 

Ramaisee! 

Päivä 5: Huomaan olevani aikaani edellä. Mikrobiologia ei kiinnostaisi yhtään ja bakteeritkin ovat aika tylsiä. Sen sijaan haluaisin vaan suoraan ruveta opiskelemaan tauteja! Tutkin sairaiden possujen oireita ja totean niillä toinen toistaan huolestuttavampia tauteja. Ehkä ihan hyvä, ettei olla opiskeltu niitä vielä paljon :) 

Jos possu yskii, kun annan niille olkea, köh niin onhan se aivan liian arkista väittää, että syynä olisi köh köh olki. Mun mielestä joku eksoottinen Australiais-amerikkalainen-sinivihertäplikäs blonchopleurapneumiitti kuulostaa paljon jännittävämmältä. Aina kun kirjasta löydän jonkun uuden taudin, totean seuraavana päivänä täsmälleen samat oireet ainakin parilla possulla. Ai miten niin vilkas mielikuvitus? Onneksi en opiskele ihmislääkäriksi, tulisin luulosairaaksi ;)

Hui, apua, olen eksynyt! Mamiii!

Päivä 7: Yllätyin totaalisesti kun huomasin, että pikkupossut voivat nukkua TODELLA sikeästi. Luulin sitä ensin kuolleeksi :) Ja tiesittekö, että siatkin kuorsaavat? Ja kovaäänisesti kuorsaavatkin. 

Päivä 8: Leikin eläinlääkäriä ihan urakalla ja totesin, että taidan sittenkin olla oikealla alalla. Sain leikkiä ultraäänilaitteella ja pääsin hyödyntämään viime ompelukerhon oppeja. 

Päivä 9: Unohdin hetkeksi ennakkoluuloni ja pelkoni ja onneksi tein niin! Loppupäivästä jäi mahtava voittajafiilis, kun huomasin, että siat eivät syöneetkään minua, enkä edes pistänyt itseäni tällä kertaa :)

Välillä olen kyllä ihan tyytyväinen etten ole sika. *puistatus* 

Aloin myös pohtimaan tulevaisuudensuunnitelmia. Pieneläimet ovat aina olleet lähellä sydäntä, kuntapraktiikkakin on toisaalta aina kiinnostanut. Tässä harjoittelun aikana olen ruvennut epäilemään, haluanko sittenkään pieneläinpuolelle. Olen jo aiemmin pohtinut, meneekö kaikki hössötys pieneläimien ympärille jo liian pitkälle ja nähtyäni nyt toisen puolen ajatukseni tuntuvat vaan konkretisoituneen. Ihmisetkin ovat erilaisia. 

Possujen nukkumisasennot on välillä hieman... kröhöm... erikoislaatuiset?

Päivä 10: Sikalassamme ei ollut tarpeeksi kärpäsiä, joten emäntä meni hakemaan niitä kaupasta lisää! Päivän sitten ripustelin kärpäspusseja kattoon. Kyseessä on ehdottomasti inhottavin tehtävä harjoittelun aikana. Yök. Minulla taitaa kyllä olla harvinaisen kieroutunut käsitys asioista. 

Ja ei, emäntämme ei ole hullu. Kyseessä on petokärpäset, jotka syövät muut kärpäset pois ja pitävät näin sikalan kärpäskannan kurissa. Nerokasta! 

Päivä 11: Tuntuu siltä, että olen rehkinyt 9 tuntia punttisalilla! Ja nuo ihmiset tekevät tätä 7 päivää viikossa pyhät arjet, 365 päivää vuodessa! Huh. Katson kyllä joulukinkkuani eri silmin tänä jouluna. 

Kuva

Päivä 12: Haikea fiilis. Viimeinen päivä :( 

Sain vihdoin kokeilla sen kohutun kastraation! Aihe, josta voisin kirjoittaa kokonaan oman postauksensa, mutta tyydyn nyt vaan lyhyesti kommentoimaan. Olin totta puhuen hieman "pettynyt". Ei tuo nyt niin kauheaa ollut, kuin mitä olen kohun perusteella olettanut. Kokeneelta ihmiseltä siihen meni 10 sekuntia ja leikkausarpi juuri ja juuri sentin. Possut kirmaisivat tyytyväisinä häkissä leikkauksen jälkeen. En väitä, etteikö se sattuisi, mutta mielestäni on hieman ylireagoitu. 

Enkä tiedä, mitä hyötyä kivunlievityksestä on. Jos otat buranaa ja leikkaat itseäsi sormeen, miltä mahtaa tuntua? Uudessa laissa kysymys on kipulääkkeestä, puudutusaineita ei sikaloille anneta, joten puudutus ei tule toteutumaan. Lisäksi lääkkeen kuuluisi vaikuttaa puoli tuntia, mikä vaikeuttaa työtä käytännössä paljon. Jos leikattavana on 200 possua, homma hankaloituu paljon, jos ne pitää käydä läpi kahteen kertaan. Jos taas kipulääke annetaan kastraation yhteydessä, leikkaus sattuu yhtä paljon kuin ennenkin. 

Kemiallisesta kastraatiosta jo avauduinkin viime postauksessa. Mielestäni ainoa järkevä vaihtoehto olisi lopettaa kastraatiot kokonaan. Jo tarkemmin miettiessäkin tuntuu oikeastaan aika turhamaiselta tehdä tuollaista pelkästään lihaan syntyvän maun takia. Pelkkää ihmisen turhamaisuutta. Englannissahan tuottajat ovat tottuneita syömään karjunmakuista lihaa, siellä ei karjuja leikata. Miksi ei meilläkin? Käytännön ongelma tosin on tässäkin. Leikkaamattomat karjut tappelevat keskenään ja astuvat tyttösikoja. Tuloksena voi olla pahaakin jälkeä ja valtava stressi muille sioille. Käytännössä kun ei ihan ole mahdollista tarjota yksiö jokaikiselle lihasialle. 

Viimeistään tässä vaiheessa varmaan kaikkoavat viimeisetkin lukijat ja nekin, jotka kehuivat edellisiä postauksiani vetävät kommenttinsa takaisin tässä vaiheessa. Mutta kuten jo sanoin, käytännön elämä ei aina ole sitä, mitä kuluttajat kuvittelevat... 

Ajelen kotiin haikeana. Kun saavun kehä kolmoselle iskee kauhea masennus ja tekisi mieli kääntää auto ympäri. En kuulu tänne betoniviidakkoon, tekisi mieleni huutaa. Seuraavana aamuna tuntuu oudolta, kun ei tarvitsekaan mennä ruokkimaan vaaleanpunaisia nassikoita. Kauhea ikävä. Mikrobiologian kirja ilkkuu pilkallisena työpöydällä. Se on odottanut minua uskollisena. Siis. Takaisin arkeen.