No, ei minusta koskaan pitänyt eläinlääkäriä tulla. Taidan olla sikäli erikoinen tapaus, että en ole haaveillut eläinlääkärin urasta pikkutytöstä asti, en ole viettänyt lapsuuttani ja nuoruuttani hevostyttönä tallissa, enkä varsinaisesti ole ollut eläinhullukaan sanan varsinaisessa merkityksessä.
Ala-asteella halusin opettajaksi. Ihailin kolmosluokan englanninopettajaa yli kaiken ja halusin olla isona samanlainen. Vähitellen sitten yläasteella tajusin, että koulun ulkopuolella on runsaasti muutakin elämää. Minua kiinnostivat luonnontieteet, olin hyvä matikassa ja erityisesti ihmisen fysiologia oli mielestäni hyvin kiehtovaa. Samaan aikaan kuitenkin kehitin lievän kammon neuloja kohtaan, en välittänyt verestä ja meinasin pyörtyä, kun tyttökissamme leikattiin. Päätin siis, että minusta tulisi fysioterapeutti. Tämä säilyi tulevaisuudenhaaveenani aina lukioon asti, aina abivuodelle asti. Sitten alkoi epäilys. Olisiko tämä sittenkin sitä mitä haluan?
Olin pihalla kuin lumiukko koko abivuoden. Ainoa mikä jokseenkin tuntui mielenkiintoiselta alalta, oli biologia ja kemia. Päätin siis, että minusta tulee joko kemisti tai biologi. Kumpaankin saisin opiskelupaikankin helposti. Vaan onko oikein valita se, mistä aita on matalin?
Idea eläinlääkiksestä sai alkunsa, kuten kaikki hyvät ideat, pelkästä vitsiksi tarkoitetussa huomautuksesta. Syyllinen oli äitini, joka totesi, että kyllä tällä eläinlaumalla (neljä koiraa, kissa, kaksi kania ja kuusi marsua) pitäisi jonkun lapsista opiskella eläinlääkäriksi. Ihan huvin vuoksi laitoin siis paperit sinne, mutta en hetkeäkään ajatellut, että siitä oikeasti tulisi mitään. En käynyt edes pääsykokeessa, puhumattakaan, että olisin edes tiennyt, mistään pääsykoekirjasta mitään.
Päätettyäni vakaasti, että minusta tulisi kemisti, olin kuitenkin sitä mieltä, että lukion jälkeen haluan pitää välivuoden, relata ja tienata vähän rahaa. Vuoden jälkeen laitoin jälleen paperit kemialle ja huvin vuoksi elukallekin jälleen.
Tajuamatta mitä olin tekemässä, löysin itseni eräänä päivänä tiedekunnan sivuilta selaamassa opinto-opasta. Se oli kiehtovaa ja päätin ottaa lisää selvää. Luin opiskelijoiden kommentteja, juttuja opiskelusta ja katselin kuvia iloisista naamoista, söpöistä varsoista ja pätevänoloisista lääkärinaluista. Hitaasti ja vähitellen minulle selkisi: hitto, tämähän on juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdä! Tässä ammatissa tiivistyy kaikki, mitä työltä toivon ja mikä minua kiinnostaa!
Oli huhtikuun puoliväli, kun vihdoin sain aikaiseksi ostaa Galenoksen. Meni vielä tovi, ennen kuin aloin lukemaan sitä. Aika ei riittänyt millään, kun piti niitä töitäkin lähes kokopäiväisesti paiskoa. Sain puolet Gallesta luettua pikalukuna, en ehtinyt sisäistää mitään, enkä laskenut paljon mitään laskuja. Pääsykokeeseen mennessä olin lähes varma, etten pääsisi. Olin kuitenkin löytänyt alani. Nyt minulla oli unelma.
Seuraavana vuonna aloitin elokuussa lukemisurakan. Se oli raakaa työtä seuraavat kymmenen kuukautta, mutta kuten tiedätte, se kannatti! Pääsykoeurakasta kuitenkin lisää myöhemmin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti