Helsinki to Hannover osa IV

Tiistain ohjelmassa oli vierailu pieneläinsairaalassa. Siitä minulla ei valitettavasti ole paljon kuvia. Se nyt oli aika samantyyppinen kuin meillä Helsingissäkin, paitsi että se oli huomattavasti isompi. Eri osastoja oli paljon ja käytävätkin oli vastaavasti pidempiä, saksalaisopiskelijoilta ei pääse ainakaan kunto rapistumaan! ;) 

Muutama asia joka jäi mieleen: Odotustila oli useita pieniä, näin esim. uroskoirat voivat mennä eri tilaan odottamaan. Kissoille oli kokonaan eri odotustilat, lisäksi niiden teho-osasto oli myös eristetty koirista. Hygieniassa tunnuttiin olevan tarkepia kuin Helsingissä. Lisäksi lääkäri esitteli ylpeänä hienoa magneettikuvauslaitetta, joka on kai maailman suurimpia ja jossa voidaan kuvata myös hevosia.

Sitten oli vuorossa hevossairaala. Ja se vasta upea olikin.

Hevosilla oli yksittäisten karsinoiden jatkeena ulkotilat. Jos hevosta ei voinut päästää ulos, niillä oli kuitenkin ikkunat, joista oli näköyhteys muihin hevosiin. Näin niillä on virikkeitä ja ovat rauhallisempia, kun näkevät lajitovereitaan.

Hoitotilat olivat tosi hienot ja tilavat. Joissain tiloissa oli tilaa kahdelle hevoselle, sillä toisen hevosen läsnäolo usein rauhoittaa vauhkoa hevosta. Lattiamateriaalit olivat hyvät, pitävät kumimatot. Hygienia oli jälleen toteutettu hyvin - itse sairaalassa oli "puhdas puoli", jossa henkilökunta valmistautui esim. leikkaukseen, sitten oli erillinen sisäänkäynti hevoselle. Hevoset siis tuotiin ulkoa suoraan hoitotiloihin. Näin taudit eivät pääse leviämään itse sairaalassa ja paikat pysyy siistinä.

Sitten oli hieno ulkokenttä:

Pohjakin oli hyvin näppärä: alhaalta se voitiin täyttää vedellä, jotta pohjalla säilyisi aina optimaalinen kosteus. Alustana oli joku, mikä on kai paras mahdollinen hevoselle, en ole hevosihmisiä, niin en ole varma, mikä se oli. Joku hiekantuntuinen.

Ja sitten oli vielä valtava maneesi, jossa voitiin tehdä esimerkiksi ontumatutkimuksia ja erityisesti tutkimuksia ratsastaja selässä. Tämä on erityisen tärkeää, kun etsitään syytä ontumiseen, sillä ratsastaja vaikuttaa hyvin paljon hevosen liikkeisiin.

Lopuksi saimme aivan ainutlaatuisen tilaisuuden päästä seuraamaan endoskopiatutkimuksen ratsuhevoselle. Kyseessä on yleinen vaiva hevosilla, kurkunpään toispuoleinen halvaus. Normihevosen elämään se ei yleensä vaikuta, mutta kilpailuhevosella se vähentää suorituskykyä. Tätä tutkitaan työntämällä hevosen nieluun kamera, josta nähdään kukunpään liikkeet.

Tähän asti laitteet ovat olleet kiinteitä, joten käytännössä tutkimus voidaan tehdä vain juoksumatolla. Luonnollisesti juoksumatolla ei voi olla ratsastajaa selässä. Nyt on kuitenkin kehitetty aivan uusi metodi, jolla saadaan laite kiinnitettyä satulaan ja voidaan kuvata hevosta oikeasti liikkeestä.

Ongelma nimittäin usein on, että kun ratsastaja pyytää hevosta kokoamaan itsensä, tämä laskee päätä alas, tavalla jota se ei juoksumatolla tee. Tällöin ongelma ei oikein ilmene perinteisessä tutkimuksessa.

Tällaisia liikkuvia endoskooppeja on koko maailmassa hyvin vähän, joten pääsimme seuraamaan todella ainutlaatuista potilastapausta!

Valitettavasti opiskelijat eivät pääse kliniikkavuonna tekemään tarpeeksi käytännön harjoituksia, koska opiskelijoita on todella paljon, n. 250 yhdellä vuosikurssilla, kun meillä Helsingissä on n. 70. Toki tällaisessa paikassa näkee todella paljon, mutta usein juuri ne hands on -kokemukset jäävät liian vähäisiksi. Lisäksi hevosten kanssa kun työskennellään, niin opiskelijat harvoin pääsevät tekemään mitään muutenkaan, paitsi katselemaan kun kokenut eläinlääkäri suorittaa toimenpidettä. Valmistuneena onkin sitten hieman jännittävää mennä ensimmäistä kertaa tallikäynnillä ja tehdä yksin jotain, mitä olet kerran nähnyt jonkun tekevän...

Klinikkavuosi muutenkin eroaa meidän sellaisesta huomattavasti. Kun meillä on klinikkakierrot joka osastolla määrätyn ajan, saksalaiset joutuvat valitsemaan. Meikäläiset siis käyvät läpi sekä pieneläimet, hevoset että tuotantoeläimet. Saksassa opiskelija joutuu päättämään yhden alan, joka kiinnostaa ja sitä tehdään koko vuosi.

Pieneläinten kanssa pääsee tekemään paljon enemmän käytännön juttuja, joista on hyötyä myös hevosihmisille, esimerkiksi perusleikkaustekniikat ovat periaatteessa samanlaisia eläimestä toiseen. Hevosihmisille tuleekin vaikeaa saksassa, kun ei oikein saa kokemusta mistään tuollaisesta, kun ollaan koko vuosi hevososastolla....

Lounaan jälkeen suuntasimme läheiseen pikkukaupunkiin Celleen hevossiittolaan. Ensin kävimme oriosastolla.

Talleja oli monta ja tilat olivat hienot ja tilavat. Oriita ostetaan nuorina ympäri maailmaa. Sitten niitä aletaan treenata muistaakseni puoli vuotta. Ohjelmaan kuuluu monipuolisesti niin koulu-, este- kuin maastoratsastustakin. Ne käyvät läpi hyvin kovan koulun, jonka aikana erottuvat jyvät akanoista. Koulutuksen jälkeen ne suorittavat tasokokeen.

Edessä estekenttä, oikealla alkaa maastorata. 

Riippuen, miten lupaavalta ori näyttää koulutusjakson jälkeen se joko pidetään, laitetaan sijoitukseen tai myydään pois.

Käsittelyboksit

Hevosten suihku

Sitten lähdimme vähän matkan päähän tammojen talleille.

Tammojen "kylä" oli vielä himpun verran hienompi kuin oreilla. Rakennukset olivat hyvin vanhoja ja arvokkaita.

Edessä näkyy yksi tallirakennuksista, oikealla sivulla oleva valkoinen tönö on maneesi:

Maneesi oli iso ja tilava. Vanha perintörakennus sekin. Välillä täällä kuulemma järjestetään juhliakin. Pohja on hevosille paras mahdollinen.

Hevosten kävelytyslaitteita oli useampi, myös oriiden osastolla niitä näkyi pihalla aika monta. Joku omituinen politiikka näyttää vallitsevan hevosmaailmassa, että arvokkaat hevoset eivät pääse lainkaan laitumelle. Onpahan edes vähän liikuntaa näin, vaikka hieman epäilenkin tuon mielekkyyttä.

Myös tällaisia ulospäin avautuvia karsinoita oli monta. Onpahan hevoselle jotain virikettä, kun se voi tuijotella ympäristöön, vaikkei laitumelle pääsisikään.

Yksi talleista sisältä. Erityisen arvokkaat hevoset olivat omassa tallissaan ja löytyi sieltä muutama julkkiskin!

Jostain vajasta löytyi monta vanhaa kärryä: 

Nämä saa ministeri käyttöönsä, kun tulee vierailulle seudulle: 

Pitäisiköhän ruveta ministeriksi?

Kierroksen jälkeen olimme kaikki väsyneitä ja kiireisesti kahvijäätelöhoidon tarpeessa. Allekirjoittanut ainakin oli niin uupunut, että ei kauheasti riittänyt juttua automatkalla.

Ajoimme Cellen keskustaan etsimään jäätelöä/kahvia/molempia edellisiä. Keskustan nähdessäni virkistyin hieman, kylä näytti ihan joltain lastenkirjan kylältä.

Vanhoja rakennuksia, tiet eivät ole asfalttia nähneetkään, betonia ei mailla halmein... Tällaiseksi kuvittelen oikean kylän!

Suklaapähkinäjäätelön ja cappucinon jälkeen maailmakin näytti taas huomattavasti paremmalta paikalta elää ja seikkailimme vielä tovin pitkin katuja. Lopulta käännyimme takaisin kohti tuttua ja turvallista Hannoveria.

Illalla kävimme vielä syömässä. Paikka oli hauskasti suunniteltu uimarannan tyyliseksi ja sijaitsi korkealla kerrostalon katolla! Näkymät olivat varsin hienot ja, mitä parasta, ruoka erinomaista.

Omalla lautasellani oli vuohenjuusto-saksanpähkinäpastaa. Se oli taivaallista ja kruunasi kyllä päivän :) Saksalaiset ne osaavat sitten tehdä ruokaa <3

No, siinäpä se ilta sitten menikin :D

Seuraavassa ja todennäköisesti viimeisessä osassa vuorossa ovat Hannover Zoo, Clinic for rodents, reptiles and birds, German Primate Center sekä kuvankaunis Göttingen. Näkemisiin siis!