Moi

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Reipas kandi se päivystää

Kello on 15.45 ja aloitan kohta päivystysvuoroni. Otan sinisen smurffiasun kaapista ja puen sen päälle. Kynät, kynälamppu, kuumemittari ja muistilaput taskuihin, stetoskooppi kaulaan ja uusi, valkoinen hoitajankello rinnuksiin. Sitten ei kun menoksi.

Päivystyshuoneessa on rauhallista. Meitä on yleensä kaksi nelosen kandia ja kaksi viitosta, lisäksi muutama eläinlääkäri ja eläintenhoitaja. Alkuilta on rauhallista, kuten aika usein alkuviikosta on. Autan ottamaan verinäytteitä, pitelen pientä koiraa ja katson kissan yleistutkimusta.

Osaan jo ihan itse analysoida verinäytteet. Menen pieneen laboratorioon, laitan hematokriittiputket sentrifuugiin pyörimään, tutkin näytteestä valkosolut ja pistän verikaasulaitteen surisemaan. Kun tulokset ovat valmiit, kone tulostaa ne liuskalle, josta kopioin ne tietokonejärjestelmään. Eläinlääkäri näkee ne saman tien toisessa huoneessa. Tällä eläimellä oli kaikki kunnossa, mutta joskus näen jo tuloksia naputellessa, että jokin arvo on pielessä. Tällöin saatan luntata pikkuruisesta muistivihkostani, mihin sairauteen tämä voisi viitata.

Verinäytteen otto koiralta -  Kuva
Pieni koira ontuu jalkaansa. Huolestuneet omistajat pelkäävät, että koiralla on jalka murtuneena. Pikkuinen pomppii reippaana tutkimushuoneessa edestakaisin ja saan juoksennella sen perässä kun teen sille yleistutkimuksen. Kirjoitan sille anamneesin eli sairaskertomuksen tietokoneelle ja kirjaan sen perustiedot. Kyselen tarkasti, miten ja milloin onnettomuus on tapahtunut, miten tämä on ilmennyt jne.

Eläinlääkäri tarkastelee kirjoittamaani sairaskertomusta ja kyselee tarkentavia kysymyksiä. Kun hän on saanut kuvan tapauksesta, hän menee itse vielä tutkimaan pikkukoiran ja juttelee omistaijen kanssa mahdollisesta ongelmasta ja jatko-hoidosta. Koiralta päätetään ottaa röngenkuvat, jotta voidaan varmistaa, onko jalassa murtuma.

Koska en osaa vielä yksin käyttää röngenlaitteita, pyydän mukaani viitosen kandin. Eläinlääkäri jää sillä aikaa tutkimaan toista potilasta. Käynnistämme röngenlaitteet, puemme omistajille lyijyesiliinat ja laitamme koiran pöydälle. Asettelussa menee hetki, koska raukka on kipeä, lopulta saamme kuitenkin omistaijen yhteistyöllä koiran oikeaan asentoon ja juoksemme sermin taakse painamaan nappia. Kuvasta tuli tarkka, niinpä lähetämme sen tietokonejärjestelmään, josta eläinlääkäri jälleen voi tarkastella sitä toisesta huoneesta käsin.


Eläinlääkärin kanssa tutkimme tarkasti kuvan ja eläinlääkäri pyytää meitä kertomaan, missä luussa murtuma sijaitsee. Pienet aivosolut jouvat koetukselle, kun kaivan muistini syövereistä etujalan luiden nimiä. Tällä kertaa murtuma on onneksi niin helppo, että se hoituu kipsillä, eikä jalkaa tarvitse leikata. Katson tarkasti, miten kipsi ja lasta tehdään. Juu, juuri näin se opetettiin ortopedian luennoillakin!

Lopulta se on valmis. Saan itse kirjoittaa koiralle kotiutumispaperit, joihin kirjoitetaan omistajalle ylös tärkeimmät tiedot, mitä koiralle on tehty, mitä sille suunnitellaan jatko-hoidoksi ja mitä lääkkeitä sen pitää syödä. Omistajat ovat helpottuneita, kun saavat murusensa takaisin ja osaavat jo hymyilläkin sen isolle, vaaleanpunaiselle kipsille. Kerron heille, miten koira kannattaa kotona hoitaa ja mitä lääkkeitä se tarvitsee. Lopulta saatan heidät ovelle.

Loppuiltaa kohti potilaita tulee enemmän, yhdeksän aikoihin käy suorastaan hulina päivystyshuoneessa. Hoidan syömätöntä koiraa, ripuloivaa pentua ja tutkin kissan saamaa haavaa. Eräs koira on syönyt ksylitolipurukumia, pistän sille lääkettä, jotta se oksentaisi. Siltä otetaan varmuuden vuoksi myös verinäytteet, jotta voidaan tutkia, onko sillä verensokeri alhaalla. Se saa suonensisäisesti nestettä ja hieman glukoosia. Vanha kissa päädytään lopettamaan.

Päivän viimeinen potilas on niin mukaansatempaava, etten edes tajua kellon kulumista. Kun viitosen kandi ja eläinlääkäri ovat jo pariin kertaan vihjanneet, että saan kyllä mennä, jos haluan, maltan lopulta lähetä. Heti kun olen kotiuttanut koirani! En tykkää jättää asioita kesken ja haluan tietää, mitä sille koiralle tehdään.

Lopultakin tulee sopiva hetki livistää. Desinfioin stetoskoopin ja muut tavarat alkoholilla ja pakkaan ne laukkuun. Huikkaisen iloisena heiheit ja menen vaihtamaan vaatteet. Vuoroni olisi päättynyt jo yli tunti sitten, mutta en välitä. Viimeinen potilas hymyilyttää vieläkin. Kunpa noin mukavia eläimiä ja fiksuja omistaija olisi enemmänkin!

Kävelen kotiin pirteässä pakkasilmassa. Taivaalla tuikkivat pikkuiset tähdet, bussi ajaa ohitseni, pari koiranulkoiluttajaa kävelee vastaan. Nyt, kun pääsin sairaalalta pois, huomaan, kuinka väsynyt olenkaan. Kotona syön iltapalaa ja kaadun suoraan sänkyyn.

Tapaukset perustuvat osittain tositapahtumiin, mutta kaikki potilaat ovat fiktiivisiä salassapitovelvollisuuden vuoksi. 

7 kommenttia:

  1. Missä se murtama sijaitsi? Kyselee epätietoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän asti klinikalla on tullut vastaan murtuneita varpaita, radiuksen ja ulnan (kyynär- ja värttinäluun) murtumia ja muistaakseni murtunut femur eli sääriluu.

      Monet ovat olleet pikkukoiria tai pentuja, ne tuntuvat olevan erityisen alttiita onnettomuuksille ja niillä on tosi hennot luut.

      Poista
    2. Eikös femur ole reisiluu?

      Poista
  2. Kuuluuko noi päivystykset ihan opiskeluun vai saatteko niistä palkan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kuuluu ihan opiskeluun. Nelosella on päivystyksiä pieneläinsairaalassa ja hevossairaalassa, yhteensä joku 15 kappaletta tai jotain sinnepäin. Ne kestävät 16-22, eli neloset eivät vielä päivystä koko yötä. Tarkoitus on lähinnä opetella niitä hommia, että pääsee sitten viitosella nopeammin mukaan touhuun.

      Viitosella on sitten ihan erikseen päivystysviikko pieneläinsairaalassa, jolloin päivystykset kestävät 16-8 ja päivät ovat vapaat. Hevossairaalassa ja tuotantoeläinsairaalassa päivystetään myös, normiopiskelun lisäksi iltaneljästä aamukahdeksaan tai viikonloput.

      Poista
  3. Onko tämä blogi vielä hengissä? :)

    VastaaPoista
  4. Innokkaat lukijat odottelee innolla jo postauksia ;)

    VastaaPoista