Muutama sananen kipulääkkeistä

Farmiksen kurssin innoittamana ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen kipulääkkeistä. Ihmeellisen sitkeässä nimittäin tuntuu olevan jotkut uskomukset, jotka voivat olla kohtalokkaita. Ei kuitenkaan kannata uskoa ihan kaikkea mitä meikä kirjoittaa ja suuri osa on vain mun mielipiteitä...

Mitä kipulääkkeitä saa antaa? 

Olen jo monelta kuullut, että koirille voi tarvittaessa lasten kipulääkkeitä - lasten buranaa, lasten aspiriiniä tai mitä kukin suositteleekaan... Itse lähtökohtaisesti lähden siitä, että eläimille on omat valmisteet, eikä niille pidä antaa ihmisten lääkkeitä. Esimerkiksi parasetamoli on kissalle hyvin myrkyllistä. Myös koirille sitä ei saa antaa, ellei eläinlääkäri sitä ihan erikseen määrää. Pääsääntöisesti tämä on myrkyllistä. Ibuprofeiinia ei missään nimessä suositella myöskään, eli buranat voi suosiolla jättää kaappiin. Aspiriini on myös myrkyllistä. Eläimille on omat kipulääkkeensä, joita voi turvallisesti antaa, eläinlääkärin ohjeita noudattaen tietysti. Täytyy totta kai pitää mielessä, että mikä tahansa voi olla myrkky, jos sitä annostelee väärin. Mutta tämä menee jo toksikologian luennon puolelle :) Suosittelen aina ensin kääntymään eläinlääkärin puoleen, ennen kuin oma-aloitteisesti rupeaa lääkitsemään eläintään.

Löytyykö kipulääkkeitä apteekista? 

Ei löydy. Eläimille ei ole ainuttakaan kipulääkevalmistetta vapailla markkinoilla. En ihan tarkkaan tiedä miksi, mutta en usko, että tämä varsinaisesti on huono juttu. Jos eläin on kipeä ja tarvitsee kipulääkettä, se on muutenkin siinä kunnossa, että eläinlääkärikäynti voi olla hyvä idea...

Ei mun eläin ole kipeä, se on aina ollut tällainen

On suorastaan tyrmistyttävää, miten huonosti ihmiset havainnoivat eläimensä kipua. Omistajan pitäisi olla eläimensä asiantuntija, silti monet omistajat ovat ihan ällikällä lyötyjä, kun kipulääkekuurin aikana eläimen käytös muuttuu radikaalisti parempaan suuntaan. Jos eläin käyttäytyy oudosti, on agressiivinen tai passiivinen, sen ruokahalu muuttuu, sen liike on erilainen, se ääntelee hassusti tai se nuolee jotain paikkaa, se voi olla kipeä. Erityisesti kissat ovat mestareita piilottamaan kipunsa. Jos kissa vaikuttaa kipeältä, se on todennäköisesti erittäin kipeä.

Ei ontuminen sitä haittaa, ei se ole kipeä. 

Tämäkin on ihan uskomatonta, mutta tosi moni oikeasti kuvittelee, että ontuva eläin ei ole kipeä. En ihan tiedä, miksi ihmiset uskovat eläimen ontuvan, kun koko jutun syynähän on raajan kipu. Sitten sitä ollaan äimän käkenä kipulääkekuurin jälkeen, kun lemmikki käyttää taas neljättä raajaansa. Ei me tiedetty! Joo'o.

Kipu on hyväksi eläimelle. 

Tästä aiheesta saatiinkin luennon jälkeen ihan mukavasti väittelyä aikaiseksi. Mun kaveriporukassa mielipiteet jakautui aikalailla kahtia. Luennolla tämä väite teilattiin täysillä. Kipu on eläimelle täysin turhaa ja sitä pitää hoitaa joka tilanteessa. Jos pelätään, että eläin käyttää vaikkapa kipeää raajaansa, on se muilla keinoin saatava liikkumattomaksi ja hoidettava kipu asianmukaisesti. Itse olen kuitenkin joissain tapauksissa hieman eri mieltä, mielestäni kivusta voi olla hyötyä joissain tilanteissa, enkä lähtisi tuputtamaan eläimille kipulääkkeitä aina samantien. Tiedän koiria, jotka ovat niin vilkkaita, että ne ovat kipsistä huolimatta juosseet iloisina ympyrää ja vaarantanut jalan parantamisen. Koiralle ei voi sanoa, älä käytä tota raajaa, niin se paranee. Omalla hauvallakin on ollut jalassa haavoja, joita ei kannata sitoa, koska paranataminen on tällöin hitaampaa. Vaikka jalka voikin olla tässä tilanteessa kipeä, tiedän, että oma adhd-tapaus olisi rikkonut itsensä paljon pahemmin, jos se olisi ollut kipulääkityksessä. Mitä myös huomasin omalla koiralla on se, että kipulääkkeet peittävät ontumisen ja voivat antaa väärän kuvan parantamisesta. Itselleni kävi juuri näin - tuloksena kahden kuukauden sairasloma, puolen vuoden kuntoutusprojekti ja satojen eurojen lovi kukkarossa. Totta kai tämä täytyy miettiä aina tapauskohtaisesti.

Eläimet eivät koe kipua samalla tavalla kuin ihmiset

En ymmärrä miksi näin olisi, mutta tietenkään asiaa ei voi tietää, kun kukaan ei ole eläimiltä koskaan kysynyt. Mielestäni on kuitenkin oikeus ja kohtuu olettaa, että eläin kokee kipua samalla tavalla kuin ihminen. Tämä täytyy ottaa huomioon, kun päättää, antaako eläimelle kipulääkettä vai ei. Outo uskomus on myös se, että mitä pienempi eläin on, sitä huonommin se tuntee kipua. En keksi ainuttakaan syytä, miksi hiiri tuntisi kipua huonommin kuin koira, tai kala huonommin kuin hevonen. Varmasti on eläinlajikohtaisia eroja, mutta liikaa ei saisi olettaa...

Eivät pennut tunne kipua, vai mitä? 

Itse asiassa tieteellisesti on osoitettu, että vastasyntyneet ovat paljon herkempiä kivulle kuin aikuiset. Muistaakseni luennolla sanottiin myös, että jos kokee vastasyntyneenä suurta kipua, voi tämä aikuisena aiheuttaa matalampaa kipukynnystä. Nämä tutkimustulokset aiheuttavat häntien ja korvien typistykset aika huonoon valoon, mä sanoisin. Tämä antaa myös lisää näkökulmaa esimerkiksi possujen kastraatioon, josta olen ennenkin puhunut.

Kissa ei ole pieni koira

No tämä on aivan totta. Kissan lääkitsemisen tekee hankalaksi se, että monesta lääkeaineesta on hirmu vähän tutkimustietoa kissojen osalta. Erittäin monen lääkkeen kohdalla on kuitenkin huomattu, että koiran annostelu on kissalle vaarallinen, jopa hengenlähtö voi olla vaarana. Kissat ovat monessa asiassa huomattavasti koiria herkempiä, eikä niihin koskaan pidä soveltaa koirien ohjeita.
Tää ei muuten liity suoranaisesti tähän, mutta mielenkiintoinen seikka, joka kissaihmisten kannattaa pitää mielessä: Kissa ei juuri koskaan hengitä suun kautta. Jos kissa läähättää tai hengitys tuntuu hankalalta, tila voi olla kriittinen. Kissoille keuhkot ovat ns. stressielin, hyvin monet tilat oireilevat keuhkojen kautta.

Tämmöisiä mietteitä tänään. Tosiaan, osa on vaan mun mielipiteitä ja osa on kirjoitettu hieman sarkastiseen sävyyn. Ei kannata teilata mua, jos satunkin olemaan väärässä jossain asiassa :)

I am your first love

Näin se aika hurisee ja ennen kuin huomaakaan, on kevät jo kohta puolivälissä. Ja ennen pitkää huomaankin olevani jo puolivalmis eläinlääkäri. Jokseenkin pelottava ajatus, miten nopeasti aika onkaan mennyt. No mutta, en tullut tänne päivittelemään ajan rientämistä, vaan aattelin vähän tiivistää menneiden viikkojen ajatuksia ja tapahtumia... 

Koko helmikuu on mennyt farmakologian parissa. Olemme ahkerasti opiskelleet lääkeaineiden vaikutuksia, lääkkeiden yhteisvaikutuksia, lääkkeiden antotavat ja vaikutuskohdat, eläinlajien välisiä eroja ja vähäsen jo itse lääkkeitäkin. Asia on ihan mielenkiintoista, vihdoin olemme pääsemässä asiaan! Aina välillä kuitenkin meinaa tuskanhiki nousta näiden kanssa. Niitä lääkkeitä on vaan niin hurjan paljon, samaan vaivaankin on lukuisia eri lääkkeitä, jossa on sama vaikuttava ainekin, millä ihmeen perusteella se lääke pitäisi osata valita? Myös eri eläinlajien ja jopa rotujen välillä täytyy olla tosi huolellinen. Jo useampaan kertaan meille on tolkutettu, että kissa ei ole pieni koira - missään nimessä kissaan ei saa soveltaa koiran ohjeita. Onnekseni biokemia on kuitenkin tällä kertaa pysynyt aika hyvin aisoissa, asia on sellaista jota jopa minäkin ymmärrän hyvin, eikä mene liian yksityiskohtaiseksi. 

Päivät ovat olleet aika rentoja. Kolmosen kevät onkin tunnettu siitä, että se on melko rentoa aikaa. Yleensä meillä on luentoja 8-12, jonka jälkeen voi olla harkkoja. Käytännössä tässä tammi-helmikuun aikana mulla on ollut kaksi atk-harkkaa, joissa on mennyt parisen tuntia. Lisäksi on ollut kolmena iltapäivänä patologian leikkelyitä. On ollut myös useampi viikko, kun on ollut koulua vain neljänä tai jopa kolmena päivänä. On kiva kun on myös omaa aikaa, vaikkakin käyn töissä melko ahkerasti. On tosi hyvä, että on tarpeeksi aikaa sisäistää opetetut asiat. Mulle ei vaan toimi sellainen parin viikon pikapaahto, jonka aikana olisi tarkoitus oppia pikakelauksella kaikki tärkeät asiat. Ensi vuodesta tulee kyllä rankka pala...

Olen tällä kurssilla testannut mun uutta lelua. Sain sen lahjaksi, tai pikemminkin, mä voitin sen arpajaisissa, voitteko uskoa?! Mä en ikinä voita mitään! Tämä tulikin tarpeeseen, olen jo pitkään katsonut hieman kateellisena kavereideni iPadeja ja olin jo pariin otteeseen todennut, että haluan myös tällaisen. Olen vieläkin aivan rakastunut tähän ja se kulkee mulla mukana joka päivä <3

Tämä on kyllä tosi oiva apuväline opiskeluun. Mä vihaan lukea koneelta koulujuttuja, koska päätä rupeaa särkemään, jos tuijotan ruutua liian pitkään. Lisäksi mä opin paljon paremmin niin, että mä saan itse piirtää papereihin, tehdä muistiinpanoja reunoihin ja alleviivata juttuja. iPadin näyttö on todella terävä, sitä voi tuijottaa vaikka tuntikausia ilman ongelmia. Olen ladannut siihen ohjelman, jolla voi tehdä muistiinpanoja ja alleviivauksia samalla tavalla kuin paperille. Tämä on ihan sikakätevä, kun nyt mun ei tarvitse enää raahata painavia kansioita kouluun, vaan voin pakata laukkuun tämän pienen, kevyen A5-kokoisen laitteen! Ainoa negatiivinen puoli tässä on se, että kosketusnäytöllä on tosi ärsyttävää kirjoittaa. Typoja tulee tosi paljon, kun en tunne näppäimiä sormilla ollenkaan. Kirjoitus on sen takia tosi hidasta ja joudun myös tuijottamaan näppäimistöä, mitä mun ei läppärillä kirjoitettaessa tarvitse tehdä lainkaan. Pädille saa kuitenkin kaupasta irtonäppäimistöjä, joka onkin mulla hankinnassa heti kun löydän laadukkaan sellaisen :)

Farmiksen kurssin tentti on jaettu kahteen osaan. Eka osa oli jo pari viikkoa sitten, toinen osa on ensi viikolla. Tämä on kyllä tosi hyvä järjestely, koska näin ei tule kerralla niin hurjasti opeteltavaa. Eka tentti menikin tosi hyvin ja sain tosi hyvän arvosanankin. Luinkin siihen aika paljon ja kerrankin onnistuin lukemaan täsmälleen oikeat asiat. Muutenkin lukumotivaatio nousee sitä mukaa, kun auringonvaloa tulee lisää ja mieliala kohoaa kevättä kohti.

Mulla on myös toinen lelu - löysin sen alennusmyynnistä puoleen hintaan ja kävin hakemassa sen oitis. Entinen tosiaan jäi Afrikan reissulle, saatoin siitä jo mainitakin. I am your first love - tää on kyl ihan kiva laite ja niin paljon näppärämpi kuin iso järkkäri. Totta puhuen odotin kuitenkin vielä vähän enemmän, ihan hyviä kuviahan tämä ottaa, mutta olin odottanut vielä hieman parempia. Voi kuitenkin olla, että mulla on järkkäri-ihmisenä vaatimukset hieman turhan korkealla kameroiden suhteen. Ja huomattavasti laadukkaampi tuo on kuin mun vanha rakas mini R.I.P 

Ihan parasta on kuitenkin se, että tämä viikko on väliviikko! Tällaista luksusta ei olekaan kauheasti aikaisemmin ollut, eikä todennäköisesti tule olemaankaan tulevina vuosina :)

Post-symposium - dreams come true

... Afrikkapostausten viimeinen osa... 


Viikon mittaisen symposiumin jälkeen jatkoimme pienemmällä porukalla kohti post-symposiumia. Matka alkoi Johannesburgin lentokentältä, josta lensimme Port Elisabethiin, siitä matkustimme vuokra-autoilla rannikkoa pitkin aina Kapkaupunkiin asti, josta lennettiin lopulta takaisin Johannesburgiin.

Viikko oli aivan fantastinen, mulla ei edes riitä sanat kuvailemaan sitä. Tää on ollut yksinkertaisesti unelman toteutus, tämän takia todellakin kannatti tehdä töitä hulluna koko kesän ja syksyn. Muutenkin kuvat kertovat enemmän kuin tuhat miljoona sanaa, joten... täältä pesee! 

Back on track again! 

Lentokoneesta näkyi aika lupaavat maisemat

Palmuja! 

Oltiin joka yö eri hostellissa

Jeffreys Bay - huoneesta näkyi suoraan merelle

Käytiin surffaamassa - hauskaa oli. Ja vaikeaa! Muutama litra suolavettä tuli kyl nieltyä :)

Upeat vuoristomaisemat vaan komeni, kun lähestyttiin Kapkaupunkia

Käytiin hyppäämässä maailman korkeimmalta benjihyppysillalta - 216 metriä

Gepardin tarhassa - gepardi on muuten ainoa iso kissa, joka kehrää. Ja kovaa kehrääkin! 

Norsuja! 

Maastopyöräilyä. 54 kilometriä vuoren huipulta hostelliin. 

Strutsipihvi on sairaalloisen hyvää! Eikä maistu muuten yhtään kanalle, enemmin riistalle. 

Näilläkin olis voinut ratsastaa. 

Me sen sijaan ratsastettiin strutseilla. Ja ei, en ota kantaa eläinsuojelullisiin juttuihin :P

Saatiin ruokkiakin niitä. Toi nokkahärveli kai estää niitä nokkimasta toisia. 

Upeat maisemat vaan lisääntyi! 

Vierailtiin viinitarhalla ja vähän maisteltiin paikallisia viinejä. 

Kapkaupungissa on pingviiniuimaranta, jossa pinviinit elelee vapaana ja onnellisina :)

Kapkaupunki, Table Mountain ja maailmanpyörä. 

Pakko vielä raportoida meidän seikkailusta Kapkaupungissa. Tarkoitus oli mennä hyväntoivonniemelle, jossa oli pingviiniuimaranta. Koska turistireissut olivat kovin kalliita, päätimme matkustaa junalla, koska tämä oli todella paljon halvempi. Noh, mun epäluulo heräsi jo juna-asemalla, kun näin junat. Niin vanhanaikaista kulkuneuvoa ette ole nähneetkään! Itse junassa totesin jossain vaiheessa, että me kuusi oltiin ainoat valkoihoiset koko osastolla, junassa oli kuuma kuin saunassa ja 40 kilometrin matka kesti useita tunteja. En ollut myöskään ajoneuvon turvallisuusluokituksesta ihan täysin varma. Ei kauheesti naurattanut, kun kolmen tunnin jälkeen todettiin, että ollaan jossain puolivälissä :D Jostain ihme syystä päätettiin sit mennä taksilla takaisin...

Maan historia, apartheid näkyy vielä monessa paikassa. Kuten edellä mainitsemasta tarinasta huomaa, valkoiset eivät juurikaan matkusta julkisilla. Sanotaan, että on vaarallista mennä bussilla valkoihoisena, mutta totta puhuen en ole varma, onko sittenkin niin, että näin ei vaan ole tapana tehdä. Kaikki työläiset siivoojasta vartijaan ovat mustia, ihan jokaikinen. Sen sijaan yliopistolla taas huomasin, että valkoisia on ehdoton enemmistö. Myös asuinalueissa huomaa selvän eron, rikkaimmilla alueilla valkoiset ovat enemmistö ja slummeissa taas niitä ei juurikaan näy. Tuntuu, että rotuerotteluun ollaan täällä vaan totuttu. Ihmisiä ei yhtään tunnu haittaavan, tuntuu että niin on vaan tapana tehdä. Mun kaaliin ei kyl ihan mahdu, mitä väliä ihmisen ihonvärillä on. Toisaalta taas ymmärrän, että näiden kahden ihmisryhmän välillä on selkeä kulttuuri-ero, jossa vallitsee hyvin erilaiset tavat, säännöt ja ihanteet. Kumpikaan ei halua luopua omastaan...

Jees, että sellainen pieni trippi! Voin suositella. Erityisesti etelärannikko on upeaa seutua ja esimerkiksi Kapkaupunki kuuluu myös maan turvallisimpiin paikkoihin. Lupaan, ettei tämä ollut viimeinen retki Afrikkaan, aion palata sinne vielä jonain päivänä. Sitä paitsi mun on pakko päästä Krueger parkiin!

Nokka kohti seuraavia seikkailuja! Seuraava kohde taitaa olla kesällä Hollanti, jos ei tule mitään yllätyksiä :)

Mystiikkaa ja eksotiikkaa...

... matkapostauksen kolmas osa... 

Torstai 8.1. 

Cradle of Humankind - museontyyppinen, jossa pohditaan ihmisen alkuperää. Pieni vene vei meidät maan alle arvoitukselliseen tunneliin, jonka jälkeen saavuttiin itse päänäyttelyyn...

... samalla näyttelyssä pohdittiin myös ihmisen tulevaisuutta... 

Näyttelytalon katolla oli huikaisevat näköalat. Aurinko paistoi tuutin täydeltä ja lämpötilaa oli reilusti yli 30° astetta :) Parhaimmillaan viikon aikana oli kuulemma 39° C ja onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni polttamaan itseni auringossa. Jouduin lopulta siis nöyrtymään ja mennä ensimmäisille aurinkovoideostoksille ikinä. Yök. On nyt sitten tämäkin koettu. 

Matka jatkui maan alla näyttävässä luolassa.

En ole ikinä käynyt tällaisessa, ihan vaikuttavaa oli. En kyllä yksinäni uskaltaisi lähteä harhailemaan! 

Käytiin tällaisessa olut-museossa. Siellä näytettiin oluen alkuperää ja valmistustapoja eri maissa. Vaikka en niin oluen ystävä olekaan, niin ihan mielenkiintoinen reissu oli :)

Loppuviikko koostui luennoista, yleiskokouksista, hyvästä ruuasta (vähän ehkä turhankin hyvästä, sanoo vaakani!), juhlista ja workshopeista. 

Joku mies tuli esittelemään meille käärmeitä ja joitakin muitakin öttiäisiä. Etelä-Afrikkaan on eksynyt kaikki maailman myrkyllisimmät käärmeet. Myrkkykäärmeitä on pääsääntöisesti kolmea erilaista: Lihaksia lamauttavat myrkyt, toisesta en oo varma, hermomyrkyt? ja kolmas kuulostaa erityisen karmealta, veren hyytymistä estävät myrkyt. Käärmeen piston jälkeen illalla voi yhtäkkiä tulla mustelmia eri paikkoihin, vähitellen ne laajenevat ja lopulta verta tulee joka kolosta. Yök. Onneksi on vastamyrkyt näihin!

Päästiin pitämään tällaista isoa kuristajakäärmettä. Se oli niin painava, että en meinannut jaksaa pitää sitä olkapäillä ollenkaan. Olen hurjan ylpeä itsestäni, että uskalsin koskettaa tarantellaa. Mun hämähäkkipelko on sen verran karmaiseva. Se oli itse asiassa aika söpö. Ihanan pehmeä turkki ja sen naamakin oli hetken tarkasteltuani oikeastaan aika suloinen <3

Workshoppeja oli taas laaja valikoima: krokotiilin dissektio, vesiterapia, uroslampaiden jalostustarkastusta, ompelua ja puhallusnuolen valmistusta.

Vikana iltana pidettiin formal dinner, juhlallinen illallinen hienossa paikassa ja jokainen oli pynttäytynyt parhaimpiinsa. On aina yhtä hupaisaa nähdä eläinlääkisläiset hienoissa mekoissa ja puvuissa, olipa osa roudannut frakkinsakin.

Haikeaa, kun suurin osa lähtee takaisin mistä on tullutkin. Juuri kun on päässyt vauhtiin! En millään haluaisi lähteä. Me kuitenkin pienemmällä porukalle jatkamme post-symposiumiin. Matka vie kohti etelärannikkoa, joka kuulemma on todella kaunista seutua. Mutta siitä lisää myöhemmin!

Uus banneri!

Jee, mitäs tykkäätte mun uudesta bannerista? Tää on ollut mulla projektina jo kauan, se on vaan jäänyt, koska mulla ei oo muuta kollaasinteko-ohjelmaa ku picasa, joka on maailman huonoin... No, nyt mä kerrankin sain aikaiseks tapella sen kaa tarpeeksi kauan :)

Mitäs mieltä ootte, onks toi possunleikkelykuva siin ylärivis liian julma? Säikkyykö uudet lukijat samantien? Mä en osaa enää sanoa, mikä on liikaa ja mikä ei, tän huomaa myös kaikissa pöytäkeskusteluissa jne. Musta on täysin sopivaa puhua ruokapöydän äärellä ripulista, raadoista, ruumiinavaustuloksista ja kaiken maailman taudeista ja madoista :D

Käytännön farmakologiaa...

Koulun penkille palattiin siis muutama viikko takaperin. Olo oli todella virkistynyt ja virtaa kerrankin oli yllinkyllin.

En ole aikoihin pitänyt kunnon lomaa, yleensä kaikki vapaat ovat menneet töissä tai jossain vaihdossa. Ei nekään nimittäin yleensä lomalta tunnu, kun vaihdot ja symposiumit ovat ihan täynnä ohjelmaa ja meininkiä. Nyt varsinkin post-symposium -viikko oli tosi rento, juuri sellaista lomaa, mitä olen kaivannutkin. Sopivasti ohjelmaa, ei mitään varsinaisesti kouluun liittyvää, mukavaa seuraa, ei tarvitse yhtään miettiä töitä tai koulujuttuja. Mistään ei tarvitse stressata, vaan voi nauttia vaan täysin siemauksin ja tehdä juuri miltä sillä hetkellä tuntuu.

Pisteenä i:n päällä oli vielä reissun jälkeen viikko kotoisalla, kun oli täysin vapaata, muutamaa hassua työvuoroa lukuunottamatta. Sain siis relata ja kerätä akkuja ihan kunnolla.Koko viikon lähinnä lepäsin, kävin hiihtämässä, testasin lähiuimahallia, lenkkeilin, hieman shoppailin, sisustanut akvaariota, päivitellyt blogia, tuijoitellut Afrikan kuvasatoa ja haaveillut uusista seikkailuista.

Kevään aikataulutkin näyttävät oikein mukavilta. Jatkamme farmakologian kanssa pitkälle kevääseen. Aihe kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, vihdoinkin pääsemme hieman käytännönläheisempään asiaan: Miten eri lääkeaineet vaikuttavat? Miten vaikutukset eroavat eri eläinryhmillä? Mihin eri lääkkeitä käytetään?

Lukioaikainen kemia ja fysiikka sai kaivaa kaapin kätköistä, kun selviteltiin lääkkeiden aineenvaihduntaa, meinasi tuskanhikikin välillä iskeä kotitehtävien kanssa. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että eläinlääkärin ei tarvitse ihan kaikkea nippelitietoa osata, ja jos nyt joku kemiallinen kaava jää ymmärtämättä, niin maailma ei ehkä siihen kaadu ;)

Sain asettua potilaan asemaan, kun koirani kävi poistattamassa muutama ylimääräinen osa. Musta on jotenkin ärsyttävää olla eläinlääkärillä, kun ei itse voi tehdä mitään, eikä pysty vaikuttamaa asioihin, vaan joutuu vaan antaa sen jollekin hoidettavaksi. Ei silti, et mä osaisin, mut on vaan tarve olla kaikessa mukana; Tää on varmaan vähän sama syndrooma, kuin välillä ku istuu autossa pelkääjän paikalla ja joka risteyksessä on pakko kattoo itsekin oikealle ja vasemmalle, ettei tuu autoja :D

Aika nopeasti se kuitenkin piristyi ja viikko meni opettaessa sille turhaakin turhempia temppuja, kun ei muutakaan voinut treenata. Käytännön farmakologiaakin sain harrastaa, mun oli pakko mennä heti kotiin tarkistamaan kirjasta, mitä kipulääkkeen kohdalla lukee :)

Yritän taas postailla vähän enemmän jotai opiskeluaiheisia juttuja, ettei tää ihan tyystin muutu matkailu-koirablogiksi :) Mulla on varastossa viel tosin Afrikkareissun kolmas ja neljäs osa, sen verran hehkutusta joudutte valitettavasti viel kestämään :)

Cheers and kippis! x

Norsusafaria ja sarvikuonojen kasvokirurgiaa

... eli matkapostaus osa 2... 

Lauantai 5.1. 

Paljon tapahtumia, vähän kuvamateriaalia...

Herätys 5.45 tuntuu aika kidutukselta eilisillan juhlimisen jälkeen. Tuntuu, että suonissa virtaa edelleen tilkka sitä espanjalaista sangriaa ja etelä-korealaista riisiviiniä. Tunnen itseni hyvin epäsosiaalikseksi, kun laahustan hiljaa mököttäen aamiaiselle iloisesti höpöttävän tyttölauman perässä.

Aamulla on toinen osa kattojärjestön yleiskokouksesta. Olen ainoa suomalainen, joka pysyy hereillä koko kokouksen ajan. Käytän siis onnellisesti yksin äänioikeuden kaikissa hankalissa kysymyksissä. "Two in favor!"huudahtan aina, kun Finland mainitaan.

Iltapäivällä päästään cultural workshoppeihin. Itse menen tekemään koruja, eli beading. Nainen kertoo perinnekoruista tarinoita. Entisaikaan, kun ei osattu kirjoittaa, naiset välittivät miehilleen viestejä korujen avulla, kun nämä olivat kaivoksissa töissä. Värit symboloi tiettyjä viestiä, esimerkiksi musta tarkoittaa että on ikävä, valkoinen merkitsee puhtautta, muita en enää muista. Joitakin koruja käytetään vain häissä, toisia taas käytetään vain kosimisessa.

Muut ryhmät pääsevät tekemään biltongia eli afrikkalaista perinneruokaa, kuivattua, hyvin mausteista lihaa, maistuu hieman salamille, mutta aavistuksen kuivempaa. Tätä myydään joka paikassa ja sitä saa eri makuisena, löytyy esimerkiksi nautaa, strutsia, riistaa jne.

Jotkut oppivat tekemään nuolia ja jousen toiset opettelivat perinnetansseja. Tää on hyvä idea tämä kulttuuri-workshop! Muistaakseni tätä ei ollut viime vuonna Serbian symposiumissa.

Iltapäivällä on Hill'sin järjestämä sponsoriluento ja illallisen jälkeen siirrytään klubitalolle tietovisaan. Itse siirryn hyvissä ajoin takaisin kämpille ja punkkaan. Suorsastaan hävettää, kun olen ollut koko päivän kuin koomassa ja olo on ollut epäsosiaalinen kuin erakkoravulla. Hassua, kun tulee tällaisia päiviä, kun englantikin tökkii, unohtuu helpoimmat sanatkin eikä keskustelusta tule yhtään mitään.

Sunnuntai 6.1. 

Leppoisa sunnuntai, myöhäinen herätys ja herkkuaamiainen? Ehei, nyt ootte pahasti metsässä. Kello 3.15 oveeni koputetaan: "Wake up! We leave in twenty minutes!" Kyl mä tän tiesinkin, mut silti... Oon kuitenkin yllättävän pirteä, oli hyvä idea mennä eilen aikaisin petiin. Päivän teemana on norsut ja Sun city. Tätä päivää oon odottanut ehkä eniten kaikista =)

Ajettuamme bussilla pari tuntia meidät heitetään ulos Sun cityn kohdalla, josta iloinen kuski safariautoineen poimii meidät kyytiinsä.

Norsut eivät saa ajaa skootterilla enempää kuin 30 km/h

Matka kulkee kuoppaista tietä pitkin luonnonsuojelualueen läpi. Matkalle törmäämme monenlaiseen villieläimeen: 

Paviaanit tukkivat tien ja lähtevät livohkaan vasta, kun lähestymme tarpeeksi. Impaloita näkyy pariinkin otteeseen. Kauniita eläimiä!

Näiden lintujen nimeä en muista. Ne toimivat savannin varoitusjärjestelmänä. Kun ne näkevät vaaran, ne huutavat kovaan ääneen "Go away, go away!" - se kuulostaa oikeasti siltä!

Perillä odottaa huikaisevan kauniit näkymät: 

Muutama seeprakin näkyy eksyneen lähistölle: 

Kohta ilmestyykin päivän päätähdet. Saamme silitellä ja taputella niitä aikamme ja räpsiä niistä kuvia.

Siellä oli pari suloista vauvanorsuakin. Nuorempi taisi olla 3 kuukautta ja vanhempi 7 kuinen. Tiedustelin oppaalta, kauanko norsuvauvat viipyvät emänsä luona. Kuulemma ne viettävät emon luona koko ikänsä. Urokset lähtevät laumasta jossain vaiheessa ja keräävät oman naaraslaumansa, mutta naaraspoikaset ovat emänsä kanssa koko loppuelämän.

Aikamme norsujen kanssa seurusteltuamme kiipeämme kyytiin ja lähdemme menemään. Etenemme rauhalliseen tahtiin, norsulla ratsastus on vähän kuin hepalla ratsastus, mutta istutaan huomattavasti korkeammalla :)

Lopulta saamme ruokkia norsut, tämä onkin oma operaationsa. Norsut saavat sellaista kuivaruokaa, joka tuntuu olevan niiden suurta herkkua. Ne on opetettu siihen, että aina kyydittyään ihmisiä ne saavat herkkua. Sen takia ne ovatkin innokkaita ottamaan ihmisiä selkäänsä, koska tietävät, että on herkkua luvassa. Ne vetävät nappulat tyytyväisinä kärsäänsä ja tyhjentävät ne suuhunsa. Joku vanhemmista norsuista on kuitenkin keksinyt, että on helpompikin tapa:

Heittäkää vaan suoraan tohon ne nappulat! 

Paluumatkalla melkein törmäämme seepralaumaan. Niillä ei näytä olevan kiire mihinkään, joten saamme rauhassa napsia niistäkin kuvia. Tiesittekö, että seeprojen raidat ovat yhtä yksilöllisiä kuin meidän sormenjäljet? Muistaakseni seeproja oli kolmea eri rotua Afrikassa, nämä yksilöt ovat ainoat kolmiväriset, koska niissä on mustavalkoisen lisäksi ruskeat juovat. 

Safarilta siirrymme Sun cityyn. Siellä on paljon nähtävää ja koettavaa, me päätämme yksimielisesti tutustua vesipuistoon tarkemmin.

Siellä on ihana keinotekoinen uimaranta. Altaaseen tulee aina tunnin välein valtavat aallot, joissa on hauskaa keikkua :) Siellä on myös lukemattomia liukumäkiä, on pimeitä, jyrkkiä, nopeita ja korkeita. Testaamme tietenkin kaikkia vuorollaan.

Villien laskujen väliin sopii rauhallinen joki. Tosin me hullut suomalaiset onnistumme tästäkin tekemään villin urheilusuorituksen, kun käymme hurjaa kilpailua, kuka on ensin maalissa. Kanssaihmiset vähän hymyili meidän menoa. Mitä silloin ykkösvuonna puhuttiinkaan siitä eläinlääkisläisten kilpailuvietistä? Eheen mä ainakaan... 

Illalla tiedekunnalla meitä odottaa hullunhauska huutokauppa. Tuotot menevät hyväntekeväisyyteen, joten ihmiset tarjoavat hulluja hintoja tavaroista ja palveluistakin. On liköörejä ja viinoja joka maailmankolkasta, joku myy kokovartalohieronnan ja joku tarjoaa sheivauspalveluakin :D 

Maanantai 7.1. 

Sonnien keinosiemennysasema...

...piknikkiä puistossa...

... matkamuistojen shoppailua...

Päivän luento oli hyvin mielenkiintoinen ja koskettavakin. Sarvikuonojen salametsästys on valtava ongelma, olin ihan tyrmistynyt tilanteesta. Jotenkin kuvittelin ongelman paljon pienemmäksi. Viime vuosina salametsästys on lähtenyt valtavaan nousuun, jos tämä kehitys jatkuu, vuonna 2020 ei ole enää sarvikuonoja muualla, kuin eläintarhoissa. Miettikääpä tätä! Seitsemän vuoden päästä ne voivat olla sukupuutossa!

Lukuisat eläinlääkärit tekevät töitä ja kamppanjoivat salametsästystä vastaan. On ryhdytty myös laajoihin toimiin sen torjumiseksi. Esimerkiksi luonnonsuojelualueilla on paljon vartijoita, koiria on koulutettu etsimään ihmisiä ja eläinten veren hajua, alueilla on helikoptereita jne. Joskus sarvikuonojen sarvet poistetaan kirurgisesti ja osalla sarvi merkitään mikrosirulla. Uutena menetelmänä käytetään dna-tunnistamista. Elävien sarvikuonojen dna tallennetaan geenipankkiin tai vastaavaan, jolloin voidaan esimerkiksi rajavartioasemalla luotettavasti tunnistaa, mistä tietty sarvi on peräisin.

Karmean salametsästyksestä tekee sen, että nämä metsästäjät eivät välitä eläinten kärsimyksestä yhtään. Sarvi leikataan elävältä eläimeltä, mukana tulee usein puolet sen nenästäkin. Eläin jätetään riutumaan paikalleen päiväkausiksi, kunnes se lopulta kuolee verenhukkaan tai infektioihin.

Illalla on järjestetty adventure race. Kierrämme ryhmässä rasteja ympäri kampusta ja suoritamme erilaisia tehtäviä. Suoritamme tiineystarkastusta muovieläimille, leikimme estehevosta, suoritamme oikeaoppisesti tikkauksia ja pääsen kiipeilemään seinällekin :) Kuvamateriaali valitettavasti hävisi, kun pokkarini pöllittiin... Voin vaan sanoa, että hauskaa oli!